Daavidista Jumala sanoi :
Minä olen löytänyt Daavidin, Iisain pojan, sydämeni mukaisen miehen. Hän on kaikessa toteuttava minun tahtoni.’
Daavid oli uskollinen ja tahtoi nöyrtyä anteeksiantamukseen synnin tekemisen jälkeen ja näin toteutti Jumalan tahtoa , myös Babseban asiassa nörtyi Naatanin edessä , joka oli syvä lankeemus Daavidin elämässä seurauksineen .
Langenneen rukouksessa Daavid puhuu omasta syntisyydestä psalmissa 51:
7Katso, minä olen synnissä syntynyt,
ja äitini on minut synnissä siittänyt.
Raamattu osoittaa monissa paikoissa ihmisen syntisyyden johtuvan lihasta syntyneestä ihmisestä ja kaikki ovat syntisiä ilman tekosyntejä jo .
Raamatun kohtia aiheesta .
Matt 15:19
Joh 3:6
Job 14:4
Room 3:9-12; 5:18-19
Ef 2:1-3
Perisynti käsitettä moni haluaa tulkita ja kertoa miten joku ajattelee perisyntisyydestä , yleensä on kieltäjät ja puolustajat , mutta kuten tyypillistä keskustelua ei käydä Jumalan sanaa tutkien vaan omien ajatusten kautta . Ja aihetta pitäisi jos mahdollista lähestyä pienin askelin sanan valossa , jos aihe on epäselvä .
Mitä syntiinlankeemus tarkoitti ja mitä siinä todellisena menetettiin ?
Uskon että kaikki mitä edellisessä kysymyksessä on jos siihen saa mitä paremman vastauksen niin se julistaa entistä enemmän Jumalan suurta armoa ja rakkautta ihmisiä kohtaan ja myös sitä kaikkivaltiutta kaiken suhteen . Lopulta armon ymmärrys lähtee siitä mahdottomuudesta kaikessa oman itsensä ja elämänsä suhteen elää Jumalan tahdon mukaan ja toivoa pääsystä perille .
Jumalan suunnitelmassa ennen syntiinlankeemusta psalmissa 8 on kuvaus ennen lankeemusta :
Luoja pitää huolen ihmisestä, jonka hän on pannut luomakunnan herraksi
2Herra, meidän Herramme,
kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa maassa,
sinun, joka olet asettanut valtasuuruutesi
taivaitten ylitse!
3Lasten ja imeväisten suusta sinä perustit voiman
vastustajaisi tähden,
että kukistaisit vihollisen ja kostonhimoisen.
4Kun minä katselen sinun taivastasi,
sinun sormiesi tekoa,
kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut,
5niin mikä on ihminen,
että sinä häntä muistat,
tai ihmislapsi,
että pidät hänestä huolen?
6Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal’olennon,
sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella;
7panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja,
asetit kaikki hänen jalkainsa alle:
8lampaat ja karjan, ne kaikki,
niin myös metsän eläimet,
9taivaan linnut ja meren kalat
ja kaiken, mikä meren polkuja kulkee.
10Herra, meidän Herramme,
kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa maassa!
Jumalan rakkaus on ollut uskollinen ihmistä kohtaan luomisesta alkaen ja myös syntiinlankeemuksen jälkeen . Ihmisen osa ei siis ollut vain joku puutarhurin tehtävä Eedenissä vaan Jumala antoi hallintavallan ihmiselle , mitä kaikkea se on tarkoittanut ei voi tietää , mutta varmasti paljon enemmän kuin nykytieteen avulla yritetään luomakuntaa hallita , vaikkapa sää ja ilmasto .
Ihmiskunta menetti yhteyden Jumalaan ja ajettiin ulos paratiisista . Synnin ensimmäiset seuraukset näkyivät häpeänä , syyllisyytenä ja Jumalan vastaisena asenteena ja syyn hakemisena muulta kuin itsestään.
Jumala ei tunne tasa- arvoa kuten me ajattelemme ja tarvitsemme sitä joskus työkaluna , mutta hänen suunnitelmassa on kaikki puhdasta , hyvää ja oikeaa jonka mukaan eläminen on ihmiselle parasta luomisjärjestyksen mukaan . Eeva söi ensin kielletystä hedelmästä , mutta Jumala kutsui Aadamia luokseen selvittämään asiaa , jossa näkyi miehen vastuu Jumalan järjestyksessä .
Luther on sitä mieltä että syntiinlankeemuksessa eniten ihmisessä meni rikki ihmisen seksuaalisuus , joka näkyi häpeänä .
Monesti unohtuu se että Jumala vaikuttaa kaikessa ja myös jumalattomien ihmisten kautta ja hän siis lopulta vanhurskauttaa vain Jumalattomia . Galilean vuorella Jeesus lausui että kaikki valta taivaassa ja maan päällä on annettu hänelle siis kaikki !!!! On vaikea uskoa ihmisjärjellä ihmisen kykyyn tehdä Jumalan tahdon mukaisia tekoja luonnollisen syntymän perusteella Jumalan sanan todistuksen mukaan , mutta helpompi on uskoa että uskosta osaton kykenee tekemään hyvää elämänsä ja läheistensä suhteen , kun sen näämme . Ongelma ajattelussa on että ensiksi että ajattelemme asiaa ihmisjärjellä johon Jumala ei sovi , kun hänen suuruutensa on rajattua aina meidän ajatuksissa . Sen uskomme että Jumala ilmat ja säät säätää ja pitää luomakunnasta huolta , mutta jo se että vaikka kaupunki tuhoutuu niin emme voi sitä tai halua käsittää Jumalan vaikuttamiseksi , vaikka sana kertoo toista . Saati sitten voiko syntinen ilman Jumalaa vaikuttaa tekojen kautta hyvää .
Miten kristillisyys ja ns. suola voisi vaikuttaa ympäristöön ja yhteiskuntaan jos vaatisimme että kaikkien pitäisi olla uskovaisia jotta hyvää syntyy . Ja kuitenkin sillä on iso merkitys miten kristityt rukoilevat ja levittävät sitä Kristuksen tuoksua ympärilleen . Jumala toimii sanansa kautta varmasti mutta kaikkea näkyvää ja näkymätöntä emme tiedä eikä sitä voi kuin arvailla , mutta luodun osa ei ole pyrkiä Jumalaa määrittelemään kuin hänen oman ilmoituksen kautta .
Päättelen että olemme kaikki liian vähän tietämässä Jumalan suuruutta ja vaikutusta kaikkeen .
Täydellinen Jumala ja kaikkialla on eläinkunnassa jokaista peuran synnytystä katsomassa ja tai sotarintamalla kuolevien lähellä tai kidutusta , murhia , iloja , suruja , mikään ei ole salattua eikä kätkeyttyä häneltä .
Ihmisjärki ei yllä selittämään kaikkea, mutta eri asia tehdä hyvää ihmisenä tai Jumalan vaikuttamana ja sitten on Jumalan teot , jonka kautta pelastumme jos niihin turvaamme .
Kun uskoo mitä on kirjoitettu on autuaampi ja turvaa elämään joka Kristus , jossa on lähde syntiä ja saataisuutta vastaan ja jossa on puolustajamme , kun tahdomme kuten Daavid synnintuskissa kiirehtiä synnintunnustajan paikalle .
Voiko syntinen ihminen toimia Jumalan tahdon mukaan ilman Jumalan vaikutusta ? Onko siis syntiinlangeneeseen ihmiseen jäänyt jotain hyvää vai onko se Jumalan vaikutusta myös kun jumalattomat kykenevät tekemään oikeita ratkaisuja ?
Jospa pieniä askelia voisi ottaa ketä aihe kiinnostaa , juupas eipäs linja ei vie asian laajempaa valaisua eteenpäin . Kuitenkin Raamattu olisi hyvä lähde käsitellä aihetta .
Perisynti oppi keskustelu sanan ympärillä saattaa puuroutua käsitteen ympärille jo latautuneiden asenteiden takia .
Linkki ei kuvaa luterilaista perisyntioppia , ajattelen sen enemmän olevan yhden ”surffaajan ” kokemuksista kertovaa tekstiä .
Luterilainen perisyntikäsitys ei tee neuroottista suhdetta tekoihin kun eletään Kristuksen ruumiin jäsenyydessä vaan juuri päinvastoin . Kuten Paavali kirjoittaa korinttolaisille : katsokaa kuinka suurta intoa on saanut aikaan teissä juuri tuo Jumalan mielen murehtimisenne .
Kilvoittelun lähtökohtana on elämä Kristuksessa ja seurakunnan yhteydessä , ensin Kristus palvelee ja sitten me . Tekoihin ei luterilainen suhtaudu pahalla mutta niitä ei haluta kertoa kun tiedämme että liha tahtoo ottaa sitä kunniaa mikä kuuluu yksin Jumalalle . Se on itseään varjelevaa ei neoroottista . Kilvoittelu näkyy teoissa ja lopulta voidaan katsoa mitä viimeisellä tuomiolla sanottiin lampaille ja vuohille . Meidät on kutsuttu kilvoittelemaan tehden hyvää lähimmäisille ja eritoten pyhille , kunnioittamaan ja rakastamaan ja kohtaamaan toisia näkemällä heissä Kristus . Ordodoksi kilvoittelu näyttäytyy prosessina valmistua valmiiksi yksinäisyydessä . Perisynti oppi ei tee laiskaksi vaan sitä suuremmalla syyllä ihminen tarvitsee Kristusta ja armahdusta että voisi vapaudesta käsin palvella lähimmäisiä
Linkki kuvaa sitä todellisuutta, johon väärinymmäretty perisyntioppi helposti johtaa. Ei sitä todellisuutta , jollaisena itse sen opin olen kokenut. On totta, että kirkkomme nykyinen tulkinta sivuuttaa kilvoituksen välttämättömyyden. Syntiä vastaan omassa sydämessä ei taistella. Teologialla sen tarve mitätöidään. Raamattu selkeästi kehoitaa ja jopa vaatii: ”yli kaiken varjele sydämesi”. Tuolta pohjalta alan ymmärtää Samin kriittistä asennetta kirkkomme opetusta kohtaan.
Timo kirjoittaa; ” Ordodoksi kilvoittelu näyttäytyy prosessina valmistua valmiiksi yksinäisyydessä .”
Ortodoksi ei tunnista edellä olevaa, kilvoittelu on aina liittynyt piispalliseen kaitsentaan ja kirkon liturgiseen elämään, silloinkin kun ihminen on vaikka erakkokilvoittelija tai Kristuksen tähden houkka. Kilvoittelu on aina yhteisöllinen asia se ei ole yksityisyritys.
Edelliseen näkökulma että emme voi ottaa jotain kirkkoa esimerkiksi ja kertoa siitä miten siellä toimitaan . Kysymys on mikä ja kuka edustaa omaa oppia ja näitä löytyisi jokaisesta kirkosta ja liikkeestä esimerkiksi . Se mitä kirkon tunnustukset sanoo ja miten sitä tahdotaan elää seurakunnissa on se keskeisintä tässä kirjoittelussa mielestäni . Sitten on vielä yksilötasolla kysymys kuka mitenkin kilvoittelee ja miten syntikäsitys vaikuttaa omaan hengelliseen elämää ja sitä kautta arkeen . Se helppoa kirjoitella omista kokemuksista , mutta se ei ole ainostaan subjektiivista vaan myös toisen mustamaalaamista . Kristillisyys asettaa meille sanasta ohjeet kohdata lähimmäinen myös näissä keskusteluissa . Samalla voi miettiä että olenko lausumassa väärää todistusta ja yleistymässä .
Perisyntioppi selittää minulle sen mistä sovituksessa ja vanhurskauttamisessa on kyse. Sovitus suo minulle anteeksiantamuksen ja vanhurskaus pyhyyden. Tämä ollut ja on hyvin vapauttavaa ymmärtää. se vapauttaa minut turhasta ponistelusta näiden tavoitteiden saavuttamisessa. Sillä ne on minulle jo hankittu ja saan ne uskon kautta omistaa.
Näin vapautuu paljon energiaa, jonka voin suunnata toisaalle. Kyse kun on hengellisestä sodasta, jossa armoa ei edes tunneta.
Vihollinen hyökkää kaikella voimallaan liittolaistensa kanssa kaikkien kristittyjen kimppuun jatkuvasti. Niistä vaarallisipia ovat ne, joiden olemassaoloa ei osata edes ottaa huomioon. Yksi näistä on oma sydän, ja se mitä sallin sieltä nousevan. Tähän todelliseen hengelliseen taisteluun perisyntiopilla ei ole mitään annettavaa. Jos en verille asti taistele syntiä vastaan, niin se kuitenkin taistelee minun uskoani vastaan. Eikä se tunne siinä käsitettä armoa.
Samin kriikki kohdistuu nähdäkseni juuri siihen, että väärin ymmärttynä perisyntioppi lannistaa ja mitätöi hengellisen taistelun omassa sydämessä asuvia vihollisia vastaan.
Näin voidaan hairahtua vaikka oppisi olisi oikea , jokaisessa kirkossa . Uskon että henkilökohtaiset kokemuksen näyttelevät suurempaa roolia usein kuin itse teologia. Jokaisen kirkon ja seurakunnan tulisi keskittyä yhteisöllisyyteen ja huomioimiseen ihmiset siellä sisällä jos ja kun kokee omansa oikeana. Se ei tietysti yksin riitä jos ei ole muu julistus ja toiminta sanan mukaista . Ja vain yhteisen pappeuden kautta elämä kasvaa seurakunnissa , jossa on paimen joka tahtoo kaitsea laumaa sanan mukaan . Ja se elämä syntyy sanan pohjalta sitä ei ihmiset rakenna lopulta omista haluistaan käsin vaan Jumalan vaikuttaman tahtomisen ja tekemisen kautta . Seurakuntaelämän yhteyden ongelmat on hajanaisuus ja epäselvä ruumiin jäsenyys , jossa lähestytään usein vastuun ja tekemisen kysymysten kautta kun sisäinen ajatus seurakuntakodista on hukassa . Liian isot seurakunnat estää yhteyden muodustumisen. Tämä edellä on myös subjektiivista ajattelua ja kokemusta , mutta uskon sen olevan kaiken kokemisen ja näkemisen jälkeen näin. Kaikki ovat kasvamassa seurakuntaperheessä myös paimen kuten seurakuntalaiset . Eiköhän siinä ole kilvoittelua meille jokaiselle ja tiedostaa että seurakunnasta puuttuu jotain jos minä en ole siellä . Luterilainen teologia nojaa pitkälti seurakuntaelämässä yhteiseen pappeuteen ja jos näin ei toimi niin kaikki näyttää laiskalta ja opista löydetään syitä . Vanhurkauttamisoppi ei kata luterilaista elämää kokonaan vaan on lähtö ja syntymä elettäväksi elämää kohti taivaan kirkkautta .
Näyttäytyminen on eri asia kuin käytäntö .
Voitko Sami kertoa miksi ordodoksikirkko on se kirkoista kenties tuntemattomin sen tapojen ja muiden seurakuntaelämän kautta . Luulen että yleisesti ajatellaan näin . Sen kannattajat tai seurakuntalaiset eivät ole kovin ulospäin suuntautuneita eivätkä kenties usein pyydä mukaan !? Ja onko teologiassa tarve sanoittaa asioita selvemmin ? Meni nyt eri linjoille blogin mutta heräsi yhtäkkiä mieleen tälläinen ajatus .
Timo, riippuu tietysti maasta. Kreikassa monet eivät edes tiedä, että luterilaisuutta on olemassa. Suomessa ortodoksit ovat pieni vähemmistö. Ortodoksit kunnioittavat ihmisen vapaata tahtoa, he eivät tyrkytä evankeliumia. Toisaalta ortodoksinen lähetystyö on ollut laajaa kirkon alusta asti. Ortodoksisuutta on vaikea ymmärtää se täytyy elää, kuten Jeesus sanoi. Ortodoksisuus on kuin liukas saippua. Jos menet liturgiaa täytyy olla aika fakiiri, että ymmärtää siitä jotain saatika sisäistää sen. Jos luet ortodoksi kirjallisuutta, varsinkin Suomeksi, joka on marginaali kielialue, olet pihalla kuin lumiukko. Protestanteille tämä on erittäin vaikeaa, ortodoksisuus ei tarjoa pikavoittoja.
Kerran eräs luterilainen kertoi, että hän halusi liittyä ortodoksi kirkkoon, jolloin pappi oli sanonut, eikö olisi parempi, että menisit johonkin muualle. Jolloin luterilainen sanoi, ei haluan liittyä ortodoksi kirkkoon. Pappi koetteli näin tuo ihmisen vapaata tahtoa.
Tuossa nyt joitakin ajatuksia.
Pekka Pesonen kiteyttää hyvin; ” väärin ymmärttynä perisyntioppi lannistaa ja mitätöi hengellisen taistelun omassa sydämessä asuvia vihollisia vastaan”
Tämä on monien entisten luterilaisten kokemus, jotka ovat siirtyneet ortodoksi kirkkoon. Luterilaisuudessa voidaan helposti myös todentaa tämä, luterilaisen kilvoitus kirjallisuuden kautta. Se on ohutta, ja koko vanhakirkollinen tradio loistaa poissaolollaan tässä suhteessa. Se on katkennut. Se joka väittää muuta, voi osoittaa minun väitteeni vääräksi.
Perisynnin väärin tulkinta on siis yksi syy, alkukirkon kilvoitus tradition haihtumiseen Mutta homma ei pysähdy tähän. Kun Aadamin lankeemus luetaan jokaisen luterilaisen syyksi, siitä seuraava askel on tahdon totaalinen turmelus, eli sidottu tahto. Nyt ihmisen antropologia on kokenut ideologisen muokkauksen. Tästä seuraava askel suuntautuu pelastuskysymykseen, ja valintaan. Augustinuksella ja lutherilla homma toimi näin. Terävöitetään tätä vielä Raamatulla; ”
” ja ennenkuin kaksoset olivat syntyneetkään ja ennenkuin olivat tehneet mitään, hyvää tai pahaa, niin – että Jumalan valinnan mukainen aivoitus pysyisi, ei tekojen tähden, vaan kutsujan tähden .Sillä Moosekselle hän sanoo: ”Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan”. Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.” ( Rm 9).
Tämmöinen on suurinpiirtein luterilainen teologinen konsepti. Ortodoksinen on vähän toisen tyyppinen jossa keskiössä on ihmisen vapaan tahton säilyminen, mitä perkele ei voinut tuhota ihmisen lankeemuksessa.🙂
No ei kristillisyys pikavoittoja varten ole , tuota liukasta saippuaa jotkut ovat sanoneet ordodoksisuudesta . Nykyaika on muuttanut ihmisten käytöstä ja monet tutustuu sitä kautta kirkkoihin ja seurakuntiin ja siksi on hyvä siellä olla , kuten varmaan sen teidänkin sarjan tarkoitus oli sellainen opista . Useat tulee meille ja sanoo että ovat pari vuotta seuranneet netistä kanavia ja kuunnelleet saarnoja ja osa ihan pystymetsästä niin sanotusti . Olis uskonnon opetus kouluissa laajaa ja annettas tietoa eri kristillisistä kirkoista , kun elämänkatsomukseen voi tutustua muualla kuin uskonnon tunnilla ja siinä samalla oppii suomen historiaa ja arvopohjaa .
No onko se luterilaisuutta jos käydään kirkossa jouluna ja joskus . Ja onko valtion verorahoilla toimiva kirkko miten toimiva konsepti . Tai onko ordodoksin oppi ohjaamassa kilvoitteluun jos käy liturgiassa 2. Krt vuodessa ja kesällä luostarissa ? Oppi ei aina ratkaise , mutta kyllä tunnustuksellinen luterilaisuus sisältää saarnojen kautta kehoituksia kilvoitteluun . Ja voisin sanoa ettei missään muualla yhteinen pappeus toimi yhtä hyvin . Aktiiviisuus ja osallistuminen on suurta ja jokaisella on kutsumuksen mukaan tehtäviä . Jos tätä voi sanoa kilvoitteluksi luterilaisuudessa jossa täysin vapaaehtoisesti ihmiset haluaa toimia myös arjessa omalla paikallaan. Seurakunnat kasvaa ja uusia syntyy ja seurakuntien toimintamuodot lisääntyy . Ei teologia ole latistamassa vaan päinvastoin .
Kilvoittelukirjallisuus ei siinä miten sinä sen käsität , mutta kaikki kirjallisuus joka vie tuntemaan Kristusta vie ihmistä kilvoitteluun . Siitä olen samaa mieltä että seurakunnan sisältä elämä on koettava ja silloin myös sana kohtaa ihmisen erilailla . Ja myös ehtoollisen merkitys syvenee ja kokemuksellisuus siinä monessa muussa on kokonaisuudesta nousevaa . Ehkä luterilaisuutta ei kansankirkko edusta eikä sen herätysliikkeet kovin hyvin. Olin suurimman osan iästäni ollut luterilaisissa piireissä mutta minun vahva kokemus ja monen muun meidän kirkossa että tulimme luterilaisiksi vasta kun liityimme lhpk aan . Puhun omista kokemuksista ja jollakin tietysti voi olla toisenlaisia . Mutta se varmaa ettei ulkoa päin voi sanoa mitä on ordodoksisuus tai katolilaisuus tai luterilaisuus eri kirkoissa . Näiden kirjoitusten tehtävä ehkä jos haluaa hyvää nähdä on että voi alkaa ajattelemaan uskovia olevan muissa kirkoissa ja ennakkoasenteet väistyy , joita ihmisillä aina on ja jo sanasta tulee mielenyhtymiä jotka ovat syntyneet joiden ihmisten kommenteista .
Timo kirjoitat; ” Kilvoittelukirjallisuus ei siinä miten sinä sen käsität , mutta kaikki kirjallisuus joka vie tuntemaan Kristusta vie ihmistä kilvoitteluun”
Väitteeni pitää siis paikkaansa. Et tiedä yhtään mistä puhutaan, olisit nyt ehdottanut vaikka jotakin luterilaista isää joka on lähellä vanhakirkollista kilvoitus traditiota.🫣
Luterilaisuus on apostolista uskoa ja siihen pyritään, Luther oli uskonpuhdistaja joka ei olisi halunnut nimeään kirkolle . Tietysti Luther on tärkein oppi-isä mutta se ei ole irti Raamatun opetuksista , tuskin kukaan on kristikunnassa apostolien jälkeen kirjannut uskon keskeisimpiä asioita joita Pyhä Henki ohjasi . Tietysti tästä ollaan eri mieltä ja oli tietysti jo kirkkolliskokouksista paljon materiaalia käytössä . Mutta tuskin tulee heti mieleen toisia nimiä , arvostelua varmasti kun näin kirjoitan . Luterilaisuuden uskonvanhurskauttamisoppi on keskeisintä uskossa ja se on kirkkaana Roomalaiskirjeessä ja tunnustuskirjoissa .
Timo, luterilaisuus poikkeaa jo siinä apostolisesta uskosta, että se ei hyväksy kuin osan ekumeenisista kirkolliskokouksista.
Vapaa tahto ? Joka syntiä tekee on synnin orja . Jos ei tee syntiä ei ole synnin orja . Me valehtelemme jos väitämme ettei meillä ole syntiä ja teemme Jumalasta valehtelijan . Otin vaan vapaasti raamatusta tekstejä , siitä voi päätellä miten on .
Ortodoksi teologia vastaan tuohon hienosti. Ihminen on orja, mutta hänellä on silti kyky huutaa apua.
Jumalan kuvallisuus ihmisessä ei hävinnyt lankeemuksessa. Yksi keskeinen osa tätä kuvaa on vapaa tahto (autexousion).
Vaikka lankeemus (synti) turmeli tämän kuvan, se ei tuhonnut sitä kokonaan. Ihminen on kuin särkynyt peili.
Ihminen on synnin orja siinä mielessä, ettei hän voi omalla voimallaan pelastaa itseään tai lakata olemasta kuolevainen, mutta hänellä on vapaus valita, kääntyykö hän kohti Lääkäriä (Jumalaa) vai pois hänestä.
Ortodoksi teologiassa erotetaan kaksi tahtoa.
Pyhä Johannes Damaskolainen teki tärkeän erottelun:
Luonnollinen tahto: Ihmisen syvin olemus haluaa luonnostaan hyvää ja Jumalaa (kuten janoava haluaa vettä).
Valitseva tahto (gnome): Koska olemme langenneita ja hämmentyneitä, me horjumme ja arvomme eri vaihtoehtojen välillä. Tämä ”valitseminen” on itse asiassa merkki epätäydellisyydestä.
Vapaa tahto ei tarkoita kykyä tehdä mitä tahansa, vaan kykyä suostua Jumalan työhön.🙂
Sitten Timo viittaa 1. Johanneksen kirjeeseen. Ortodoksi allekirjoittaa tämän täysin.
Me olemme syntisiä loppuun asti, koska elämme langenneessa maailmassa ja kannamme kuolevaisuuden vaikutuksia. Mutta vapaa tahto ilmenee tässä nimenomaan katumuksena (metanoia). Se, että myönnämme syntisyytemme, on vapaan tahdon korkein muoto. 🙂 Vain vapaa olento voi tunnustaa olevansa vankina. Jos meillä ei olisi mitään vapauden hiventä, emme edes ymmärtäisi olevamme synnin orjia.
Tuossa linkki Andreas Kreettalaisen katumus kaanoniin jota ortodoksit lukevat juuri tällä viikolla joka päivä.
https://www.youtube.com/live/Nt_58U60t1w?si=zFCCrUqDV9-oEOP_
Jeesus sanoo; ”Katso, minä seison ovella ja kolkutan.” (Ilm. 3:20)
Jumala kolkuttaa, mutta ihmisen on avattava ovi. Oven avaaminen ei ole ”ansio” tai ”hyvä työ”, joka pelastaa, mutta se on välttämätön vapaan tahdon ele, jotta Jumalan armo pääsee sisään tekemään parantavan työnsä.🙂
Koska Timo latoo pöytään eri raamatun kohtia selittämättä niitä luterilaisittain, selitän miten luterilainen käsittää Timon tuomat raamatun kohdat.
Kaava on suurin piirtein seuraava luterilaisesta logiikasta:
1.Olet synnin orja. Et voi vaihtaa isäntääsi itse.
2.Synti asuu sinussa aina. Tahdossasi ei ole puhdasta kohtaa, jolla tarttua Jumalaan.
3. Väite vapaudesta on valhetta. Vain sidottu tahto on rehellinen tunnustus ihmisen tilasta.
Pelastus on Monergismia (Jumalan yksinvaikuttavuutta).
Pelastus on ”monergismia” (yksinvaikutteisuutta). Tämä tarkoittaa, että ihminen on pelastuksen suhteen kuin kuollut. Usko ei ole valinta, vaan jotain, jonka Pyhä Henki ”lahjoittaa” tai ”synnyttää” ihmisessä Sanan ja kasteen kautta. Ihminen ei ”päätä” uskoa; Jumala ”uskottaa” ihmisen.
Jos ihminen luulee olevansa vapaa valitsemaan Jumalan, hän luterilaisen näkemyksen mukaan ”valehtelee” itselleen.
Jumala armahtaa sen jonka päättää armahtaa. Hän on armollinen sille jolle päättää olla. Kaikkien sidottua tahtoa Hän ei vapauta.
Perisyntiopoissa ei itsessään ei ole mitään väärää, mutta jos siitä ei opeteta oikein, niin lunnollisesti syntyy Samin kuvaama tilanne. Vanhurskaudeta opeteaan kirkossa hyvin vähän. Jopa koko sanan ja käsitteen poistamisesta on täälläkin keskusteltu.
Suora seuraus siitä, ettei oikeaa opetusta ole saatavilla, niin oppi käsitetään väärin.
Perisyntiopin käsittämisen vaikeus syntyy jo opin nimestä, jossa sana ”synti”on keskeisessä asemassa. Niinpä sanan kuullessaan mieli keskittyy syntiin. Sen siaan että se keskittyisi Jumalan rakkauteen Kristuksessa Jeesuksessa.
Kuulija käänttyy itsensä ja syntisyytensä puoleen, eikä Jumalan avun puoleen.
Omaa historiaani valottaakseni voin kertoa, että koin Jumalan erityisen kutsun esirukokuseen. Kirjastossa käydessäni silmäni aivan sattumalta osui rukouskirjoihin. Niitähän on kirjoittaneet jokkseenkin jokainen hengellinen vaikuttaja. Ylättävää niissä oli havaita, että samat asiat niissä tulivat vastaan. Miten muuten asia voisi ollakaan. Rukous voi toimia ainoastaan yhdenlaisten ”lakien” mukaan. Yhtenä punisena lankana on ollut Gal.5:22 joka kuvaa hengen hedelmää.
Oikeastaan kyse siinä on Jeesuksen mielenlaadusta. Sellaisena, kuin Hän on. Sellaisiksi mekin saamme tulla kerran.
Nyt saamme vain pyrkiä tuota mielenlaatua kohti ja siinä taistelussa turvata Jeesuksen apuun aina tappioita kohdatessamme.
Tunnen niitä, jotka ovat vaihtaneet kirkkokuntaa,juuri tuon syvällisen rukousopetuksen tähden. Itse en kuitenkaan koe mitään tarvetta sellaiseen. Jumalan rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa on niin ihmeellinen asia, että kyllä siitä riittää loputtomasti tutkisteltavaa kaikille kristillisille kirkkokunnille.