Jokainen keskusteluyhteydessä oleva tuttavani kertoo seuraavansa päivittäin aikamme kriisiä, Ukrainaa. Aikaisemmat lööpit tulevasta voitosta, jota lupaukset järeämpien aseiden toimittamisesta ennakoivat, ovat painuneet taka-alalle. Läntisen maailman kuten keskustelukumppanienikin asenteissa on aistittavissa väsymistä, unohtamista, luopumista. Entä siihen liittyvä Nato-ratkaisumme? Kriisin seurauksena maamme ratkaisu ei viestinyt vähäistäkään poliittista johtajuutta, vaan ainoastaan yleisen mielipiteen voimaa. Pelkän poliittisen päätöksenteon heikkoutta kuvaa tapahtuman jatkokeskustelu rajaturvallisuuslaista. Laki ilman ensimmäistäkään konkretiaa edes piikkilankana, mikä ei olisi esteenä jäniksellekään, muistuttaa toisesta epäonnistumisesta, uudistusta hoitajamitoituksesta ilman työntekijöitä.

Emme ole ongelman kanssa kuitenkaan yksin. Niin ikään Nato-ratkaisuun liittyen Turkki edellyttää molemmilta hakijamailta yhteensä 73 turvapaikan saaneen kurdin palauttamista. Ruotsin oikeusministeriö (IL 9.7.2022) vahvistikin jo kolmen luovutuksen tapahtuneen 13 muun osalta käsittelyn ollessa vielä kesken. Kuvaavaa on Ruotsin pääministerin toteamus, ”ettei Ruotsi muuta lainsäädäntöään luovutusvaatimusten vuoksi”. Tärkeintä näyttää olevankin, ettei yhteiskunta luovu laeistaan, sillä onhan lainkohde, yksittäinen ihminen, vain hinta (lue valuuttaa) oikeusvaltio-nimikkeen hyödystä. Ruotsin ihmisoikeutta korostava kanta on yhtä inhimillinen kuin Suomen rajaturvallisuuslaki on naiivi.

Jos kavennamme näkökulmaa paljastaa Ukrainan kriisiin liittyvä Nato-päätös myös muita kansallisia ongelmia. Yksi merkittävimmistä liittyy valtion vuonna 1998 perustettuun enemmistöomisteiseen (50,76 %) Fortumiin, joka välillisesti omistaa 78 % saksalaisesta Uniperista. Suomalaisten veronmaksajien syliin on pahimmillaan kaatumassa miljardiluokan lasku. Aikoinaan yritystoimintaan siihen kuuluvine yritysriskeineen lähtenyt valtio on ongelman hoitamisen sijasta kiirehtinyt nimeämään valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin toimesta (YLE Uutiset 8.7.2022) syyllisiksi Fortumissa vuosina 2015-20 sekä 2011-18 toimineet tj Pekka Lundmarkin ja hallituksen pj Sari Baldaufin. Yritysriskille ja siihen liittyvälle vastuulle on tunnusomaista, nojaako riski yrittäjän omaan tai veronmaksajien kukkaroon. Jälkimmäisessä tapauksessa myöhemmät vastuuhenkilöt asetettuivat jo valmiiseen valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin ohjaukseen. Sanotun ministerin vastuu ja halu sen häpeälliseen kiistämiseen on sitäkin suurempi kun todetaan Fortumin 29 muun suurimman omistajan (eli osinkoveroa maksavan yksikön) omistavan osakekannasta vain 7,9 %.

Pelottavasta lähiskenaariosta niin turvallisuuden kuin taloudenkin osalta ei kuitenkaan voi syyttää yksin poliittisia päättäjiä, jotka luonteensa mukaan väistävät vastuunsa, vaan niitä, jotka tietoisesti tai ymmärtämättömyyttään valitsevat heidät tehtäviinsä, eli minua ja sinua. Ukrainan kriisin kauheus kaikkine ylikansallisine, eurooppalaisine, kansallisine ja yksilöllisine seurauksineen havainnollistuu niin pahuudessa kuin hyvyydessäkin kahdella tasolla. Median välittämien kyselyjen mukaan Venäjän presidentti ja hänen toimensa nauttivat liki 80 %:sta kannatusta omassa maassaan. Maamme osalta tasavallan presidentti sai 92 % peukutuksen, vaikka kyseessä edellisen osalta on vain pelko ja jälkimmäisen osalta yleisen mielipiteen muutos. Tapahtuu arjessa mitä hyvänsä niin kannatusluvut kielivät pelkästään yksittäisen kansalaisen omasta asenteesta suhteessa ympäristöön, halusta seurauksista piittaamatta ulkoistaa oma vastuunsa, uskottavuutensa, oma ihmisyytensä.

Niin ihmiskuntaa, kokonaisia kansoja kuin yksittäistä kansalaistakin kuvaa hyvin Gandhinko suuhun tarjottu lausuma; ”Kun orja alkaa ylpeillä kahleistaan kuin koruina ikään, tarkoittaa se orjuuttajan täydellistä voittoa”. Maailman muuttuessa vuosikymmenestä toiseen yhä epävarmemmaksi voidaan kysyä, mihin voisimme tarttua? Edellä mainitut ratkaisut ovat epäonnistuneet? Onko tarjolla muita? Ennen ajanlaskua Julius Caesar puki ajatuksen sanoihin; ”tulin, näin, voitin”. Häntä myöhemmin vuorisaarnan Kristus sanoi lähettäjästään, että hänen ”on valtakunta, voima ja kunnia” ja itsensä olevan ”tie, totuus ja elämä”. Aikansa kristuksenkaltaisimmaksi kutsuttu Gandhi jätti perintönään sanat ”rohkeus, voima ja kunnia”.

Tarjoaisivatko sanat vihjeen jostakin? Eivätkö lausumien käsiteparit kuvaa a) liikettä ja rohkeutta kuljettavana tienä päämääränä toteuttaa Jumalan tahto maan päällä? Eikö b) totuus elämänasenteena kuvaa voimaa? Siinä omien kykyjen tietoinen ylittäminen totuuden vastaisena täyttää valheen tunnus-merkit, mikä puolestaan omaksutun käytännön mukaan estää parlamentaarisen työskentelyn? Siinä äänestäjä suorittaa valinnan. Eikö c) rohkea, totuudellinen, moraalinen elämä koidu loppujen lopuksi kunniaksi niin henkilölle itselleen kuin Jumalallekin?

Lyhin tie on aloittaa itsestään. Usein yksilö toimii uuden yleisen mielipiteen katalysaattorina, muutoksen kiihdyttäjänä. Ukraina yksilön tavoin voi kärsiessäänkin toimia tällaisena.