Osallistuin lähes vuosikymmen sitten Vanhan testamentin tutkijoiden maailmankonferenssiin. Kyseisestä konferenssista jäi erityisesti mieleen yksi esitelmä, jossa tutkija vertasi Vanhan testamentin viisauskirjallisuuteen kuuluvia Sananlaskujen ja Saarnaajan kirjaa toisiinsa. Jos oikein muistan, kyseisen tutkijan mukaan kyseiset kirjat olivat todennäköisesti syntyneet erilaisessa ympäristössä: ensimmäinen maaseutumaisemmassa ympäristössä ja toinen kaupunkimaisemmassa.
Sananlaskujen kirja tosin on laitettu kuningas Salomon eli Israelin kolmannen kuninkaan nimiin – Salomohan tuli tunnetuksi mm. Jerusalemin temppelin rakentamisesta. Tämä ei kuitenkaan ole tutkijoiden mukaan varmaa. Vaikka kirja olisikin syntynyt Jerusalemissa, se sisältää kuitenkin mm. maanviljelyksestä tuttuja termejä.
Mielenkiintoista kuitenkin se, että kyseinen tutkija kertoi muistini mukaan Sananlaskujen kirjan edustavan hyvin erilaista syy- ja seuraussuhdetta etiikassaan kuin Saarnaajan kirja. Sananlaskuissa toistuu hyvin usein ajatus: jos toimit väärin, saat maksaa siitä: ”Oikeamielinen pysyy oikealla tiellä, jumalaton syöksyy syntiin ja tuhoon” (13:6). Sen sijaan Saarnaajan kirjaa vaivaa ainakin tietynasteinen kyynisyys, jossa syy- ja seuraussuhde ei aina johda oletettuun tulokseen. Saarnaaja toteaakin: ”Mitä etua viisaalla on tyhmän rinnalla, mitä hyötyä on nöyrälle siitä, että hän elää esikuvana muille?” (6:8).
Saarnaaja ei kuitenkaan ole kaikissa kohdin näin kyyninen ja tuon kirjan voisikin nähdä ihmiselämän eri näkökulmien filosofisena pohdintana. Ei ole vaikea kuvitella, että ainakin tämä kirjoista olisi syntynyt muinaisessa kaupunkiympäristössä, jossa elämä näyttäytyy paljon sattumanvaraisemmalta ja ennakoimattomammalta kuin Sananlaskujen kirjassa. Samoin kuin Sananlaskut myös tämä kirja on laitettu viisaan kuningas Salomon nimiin, mutta kirjan kirjoittajasta ei ole täyttä varmuutta.
Olipa kummankin kirjan kirjoittaja kuka tahansa ja ympäristö mikä tahansa, niiden sanoma erittäin kiehtova. Tavallaan molemmat kirjat ovat oikeassa. Kuten Sananlaskut antavat ymmärtää, etenkin pienissä yhteisöissä hyvä ja paha saa usein palkkansa paljon nopeammin, koska tekijä on helpompi selvittää. Sen sijaan jokainen isommassa kaupungissa asunut tietää, kuinka isot ihmismäärät johtavat hieman kyynisempään asenteeseen. Koska ihmisiä on niin paljon ja ihmiset eivät usein tunne toisiaan, on helpompi välttää pahojen tekojen seuraukset. Samoin kaupunkiympäristössä on vaikeampi nähdä sitä, miten oma hyvyys auttaa valtavaa yhteisöä kukoistamaan.
Olimmepa missä tahansa ympäristössä, maalla tai kaupungissa, meidän ei kuitenkaan missään nimessä aliarvioida tekojemme seurauksia. Usein niin hyvyydellämme kuin pahuudellammekin on niin kauaskantoisia seurauksia, että emme osaa arvatakaan. Esimerkiksi ääri-itsekäs ja vahingollinen elämäntapa (esim. oman terveyden laiminlyönti tai laiskottelu) vahingoittaa usein massiivisella tavalla lähipiiriä ja kuormittaa yhteiskuntaa.
Jokainen meistä on vastuunkantaja ja jokainen meistä voi arjessaan tehdä tästä maailmasta joko paratiisia tai helvettiä. Asuitpa sitten kaupungissa tai maaseudulla, Sinulla ja teoillasi on merkitystä. Ketään ei pitkällä tähtäimellä palvele sikailu – anteeksi siat epäreilusta vertauksesta.
Lopuksi on todettava, että tietyllä tavalla olen aina pitänyt etenkin Saarnaajan kirjan ytimekkyydestä sekä filosofisesta monipuolisuudesta. Tietyssä ajoittain kyynisessä surumielisyydessään siinä on erikoisella tavalla jotain hyvin lohdullista. Minulla liittyy myös erityisen tärkeitä muistoja tuohon kirjaan niiltä ajoilta, kun olen työskennellyt varusmiespappina ja kappalaisena. Silloin kun omat sanat tai selitykset eivät inhimillisten tragedioiden aikana hyödytä, on ollut turvallista viitata seuraavaan Saarnaajan kohtaan (3:1–8):
Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä
ja aika kuolla,
aika on istuttaa
ja aika repiä maasta,
aika surmata
ja aika parantaa,
aika itkeä
ja aika nauraa,
aika on valittaa
ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä
ja aika ne kerätä,
aika on syleillä
ja aika olla erossa,
aika etsiä
ja aika kadottaa,
aika on säilyttää
ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki
ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti
ja aika puhua,
aika rakastaa
ja aika vihata,
aika on sodalla
ja aikansa rauhalla.
Hieno kirjoitus. Kiitos.
Kommewnttina tuohon Saarnaajan kohtaan:
Muistamme, että Uudessa testamentissa heprealaiskirje puhuu Jeesuksesta ylimmäisenä pappina. Ylimmäinen pappi avasi myös oven kaikkein pyhimpään, joka vuoden ajan oli ollut täysin pimeässä. Avaaminen tapahtui suurena sovituspäivänä Joom kippurina syys-lokakuun eli heprealaisittain Tisrin kuun 10. päivänä. Tuolloin valo tulvahti temppelin Kaikkein Pyhimpään ja kullatun liitonarkin kannelta loisti shekinah: Jumalan läsnäolon kirkkaus. Näin siksi, että ovat avattiin vasten aurinkoa, jonka näennäisen vuosikierron mukaiseksi piti ns. suurena sovituspäivänä Joon Kippurina eli syyspäivän tasauspäivänä, sovittaa edelle juossut lyhyemmän vuoden antanut kuukalenteri. Päivän Herra piti sovittaa Yön kuningattaren kanssa. Käyttääksemme modernia ilmaisua, piti kuukalenteri siis päivittää uudelleen, mutta suurelle Auringon Herralle piti myös uhrata, sillä määräsihän Hän paitsi hetkistä ja ajoista myös maan kasvusta ja ihmisten kohtaloista. Jos kalenteri on väärä, tapahtuu kylvö väärään aikaan ja Herra (aurinko) ei anna maalle pelastavaa kasvua, siemen ei idä, varsi ei nouse, lehdet eivät ojentaudu, eikä kasvi kukinto astu valoon . Kaikella tuli olla aikansa ja paikkansa. 36 Kuuluisat jakeet po. Vt: n Saarnaajan kirjassa 3: 1-8 ovat siis kuvaavia: Aika on syntyä ja aika on kuolla, aika on purkaa ja aika on rakentaa, aika on istuttaa ja repiä istutus, aika on surmata ja aika parantaa, aika on itkeä ja aika on nauraa…Tässä heprean aika on ot ti, joka mainitaan 28 kertaa, luku vastaa kuukalenterin päivien ja Genesiksen ensimmäisen lauseen kirjainten määrää. Erikoisesti ti sanan lukuarvo on 470 ja 4×7= taas 28. Kun ihminen ajoittaa päivän ja elämänsä aktiot oikein jää hänelle aikaa ja tilaa myös kasvaa ja kypsyä. Nousta askel askelelta kohti yhä kirkkaampaa valoa.
Kaikella on todellakin aikansa ja paikkansa etenkin kalentreista määrytyville juhlapäiville.
Kiitos antoisasta kirjoituksesta! Saarnaajan kirja on minullekin osoittautunut yhdeksi Vanhan Testamentin helmeksi. En näe sitä lopen lohduttomana ja kyynisenä kirjana. Siinä on virityksenä lakoninen ja varsin realistinenkin elämänkatsomus. Kaiken katoavan keskellä kannattaa nauttia niistä yksinkertaisista hyvistä elämän antimista, joita Jumala suo maanpäällisille kuolevaisilleen.
Kirjallisuushistoriallisesti katsottuna suomalaista menestyskirjaa Waltarin Sinuhea ei voi ideologisesti ja sävyltään täysin ymmärtää, ellei huomaa, miten paljon se ammentaa juuri Saarnaajasta ja Sananlaskujen kirjasta, jolla on ”vertauskohtia munaisitämaisessa, erityisesti egyptiläisessä viisauskirjallisuudessa” (sit. H. Räisänen). Olisi mielenkiintoista selvittää, missä määrin intuitiivinen romaanikirjailija, joka omasi visionäärisesti viisaan historiallisen kuvan muinaiskulttuureista, pystyi aanaamaan tekstiinsä lähteittensä erilaiset topokset.
Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
No sittenhan ei ole ketåän Jumalasta syntynyttä, koska kaikkihan syntiä tekevät, myös ja joskus jopa etenkin ne perin perin ”vanhurskaat”.
Siteerasin vain Raamattua 1.Joh. 3:8-10. Mutta asian sisältö kirkastuu, kun laittaa tässä sanan ”tehdä” paikalle sen kreikankielen oikean sijamuodon mukaisen käännöksen ”harjoittaa”.
Ja kyllä niitä ”Jumalan lapsiakin” joitain on lusteen seassa vielä tänäänkin.
Jumalan lapsia.
Onko sellaisia kuin Jumalan aikuisia olemassa? Toisinsanoen, kuka näitä kiroilevia lapsia kasvattaisi ?
Paavali sanoi, ’ minä olen antanut teille vasta maitoa, koska vanhvempaa ruokaa te ette vielä pysty syömään. ’ Siitä on kauan aikaa, mutta yhä vain ollaan lapsia.
Jumalan lapsia.
Onko sellaisia kuin Jumalan aikuisia olemassa? Toisinsanoen, kuka näitä kiroilevia lapsia kasvattaisi ?
Paavali sanoi, ‘ minä olen antanut teille vasta maitoa, koska vanhvempaa ruokaa te ette vielä pysty syömään. ‘ Siitä on kauan aikaa, mutta yhä vain ollaan lapsia.
Toiset löytävät kauniita sanoja ja toiset etsivät niistä Jumalaa ja kohtaamista Hänen kanssaan.
On oikeasti yllättävää havaita miten tarkasti Raamattua voidaan tutkia. Eikä sieltä kuitenkaan löydetä yhteyttä yläkertaan. Ei ole mitään uutta auringon alla. Samoinhan tutkivat Juutalaiset oppineet sanaa Jeesuksen aikana, eivätkä Häntä kuitenkaan tunnistaneet.
Pekka: ”Eikä sieltä kuitenkaan löydetä yhteyttä yläkertaan.”
Entäpä, jos mitään ”yläkertaa” ei olekaan? Vaikea se on silloin yhteyksiä solmia – Ei Raamatulla enempää kuin ilmankaan.
Onko Jumalalla lapsia ? On mahdollista, että Vatikaanin holveissa on tieto siitä, että oliko kirkon opin Jumalalla Jeesuksella ja Marialla lapsia.
Muuten on mielestäni kyvyttömyyttä, että jatkuvasti kirjoituksissa vedotaan jopa tuhansien 2000 vuotta sitten eläneiden ihmisten kirjoituksiin.
Niinpä. Eikö ole outoa, että jopa Sokrateen ajatuksiin vedotaan yhä.
Pekka Pesonen.
Ystävällisesti kertonet, miten Sokrateen ajatukset sisältyvät Kotimaa24 uskonnollisten ajatusten sisältyviin blogeihin ?
Pekka P Helpottaa lukijoita jos vastaat siihen kommenttiketjuun johon viittaat.( VASTAA laatikko.) Avaamatta aina uutta kommenttiketjua.
Reino: Sokrateen josta ei ole juuri mitään historiallisia todisteita. Jos hänen paljon vanhempien tekstien luotettavuutta ei epäillä. Miksi epäillään Jeesuksesta kertovien tekstien luotettavuutta. Kun puolestaa Jeesuksesta on suuri määrä historiallisia todisteita. Ehkä tähän viitataan.
Kiitos paljon kommenteista ja etenkin kannustavista sellaisista. Valitettavasti moneenkaan kommenttiin en oikein yksityiskohtaisesti osaa vastata ja ehkä sellaista ei toivotakaan. Haluan kuitenkin kertoa, että kyllä luen mielenkiinnolla kommenttejanne. ?
Löytyi laatikko. Reino kysyi Sokrateesta. Hänen opetuksensa ovat tietääkseni UT:n tekstejä vanhempia. Silti en ole kuullut niiden historiallisen arvon mitätöintiä. Päin vastoin. Nehän ovat ajattomia. Samoin on UT:n opetukset. Miksi vain Raamattua pidetään ikänsä tähden vanhentuneena?
Kimmo kyseli onko yläkerrassa ketään. No pianhan se meille selviää. Minä en siinä paljoa häviä, jollei siellä olisikaan ketään.
Pekka: Minä en siinä paljoa häviä, jollei siellä olisikaan ketään.”
Ainoastaan sen kaipaamasi iankaikkisen elämän taivaallisissa riemuissa.
Minä en häviä edes sitä.
Jonkun kai pitäisi jatkaa keskustelua klassisella tavalla: ”KImmo Wallentin, miten sinulle kävisi, jos yläkerrassa onkin joku, joka haastaa sinut kuoleman jälkeen viimeiselle tuomiolle?” No niin, sekin on tehtyt.