Oppimisen kriisiin ei ole yhtä ratkaisua

Ihmisillä on tarve yksinkertaistaa, lokeroida ja ratkoa pulmatilanteita. Sama ajatusmalli pätee myös moniin ihmisoikeusrikkomuksiin ja eriarvoisuuden syihin, oli kyse sitten nälästä, köyhyydestä tai koulutuksen puutteesta.

Kehitysmaiden lasten heikkoon koulutustasoonkin keksittiin YK:n vuosituhattavoitteissa ratkaisu, ja tavoitteeksi asetettiin kaikkien maailman lasten saaminen koulun penkille vuoteen 2015 mennessä. Järjestöt keräsivät tälle työlle varoja myymällä symbolisia koulupukuja tai hankkimalla varoja koulutarvikkeisiin.

Todellisuus oli kuitenkin mutkikkaampi. Kun vuosituhattavoitteiden määräaika koitti, maailman lapsista suurin osa kyllä aloitti koulun, mutta koulua käyvistäkin lapsista vain harva oppi lukemaan tai laskemaan edes auttavasti.

Koulun ulkopuolellekin jäi lapsia, ja heistä merkittävä osa oli eri tavoin vammaisia lapsia, joita ei haluttu lähettää kouluihin tai ottaa vastaan tai joille ei yksinkertaisesti ollut mahdollista kulkea koulumatkaa jalan tai kiivetä portaita pitkin luokkahuoneeseen. Miksi koulunkäynti ei sitten ollutkaan ratkaisu lasten oppimiseen?

Miksi koulussa ei opita?

Maailman lapsista noin 40 prosenttia käy koulua kielellä, jota he eivät puhu eivätkä ymmärrä. Vieras opetuskieli katkaisee lapsen ja opettajan välisen vuorovaikutuksen, eikä lapsi pysty keskittymään opetukseen.

Vieraassa kieliympäristössä opiskelevat lapset ovatkin usein passiivisia eivätkä osaa vastata opettajan kysymyksiin. Maailmanpankin tutkimuksessa itäafrikkalaisista kolmasluokkalaisista 75 prosenttia ei osannut lukea yksinkertaista lausetta: ”Koiran nimi on Puppy.”

Monissa kehitysmaissa kielten kirjo on suuri, ja samassa maassa saattaa olla kymmeniä tai jopa satoja eri kieliä, joista tyypillisesti opetuskielinä käytetään vain yhtä tai korkeintaan muutamaa yleisintä.

Luokkakoot ovat suuria ja oppimateriaaleista on pulaa. Etiopialaisessa luokkahuoneessa on tyypillisesti 50–60 lasta ja yksi opettaja. Jos kirjoja on, samaa kirjaa käyttää usea oppilas eikä niitä yleensä saa ottaa mukaan kotiin. Suuressa luokassa lapsia ja heidän vahvuuksiaan ei ole mahdollista tuntea yksilöllisesti eikä erityistä tukea ole saatavilla.

Opettajiksi koulussa huonosti menestyneitä

Opettajaksi ei päästä, vaan päädytään. Afrikan maista esimerkiksi Etiopiassa ja Sierra Leonessa opettajankoulutukseen voi siirtyä lukion 1. luokan jälkeen, jos opintomenestys ei riitä lukion saattamiseen loppuun.

Opettajankoulutukseen valikoituvat siis ne oppilaat, joiden akateeminen menestys ei riitä arvostetumpiin ammatteihin. Koska julkisen sektorin budjetti on pieni, opettajien palkat ovat matalia, mikä madaltaa opettajien arvostusta entisestään. Opettajien vaihtuvuus onkin suurta.

Maailmanpankin kehitysraportissa (World Development Report 2018) todettiin oppimisen kriisin yhdeksi syyksi myös se, että lapset tulevat kouluun valmistautumatta ja kotien tuki koulunkäynnille on vähäistä.

Vanhempien ymmärrys antaa hyvän pohjan

Tästä syystä esimerkiksi Etiopian valtio on ottanut opetusalan kehittämisessä erityisen huomion kohteeksi päiväkotien ja esikoulujen kehittämisen sekä perheiden kouluttamisen. Erityisen tärkeänä pidetään sitä, että vanhemmat ymmärtävät opiskelun olevan lapselle työtä, johon on varattava aikaa ja mahdollisuus myös kotona ja jossa ponnistelusta on kotona hyvä saada tunnustusta.

Sen sijaan, että lapsi koulupäivän jälkeen passitettaisiin suoraan veden tai polttopuun hakuun, on ensiarvoisen tärkeää, että kotona kysellään koulupäivän kuulumisia ja opittuja asioita, kuunnellaan lapsen kertomaa ja kannustetaan läksyjen tekoon. Lukutaidottomille vanhemmille kodin ja koulun yhteistyö on usein uutta ja tarvitsee ulkopuolista tukea.

Tytti Matsinen, ihmisoikeusasiantuntija Suomen Lähetysseurassa

Lähetysseuran vieraana oli toukokuussa etiopialainen äidinkielisen opetuksen asiantuntija Mesfin Derash Zeme, joka on toiminut Lähetysseuran tukeman Bench-Majin äidinkielisen opetuksen hankkeen koordinaattorina Etiopiassa. Voit lukea aiheesta lisää täällä

Lähetysseura tukee äidinkielistä koulu- ja lukutaitotyötä useassa maassa, esimerkiksi Senegalissa esikouluryhmiä. Opetusta varten on luotu myös materiaalia. Kuva sereerinkielisestä aapisesta. Kuva Pirre Saario

 

 

Kirjoittaja

Missioblogi
Missioblogi

Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen * ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen