Pahin pettymys Espoon piispanvaalissa ei suinkaan ollut selkeä ja ennakoitukin lopputulos voittajan suhteen: 463 ääntä Kaisamari Hintikalle ja 324 ääntä Juhani Holmalle. Kampanjat olivat siistejä ja kumpikin kisaaja sai tuoda rauhassa omia näkemyksiään esiin keskinäisen kunnioituksen vallitessa. Ei näistä vaaleissa pitäisi olla nokan koputtamista juuri kenelläkään. Kiurun on kuitenkin varmuuden välttämiseksi syytä koputtaa puuta nokallaan.

Espoon nuoren hiippakunnan kolmas piispa Mikko Heikan ja Tapio Luoman jälkeen saa kaitsettavakseen mielenkiintoisen kohteen. Toivotan piispa Hintikalle siunausta, viisautta ja voimia. Sanoin jo hänelle itselleenkin, että onnea en toivota, sillä onnen, tuurin, tsäkän, flaksin tai mäihän kanssa tällä pestillä ei pitäisi olla mitään tekemistä. Ammattitaito rulaa.

Ja tätä naispuolista piispaa, himskatin himskatti, ei sitten hukuteta vihapuheeseen, onko selvä!?!

Pahin pettymys Espoon piispanvaaleissa oli Ruttopuiston rovastin mielestä erittäin alhainen ääniprosentti eli 84,7%. Hyi, hävetkää! Ensimmäisen kierroksen äänestysprossa oli sekin vain 87,2%. Hyi, hävetkää vielä sitäkin!

Äänioikeus oli 950 ihmisellä, mutta yli 15%  jätti äänioikeutensa käyttämättä. Miten moni äänioikeudeton – meikäläinen mukaan lukien – olisi tahtonut äänestää, mutku ei niin ei. Sitten 163 arvokasta ääntä menee ihan harakoille. Tuntuu vähän irvokkaalta tämä touhu. Ja 18 äänestäjää säheltää arpalippunsa kanssa niin, että äänet jouduttiin hylkäämään. Siis yhteensä peräti 181 ääntä pois pelistä, herttiles sentään!

Tällaisesta on pidettävä vähän enemmänkin ääntä, ja siksihän Ruttopuiston rovasti tässä justiinsa messuaakin! Mietitäänpä vähän noita hukattuja mahdollisuuksia, joilla olisi saatu vaalitulos näyttämään ihan toisenlaiselta.

Ajatellaan niitä kahdeksaatoista tumpulaa (tai kenties joukossa oli kostajiakin), jotka eivät syystä tai toisesta ymmärtäneet riipustaa lipukkeeseensa kolmosta tai nelosta. Ensimmäisellä kierroksella reputettuja oli 10 vähemmän. Jos on terveydellisiä vaikeuksia lyijykynän käyttämisessä, niin toki äänestyskoppiin saa avukseen vaaliavustajan. Ne kostajat taisivat sitten olla tihutyöläisiä, jotka tarkoituksella töhersivät lippuunsa asiattomuuksia. Piirtelivät tai kirjoittelivat omiaan. Huono tuuri, jos vasta äänestyskopissa runosuoni puhkeaa tai taiteellinen luomistuska purkautuu pienelle paperinpalaselle väärässä paikassa.

Entäs ne, jotka jättivät kakkoskierroksen kokonaan väliin? Mitä syitä näillä ykköskierroksella vaan ei enää kakkosella mukana olleilla oli jättää leikki kesken? On kyse varsin pienestä porukasta, vain 2,5%:sta. Kiukustuivat / turhautuivat, kun oma ehdokas ei päässyt jatkoon? Oltiinko tyytymättömiä kumpaankin jatkoon päässeeseen ehdokkaaseen?

Kaikkein kiinnostavin nukkujien ryhmä on mielestäni tuo 12,7%:n suuruinen No show-porukka, joka ei noteerannut vaaleja millään lailla. Arvelen, että tässä syyttävä sormi osoittaisi nimenomaan vanhimpia eläkepappeja, jotka eivät enää ymmärrä tai välitä näistä vaaliasioista tuon taivaallista. Moni on saattanut heistä jo vaihtaa hiippakuntaakin. Papiston kesken hiippakunnan vaihtaminen tarkoittaa lähinnä kuolemaa.

Herää kysymys, minkä ikäisiltä papeilta pitäisi ottaa äänestysoikeus jo pois. Olisi tietysti kiinnostavaa, että vaikkapa yli seitsemänkymppisten pappien täytyisi vuosittain käydä tuomiokapitulissa mittauttamassa äänestyskuntoisuutensa. Mentäisiin feikkivaalikoppiin ja sitten kokelaalle sanottaisiin jokin numero, joka täytyisi rustata paperiin. Lopuksi tentaattori kysyisi, että mitäs sinä tuossa juuri teit. Jos meni numero oikein ja toimituksen nimikin vielä pysyi mielessä, niin äänestyskelpoisuus olisi taas vuodeksi todennettu. Hyväksi lopuksi ryystetään kaffet kapitulin piikkiin.