Eilen Espoon kapituli teki päätöksen, jossa Hyvinkään seurakunnan kappalaiselle Anne Blomqvistille annettiin varoitus rangaistuksena samaa sukupuolta olevien avioliiton siunaamisesta. Olen yksi kyseisen instanssin seitsemästä ääni- ja puheoikeutetusta jäsenestä. En voi luonnollisestikaan blogissani avata tai kertoa suljetun kokouksen keskustelusta tarkemmin. Kotimaa24 kuitenkin julkaisi eilen päätöksen (http://espoonhiippakunta.evl.fi/@Bin/576428/Samaa+sukupuolta+olevan+parin+avioliiton+siunaaminen+AB.pdf) perusteluineen uutisoidessaan aiheesta, joten siitä saa perustellun käsityksen, miksi kyseiseen ratkaisuun päädyttiin.

Päätös on ymmärrettävästi nostanut jonkin verran kohua sosiaalisessa mediassa. Aihe on ollut viimeisen 15 vuoden aikana kestosuosikki niin kirkollisessa kuin maallisessakin mediassa. Samana aikana myös yhteiskuntamme ja myös kirkon näkemys homoseksuaalisuuteen on muuttunut sallivammaksi. Myös omaa näkökulmaani asiaan olen tarkentanut ja pohtinut matkan varrella. Tieto esimerkiksi sukupuoleen liittyvästä moninaisuudesta on lisääntynyt viime vuosikymmenien aikana. Myös monien ihmisten aktiivinen toiminta on muuttanut yhteiskunnallista ja kirkollistakin ilmapiiriä sallivammaksi.

Nopeahko muutos sallivampaan suuntaan on myös herättänyt ainakin minun mielessäni sen kysymyksen, miten kirkon tulisi asiaan suhtautua tai kannattaako kirkon ylipäätään sanoa mitään kovin varmaa näkökulmaa asiaan. Kun esimerkiksi luin 2010-luvun vaihteessa silloisen virkanikin puolesta piispainkokouksen selvityksiä asiasta, huomasin, että niin Raamatun kuin tieteellisen tiedon perusteella voi hyvin päätyä hyvin niin kielteiseen kuin myönteiseen mielipiteeseen homoseksuaalien tasavertaisesta parisuhteesta. Seksuaalisuuteen ja seksuaalietiikkaan liittyvät kysymykset ovat toki vielä tätä rajattua teemaa paljon laajempi ja moninaisempi vyyhti. Siksi onkin tärkeää jatkossa myös pohtia, millä tavoin kirkkomme kannattaa ottaa ylipäätään seksuaalisuuteen ja perhesuhteisiin virallista kantaa.

Joka tapauksessa on selvää, että samaa sukupuolta olevien avioliittoon on perusteltua kirkon sisällä ottaa kumpi tahansa kanta. Samansuuntaiseen tulokseen päätyy myös Eila Helanderin piispainkokoukselle tekemä Selvitys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta ja avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille (2017). Vaikka perusteet olisivat olemassa myönteisellekin kannalle, kirkkomme virallinen linjaus on tällä hetkellä se, että avioliittoon vihkiminen tai siunaaminen on tarkoitettu vain miehen ja naisen väliselle parisuhteelle. Tuomiokapituli ei voi muuttaa tätä näkökulmaa, vaan se kuuluu kirkolliskokoukselle.

Henkilökohtaisesti toivon, että kirkolliskokous tekisi mahdollisimman pian ensinnäkin päätöksen, jossa todettaisiin, että kirkossa on perustellusti olemassa kahdenlainen näkökulma samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Toiseksi toivoisin sitä, että kirkolliskokous laatisi teologisesti perustellun ja yhtäläisen kaavan, jossa niin hetero- kuin homoparien puolesta voidaan rukoilla (huom. nykyisissäkin kaavoissa nimenomaan rukoillaan siunausta). Kolmanneksi toivoisin, että kirkko selkiyttäisi avioliittoon liittyvää siunauksen teologiaansa Raamatun pohjalta. Nykytilanteessa keskusteluissa ja kannanotoissa avioliiton siunaamiseen liitetään nimittäin mitä erikoisimpia näkökulmia. Tarkemmin avioliiton siunauksen teologiaa avasin jo vuosi sitten tähän teemaan liittyvässä blogimerkinnässäni (https://www.kotimaa.fi/blogit/pappisasessorin-elamaa/).

Ps. Lopuksi on todettava, että olen aiheesta pyrkinyt asiallisesti ja kunnioittavasti keskustelemaan sosiaalisessa mediassa. Monet tuohon asialliseen keskusteluun pystyvät, mutta valitettavasti joukossa on paljon myös vihapuhetta viljeleviä ihmisiä niin homoseksuaalisuuden puolustajien kuin vastustajienkin joukossa. Vaikka tiedänkin, että vihan taustalla on usein pelko ja että on helpompi huudella digitaalisesti kuin kasvotusten, on joskus vihapuhetta vaikea ymmärtää. Erityisen vaikea sitä on ymmärtää siksikin, että sitä harjoittavat ihmiset tekevät vihapuheella hallaa usein myös ajamalleen asialle.