Pappi pöntössä vai pöntöllä

Äitivainaa oli uskollinen kirkossa kävijä. Kun hän ei enää jaksanut kävellä kotikirkkoon, kuunteli radiosta kaikki hartaudet ja jumalanpalvelukset, rukoili etukäteen oman seurakunnan saarnavuorossa olijan puolesta. Hänellä oli selkeät mielipiteet saarnoista, niiden sisällöistä ja sanomasta. Äiti tunsi raamattunsa läpikotaisin, myös Vanhan testamentin. "Taas puhuttiin kevyitä", hän joskus kommentoi saarnaa.

Alan muistuttaa vanhemmiten äitiäni. Olen joskus jopa sulkenut radion, kun tuntuu että en pysty kuuntelemaan enempää. Se on mielestäni parempi vaihtoehto kuin mielessäni arvostella saarnaa ja jupista puoliääneen. Minäkin kaipaan ruisleipää enkä sipsejä.

Sipsejä ovat esimerkiksi ne saarnat, jotka aloitetaan kertomalla papin perheen aamupuuhista. Miten stressaavaa on kun lapset pitäisi saada puettua ja syötettyä ennen päiväkotiin viemistä, miten ei ole aikaa aamurauhoittumiseen, kun täytyy etsiä kadonneita sukkia. Ja miten sitten lapsi sanoo jotain, mikä saa papin ajattelemaan, että rakkaus on tärkeintä... Se toimii aasinsiltana päivän tekstiin.

Seurakunta kuuntelee kyllä, mutta samalla näkee mielessään pastorin tukka hajallaan yöpuku päällä hammasharja suussaan. Tai harhautuu miettimään omia aamujaan lasten tai lastenlasten kanssa. Siitä ajatusketju lähtee omien lasten nykyongelmiin, ja kohta mielessään on jossain ihan muualla kuin kirkonpenkissä.

Silloin kun pappi nousee kirkossa saarnastuoliin, odotan häneltä jotain muuta. Siinä roolissa hän ei ole jonkun äiti tai isä, vaan seurakunnan paimen, jumaluusoppinut. Muissa tilanteissa ja puheissa on joskus ihan paikallaan kertoilla omista perhejutuistaan, se tuo papin lähemmäs. Varsinkin häissä, kastetilaisuuksissa ja erilaisissa kerhoissa se voi olla tärkeääkin, rikkoo jäätä.

Kirkon saarnapönttö on useimmiten irti maasta, nostettu seurakuntalaisten yläpuolelle. Voisivatko ne saarnatkin olla silloin vähän korkeammalla? Teologeilla on paljon tietoa, jota voisi jakaa seurakuntalaisille. Raamatuntutkimus, alkukielten sanojen erilaiset merkitykset, eri aikoina eläneiden kristittyjen ajatuksia, raamatunhistorian tapahtumat. Sitä kaikkea seurakunta janoaa, tietoa. Sen jälkeen voidaan miettiä mitä se kaikki voisi tarkoittaa nykyaikana meidän elämässämme.

Voisiko muuten joku oppinut kertoa mistä suomenkielinen sana saarna juontaa juurensa? Latinaksi se näyttää olevan homilia. Ja mistä tulee sanonta aasinsilta? Kun saarna on opetuspuhe, niin opettakaa meitä!

 

 

14 kommenttia

  • Jari Haukka sanoo:

    Asiaa! Äitivainajallani oli hyvin samansuuntaisia ajatuksia monista radion “hartauksista”.

    Ortodoksisessa kirkossa käytetään syystä sanaa “opetuspuhe”. Puheen siis pitäisi sisältää opetusta, ei puhujan omien tuntojen ja mielipiteiden pohdiskeluja. Jos ei pysty laatimaan itse puhetta voi ehkä olla viisainta lainata.

    Pääsiäisenä liturgiassa pappi lukee Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarnan. Tässä linkki yhteen versioon: https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=vro9tTMf04E

    Suosittelen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Hyvä kirjoitus. Nykyisin varsinkin Ylen lähettämiä aamu- ja iltahartauksia kuunnellessa tulee mieleen, että miksi näitä mainitsemiasi sipsejä tuntuu riittävän. Poikkeuksiakin sentään löytyy, mutta enimmäkseen herttaista rupattelua tai jotain eettistä pohdintaa ja sitten virsi lopuksi.

    Loppuvirsi oikeastaan erottaa useimmat hartaudet muualla radiossa kuultavista eettisistä, filosofista tms. jutusteluista jonkun ohjelman seassa.

    “Teologeilla on paljon tietoa, jota voisi jakaa seurakuntalaisille. Raamatuntutkimus, alkukielten sanojen erilaiset merkitykset, eri aikoina eläneiden kristittyjen ajatuksia, raamatunhistorian tapahtumat. Sitä kaikkea seurakunta janoaa, tietoa.”

    Tästäkin samaa mieltä. Joskus kuulee mainintoja esim. Raamatun erilaisista tulkinnoista aikojen saatossa ja jopa eri kristillisten kirkkokuntien välillä. Niistä todellakin haluaisi tietää enemmän.

    Oikeastaan välillä tuntuu, että meitä kuuntelijoita turhan usein kohdellaan kuin alaikäisiä, joille leperrellään sitä sun tätä ja välillä melkomoisella kaanaankielellä. Olen miettinyt monesti niitä kuunnellessa, että jos joku esim. kirkkoon kuulumaton haluaisi jostain syystä paremmin perehtyä kristinuskoon, niin tuskin useimmat Ylen hartausohjelmat siihen kannustavat. Mutta kuten sanottu, poikkeuksiakin löytyy vaan aivan liian harvoin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leena Hietamies sanoo:

      Totta, joskus olen tuntenut myötähäpeää ja toivonut ettei sillä kerralla kukaan sivistynyt ihminen ole päättänyt kuunnella saarnaa sillä ajatuksella, että jos se vaikka vetäisi hänet lähemmäs kirkkoa ja uskoa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Parviainen sanoo:

    Kiitos kirjoituksesta.

    Helsingin kaupunginkirjasto on vastannut “Aasinsillan” alkuperää koskevaan kysymykseen 13.5.2011 käyttäen lähteenään teosta Jukka Parkkinen: Aasinsilta ajan hermolla. 500 sanontaa ja niiden selitystä. WSOY: Porvoo, 2005. Osa vastauksesta kuuluu näin: “Sanonnan alkuperäisenä merkityksenä pidetään Eukleideen ‘Alkeet’-teoksen viidettä lausetta (propositiota), sillä se tunnetaan nimellä aasinsilta, (latinaksi ‘pons asinorum’).”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Leena Hietamies sanoo:

    Mitä? Ihan ei avautunut vielä. Talonpoikaisjärjellä ajattelin, että jos vaikka vuoristossa tai muussa vaikeakulkuisessa maastossa piti aaseille (jotka kuljettivat tavaraa ja ihmisiä) rakentaa väliaikaisia siltoja että päästäisiin toisesta paikasta toiseen…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    “Raamatuntutkimus, alkukielten sanojen erilaiset merkitykset, eri aikoina eläneiden kristittyjen ajatuksia, raamatunhistorian tapahtumat. Sitä kaikkea seurakunta janoaa, tietoa. ”

    Yritäpä käsitellä joku oiekasti merkittävä käännöstietellinen ongelma, joka kyseenalaistaa dogmaa, saarnaspöntöstä ja saat virasta kenkää. Pappi kun ei saa herättää seurakuntalisissa ‘hengellistä hämmennystä’.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    “Sipsejä ovat esimerkiksi ne saarnat, jotka aloitetaan kertomalla papin perheen aamupuuhista. Miten stressaavaa on kun lapset pitäisi saada puettua ja syötettyä ennen päiväkotiin viemistä, miten ei ole aikaa aamurauhoittumiseen, kun täytyy etsiä kadonneita sukkia. Ja miten sitten lapsi sanoo jotain, mikä saa papin ajattelemaan, että rakkaus on tärkeintä… Se toimii aasinsiltana päivän tekstiin.”

    Just tätä perustuubaa saarnat nykyään tahtovat olla. Kirkonpenkin kuluttajalla ei valitettavasti ole kuluttajansuojaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Sääliksi käy monia pappeja. Heillä ei ole työaikaa, joten päivät voi venyä tosi pitkiksi. Saarnan valmistukseen jää aivan liian vähän aikaa. Lisäksi papeilta odotetaan puheita jatkuvalla syötöllä. Kuka sellaista jaksaa päivästä toiseen. Ilman, että puheiden sisältö alkaa kärsiä.

    Toistahan se on meillä maallikoilla. Valmisteluun voin käyttää parikin kuukautta. Siinä ajassa tekstiin pääsee syvällisesti kiinni. Valmistelusta saa paljon. Usein olen kokenut saavani kourat helmiä täyteen. Niistä saarnoissa saattoi jakaa vain muutaman kirkkaimmista. Joten itse voi saada hyvin valmistetusta saarnasta paljon enemmän kuin kuulijat. Harvinaista herkkua ne saarnanpitomahdollisuudet meikäläiselle kuitenkin on.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo Jaatila sanoo:

    Olisiko täältä apua ruisleivän nälkään?

    http://www.lhpk.fi/saarnoja/

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Nälkä ei pääse yllättämään , ku on eväät omasta takaa. En ole oppinut kuuntelemaan aamuhartauksia. Sen sijaan pidän ne itselleni ihan yksityisesti. Jokaisen leipää kaipaavan tulisi oppia pitämään huoli omasta hengellisestä kasvustaan. Vaikkapa lukemalla aamuisin hartauskirjaa ja Raamattua. Silloin papeilta ei tarvitse kaikkea odottaa. Jumalanpalveluksessa virret, tai jokin muu asia voi antaa suuremman siunauksen, kuin saarna. Aina sieltä jotakin saa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teuvo Karjalainen sanoo:

    Monissa ns. jumalanpavelusyhteisöissä on luovuttukin saarna -sanan käytöstä. Tilalla on juuri opetuspuhe. Myös jumalanpalvelus tai messu ilmaisuina lienevät vieraita merkitykseltään postmodrernille ihmiselle. Voisiko seurakunnan viikottaista kokoontumista kutsua esim. yksinkertaisesti seurakunnan kokoukseksi? Ikävä ikuna kirkkomme papiston lähtökohtaan pitää saarnoja on Kotimaa -lehden toiseksi viimeisellä sivulla viikottain oleva “sanan selitys”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Leena Hietamies

    Eläkkeellä oleva toimittaja. Kirjoittelen ajatuksia ja muistoja toimittajan ja seurakuntalaisen näkövinkkelistä. Vinkkeli, aika veikeä sana...

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit