Ovatko valtakulttuurimme omaksumat kirkolliset toimitukset uskonnonharjoittamista lainkaan?
Huomenna aloittaa kevätistuntokautensa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous. Kokouksen tehtävänä ei ole ottaa kantaa päivän polttaviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, vaan oman vastuualueensa osalta siihen, miten luterilaista uskoa maassamme harjoitetaan.
Vaikka valtaosa suomalaisista on luterilaisen kirkon jäseniä, ei tämä suinkaan tarkoita Suomi olisi luterilainen valtio tai että luterilainen oppi edustaisi maassamme valtion uskontoa. Virheellinen on myös käsitys, että jokin maassamme toimivista luterilaisista kirkoista olisi valtionkirkko.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko on paitsi uskontokunta, myös valtiovallanrinnalla toimiva julkisoikeudellinen yhteisö, josta on säädetty perustuslain 76 §:n nojalla kirkkolaissa. Kirkon asema valtiossamme on vahva, mutta se miltään osin ole osana valtiovaltaa. Kyse ei siis ole valtionkirkosta.
Kirkon jäseneksi tullaan kristillisessä kasteessa, joko lapsena tai aikuisena. Saatuaan kristillistä opetusta kirkon jäsen konfirmoidaan. Tässä vaiheessa hän viimeistään tunnustaa julkisesti kristillisen uskonsa. Onko siis niin, että valta osa maamme väestöstä ovat luterilaisia julkikristittyjä? Miksi eivät olisi, ovathan he kaikki uskonsa omalla suullaan tunnustaneet? Kirkkomme tunnustuskirjassa kuitenkin sanotaan: ”tässä elämässä myös teeskentelijöitä ja jumalattomia on sekoittunut tosiuskovien ja pyhien joukkoon. ”. Keitä he ovat, sitä emme tiedä, eikä meidän asiamme ole tässä ajassa ryhtyä asiaa arvailemaan.
On varmasti niinkin, että monet suomalaiset saavat kristillisen kasteen, osallistuvat konfirmaatioon ja kuuluvat jäsenenä kristilliseen seurakuntaan vain koska maassamme on sellainen perinne ja tapa. Kirkon ja paikallisen seurakunnan asiana ei kuitenkaan ole suhtautua jäsenistöönsä teeskentelijöinä, vaan olettaa hyvää ja pitää heistä jokaista ihmisinä, joka kirkkojärjestyksen sanamuotoa mukaillen tahtoo tunnustaa kirkon uskoa. Näin ellei hän omin sanoin muuta väitä.
Edellä kirjoittamaani viitaten terveiseni huomenna kokouskautensa aloittavalle kirkolliskokoukselle: Älkää suhtautuko kirkkomme jäseniin teeskentelijöinä, vaan tehkää päätöksiä sillä oletuksella, että jokainen kirkkomme jäsen tahtoo tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkollisissa toimituksissa on kyse uskonnon harjoittamisessa pyhien ja tosiuskovien yhteisössä, yhteisössä joka on avoin kaikille kansoille. Yhteisössä, jonka opetus perustuu Raamattuun. Muuta tarkoitusta varten niitä ei ole tarkoitettu toimitettavaksi. Valtakirkko asema ei asiaa muuksi muuta.
18 kommenttia
Noinhanse kristilline itseptos toimii, kun selevä enemmistö kirkon jäsenistä on juurikin noita ‘teeskentelijöitä.’ Kristuksen tunnustuksellisesti henk.koht. Vapahtajaksen ottaneita on ehkä 4-6 prossa väestöstä.
Minä toivon, että kirkolliskokousen jäsenet muistaisivat, ettei kristillinen kirkko ole konservatiivi tai liberaali, se ei ole poliittinen yhteisö, vaan sillä on asioille teologiset perusteet.
Olen kuullut ulkomaalaisen näkökulman Suomen Kirkon merkityksestä Suomalaisuuteen ja hänen ihmetyksensä kohdistui juuri koko kansan näennäiseen kirkko uskoon, joka näkyy kauppojen aukiaikojen säätelyyn asti ja siihen miten yhteiskunta on järjestäytynyt Kristillisten arvojen ympärille kaikilla elämän osa -alueilla. Kansan rehellisyys ja omatunto lepää pitkälti niiden arvojen varassa, joista se on kasvanut, eli Kristillisen Kirkon vaikutuksesta, myös sen kasvatuksesta kouluissa ja kotona. Kirkko koulu ja koti ovat pitäneet yhtä suurten sotien jälkeen aina näihin päiviin… Viimeiset 20v on ollut suuren ja nopean murroksen aikaan…
Sanoin hänelle, että muutos huonompaan on jo alkanut Suomessakin ja nykyisin syntyvyys laskee kovaa vauhtia, sekä Kristityksi ei kastetta enää kaikkia lapsia automaattisesti, vaan osa haluaa elää kuten pakanat, etsien itselleen maahisia ja muita satuolentoja oppaakseen, elävän Jumalan sijaan. Sekä monet haluavat elää itselleen kieltäen Jumalan olemassa olen kokonaan.
Yhtäkaikki, Suomi on vielä vielä jälkikristillisen vaikutuksen alainen ja monet käytännöt Suomessa ohjautuvat edelleen Kristillisen perinteen ja kalenterin mukaan, vaikka nuorempi väestönosa onkin jo paljolti menettänyt yhteyden ja tiedon siitä, miksi esim. Helatorstaita vietetään, saati Juhannusta… Puhumattakaan Kristuksen ylösnousemuksesta ja Pääsiäisen sanomasta.
Henrik Sawela
“Mutta ihan toinen asia on se, onko kirkon toiminta mitenkään välttämätöntä?”
Esitit ns. hyvän kysymyksen, johon omalta kohdaltani vastaisin, että tuskin kirkon toiminta on välttämätöntä. Jatko kysymys voisi kuulua, että mikä täällä on välttämätöntä? Sitten voisi vielä kysyä, että kuka määrittelee minkäkin asian välttämättömyyden? Ja niin edelleen.
Minulle ev.lut kirkon toiminnan tukeminen on mielekästä kahdesta syystä; kirkkomusiikki ja historia. Kirkonkirjoista, joita on pidetty 1600-luvulta alkaen, löytyy muun muassa luetteloita seurakunnan jäsenistä, kastetuista, ripille päässeistä, vihityistä ja kuolleista. Minua saa em. syistä nimittää vaikka kulttuurikristityksi.
En ihan saanut kiinni kirjoituksesi tarkoituksesta, joten pari huomiota. Ensiksi, mitä mahdoit tarkoittaa sanomalla “… olettaa hyvää ja pitää heistä jokaista ihmisinä, joka kirkkojärjestyksen sanamuotoa mukaillen tahtoo tunnustaa kirkon uskoa.” Jos ei tunnusta kirkon uskoa, pitäisikö ihmisestä olettaa pahaa?
Toiseksi, miten/miksi mielestäsi kirkolliskokouksen päätöksentekoon vaikuttaa se, moniko jäsenistä tunnustaa uskoa ja moniko “teeskentelee”? (“… tehkää päätöksiä sillä oletuksella, että…”)
Ilmoita asiaton kommentti