Ottaa päähän

Ottaa päähän päiväpäivältä yhä enemmän. Mitä pitenpään olen päässyt tutustumaan Pirkkalan riparin käytäntöihin, sitä enemmän alkaa pänniä. Miksi ihmeessä nämä syteemit ei ole levinneet kirkossamme laajemmalle. Rippikoulusta puhutaan kirkon lippulaivana. Silti on aivan yleinen tieto, ettei nuoria kirkossa konfirmaation jälkeen näy. Tätä tilannetta pidetään monin paikoin täysin itsestäänselvyytenä.

Palveltuani vuosikymmet verohallinnossa, ni en voi kuin ihmetellä tätä verovarojen tuhlausta. Pidetään hienot riparit ja satsataan niihin paljon rahaa ja voimavaroja. Riparia pidetään jonkilaisena itsetarkoituksena. Ei edes tavoitella sitä mahdollisuutta, että nuoret jäisivät toiminnan pariin leirin jälkeen. Toimintahan ei näinollen tuota yhtään mitään.

Mikäli verohallinnossa toteutettaisiin yhtä massiivinen projekti ja käytettäisiin siihen vastaavat voimavarat. Tietäen samalla että mitään tulosta ei olisi odotettavissa, niin mitähän siitä seuraisi ? Rakkaassa kirkossamme kuitenkin tehdään vuosi toisensa jälkeen juuri näin. Eikä kukaan tunnu reagoivan mitenkään.

Katsellen toimivaa syteemiä nytkin täällä leirillä. Nuorista on kasvanut muutamia upeita apuohjaajia, jotka ottavat  vastuuta tosissaan. He pitävät ison osan oppituuneistamme. Taitavia isosiakin on iso joukko mukana. Näin meille ohjaajille jää paljon aikaa henkilökohtaisten kontaktien luomiseen riparilaisten kanssa. Näiden syntyneiden yhteyksien pohjalta nuorisotoimintaa on luontevaa ja helppoa jatkaa. Pirkkalassa on melkeinpä itsestään selvää, että riparin jälkeen ollaan seurakuntanuorissa. Siksi suren tippa linsissä sitä valtavaa tuhlausta, mitä kirkossamme  on meneillään. Harmittaa, kun kirkossa annetaan nuorten valua, kuin hiekka sormien välistä. Toisin toimien he olisivat valtava rikkaus kirkkomme tulevaisuudelle.

  1. Oikein lausut veli.
    MIksi hyviä käytäntöjä ei levitetä? Miksi nuoret hylätään riparin jälkeen?
    Seurakunnissa on valtava jälkeenjääneisyysvaje, demokratiavaje, huono hallinto, Kirkollisveroa maksava työikäinen porukka ei saa itse juuri mitään. Toiminta keskittyy vanhuksiin ja lapsiin. Toimintoja tai vuorovaikutusta tai rutiineja tai maallikkojen osallistumista ym EI kehitetä.
    Jos jpku yrittää kehittää jossakin seurakunnassa, hänet yritetään vaientaa. Vallan enemmistöä pitävät yleensä ne jotka eivät halua mitään muutoksia. He haluavat sementoida perinteet. Yleensä syy on, että he eivät pysty parempaan. Toimintakyky kehittämiseen tai uuden tuottamiseen tai edes hyväksymiseen on mennyt.
    Minuakin ottaa päähän.

    • Veli-JUssi Jalkanen :”Toimintakyky kehittämiseen tai uuden tuottamiseen tai edes hyväksymiseen on mennyt.”

      Kun ortodoksikirkon jäsenenä on ollut mukana toiminnassa, jossa vapaaehtoisvoimin ja talkootyönä rakennettiin tsasouna paikkakunnalle, jossa sellaista ei aiemmin ollut, en sanoisi ihan noinkaan. Ongelmaksi näyttää kerta toisensa jälkeen muodostuvan kuppikuntaisuus ja uskontojen sisäiset valtataistelut.

    • Kehittämiseen tarttuminen on vaivan paikka. Kun se voi lisäksi johtaa ’virkailijan’ kokemukseen tarpeettomuudesta, on turvallista olla tekemättä mitään.

  2. En kirjoita haukkuakseni kirkkoa, vaan herättääkseni havatsemaan sen, miten nykyinen tapa toimia ei ole ainoa oikea. Jossainpäin nämä ajatukset voivat herättää positiivista vastakaikua ja alkaa tapahtua. Varmasti nostan tätä asiaa rajusti vielä esiin. Niin pöhköltä pelkän riparin vetäminen nyt tuntuu. Enhän minäkään nurisotyötä jo kymmet vuodet harrastettuani ja erityiseti rippikoulutyöstä kiinostuneena, tätä ollut aiemmin tajunnut. Saatikka sitten nuo jotka sitä työkseen tekevät. Ennenkuin nyt, kun pääsin tänne Pirkkalan riparille. Pakkoha tähän huonoon systeemiin on kirkon reagoitava. Eihän tämä näin voi jatkua.

  3. Koska minulla on jonkinmoinen kokemus sekä ripareista että teologien kouluttamisesta, niin on pakko todeta, että Pirkkalan riparit eivät ole millään tavalla poikkeavia. Hyviä ripareita pidetään tässä maassa runsaasti. Panostetaan isois- ja ohjjajakoulutukseen, kehitetään rippikouluja ja nuorisotyötä. Vaatii panostusta itsensä jatkuavaan kehittämiseen, uusien työtapojen etsimiseen ja ennenkaikkea rakkautta nuoriin. Ja tätä löytyy. Olisi paljonkin. Vain yksi näkökulma. On tärkeää, että sessioissa ovat kaikki mukana. Opettajat, ohjaajat ja isot. Monipuolistamassa keskustelua sekä avaamassa näkökulmia. Tärkeää, että riparilaisen ääni pääsee kuuluviin Mottoni on aina ollut: Ilo ilman riparia on teeskentelyä.

    • Hyvä juttu, että blogisti herättelee. Näitä kirjoituksia lukiessa käy luitenkin mielessä, että onko hän käynyt muualla kuin Pirkkalassa? Minulla on ainakin mielessäni vaikka kuinka monta hyvin toimivaa seurakuntaa.

  4. Pekka Pesonen kirjoittaa täyttä asiaa. Kirkkomme on hissukseen ja huomaamatta kehittynyt sellaiseksi betonoituneeksi laitokseksi, että verovirasto todella päihittää sen ihmisiä palvelevana laitoksena mennen tullen. Sitä aikoinaan morkattiin kuten esim. armeijaakin. Kumpikin instanssi on ottanut moitteista onkeensa vaan ei meidän kirkko. Ja se näkyy kaikessa sen toiminnassa ynnä lopputuloksena jäsenkadossa.

    Jokuhan mättää jo siinä, että kirkot ovat vuosikausia jumalanpalveluksissa olleet lähes tyhjillään. Eikös papit muka ole sitä huomanneet ja lähteneet etsimään niitä kadonneita lampaitaan, heh?

    Nämä muodissa olevat ”visiot” ja ”missiot” ovat todella kirkolta kadoksissa.

    Voiko syy olla se, että juokseehan se liksa verovaroilla kuitenkin, joten mitäs tässä? Onko todella niin, että hallinto pyörii omillaan ja sekaan ei muutosta haluavat mahdu? Ihan uskomatonta.

    Sanomassa ei vikaa ole, koska kristinusko kasvaa globaalisti tasaista tahtia. Mutta siellä ei papeille välttämättä makseta liksaa ollenkaan tai sitten sen verran kuin vapaaehtoiset seurakuntalaiset pystyvät maksamaa.

    Lienee ongelma, että kirkollamme on aivan liian lokoisat olot verovaroilla!

    • Valtimon seurakunnan eriasteisena työntekijänä vv.2008-14 täytyy kuitenkin todeta, että siellä kirkossa toteutettaviin tapahtumiin (jumalanpalvelukset, konsertit jne) osallistumisprosentti on ainakin ollut keskimääräistä suurempi. Toisaalta, iso siellä on kirkkokin..

    • Elias tietysti tietää asian paremmin. Minun tietoni pohjautuu ystäväni kertomukseen KL:n kirkkopyhästä joku vuosi sitten. Muista esimerkeistäni on omakohtainen kokemus.

    • ”Minun tietoni pohjautuu ystäväni kertomukseen KL:n kirkkopyhästä joku vuosi sitten.” Voisihan sitä syytä olla KL:ssäkin. Kenties kyseisillä seurakunnilla on syystä tai toisesta taipumus karttaa juuri KL:n kirkkopyhiä.

    • Ainakin silloin Valtimolla oli aktiivinen, sanoisiko uuskarismaattinen ja herätyskristillinen, porukka, jonka olisi luullut kansoittavan nimen omaan KL:n tilaisuuksia. Ehkä siellä ei sitten ollut muita…

    • Lähetyspiirivanhukset ovat arvokkaita riippumatta siitä, onko heidän karismaattisuutensa uuden vai vanhan kaavan mukaista.

    • Kumpi on tärkeämpi, määrä vai laatu? Kymmenestä mummosta nousee usein väkevämpi virsi kuin sadasta rippijuhliin talutetusta isästä ja kummisedästä.

    • Pohdin tässä vain sitä, mistä tulee käsitys Valtimosta poikkeuksellisen heikon kirkollisiin tilaisuuksiin osallistumisen paikkakuntana. Tälle käsitykselle kun en ole itse nähnyt katetta sen kuuden vuoden aikana, jonka itse erinäisissä työ- jne. suhteissa ao.puljuun olin. Sittenhän Kimmo asiaan vastasikin ja tästä aiheutui tämä keskustelu – sen kummemmin kirkkoon talutettuja isiä ja kummisetiä kuin uusvanhakarismaattisia lähetyspiirimummojakaan kritisoimatta.Jokaisen pitäisi kokea olevansa arvokas ja huomattu kirkkoon tullessaan.

  5. Pirkalassa olen asunut vasta nelisen vuotta. Sitä ennen en tiennyt tälläistä kuntaa edes olevan olemassa. Olen vieraillut useilla paikkakunnilla rippikoululeireillä. Muutenkin minulla on hyvinkin paljon kontakteja ympäri suomen niemen, joten asintutemustani kyllä on. Enkä väitä sitä, että itse ripari poikkeaisi mitenkään olennaisesti niistä kaikista muista. Silmäni vain avautui näkemään sen, mitä ennen pidin jokseekin mahdottomana. Eli tuo, että tämänkaltaisilla menetelmillä voidaan nuoret saada joukolla toimintaan mukaa.

  6. Ottaa päähän myös asiantutijoiden puolustautuminen sillä, että onhan paljon muitakin hyviä seurakuntia, joissa asia on hyvin hoidettu. Tähän samaan puolustukseen kaatuu miltei kaikki kirkon toimintaan kohdistuva kritiikki. Näin saadaan hyvä syy olla tekemättä kyseiselle asialle yhtään mitään.

    Asintuntijoidenkin täytyisi kyetä ymmärtämään oma sokeutensa joissakin tilanteissa. En ole vielä tavannut sellaista asintuntijaa millään alalla, joka ei omaisi jotain sokeaa pistettä. Jokainen asintuntemus myös sokeuttaa johonkin.

    Rippikoulutyö on niin hienosti hoidettu juttu, että olemme sokeutuneet se suurelle puutteelle. Mikä tulee ilmi nuorten katoamisena kirkon nuorisotyöstä. Katsotaan vain sitä suurta joukkoa, mikä on mukana. Unohdetaan ne, jotka eivät laumassa pysy.

  7. …jatkuu täsmälleen oäinvastoin Eivät nuoret ole minnekään kadonneet. Osa jatkaa seurakunnassa. Valtaosa valmistuu aikanaan työelämään mukanaan rippikoulussa rakennettu perustus. Hoitavat vastuullisesti perheensä, työnsä. Rippikoulu on ollut heidän elämässään keidas. Olen 40 vuoden aikana osallistunut useisiin tapaamisiin, joissa muistellaan menneitä. Esim. juuri nyt Tampereen tenniskisoissa oli useita riemullisia tapaamisia nykyisten tennisammattilaisten kanssa. Voin sanoa, että papilla on kysyntää. Ainoa kriteeri ei todellakaan ole kirkon tilastot.

  8. En kyllä kirkon tilastoja sure yhtään. Suren niitä seurakuntia, joissa rippikoulun jälkeen ei ole mitään kaikille nuorille tarjolla. Minun pappeuteni jäi aikanaan vain kahdesta sanasta kiinni. Ne jos olisin koepaperiin laittanut, niin totenäköisesti olisin myös pappina.
    No parempi näin. Pappina olisin varmaankin yhtä tyytyväinen kirkon nuorisotyön tilaan.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.