Jeesus sanoo Markuksen evankeliumin mukaan (16:15-16): ”Ja hän sanoi heille. Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu: mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” — Selityksen (Raamattu korjauksin ja selityksin, 1987) mukaan ratkaisevaa ei ole näiden kahden aikajärjestys: kastettu jatullut uskoon tai tullut uskoon ja kastettu.
Lainaan tässä erään lehden pääkirjoituksen ajatuksen siitä, miten usko tulisi ymmärtää: ”Raamatun mukaan usko voi syntyä vasta, kun tulemme elävään yhteyteen ylössnousseen Jeesuksen kanssa. Tämä tapahtuu aina Jumalan sanan kautta. Usko on Jumalan puheen ja lupausten totena pitämistä, mutta ei anoastaan totena pitämistä, vaan myös sydämen luottamusta Jeesukseen Kristukseen, Vapahtajana ja Herrana.”
Pääkirjoituksessa kirjoitetaan myös väärinkäsityksestä, jonka mukaan ”tullakseen Jumalan yhteyteen täytyy olla uskonnollinen. Näin ei kuitenkaan ole, vaan jokaista ihmistä kutsutaan Jumalan yhteyteen Jeesuksen kautta”.
Katolisen kirkon katekismuksen mukaan kristityksi on tultu apostolien ajoista lähtien kulkemalla initaation tietä. Tämä tie voidaan katekismuksen mukaan kulkea joko nopesti tai hitaasti, mutta sen täytyy kuitenkin sisältää eräitä olennaisia elementtejä: Jumalan sanan julistaminen, evankeliumin omaksuminen, joka johtaa kääntymykseen, uskon tunnustaminen, kaste, Pyhän Hengen vuodattaminen ja pääsy eukaristian (ehtoollinen) yhteyteen.
Lars Levi Laestadiu toteaa suomennetussa pääteoksessaan (alkukielinen teos ”Dårhushjonet en blick i nädens ordning) Lutherin sanoihin viitaten: ”Kaste pelastaa synnistä ja iankaikkisesta kuolemasta, mutta sillä ehdolla, että vanha ihminen jokapäiväisäisessä parannuksessa ja katumuksessa kuoletetaan. Luther. Epäuskoiselta puuttuu juuri tämä ehto.”
Luther toteaa Vähäkatekimuksessa: ”Kaste vaikuttaa syntien anteeksisaamisen, vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä ja antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset. Luther kirjoittaa myös, mitä kaste merkitsee: ”Se merkitsee sitä, että vanha ihminen on jokapäisäisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava… sen sijaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.”
Sekä Luther että Laestadius toteavat, että kaste ilman uskoa ei pelasta. Luther toteaa, että kaste antaa iankakkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset. Laestadius toteaa kirjassaan, että kaste sen paremmin kuin ehtoollinen eivät ole ”opus operatum” ts. autuaaksitekevä ilman kastettavan uskoa.
(Tämä blogin teksti on lähes sanasta sanaan julkaistu pari vuotta sitten.)
Pitää muistaa, että Jeesus armahti toisen ryövärin. Ryöväri ei ehtinyt käydä kasteella, joten pelastukseen riitti Jeesuksen tunteminen.
Mekin olemme samamassa asemassa ryövärin kanssa. Tärkeintä on että tunnustamme Jeesuksen Herraksemme ja Vapahtajaksemme syntiemme anteeksisaannin kautta.
Ryöväri uskoi ja myös tunnusti: ”Muista minua, kun tulet valtakuntaasi”.
Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Risto, Kiitos vastauksesta.
Vaikka tuossa tekstissä Paavalin ja Pietarin sanojen välillä näyttää vallitsevan ristiriita niin eihän sitä käytännössä ole. Ristiriita heidän välillään oli vain tuossa, joka liittyy Antiokian tapaukseen. Tuossa yhteydessä Paavali myös kirjoittaa ”ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.” Pietari otti tästä tapauksesta opiksensa sen, että yksin Jumalan armo on vanhurskauden perusta.
Eihän myöskään vanhassa littossa vanhurskaus tullut laista, vaan kuten Aabrahamin kohdalla näemme, hän uskoi Jumalaa ja Jumala luki sen hänelle vanhurskaudeksi. Tätä samaa vanhurskautta myös Pietari tähdentää (1Pie2:6) ”Sillä Raamatussa sanotaan: Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva”.
Mielestäni tekstissäsi lauseiden välillä ”kristityn tulee silti olla kuuliainen Jumalalle” ja ”Paavalin työn tavoite oli johtaa kristityt uskon kuuliaisuuteen (Ro1:5)” on käytännössä looginen ristiriita. Uskon kuuliaisuus on hieman eri asia kuin se, että ”tulee olla kuuliainen”. Uskon kuuliaisuus, jota Paavali tähdentää tulee armosta, kun sensijaan ”tulee olla kuuliainen” viittaa lakiin, koska siihen liittyy käsky.
Tähän samaan viittaa kommentissasi myös ajatus siitä, että ”Elävään uskoon kuuluu kuuliaisuus” Kuuliaisuus ei kuitenkaan kuulu siihen uskoon, joka vanhurskauttaa. Usko vanhurskauttaa yksin ilman kuuliaisuutta. Hyvä puu tietenkin tuottaa hyviä hedelmiä, mutta hedelmät eivät tee puuta hyväksi. Näin tämän asian näen.
Tuohon uskon kuuliasuuteen Paavali viittaa 1Ro1 julistaakseen evankeliumia Kristuksesta, jonka kautta hän oli saanut armon ja apostolinviran, että ”syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa” Totta tietenkin on, että meidän käsityksemme kasteesta poikkeavat. Toisaalta on hyvä tunnustaa asia rehellisesti. Ei sen tarvitse keskustelua estää.
Lopulta kyse on myös Kirkon historian tuntemisesta. On rehellisesti myös tunnettava se tosiasia, ettei uudelleen kastamista ja lapsikasteen hylkäämistä ole tunnettu Kirkon historiassa, ennen kuin ns. Uudelleen kantajien liike alkoi toimintansa. Helluntalaisten ja muiden lapsi kasteen hylkääjien olisi tämä tosiasia myös tunnettava. Oikeastaan Helluntalaiset ja muut ovat saaneet Kirkolta kaikki Raamattunsa. Ja Lutherilta, joka ne kansalle käänsi.
On myös hyvä muistaa, että Kirkko kastaa lähetyskentällä edelleen uskovia aikuisia ja heidän lapsiaan, eikä ole mitään ristiriitaa, lapsen ja aikuisen välillä, koska Kirkko näkee kasteen Jumalan tekona. Opetusta tarvitsevat kumpikin.
On väärin ajatella, että kasteelle tulee mennä vasta sitten, kun on valmis ja oppinut riittävästi, koska kyse ei ole suorituksesta ihmisen puolelta, vaan Jumalan Lupauksesta, jonka mukaan meidän syntiä ei lueta Kristuksen tähden. Tämän Armon olemme saanet osaksemme Kasteessa. Emme sen tähden, että olemme ottaneet kasteen, vaan sen tähden, että Jumalan Lupaus ja Sana vahvistaa Kasteen. Kaste on Pyhä itsensä tähden, ei kastettavan tähden.
Paavali julisti Evankeliumia pakanoille, joilla ei ollut pohjalla Juutalaista lakia ja opetusta, mutta kasteen saatuaan, Paavali opetti heitä yötä päivää. (Ap.t 20:31)
Risto K. Nyt meidän ei kannata lähteä vääntämään tässä keskiaikaisista kirkkokäsitteistä ja kirkon/seurakunnan suhteesta silloiseen maalliseen esivaltaan. Kristillinen seurakunta voi elää hyvin erilaisten olosuhteiden ja järjestysmuotojen mukaisesti. Valistuksen jälkeisen individualismin kanssa pitää varoa, että emme arvioi aikaisemmin eläneitä kristittyjä väärillä mittapuilla.
Raamatusta käy useammassakin kohdassa ilmi, että edes profeetat eivät voineet (aina) nähdä oliko jollakulla otollinen sydän, usko tai Pyhä Henki. Kysymys oikeista ja ”vääristä” uskovaisista kristillisen kirkon yhteydessä tuli laajassa mitassa ajankohtaiseksi viimeistään Tertullianuksen ja montanolaisuuden yhteydessä. Augustinus nosti sitten esille erityisesti esille papiston hairahdukset. Luterilaiset ovat alusta asti todenneet, että kirkko varsinaisessa mielessä on kastettujen ja uskovien yhteisö vaikka siihen on SEKOITTUNEENA teeskentelijöitä ja julkijumalattomia. Moderni kansankirkkoajatus on tietysti jotakin ihan muuta. Me kuitenkin kastamme ja opetamme tai opetamme ja kastamme niitä, jotka sitä itselleen tai lapsilleen pyytävät. Luotamme siihen, että Jumala synnyttää uskon silloin ja siellä, missä hyväksi näkee.
Minusta on täysin selvää, että ns. uskovien kaste ja pyrkimys vain uskovaisten muodostamiin seurakuntiin ei pysty empirian tasolla luomaan yhtään sen hurskaampia ja pyhempiä, vähemmän riitaisia tai ”raamatullisempia” seurakuntia ja kirkkoja kuin lapsikasteen käyttö. Esimerkiksi helluntailaisuus jakautuu koko ajan, pastorit/saarnaajat paljastuvat salavuoteisiksi ja pornon kuluttajiksi yhtä hyvin kuin katoliset papit pedofiileiksi ja luterilaiset papit avionrikkojiksi tai ortodoksimetropoliitat valtion agenteiksi. Ei Jumala sanansa palvelijoilta tällaista tahdo. Kuitenkin me kaikki elämme tällaisissa seurakunnissa ja kirkoissa. Minusta empiria tukee parhaiten vanhojen kirkkokuntien käsityksiä käytännössä ”sekalaisesta seurakunnasta”. Samalla ratkaisevaa on se, kuinka sanan saarna, sakramenttien toimittaminen, opetus (ja seurakuntakuri) järjestetään.
Marko, tässä tullaan koko ajan käsitteisiin.
Kun kirjoitat, ettei pitäisi arvioida aiemmin eläneitä kristittyjä väärillä mittapuilla, niin nousee perustavaa laatua olevia kysymyksiä.
Kuka on kristitty? Miten tullaan kristityksi? Miten se tulkitaan eri suunnissa? Vauvakasteellako tehdään kristittyjä? Onko kristitty opetuslapsen synonyymi kuten Luukkaalla? Keitä voidaan kutsua opetuslapsiksi/kristityksi? Jne.
On aivan totta, että kaikissa suunnissa tapahtuu lankeamisia maallikoilla ja johtajilla. Kaikki eivät ole todellisia opetuslapsia vapaissa suunnissa. Mutta on kuitenkin kaksi aivan eri asiaa perustaa kirkko tai seurakunta imeväiskasteelle kuin vapaaehtoiselle halulle seurata Jeesusta kasteelle. Seurakunnan rakenne muodostuu aivan toiseksi.
Suomalainen kansankirkollisuus on johtanut siihen, että kirkossa on asioista päättämässäkin sellaisia, jotka eivät pidä Raamattua auktoriteettina ja saattavat avoimesti tunnustaa, etteivät usko Jeesukseen. He kuitenkin haluavat viedä kirkkoa omista intresseistään lähtien tiettyyn haluamaansa suuntaan. He ehkä kuuluvatkin kirkkoon juuri siitä syystä. Varmaan tiedät paremmin kuin minä, mistä puhun. Tällaista ei voi tapahtua kovin herkästi vapaissa suunnissa, vaikka haasteita voi olla ja tulla.
Kansankirkko on mahdoton ajatus, koska usko ei ole joka miehen. Augustinuksen ajatus oli, että kirkko olisi syntisten sairaala. Se kuulostaa kauniilta, mutta kun kirkko täyttyi parannusta tekemättömistä syntisistä, he pikemminkin alkoivat saastuttaa kirkkoa. Se vähäinen hapatus…
Jo Vatikaanin ja paaviuden historia kertoo paljon. Veikkaan, että esimerkiksi kerettiläisinä vainottujen valdolaisten hurskaus saattoi olla aivan toista luokkaa.
Oma juttunsa olisi tuo, että viittasit sakramenttien toimittamiseen. ”Kirkko on siellä, missä evankeliumi oikein julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan.” Tiedät, etten ole samaa mieltä siitä, että imeväiskaste olisi ”sakramentin oikein toimittamista”. Ja voisin pohtis sitäkin, minkälaista evankeliumia julistetaan. Kaikkea kuulemaani ja lukemaani en nimittäin ymmärrä. Onneksi kaikki luterilaisessa kirkossa eivät julista lavean tien evankeliumia – ja Herra siunatkoon heidän työnsä – mutta liian monet kuitenkin julistavat.
Se tässä huolettaa.
Risto. ”Oletkos kristitty? -Olen. Miksi sinua kutsutaan kristityksi? – Siksi, että minut on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, jonka tunnustan pelastajakseni ja autuaaksi tekijäkseni.” Tämä muistinvaraisesti siteeraamani lause on 1600-luvun puhdasoppisen luterilaisen valtiokirkollisuuden virallisesta katekismuksesta. Julkisyntisiä ripitettiin ja tutkittiin ja kirkkoon kuului koko kansa. Lapset piti rangaistuksen uhalla kastaa viikon sisällä syntymästä.
Parannusta tekemättömiä syntisiä on kirkossa ollut aina (vrt. kuningas Saul Vanhassa testamentissa). Ihan järjestysmuodosta riippumatta. Jos kristillisen kirkon tarkoitus on tehdä kaikki kansat opetuslapsiksi, tavoite ei voi olla vähempi kuin pyrkiä aiihen, että kaikki ihmiset uskoisivat ja olisivat kastettuja. Silloin kansankirkko ei myöskään voi olla lähtökohtaisesti väärin. Minulle kansankirkko ei ole teologinen vaan sosiologinen käsite. Suomen ev.lut. kirkon hengellinen syöksykierre on minulle valitettavan tuttu asia. Voi meitä, jos emme evankeliumia julista ja saarnaa parannusta sekä syntien anteeksi antamusta! Mutta tunnen kirkkohistoriaa sen verran, että kristillisen kirkon tila ei välttämättä ole ollut yhtään sen parempi edes apostolien aikana. Ongelmat ovat vain olleet erilaiset ja erinäköiset.
Suhtaudun kyllä kriittisesti siihen, että Uudesta testamentista voitaisiin näin 2000 vuotta jälkikäteen johtaa jokin erityisen mullistava ”raamatullinen” käsitys jotenkin todellisesta opetuslapseudesta tai seurakunnasta. Kaikki sellaiset kun tuppaavat olemaan erinäköisiä ja -muotoisia keskenään.
Suomalaisen uuskansankirkollisuuden omituisuuksia en rupea tässä ruotimaan.
”…kirkkoon kuului koko kansa. Lapset piti rangaistuksen uhalla kastaa viikon sisällä syntymästä.”
Sellaistahan se oli Suomessakin. Ja lapsikuolleisuus kasvoi, kun ympäri vuoden huonoissakin keleissä vietiin hentoja ihmistaimia rekikyydillä kastettaviksi pitkien matkojen päähän.
Eikö kenellekään tullut mieleen, että tuollainen on puhdasoppista vanhan liiton legalismia? Niin kuin koko kansankirkkoajatus. Kasteesta, joka oli alun perin uskon ilmaus, oli tullut ympärileikkauksen kaltainen vauvalle suoritettava lain teko. Ei kyseessä ole mikään sosiologinen vaan vahvasti teologinen asia.
Kosti, kiitos taas kommentista.
Ja ensinnäkin olet oikeassa, että huolimattomuuttani kirjoitin loogisen ristiriidan siinä, että Paavalin tavoite olisi ollut johtaa KRISTITYT uskon kuuliaisuuteen. Kuten kirjoitit Paavalihan tavoitteli uskon kuuliaisuuden syntymistä PAKANAKANSOISSA”. Minun erheeni tekstissä.
(Varmaan Paavali silti halusi johtaa kristittyjäkin kuuliaisuuteen, jos oli niitä, jotka eivät olleet.)
Tässä voisi levittää keskustelua moneen suuntaan. Tekisi mieli vain kehottaa sinua lukemaan kirjani, koska käsittele siinä asioita laajasti. Mutta sanonpa jotain tiiviisti.
Ensinnäkään armoa en tietenkään kiellä. Emme voi ansaita pelastusta tekemällä hyviä tekoja tai olemalla hyviä ihmisiä. Pelastus on Jeesuksessa ja suhteessa häneen. Mitä merkitsee ”olla Kristuksessa” olisi laaja asia käsiteltäväksi. Onko se vain sydämen uskosta vai onko joillain teoilla, ratkaisuilla tai kääntymisillä merkitystä siinä? Onko väliä tunnustaako Jeesuksen vai kieltääkö? Tai sillä, että tunnustaa syntinsä?
Painotetusti totean armon suhteen, että sitä ei jaeta imeväiskasteessa kuten Augsburgin tunnustus IX sanoo. Se on roomalaiskatolinen harha. Ensin hiljalleen kehittyis tapa kastaa lapsia. Sitä alettiin pitää oikeana kirkon tapana ja koska Raamatusta luettiin, että kaste on syntien anteeksisaamiseksi, niin lapsilla piti olettaa olevan syntiä. Koska heillä ei ollut tekosyntejä, niin heillä piti olla perittyä syntiä. Augustinus käytti ensimmäisenä termiä originale peccatum, perisynti, alkusynti vasta vuonna 397.
Eikä armo myöskään tule uskosta sakramenttiin eli uskosta siihen, että vauva saisi kasteessa armon.
Kreikan sana pistis, joka käännetään uskoksi, sisälsi UT:n aikaan myös ajatuksen uskollisuudesta. Kielitieteilijät ovat sitä tutkineet paljon. Suomalaisissakin käännöksissä se joitakin kertoja käännetää uskollisuudeksi. Se ei siis ollut teoille vastakkainen vain pikemminkin edellytti niitä. Ajattelusi heijastaa luterilaista uskonvanhurskaustulkintaa, jossa erotellaan vanhurskautus ja pyhitys. Eli teillä on forenssinen uskonvanhurskausnäkemys, jota roomalaiskatoliset ja ortodoksit eivät hyväksy. Eivätkö monet muutkaan. Minäkin näen, että siinä erotellaan usko ja teot tavalla, joka vastoin esimerkiksi sitä, mitä Jaakob kirjoittaa. Luterilaisessa lain ja evankeliumin erottamisessa on aika paljon ongelmia. Siinä mennään herkästi lavean tien kristillisyyteen.
Oma hyvin laaja ulottuvuutensa olisi se, että onko Paavalin kahdessa kirjeessään syvemmin käsittelemä uskonvanhurskaus hänen ja UT:n pelastusopin ydin. Monet itseni mukaan lukien liputtavat partisipaatioteologian suuntaan. Eli siihen, että meidän tulee ”olla Kristuksessa”. Kuten kirjoitin se olisi laaja teema.
Pelkään, että aikani ei välttämättä riitä kaikkiin keskustelun juonteisiin, joita tässä nousee. Aika näyttää, mihin riittää.
Kuten kirjoitat niin eriävien näkemysten ei tarvitse estää keskustelua. Minun mielestäni ne pikemminkin haastavat meitä keskustelemaan. Meitähän kehotetaan Raamatussa paitsi yhteyteen, niin myös olemaan yksimielisiä. Pitää yrittää löytää eriävistä näkemyksistä se raamatullinen. Matka siihen tosin lienee pitkä, mutta kuitenkin.
Risto.
Mielestäni se mitä Paavali tavoitteli (vaikka hän olikin pakanoiden apostoli) oli tuon uskon kuuliaisuuden syntyminen kaikissa, oli hän sitten juutalainen, pakana tai uskosta luopunut kristitty. Toteaahan Paavali Gal1, että häntä hämmästyttää että he niin äkkiä kääntyivät pois hänestä, ”joka on kutsunut heidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin.” Tosin sanoen siihen, että vanhurskaus ei tulisikaan pelkästään uskosta.
Tähän Paavali viittaa tuossa (2Gal16) ”….. mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen…jne.” Tämän takia tuo edellä esille tuomasi ajatus ”elävään uskoon kuuluvasta kuuliaisuudesta” ei ole mielestäni Paavalin intentio uskonvanhurskauden suhteen.
Siinä olet oikeassa, että ajatteluni heijastaa evlut-kirkon uskonvanhurskauttamisoppia. Se ei ole kuitenkaan pelkästään forenssinen, vaan se on paavalilainen, joka on ilmaistuna tarkemmin (Gal2:19-20) ”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.”
Kristus meissä ei ole kuitenkaan vanhurskautemme perusta, vaan Kristus meidän puolestamme, joka on lunastanut meidät verellään. Eikö se ole Paavalin julistuksen ydin? Sen takia se on yksin uskosta, että se olisi armosta. Ilman pyhitystä. Hieman myös ajattelin, että Jaakob on kommenttiesi taustalla. Toki voidaan myös kysyä oliko Paavalin usko kuollutta uskoa? Onko Pyhän Hengen lahjoittama usko elävä vai kuollut? Se on mielestäni hieman absurdi kysymys.
Toki usko voi muuttua kuolleeksi, kuten näyttää käyneen galatalaisille. Totta, aihe on laaja, eikä myöskään kaikista helpompia sanoittaa. Kasteeseen en nyt puutu, muuta kuin sikäli, että mikä on se syy, ettei lasta voisi kastaa. Onko se hänen ymmärryksensä? Vai mitä itse Kristus sanoo lasten uskosta? Eikö se ole helppo ja yksinkertainen. Esimerkiksi meille.
Kosti, tuntuu, ettet lukenut vastaustani kovin huolella ja ajatuksella, Tai sitten kirjoitin huonosti.
Tutkitaan Paavalin intentiota lainaamassasi jakeessa Gal. 2:16: ”koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen…”
Vanhurskaaksi ei tulla lain teoista.
Eli ei siis esimerkiksi niistä ruokasäädöksistä, joita Galatan seurakunnan joukkoon tulleet juutalaiskristityt noudattivat ja joita Pietarikin päätti ulkokultaisesti noudattaa peläten heitä. Eikä ympärileikkauksen lain teosta. Heidän ei tarvinnut alkaa ympärileikkaamaan poikavauvojaan. Eikä juutalaisten juhlapäivien noudattamisen lain teoista. Tämä oli Paavalin varsinainen tarkoitus Galatalaiskirjeen kontekstissa. Pakanoiden ei tarvinnut tulla juutalaisiksi niin kuin jotkut vaativat. Toista evankeliumia oli näiden vaatiminen.
Ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta Kristukseen.
Tai uskollisuuden kautta, koska pistis sisältää senkin merkityksen. Se vain on kielitietilijöiden mukaan aikojen saatossa jäänyt sivuun. Vanhan liiton lain sijaan oli tullut lihaan tullut Sana, Jeesus, ja pelastus perustui häneen. Hänen seuraamiseensa. Piti olla usko/uskollisuus häneen. Kuten kirjoitin usko ei ole vastakohta teoille. Tämä on tavallinen kanta nykyisten Raamatun tutkijoiden keskuudessa.
Lainasit reformaation tunnuslausetta ”yksin uskosta”. Nuo kaksi sanaa löytyvät yhdessä ainoastaan Jaakobilta, joka sanoo, että ihminen ei tule vanhurskaaksi yksin uskosta, vaan myös teoista. Paavalilla ei ole ajatusta, että vanhurskauttaminen olisi yksin uskosta. Uskosta ilman lain tekoja tarkoittaa sitä, mitä yllä kirjoitin. Ei tarvitse noudattaa juutalaisen lain tekoja. Uskosta ilman lain tekoja ei tarkoita ”yksin uskosta”. Se ei tarkoita, ettei tulisi olla kuuliainen Jeesukselle. Paavali sanoo jakeessa Room.6:16 juuri sen, että uskon kuuliaisuus tuo vanhurskauden. Uskoa ei voi erottaa uskon kuuliaisuudesta.
Kuten kirjoitin Luther laajensi lain tekojen käsitteen sisältämään kaikki teot. Isossa Katekismuksessa hän kirjoittaa: ”On aivan varmaa, etteivät meidän omat tekomme mitenkään edistä pelastumistamme.” Mitä lie Luther tarkkaan ottaen ajatellut, mutta tuollaista ei Paavali sanonut.
Eikä Raamattu sano, että on aivan sama, että pyrimmekö pyhitykseen vai emme.
Tai että tunnustammeko syntimme vai emme?
Tai ette tunnustammeko Jeesukseen vai kiellämmekö.
Tai että rakastammeko lähimmäistämme vai emme.
Tai että haluammeko antaa anteeksi vai pitää vihaa.
Tai että poltammeko kerettiläisiä.
Tai että hukutammeko anabaptisteja.
Ja niin edelleen.
Pointti on se, että Luther luki Paavalia väärin. Niin on todettu.
Uskonvanhurskausoppi luterilaisittain on 1500-luvun uutuus. Alkukirkossa ei sellaista ollut. Kun Pietarin kuulijat saivat helluntaina piston sydämiinsä ja kyselivät, että mitä meidän pitää tekemän, niin Pietari ei luterilaisittain vastannut, että ei yhtään mitään. Uskokaa vain. Ei niin. Hän kehotti heitä kasteelle. Se oli kuuliaisuuden osoitus. Se oli tunnustautuminen Jeesukseen. Se oli ihmisen teko, mutta sillä oli merkitys heidän pelastumiselleen.
Jos osaat englantia, niin googlaa New Perspective on Paul. Löydät niin paljon materiaalia näistä aiheista, että et ehdi elämäsi aikana niitä käydä läpi.
Kysyit kasteesta retorisesti, että mikä on syy, ettei heitä voisi kastaa,
Minä voin kysyä, että mistä syystä heidät pitäisi kastaa?
Olisi ollut mielenkiintoista kommentoida laajemminkin. Tekstiisi liittyen totean nyt vain en. että pitää osata erottaa yhtäältä pelastuksen perusta tai lähde eli Jeesuksen ristin työ ja toisaalta pelastuksen välineet, jotka määrittelevät keiden hyväksi ja millä persuteella Jeesuksen ristin työ tulee.
Mutta ei tästä enempää.
Marko Sjöblom toteaa:””, että emme arvioi aikaisemmin eläneitä kristittyjä väärillä mittapuilla.””
Mikä on ainoa oikea mittapuu, Raamattu ja sieltä evankeliumi eli Jeesuksen sanat.
Kyllä se on selkeää selkeämpi että kun joku ns ”kristitty” opettaja antaa ns ”Raamatulliset” perusteet tois uskoisien vainoille on hän väärä opettaja, siis huonoa hedelmää tuottava ja Jeesus selkeästi sanoo ettei tällaiselta tule etsiä yhtään mitään, häntä tulee kavahtaa.
Marko: ”Me kuitenkin kastamme ja opetamme tai opetamme ja kastamme niitä, jotka sitä itselleen tai lapsilleen pyytävät. Luotamme siihen, että Jumala synnyttää uskon silloin ja siellä, missä hyväksi näkee.”
Nyt sitten kommentoit näin? Miksi? Minulle kuitenkin väitit että se on uusi juttu tuo, että Jumala synnyttää uskon silloin ja siellä missä hyväksi näkee. Sanoi että se on Barthilta. Minulle sanoi, että usko syntyy kasteessa.
Tämä että Jumala synnyttää uskon silloin ja siellä missä hyväksi näkee, on juuri sitä että usko voi syntyä myös kasteen jälkeen, vuosiakin myöhemmin kun ihminen ottaa vastaan evankeliumin Kristuksesta.
Ja tietenkin usko voi syntyä myös ennen kastetta. Tämähän on selvä kuin pläkki. Sillä Kristuksen Sana synnyttää uskon ts. evankeliumi Kristuksesta.
Risto Kauppinen: ”Paavalilla ei ole ajatusta, että vanhurskauttaminen olisi yksin uskosta.”
Tämähän on juuri Paavalin ydinsanoma! Ja sen on kaikkina aikoina löytänyt ne ihmiset, jotka ottavat vastaan evankeliumin Kristuksesta.
”Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka USKON KAUTTA Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikelle, jotka USKOVAT; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja SAAVAT LAHJAKSI VANHUESKAUDEN(huom! = lahjavanhurskaus) hänen ARMOSTAAN sen LUNASTUKSEN KAUTTA, JOKA ON KRISTUKSESSA JEESUKSESSA, jonka Jumala on ASETTANUT ARMOISTUIMEKSI (Armoistuin on ”hilasteerion” , joka VT:ssa oli liitonarkun kansalevy temppelin kaikkeinpyhimmässä, jolle ylimmäinen pappi pirskotti suurena sovituspäivänä uhriveren ja toimitti sovituksen kansan syntien edestä. Joten armoistuin oli se paikka, jossa sovitus suoritettiin) USKON KAUTTA HÄNEN VEREENSÄ, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on USKO JEESUKSEEN. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan USKON LAIN KAUTTA.
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan USKON KAUTTA, ilman lain tekoja. —-Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan ME VAHVISTAMME LAIN. Room. 3:21-31
Room. 4:3 usko luettiin Aabrahamille vanhurskaudeksi. Room. 4:5 ”mutta joka ei töitä tee, vaan USKOO HÄNEEN, joka VANHURSKAUTTAA JUMALATTOMAN sille LUETAAN hänen USKONSA VANHURSKAUDEKSi.
Room. 4:13 ”Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta.”
Room. 4:23 – 25 ”Mutta ei ainoastaan hänen (siis Aabrahamin) tähtensä ole kirjoitettu, että se hänelle luettiin, vaan myös meidän tähtemme, joille SE ON LUETTAVA, kun USKOMME HÄNEEN, joka kuolleista HERÄTTI JEESUKSEN MEIDÄN HERRAMME, joka on ALTTIIKSI ANNETTU meidän RIKOSTEMME tähden ja KUOLLEISTA HERÄTETTY MEIDÄN VANHURSKAUTTAMISEMME tähden.
Gal. 3:22 ”Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin USKOSTA JEESUKSEEN KRISTUKSEEN niille, jotka USKOVAT.”
Ja sitten miksi se on yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden:
VASTAUS: ”Sen tähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin (tarkoittaa juutalaisia, joille siis ensiksi annettiin laki, Paavali ei siis edelleenkään tarkoita sitä että lain noudattamisen kautta saataisiin uskonvanhurskaus), vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä – niin kuin kirjoitettu on: ’Monen kansan isäksi minä olen sinut asettanut’ – sen Jumalan edessä, johon hän uskoi, ja joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat, ikään kuin ne olisivat.” Room. 4:13-17
Nyt sitten kysytään: miksi sitten on laki annettu ja mikä on sen virka? Se on asetettu/annettu jäljestä päin osoittamaan rikkomukset. Lailla on kuoleman virka. ”sen tähden, ettei mikään liha tule hänen (Jumalan) edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto”. Room. 3:20
Laki on väliaikainen. Luther sanoo että laki on alkeisvoima. Sillä luonnonkansatkin ovat tajunneet esim. että on väärin tappaa toinen ihminen. Omatunto syyttää. Laki on siis jotain luontaista ihmiselle. Kts. Room. 2:14-16
Laki on siis asetettu synnin takia, osoittamaan synti. Laki on edelleen voimassa. Laki osoittaa kaikkina aikoina synnin todellisuuden ja saa aikaan ihmisessä synnintunnon. Siksi lakia pitää julistaa. Laki pitää visusti erottaa evankeliumista. Laki on hyvä kun sitä oikein käytetään.
Itse olen nyt oppinut ja oikeaksi havainnut, että laki ja evankeliumi kuitenkin läpäisevät toisensa, kuten Kristuksen kaksi luontoa jumaluus ja ihmisyys läpäisevät toisensa, kuitenkaan toisiinsa sekoittumatta.
Kristus on täyttänyt lain meidän puolestamme kärsimällä ristinkuoleman, joka olisi kuulunut meille. Meidän olisi pitänyt riippua ristillä. Mutta vaikka me kuolisimmekin syntiemme tähden, se olisi oikeudenmukainen tuomi. Ja näin tulee kaikille niille käymään, jotka eivät turvaudu Jeesuksen sijaissovitukseen. Vain synnittömän elämän elänyt ihminen (Jeesus, uusi Adam) saattoi kärsiä tuomion meidän sijastamme. Jeesus oli synnitön uhrikaritsa. Hän otti vapaaehtoisesti tämän tehtävän vastaan, ja Jumala sälytti hänen päällensä kaikki maailman synnit. Paavali sanookin että Jumala teki hänen synniksi. Vain synnitön saattoi sovittaa meidät pyhän Jumalan edessä. Jumalan pyhyys ja oikeudenmukaisuus vaati tuomion, jotta me voisimme pelastua. Vain sovitus synnittömän viattoman uhrin kautta oli mahdollinen.
Lopuksi otan kantaa tähän kysymykseen uskon kuuliaisuudesta ja kerron mistä minun mielestäni tässä on kysymys. On kyse kahdesta eri asiasta, jotka on pidettävä erillään, kuten laki ja evankeliumi.
Room. 1:5 Paavali puhuu uskon kuuliaisuudesta. Se tarkoittaa, että evankeliumi Kristuksesta otetaan vastaan ja että pysytään Kristuksessa. Turvaudutaan uskossa hänen armoonsa ja ristinsovitukseensa. Eletään siis kristityn elämää Kristuksessa, jossa hän saa kasvaa ja minä vähetä.
Mutta sitten on se toinen kuuliaisuus, joka kuuluu kristityn pyhityselämään ja kasvamiseen Kristuksen tuntemisessa. Se tuottaa Hengen hedelmiä, joista Paavali puhuu Gal. 5:22-26. Näitä ei saa sekoittaa keskenään. Kristuksen uskossa ja armossa pysyminen synnyttää tätä hedelmää. Näillä hedelmillä palvelemme lähimmäisiämme Jumalan kunniaksi.
Tunnustuskirjat, Yksimielisyyden ohje:
”Nämä kaksi oppia, laki ja evankeliumi, on siis säilytettävä erillään, niitä toisiinsa sekoittamatta; toisen tehtäviin ei saa lukea sitä, mikä kuuluu toiselle. Muutoin käy helposti niin, että Kristuksen ansio ja hyvät teot jäävät varjoon. Evankeliumista tulee uudestaan lainomista oppia, niin kuin paavin kirkossa on tapahtunut. Kristityiltä riistetään se oikea lohdutus, jonka evankeliumi antaa lain heitä kauhistaessa. Paavinvalta päästetään ovesta takaisin Jumalan kirkkoon.
Tämän kaiken torjumiseksi lain ja evankeliumin välinen todellinen ja oikea ero on säilytettävä selvänä ja sitä on uutterasti opetettava. On tarkoin varottava kaikkea, mikä voisi antaa aiheen sekoittaa laki ja evankeliumi ja hämmentää ne yhdeksi ainoaksi opiksi (confusio inter legem et evangelium). On siis väärin ja vaarallista tehdä evankeliumista parannus- eli nuhdesaarnaa.
Kysymys on nyt evankeliumista sanan varsinaisessa merkityksessä, lain vastakohtana. Joskus sanaa taas käytetään yleisemmässä merkityksessä, tarkoittamaan koko kristillistä oppia. Sanotaanhan Puolustuksessakin muutamia kertoja evankeliumia saarnaksi parannuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta. Samalla Puolustus kuitenkin tekee tiettäväksi, että sanan varsinaisessa merkityksessä evankeliumi on lupaus syntien anteeksiantamisesta ja syntisen vanhurskauttamisesta Kristuksen tähden, laki on sitä vastoin sanaa, joka syyttää synnistä ja tuomitsee kadotukseen.”
https://tunnustuskirjat.fi/yo/5.html
Riitta Sistonen et ota huomioon että Paavali kirjoitti jo uskoon tulleille eli niille joilla oli jo Pyhä Henki, siis nyt kun paatuneella sydämellä yritetään ymmärtää Paavalin kirjoituksia niin pieleen mennään, todellisuudessa ei Paavalin kirjoituksissa ole iankaikkisen elämän sanoja suoraan vaan ainoastaan Jeesuksen sanoissa.
Mitä on usko, onko usko että toimii myös uskon kohteen sanojen mukaan, siis kun isä sanoo öapselle ettei heikoille jäille saa mennä niin mitä on silloin usko isään, onko se että menee vai ettei mene? siis siinä vaatteet märkinä lapsi voi jäihin pudonneena voivotella että olisi pitänyt uskoa isää, kuinka on siis usko Jeesukseen kun Hän sanoo että ellei tee parannusta niin hukkuu, kuuluuko jokaisen tehdä parannus vai voiko ohittaa sen kun on jo kastettu?
”Pietari ei luterilaisittain vastannut, että ei yhtään mitään.”
Kaikkialla Raamatussa kehotetaan uskomaan EVANKELIUMI. Ei kastattamaan itseään.
Luther ei opettanut, että mitään ei pitäisi tehdä. Luther puhuu puhumasta päästyään nimenomaan uskosta.
Uskomatonta tämä sekaannusten ja harhojen aika! No, pimenevässä illassa elämme. Jeesus sanoikin, että kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päältä! Se on Jumalan ihme, niin kuin tietysti onkin aina ollut, jos joku vielä kuulee sen ainoan oikean evankeliumin Kristuksesta ja saa uskon lahjan.
Riitta Sistonen elikö ja opettiko Luther pimeydessä vai valkeudessa? Hänen kirjoituksistaan kyllä voi selkeästi sanoa että pimeydessä.
Ari, kuten olemme kaikki huomanneet sinulle ei kelpaa Raamattukaan. Miksi sitten kelpaa mikään mukaan. Minun on turha yrittää keskustella sinun kanssasi.
Riitta Sistonen olisitko kuitenkin ystävällinen ja näyttäisit missä kohden minulle ei ”kelpaa” Raamattu?
Se että sanon Lutherin eläneen ja opettaneen pimeydessä on todistettavissa hänen omista kirjoituksistaan, ei yksikään Pyhän Hengen omaava voi sellaisia kirjoittaa.
Risto Kauppinen: ”pitää osata erottaa yhtäältä pelastuksen perusta tai lähde eli Jeesuksen ristin työ ja toisaalta pelastuksen välineet, jotka määrittelevät keiden hyväksi ja millä persuteella Jeesuksen ristin työ tulee. ”
Kosti kirjoitti erittäin hyvin. Mutta kaikki eivät vain ymmärrä evankeliumia. Se on hullutus. Se tulee ihmisen ulkopuolelta, siis Jumalasta, ei meistä.
Vastaukset:
Pelastuksen perusta on Kristuksen sovitustyö ristillä ja hänen ylösnousemisensa kuolleista ja Taivaaseen astumisensa.
”Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.” (Ef. 4:5–6). Jumalan Sanan kuuleminen ja kuunteleminen, Raamatun lukeminen, ehtoollinen, rippi, seurakuntayhteys, rukous.
”pelastuksen välineet, jotka määrittelevät keiden hyväksi ja millä persuteella Jeesuksen ristin työ tulee.”
Jumala on kaiken määritellyt ja valmistanut valmiiksi armossaan meitä varten. Meidän vastaan otettavaksemme. Emme me ihmiset määrää sitä miten Jumala meidät pelastaa saatikka kuka pelastuu. Me turvaamme Jumalan armoon Kristuksessa ja uskomme syntienanteeksiantamuksen ja tunnustamme uskomme uskontunnustusten mukaan (Luominen, Lunastus, Pyhitys).
Efesolaiskirje luku 1, KR 33/38:
”Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi, tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä — siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, — oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.
Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltä määrätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan, että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
Hänessä on teihinkin, sitten kuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi — hänen kirkkautensa kiitokseksi.
Sen tähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan, en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani, anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme — sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.