Se mitä asiasta tiedän ja ymmärrän on 90-luvulta, jolloin kasvu oli voimakasta. Silloin kaikki uskovat ympäri suurta valtakuntaa halusivat vapautuksen myötä, saada hengellistä toimintaa omille kylilleen. Työvoiman tarve oli valtava ja monet suomalaiset halusivat antaa panoksensa yhteiseksi hyväksi. Monille tuttu Vuolanne teki rupeaman Siperiassa Samoin Yrjö Niemi samoilla alueilla. Lähempää tulee mieleen Esko Haapalainen, joka hoiti Toksovan seurakuntaa pitkät ajat, hänen trippinsä kestivät puolikintoista kuukautta.
Itse olin apumiehen ominaisuudessa Länsi-Inkerissä ja olimme siellä kaksi viikonvaihdetta ja väliviikolla tapasimme seurakuntalaisia, joskus vähän avustettiin jossain hommissa.Silloin aluksi erilaisten opintojen perusteella vihittiin diakoneiksi ja osalle annettiin sakramenttioikeudet, koska tarve on ollut niin suuri. Monet oppineet teologit ovat vierailleet kolutuskeskuksessa opettamassa asioita.
Mielestäni ainakin silloin toiminta oli kristillistä ja vilpitöntä.Nykyisen toiminnan perusteita en tunne, muttaolen hämmästynyt polemiikista, jota asioissa on täälläkin esitetty. Syrjintäväitteet ovat outoja. Tuskin kukaan heistä syrjii ketään yhtään enempää mitä ennenkään. Jumalan valtakuntaa ei rakenneta niin, että vanhauskoisilta kielletään vihkimykset, kirkkoa voidaan rakentaa niin. Täällä pitäisi olla sanan ja uskonnonvapaus ja jokaisella pitäisi olla oikeus elää uskoaan todeksi haluamallaan tavalla lain puitteissa. Onko todellisuus siis seuraava: Tulkaa kaikki, paitsi vanhauskoiset???
Lauri
Kiitos terveen arkirealismin värittämästä puheenvuorostasi
Meillä Suomessa olisi hyvä pyrkiä tekemään yhteistyötä toisten kirkkojen kanssa ilman että täältä käsin yritetään sanella, miten näiden pitää toimia. Ainoa mikä todella vie evankeliumia eteenpäin on rohkea yhteistyö, missä saamme toimia tasavertaisina työtovereina silloinkin kun meidän suomalainen kulttuurimme on tottunut ajattelemaan ja tekemään toisin kuin yhteistyökumppanillamme on tapana.
Kiitos Roto!
Toisten kirkkojen kanssa tehtävä yhteistyö on selkeä kuvio. Sen sijaan nykyiset omaa kirkkoamme vaivaavat ongelmat ovat hankalia. Miten toimia ryhmien kanssa, joilla on ’toinen jalka kirkossa ja toinen sen ulkopuolella’? Inkerin kirkko on mukana näissä kysymyksissä.
On muistettava, että on kirkko ja on varsinjainen globaali Kristuksen kirkko. Ja tulisi olla kristittyjen yhteys, joka ei rajoitu vain omaan osakirkkoon.
Aikoinaan meistä itään sijainnut kirkko oli marttyyrikirkko, eikä ollut kaikille selvää, että heitä piti tukea, mm. toimittamalla hengellistä tukea ja ”kiellettyä kirjallisuutta”. Taisi Supo (ja erityisesti KGB) myös kiinnostua asiasta.
MP! Pakko kysyä, mikä siinä on hankalaa. Mukana olevat liikkeet ovat asemoineet itsensä kirkon sisälle, mutta useasti näyttää siltä, että ne ovat hankalia kumppaneita, joita pitäisi aina vähän nöyryyttää. Se mistä puhut on sopimusasia. Luterilaisella kirkolla on yhteistyösopimuksia myös venäläisten kirkkojen kanssa. Järjestöillä on suorat yhteistyösopimukset Inkerin kirkon kanssa tehtyinä yleis-sopimuksen suojassa. Me emme tiedä mitä niisä kahdenvälisissä sopimuksissa on sovittu. Sen tiedän, että on sovittu kaikenlaisesta auttamisesta mikä kullekin liikkeelle on mahdollista.
Huomasin Turun Sanomista, että nyt on kovat piipussa. Supoa ollaan sotkemassa asiaan, joka ei mielestäni ole poliittinen ollenkaan. Se mitä itse olen kokenut niillä noin 60 matkalla mitä olen aikanaan sinne tehnyt, ei ole ollut poliittisia kytköksiä. Eivät kai ne babushkat ole agentteja joiden kanssa on virsiä veisattu, rukoiltu ja sanaakin puhuttu. Eimyöskään ne talkootunnit, joita eri rakennuksilla on vietetty, ei niissä ole ollut mitään ketunhäntiä kainalossa. Jospa nyt jokainen vetäisi vähän henkeä ja miettisi mikä juuri minun agendani tässä on. Miksi toimin niinkuin toimin?
Lauri. Supo olisi pitänyt jättää tuosta artikkelista ulkopuolelle. Kyse ei ole poliittisesta agendasta. Tosin kaikki voidaan kääntää päälaelleen, sehän ei ole myöskään herätysliikkeiden osalta evlut-kirkon historiassa ennenkuulumatonta. Kuten tiedetään 1726 säädettiin laki, joka kielsi herätysliikkeiden seurat rangaistuksen uhalla. Tuota ”Konventikkelin” henkeä on jo ilmassa. Inkerin kirkon syyllistäminen tuntuu hieman pahalta, kun juuri eilen vein vaimoni kanssa kukkia erään inkeriläisten naisen haudalle, joka muutti 1990 -luvun alkupuolella Suomeen. 20 vuotta Stalinin leirit kiertäneenä hän totesi kerran; ”Minulle on tapahtunut niin paljon Jumalan ihmeitä, etten jaksa edes kaikista niistä kaikista kertoa, kun miljoonat kuolivat ympäriltä.” Hautaan siunaamisen toimitti Leino Hassinen.
Kyllä surulliseksi tekee se kovuus ja ankaruus, joka on tullut kirkossa toimintamalliksi. Jos olisi halua ja kristillistä rakkautta tätä vihollisuuden aaltoa ei olisi tarvinnut saattaa alkuun ollenkaan. Meillä on Porvoon hiippakunta, joka ei ole alueellisesti yhtenäinen, vaan perustuu enempi kielelliseen yhteyteen. Miksi ei saisi olla herätysliikkeitä yhdistävä ns vanhauskoisten hiippakunta. Kyllä varmaankin siihenkin piispa löytyisi, joka voisi hoitaa asioita Jumalan rakkaudella ja Pyhän Hengen ohjauksessa.
Tanskassa ja Norjassa herätysliikkeet ovat huomattavasti Suomea itsenäisemmässä asemassa suhteessa maiden evankelis-luterilaisiin kirkkoihin. Järjestöillä on esimerkiksi omat pappisvihkimykset, jolloin Suomen kaltainen apostolista virkajärjestystä kannattavien pappien ordinaatiosulku ei ole mahdollinen puhumattakaan ehtoollisen vieton rajoittamisesta herätysliikkeiden tai lähetysjärjestöjen omilla rukoushuoneilla. Tosin en tiedä Tanskan ja Norjan tilannetta kovikaan tarkasti.
Piispainkokouksen istunto 11.-12.9.2001 – Pöytäkirja
”Erilaiset näkemykset voivat olla parhaimmillaan rikkaus ja sisäinen kritiikki on kirkolle elämän merkki. On kuitenkin tärkeä muistaa, että viran perimmäinen tehtävä on olla evankeliumin palveluksessa. Tämä tehtävä on tärkeämpi kuin henkilökohtaiset mielipiteet. Omantunnon eroista ei tarvitse luopua, kun vain yhteistyön mieltä löytyy riittävästi. Erilaiset näkemykset voivat elää rinnan, kun lähtökohdaksi otetaan yhteinen tehtävä ja toisten kunnioittaminen.” Niin. Omantunnon vapaus sallitaan, kunhan ei toimi sen mukaan.
Tuossa on vähän saman suuntaisia vihjeitä, kuin tapaus Räsänen. Syyttäjä Mantilanhan painotti sitä, – että ”uskonnonvapauden sisäinen elementti” on koskematon. Jokainen saa uskoa ja ajatella niin kuin haluaa, siihen ei saa puuttua.” Uskoa siis saa kunhan sen ilmaiseminen ei pahoita kenenkään mieltä. Paavali tuli ilmaisseeksi uskonsa siten, että roomalaiset sotilaat joutuivat kantamaan Paavalin turvaan, kun tuli ilmi, että hän on rooman kansalainen.