Orjuudesta

Orjuutta on ollut myös meitä lähellä – kirjoittaa Jukka Huusko Hesarin lauantaiesseessä (26.9.). Hän viittaa Yhdysvalloista levinneeseen Black Lives Matter -kansalaisoikeusliikkeeseen. Asia kytkeytyy mustien kokemaan syrjintään ja rotuerotteluun, joiden taustalla on historiallinen kokemus mustien orjuuttamisesta.
Mellakat BLM:n liikkeen ja äärioikeiston kannattajien välillä ovat vieneet Yhdysvallat korona-ajan ja presidentin vaalien entisestään kuumentamina lähelle räjähdyspistettä, kuten lehden tämän päivän reportaasi Portlandista kertoo.

Huuskon mukaan ”Keskustelu on keskittynyt siirtomaa-ajan transatlanttiseen orjuuteen, jossa eurooppalaiset veivät satojen vuosien kuluessa jopa 12 miljoonaa afrikkalaista tuotanto-orjiksi Etelä- ja Pohjois-Amerikan plantaaseille.” Samalla keskustelu orjuudesta on lainehtinut myös Suomeen ja kysymykseen, onko Suomella ollut kytköksiä transatlanttiseen orjakauppaan osana Ruotsia ja olisiko meillä aihetta pestä historiallista pyykkiä?
_ _ _
Huusko vastaa itse kysymyksellä, onko keskustelu Amerikkaan suuntautuneesta siirtomaa-ajan orjakaupasta peittänyt alleen kaiken muun historiallisen orjuuttamisen? Hän viittaa historioitsija Teemu Keskisarjan esiin tuomaan tietoon, että suomalaisia vietiin orjiksi Venäjälle muun muassa isovihan aikana 1700-luvun alussa arviolta 20 000-30 000, sen jälkeen kun esimerkiksi Pohjanmaan rannikon asukkaita ja hailuotolaisia oli murhattu tuhansia.

Suomesta vietyjen orjien luku on hyvä suhteuttaa tuon ajan väestön kokoon. Tilastokeskuksella on aineistoa Suomen väestökehityksestä vuodesta 1749, jolloin Suomen eli Ruotsin Itämaan väkiluku oli 410 000 henkeä. 30 vuotta aiemmin Isovihan aikana se oli tätä pienempi. Maa oli monin paikoin lähes autioitunut. Voi siis olla, että maan väestöstä jopa 5–10 % vietiin orjuuteen. Nykyiseen väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaisi ehkä puolta miljoonaa orjaksi vietyä.
_ _ _
Ruotsista orjuus poistettiin Maunu Erikinpojan valtakaudella 1300-luvulla. Maaorjuus oli levinnyt muualla Länsi-Euroopassa laajalle ja loppui yleensä 1700-luvun loppuun tai 1800-luvun puoleenväliin mennessä. Isovihan jälkeen Uudenkaupungin rauhassa 1721 Venäjälle menetetyssä Vanhassa Suomessa (Viipurin, Käkisalmen ja Kymenkartanon provinssit) maaorjuus päättyi 1826.

Venäjällä sen sijaan orjuus jatkui pidempään, aina Aleksanteri II (1855–1881) aikaan, jolloin maaorjat vapautettiin 19. helmikuuta 1861. Laulavathan tiernapojat joulun aikaan ”Keisari Aleksanteri Suomenmaan suuriruhtinas, hän pois otti orjuuden, hän pois otti styrangin…”. 23 miljoonaa ihmistä sai vapautensa.

Feodaalijärjestelmässä talonpojat eivät omistaneet maata vaan olivat turpeeseen sidottuja ja tekivät isännälleen, maan omistajalle työtä. Maattomien talonpoikien asema vaihteli suuresti eri aikoina ja eri maissa. Saksalaisella kielialueella käytetty sana Leibeigener tarkoittaa talonpoikaa, pakkotyöläistä, velkaorjaa sekä orjaa.

Orjuuden puuttumisella Suomesta on ollut kauaskantoisia seurauksia, yhteiskunnalliset luokka- ja varallisuuserot ovat jääneet pienemmiksi kuin monessa muussa maassa. Vaikka torppari ei omistanut viljelemäänsä maata, oli torpparijärjestelmä silti kaukana maaorjuudesta, joka rajoitti elämää kaikilta osin.
_ _ _
Mitä maaorjuus saattoi merkitä? Aleksandr Herzen (1812-1870) kuvaa kiinnostavassa päiväkirjassaan Venäjän yhteiskuntaa, myös orjuutta. Hän kertoo palvelusorjien oloista ja ylöspidosta. Isäntä selvisi neljäsosalla hinnasta, jota palvelijan pito olisi merkinnyt Pariisissa tai Lontoossa. Maaorjien kohdalla lasketaan lisäksi orjuuden vakuutusmaksu, eli tilanherran kulut orjan vaimon ja lasten ylläpidosta. ”Olen tarpeeksi nähnyt, miten kauhistuttava tietoisuus maaorjan asemasta nujertaa palvelusorjat, myrkyttää heidän elämänsä, masentaa, pökerryttää heidän sielunsa.”

Herzenin kodissa orjia ei juuri rangaistu ruumiillisesti. Pahinta oli kartano-orjille heidän luovuttamisensa armeijaan. 20 vuoden sotapalvelus herätti nuorissa miehissä kauhua (Herzen, Menneitä ja mietteitä. suom. 1981, ss. 41–43). Herzenin vapaamieliset aatteet johtivat hänet Nikolai I:n aikana karkotukseen Itä-Venäjälle. Myöhemmin hänen Kello -aikakausijulkaisunsa vaikutti vahvasti maaorjien vapauttamiseen.
_ _ _
Venäläinen kirjallisuus on täynnä kuvauksia orjien asemasta. Satiirista tyylilajia edustaa Nikolai Gogolin Kuolleet sielut (1842). Muuan Pavel Ivanovitš Tšitšikov kiertää erään kuvernementin tilallisten luona oudon pyynnön kanssa. Gogol kuvaa hersyvästi Tšitšikovin tapaamia tyyppejä, kuten vaikkapa saamatonta ja mielistelevää Manilovia, kollegisihteerin leskeä ja taitavaa talousihmistä Nastasja Petrovna Korobotškaa sekä huippuna maanista peluria, valehtelijaa ja hummaajaa Nozdrevia. Tämän kanssa Tšitšikoville on käydä huonosti.

Kaikkia yhtälailla kummastuttaa Tšitšikovin pyyntö saada tilanomistajilta näiden kuolleita maaorjia, jotka ovat jääneet poistamatta henkikirjoista. Heitä epäilyttää mahdollinen haudattu koira: miksi näennäisen hyödyttömät kuolleet orjat kiinnostavat Tšitšikovia? Lopulta tämän on paljastettava Nozdreville pyyntönsä syy: Tšitšikov aikoo naimisiin, eikä morsiamen isä halua suostua avioliittoon, ellei sulhasella ole ainakin 200 maaorjaa. Tšitšikov siis hakee orjien omistajana yhteiskunnallista asemaa ja statusta. Hänelle on sama, elävätkö orjat vai ovatko kuolleita. Tilanomistajia ei olisi lainkaan kummastuttanut, jos Tšitšikov olisi pyytänyt saada ostaa eläviä sieluja, maaorjia, viedäkseen heidät kodeistaan omaan taloonsa. Orja pysyi orjana kuolemaansa saakka, ellei isäntä antanut hänelle vapautuskirjaa tai ellei orja lunastanut itseään vapaaksi.
_ _ _
Näitä orjia on nähty myös Suomessa. Esimerkiksi Uschakoffin veljekset, suuraatelistoon kuuluvan Seremtjeffin perheen maaorjat, kulkeutuivat Suomeen valloitusarmeijan mukana 1808. Jegor Uschakoff (1767-1836) sai maaherralta luvan asettua Heinolan residenssiin kauppiaaksi – kaupungeissa hän ei saanut harjoittaa kauppaa. Uschakoff maksoi kauppansa tuotoista osuuden isännälleen Seremetjeffille, kunnes anoi keisarilta vapautusta, jonka tämä myönsi. Uschakoff siirtyi kauppiaaksi ja rakennusurakoitsijaksi Helsinkiin. Hän rakennutti kauppiastalonsa Pohjois-Esplandin ja Kauppatorin kulmaan sekä urakoi mm. ortodoksisen P. kolminaisuuden kirkon.Entinen maaorja nousi Helsingin rikkaimmaksi kauppiaaksi. Hänen muotokuvansa on muuten Heinolan kaupunginmuseossa. Myös lähetystyön pioneeri ja Namibian (Saksan Lounais-Afrikan) evankelista Martti Rautanen (1845-1926) oli inkeriläinen maaorjan poika.
_ _ _
Maaorjuuden lakkauttaminen Venäjältä ei kokonaan poistanut orjuuttamisen mallia. Stalinin aikana kymmenet miljoonat menettivät kansalaisoikeutensa ja vapautensa kansanvihollisina tai luokkavihollisina sekä tuomittiin kuolemaan tai pakkotyöhön. Syyksi riitti esimerkiksi se, että oli suomalainen tai inkeriläinen, tai että omisti muutaman lehmän ja palan maata.

Olen saanut kuulla näitä orjuutettujen tarinoita pappina, kun olen käynyt tapaamassa inkeriläisiä paluumuuttajia. Onnittelukäynti 1990–2000 -luvuilla Lahden Diakoniasäätiön vanhusten asunnoissa on muodostunut usein koskettavaksi muisteluksi, kun 85- tai 90-vuotias nainen on kertonut matkasta härkävaunussa lapsineen, lapsen kuolemasta kesken junamatkan, asettumisesta Siperian metsätyömaalle, elämästä maahan kaivetussa kosteassa korsussa talvipakkasilla tai painavien kalanmaksatynnyrien kantamisesta jokiproomuista kalanmaksakeittämöön. Monen osana oli tehdä pakkotyötä Stalinin kanavalla, hiilikaivoksissa tai Etelä-Venäjän puuvillapelloilla. – Aviomiehiä tai veljiä ei juuri ole jäänyt muistelemaan. Heidät puhdistettiin jo 1936–38. Lopuksi muistelija otti esille kannettoman, koirankorville luetun kirjan. Aarteen. Raamattu ja luottamus Jumalaan kulkivat mukana.
_ _ _
Mustien orjuuttaminen Amerikassa aina vuoteen 1865 saakka näkyy edelleen mustan väestönosan valkoista väestöä huonommasas asemassa ja kohtelussa. Siihen on oiketettua puuttua ja hakea parannusta. Orjuus Europassa ja erityisesti Venäjällä on myös jättänyt jälkiä yhteiseen tietoisuuteen. Vapaus ja ihmisoikeudet sekä demokratia ovat siksi edelleen tärkeimpiä puolustettavia asioita.

12 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Hieno yhtneveto orjuudesta.kiitos. Isonvihan aikainen suomalaisten saama kohtelu on yksi suurin syy siihen – vihaan, jonka nimeäkään ei saa enää ääneen lausua.. Venäjän suhteen olen aina ihmetellyt miksei sielläkään erittäin merkittävässä asemassa yli tuhat vuotta ollut rakkausyhteisö eli ortodoksinen kirkko tehnyt mitään maaorjuuden lakkauttamiseksi?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Mielenkiintoinen teksti, kiitos.

    Ruotsin osuus oli 1700-luvulla huomattava siksi että Ruotsin alusmaa Karibiassa , St Bathelemyeksen saari oli orjakaupan risteys asema. Kolmasosa asukkaista oli orjia.Siellä oli huomattavat orjamarkkinat ja kuningas sai osan voitosta suoraan itselleen. En tiedä jos suomalaiset osallistuivat tähän , mutta ruotsalaisia laivoja osallistui orjien kuljetukseen Afrikasta Karibiaan. Ehkä joku suomalainenkin oli iehistönä mukana. Suomen talous oli intgroitu Ruotsin talouteen joten jotakin voitoista tuli Suomeenkin. Tiedossani ei ole jos Suomesta peräisin olevia laivoja oli mukana.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      “Joten jotakin voitoista tuli Suomeenkin.”

      Ei tullut. Suomea verotettiin niin rankasti, että Suomen talous ei kehittynyt juuri lainkaan. Suomen talouden kehitys alkoi vasta Venäjään liitymisen jälkeen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Markku: ” Suomen talous oli integroitu Ruotsiin”. Suomi oli harvaan asuttu ja vähemmän kehittynyt osa valtakuntaa. Monet suurvalta-ajan sodat 1600-1700 -luvuilla köyhdyttivät Suomen, joka joutui luovuttamaan sotilaita suhteessa emämaata enemmän. St Barthelemys taisi olla Suomessa täysin vieras maailmakolkka, kun suomalaisia talonpoikia vietiin laivoilla Keski-Euroopan taistelukentille.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Jos afrikkalaiset tappavat 500 kristittyä Etiopiassa maailma ei kuule siitä juuri mitään.

    Jos Usassa poliisi ampuu afrikkalaista pikkurikollista. Syntyy valtavat mellakat.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Montako afrikkalaistakin kristityt ovat historiassa tappaneet? Minkä taakseen jättää sen edestään löytää…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Eli siis afrikkalaiset ovat juuri tappaneet 500 afrikkalaista. ( jotka olivat etiopialaisia kristityitä.)

      Ihmiset eivät ymmärrä vaikka selitetään. Tai tiedä siitä mitään.

      Seppo? Mikä olisi vastaus väittämääsi?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Entä jos vertaillaan afrikkalaisten taloudellista tilannetta Usassa ja afrikassa.?

    Vaikka Usassa maksetaan 20 000 000 dollaria koripallon pomputtelusta. Silti syyttävät syrjinnästä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Naivi vertaus ihan kuin jokainen afrikkalaistaustainen olisi koripallonpelaaja. Käypä Werneri joskus New Yorkin summeissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Werner Janhonen sanoo:

      Lienee mahdoton vertailla afrikkalaisten taloudellista tilannetta Usassa ja afrikassa?

      Seppo toi uuden vertailukohteen. Vertailla afrikkalaisten tilannetta summeissa Usassa. Ja afrikkalaisten tilannetta summeissa afrikassa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Seppo toi uuden vertailukohteen. Vertailla afrikkalaisten tilannetta summeissa Usassa.

      Valehtelet Werneri, en verrannut noin vaan vertasin Amerikan koripallonpelaajia Amerikan slumiasukkaisiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kiitos hyvästä blogista. Rooman valtakauden loppusuoralla alkaneet kansanvaellukset näivettivät monet valtakunnan kaupungit juuri sen tähden, että orjat yhdistivät joukkonsa (orjia oli kaikissa kansan kerrostumissa aina sotilaita myöten) lähtivät pakoon ja vaeltamaan suurin joukoin tuntemattomille Euroopan alueille. On myös mielenkiintoista, että ”Slaavit” (engl.slave) edustivat suurta ja kasvavaa kansanosaa Euroopan kaukaisessa lähihistoriassa. Monet meistä saattavat olla juurikin Rooman imperiumista lähteneiden orjien jälkeläisiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö
    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.