No joo ja myös lööpeissä 😉 Olenko vajonnut kertakaikkisen alas suostuessani sellaisen lehden haastatteluun, jota en yleensä suostu edes lukemaan? Tiedä häntä. Voin puhua puhuttavani ihan missä tahansa, metsän mättähällä, Eiffelin tornista megafoniin kailottamalla tai vaikkapa sitten Ilta-Sanomissa. Ja nythän voin ainakin todistetusti kokemuksen syvällä rintaröhinällä sanoa lehden ainakin yhden kerran elämässä pysyneen asiassa rehellisesti ja vääristelemättömästi. Lämmin kiitos siitä Toimittajalle, jonka kanssa kävin hyvät ja syvälliset keskustelut.
Tarinani on kokonaisuudessaan niin kipeä ja traaginen, että kertomastani olisi saanut toki paljon rankemmankin eikä olisi tarvinnut käyttää edes paljoa vippaskonsteja. Mutta Toimittaja pysyi valitsemassaan linjassa; lämpimässä, inhimillisessä. Ja hän vältti vetämästä hommaa ikävillä jutuilla mässäilyyn tai liikettä tai sen ihmisiä rumaan valoon. Hänellä oli minusta kunnioitusta asiaa kohtaan ihan kerrakseen. Lisäksi hän oli perehtynyt asiaan hyvin, juttu ei tuntunut ollenkaan vieraalta.
No nyt taas puhutaan ja puhistaan. Syynä Pauliina Rauhalan vasta ilmestynyt kirja Taivaslaulu, joka on saanut osakseen suuren menestyksen. Sitä jonotetaan kirjastoissa ja kirjakauppojen hyllyiltä se tuppaa loppumaan alta aikayksikön. Sitten kun jossain vaiheessa itse ehdin lukea kirjan, laitan siitä varmaan omat ajatukseni tänne. Nyt on vaan niin monta kirjaa jonossa odottamassa lukemista ja muuta puuhaa runsain mitoin, ettei ehdi millään tähän hätään.
Myös eilen oli aiheesta ohjelma Inhimillisessä tekijässä. Käykäähän kattomassa jos ketä kiinnostaa. Se oli hyvä ja asiallinen. Hyvin naiset olivat sanoittaneet naisen asemaa liikkeessä.
Nyt sitten ajatukset ja ahdistukset lehden ja käsillä olevien keskustelujen johdosta tähän, ettei jää painamaan mieliä. Eli mitä ajatuksia ja tunteita esimerkiksi minun haastatteluni herätti teissä lukijoissa?
Ihminen on iankaikkisuusolento, että että käymässä täällä vain ollaan maanpäällä.
Keskustelu hiipuu tässä ketjussa. Ei kuulu suoranaisesti aiheeseen, mutta josko saisin piristeeksi laittaa myös tänne tänään Facebookiin rustaamani runon lasteni äidille, lastenlasteni mamulle, rakastetulleni:
RAKASTETTUNI
sohvalla silmät kiinni
lähestyy
lämmin peite
asettelua kaulalla
olkavarteen sipaisu
taivas
hän
Tohtiiko suomalainen mies tunnustaa rakkautensa naiseen vasta kymmenien vuosien avioliiton jälkeen ja silloinkin vain armaan nukkuessa?
Ilta-Sanomien yksi lukuisista kommenteista:
”Ei vl:ssa on aviorikkojia, murhaajia, varastajia, valehtelijoita, pettäjiä, toisten kiusaajia, ilkeitä ym. ym. Miksi ne eivät kiinnosta ihmisia. kunnon kansalaiset, jotak hoitavat asiansa ja huolehtivat lapsensa, miksi eivät saa elää rauhassa. Eikö jokainen saa päättää omasta kehostaan, että kuinka monta lasta haluaa synnyttää, mitä sen pitäisi muille kuulua. Kerrompa teille miksi. Koska tämä on raamatun mukainen oppi ja siksi se niin ärsyttää ja vaivaa ihmisiä. Ei oikeat vl näistä kirjoituksista välitä vaan ajattelevat, lopun ajalla siionin vuori on muita vuori korkeampi, eli tätä kautta sitä tuodaan juuri esille, koska raamatun sana täyttyy. Ja sanotaan, että iloitkaa ja riemuitkaa, sillä sen lähempänä on lopun aika, mitä enemmän teitä vainotaan. Kaikki ovat viimeisenä päivänä vastuussa puheistaan. Oikein uskova vl antaa nämäkin pahat ja ilkeät puheet kaikille ihmisille anteeksi ja toivoo kaikille ihmisille kaikkea hyvää.”
Perus.
Yksi todellinen helmi sieltä myös löytyi, jonka mukaan ”Lapset ovat Herran lahja” -raamatunlauseessa Herralla tarkoitetaan sitä kotona olevaa herraa Oikea älynväläys
S-postini kautta tullut kommentti keskusteluun:
”Vauvavarasto-oppi elää liikkeessä yhä. Itselleni eräs pappisveli(!)
muistutti, että ”ne ehkäistytkin lapset ovat siellä viimeisellä
tuomiolla sinua vastassa”. Ilmoitin välittömästi että pidän tuota
harhaoppina, ja koska asia jäi minua niin vaivaamaan, otin myöhemmin
yhteyden erääseen SRK:n johtohenkilöön ja kysyin onko tämä todella
virallinen opetus asiasta. Suoraa vastausta en saanut, mutta ymmärsin
ettei tämä henkilö ainakaan täysin sitä oppia allekirjoita. On
kuitenkin järkyttävää, että herkässä tilanteessa olevat ihmiset
tällaisia vastauksia saavat.
Edelleen kaipaan keskusteluihin lasten ja miehen aseman huomioimista.
Kuten tässäkin keskustelussa on tullut esille, ehkäisykielto ei aiheuta
murhetta pelkästään naisille. Erityisesti lapset ovat usein kärsijinä.
Ja niistä onnellisista perheistä. Kyllä niitä on, tottakai. Tunnen
muutaman varauksetta onnellisen perheen, jossa äiti on pysynyt sekä
fyysisesti että henkisesti ”kuosissa” ja lapset ovat saaneet elää
oikean huolettoman lapsuuden. Ikävä kyllä tunnen paljon enemmän niitä
perheitä, joissa lapset ovat kärsineet. Ja mitä tuleekaan, kun 90-
luvulla syntyneet, joiden lapsuudessa ei enää ollut kodinhoitajia
perheiden tukena ja vanhemmat siis entistäkin väsyneempiä, ovat nyt
tulossa vanhemmiksi?
Kaikista surullisimpia ovat ne perheet, jotka eivät tajua tilannettaan.
Väsymykseen ollaan niin alistuttu, ettei edes tajuta että se ei ole
normaalia. Vanhempien mielestä on ihan ookoo että lapset joutuvat
vaarallisiin tilanteisiin – eihän sille mitään voi, ja kyllä ne
suojelusenkelit ovat mukana. Usein nämä vanhemmat kokevat olevansa
hyvinkin onnellisia, koska eivät ole joutuneet kohtaamaan sitä
tilannetta, jossa todellisuus lyö vasten kasvoja. Miten jaksavatkaan
sitten, kun oma lapsi sairastuu henkisesti menetettyään lapsuutensa
pikkuäidin roolissa? Tai kun aikuinen lapsi ilmoittaakin, ettei koskaan
halua tulla äidiksi, koska on joutunut hoitamaan sisaruksiaan
kyllästymiseen asti? Silloin on liian myöhäistä. Vai lohduttaako
silloin tieto, että itse ainakin päätyy taivaan iloon, vaikka sitten
tuo ”maailmaan eksynyt” lapsi joutuu kadotukseen?
Usein ärsyttää jako onnellisiin ja onnettomiin suurperheisiin. On
täysin kestämätöntä puhua näin mustavalkoisesti. Harvassa varmasti ovat
ne perheet, jotka automaattisesti kuuluvat jompaankumpaan ryhmään.
Todellisuus on usein molempia niistä. En minäkään kykene sanomaan, että
lapsuuteni olisi ollut onneton. En, vaikka psyyke hajosi jo alle
kouluikäisenä ja traumatisoivia tekijöitä oli erittäin paljon. Vaikka
tiedostan nuo tosiasiat, koen kuitenkin – käsi sydämellä – eläneeni
turvallisen ja jopa onnellisen lapsuuden. Ristiriitaista, mutta sitä
elämä useimmiten on. ”
No Martti, älä nyt viitsi. Murjaisenpa takaisin, että sehän piti aloittaa julkisesi jo ennen noita vuosikymmeniä alttarilla ja jostakin kai morsiaimenkin oli pitänyt saada vihiä tunteistani, kun tiesi mukaani sinne papin eteen tulla.
Tunnustan kyllä vaimoni ylivoimaisuuden tällä tunnustusten alalla, joten lienen sitten perisuomalainen mies.
Idea runoon lähti onnellisesta tunteesta, kun vaimoni pyytämättä peitteli minut, kun sohvalla makain.
Mutta kyllä se tietysti runon laadusta kertoo, jos sitä joutuu selittelemään.
Vuokko, mä puolustan sua kaikin tavoin. Siitä että uskallat omalla pärställä antautuu kehiin. Se vaatii suunnatonta rohkeutta.
Ainut mikä mua mättää, ei liity suhun, vaan sun blogiin tarrautuneita omia juttuaan. En nyt sano nimiä, mut tsiikaapa edellistä blogias ja mitä niuklkanen lisäs siihe jne… Mite jaotellaan…arvaa oksettaako
Sanon tämän sen takia. ett mua mättää toi miesten kategorispointi, ett kuka on asiantuntija ja muka sinä vain ehtoo emäntä. Koska oikeesti, asiantuntija ,Vuokko, se olet sinä, eikä ykskään f:n tohtori sun toinen.
Syyllinen ilmoittautuu.
Paitsi ”ehtoisa emäntä” (blogin pitäjänä) on Vuokko tietenkin kaikkea muutakin, esim. paras asiantuntija. Samaan tapaan taisin kiitellä Teemu Kakkuria, kun hän salli keskustelun vähän ohi aiheen.
En usko että Vuokko itse ymmärsi asian niin kuin Sonja. Syyllinen olen joka tapauksessa, joten pyydän anteeksi ensin Vuokolta ja sitten Sonjalta ja muiltakin, jotka pahoittivat Sonjan tavoin mielensä.
Jatkossa vältän nimien ja ”suosikkieni” (miesten tai naisten) mainitsemisen. Kukapa minun kiitoksiani kaipaisi.
Voe tokkiisa. Mulle on ihan turha puhua mittään mitä mä oon ja mitä mä en oo, sillä tiedän tasan tarkkaan sen itse. Jotku asiat pyyhkii pöllyten kuontalon ylitte, jotku asiat oon oppinu kantapäitteni kautta ja joskus jotain oivallanki. En oo edes huomannu, että joitai on nimitelty asiantuntijoiksi. Mua ei tässä hötäkässä semmoset asiat kiinnosta. Tää on keskustelua, ei kilpailua asiantuntijuuksista tahi paremmuuksista. Se on pönötystä ja inhoan sellaista. Saviastia ei oo toistaan kovin kummosempi.