Viikon takainen Kotimaa oli kiinnostava; samalla vähän hämmentävä. Useampi tosi kiinnostava kirjoitus, kuten kolmen professorin, Miikka Ruokasen, Jyrki Knuutilan ja Tapio Lampisen haastattelut.
En käy referoimaan – lukekaa lehti. Puhetta dogmasta, kirkon opista ja etiikasta, kristityn ja kirkon elämästä. Joku ajatus tältä pohjalta. Messussa on tullut laulettua virttä 54, ”Käykäämme nyt Jerusalemiin ja yhdessä paastotkaamme.” Viimeinen säkeistö: ”Käykäämme siis Jerusalemiin, on ikuinen kirkkaus siellä. Ja luoksensa kerran hän kokoaa ne, jotka hän tunsi tiellä.”
Kenet Jeesus tuntee tiellä? Ajattelen, että Jumalan maan päällä vaeltavalle kansalle kuuluu sekä oppi että elämä. Ne eivät ole vastakkain, eikä edes ristiriidassa, jos molemmat ovat kohdallaan. Mutta kenet Hän kokoaa? Kenet Hän on tuntenut tiellä?
Oikeassaolijat? Viisaat, jotka tutkivat toisten viisaiden kirjoituksia? Metrikaupalla, ei, vaan kilometrikaupalla on julkaistu tutkimuksia, joissa yksi viisas muuttaa hiukan toisen viisaan tekstin lausejärjestyksiä. Viisaita kirjoja täynnä viisaita sanoja.
Kristittyinä olemme tien kansaa. Oikeista kirjoituksistako eli oikeitten sanojen totenapitämisestäkö Jeesus omansa tuntee?
Luin myös mielenkiinnolla nuo kaikki kirjoitukset. En ihan ymmärtänyt sitä, mihin viittasit tuossa vertauskuvassa tien kulkijoista/oikeassaolijat. Käsitykseni mukaan kaikki nämä professorit ovat koko ajan olleet mainitsemiasi tien kulkijoita, jotka eivät ole jääneet yliopiston tutkijakammioihin, vaan ovat antaneet panoksensa seurakunnan elämään ja että samaa panosta oli myös nämä lehtikirjoitukset.
PEKKA,
olet varmaan ihan oikeassa siinä mitä sanot. En halua heidän persooniaan arvostella, Tapio Lampista kaikkein vähiten, koska häntä tunnen ja pidän ystävänäni. Enempi arvostelen tätä opin ja etiikan vastakkainasettelua. Jos opin eli dogmatiikan edustaja arvostelee uskon eettistä korostamista, hän on minun mielestäni väärässä. Usko ei ole täällä sitä varten, että täällä kuollaan = sielun pelastusta ja tuonpuoleista elämää varten. Usko on elämämme perusta ja aarre siksi, että me elämme. Jeesus opetti meitä rukoilemaan: Tapahtukoon Jumalan tahto myös maan päällä niinkuin taivaassa. Jos teologi näkee tämän harhaliikkeeksi ja neuvoo elämän asemesta korostamaan oppia, on hän eksynyt Jeesuksen viitoittamalta tieltä. Ylipäätään kummankin kahden opettajan puheesta puuttuu nöyryys, sen tilalla on omahyväisyys ja itsensä korottaminen tuomitsemaan muita. Miika asettuu sekä Helsingin että Oxfordin yliopistojen yläpuolelle. Hänellä on kompetenssia todeta molemmat hieman harhassa oleviksi. UT:ssa tuomitseminen ja syyttäminen eivät ole Jumalan vaan Jumalan vastustajan ominaisuuksia.
M.Ruokanen nyt opettaa ja neuvoo kirkkoamme, kuin piispallisella kaitsennalla. Kun hän taannoin pyrki arkkipiispan virkaan. hän muistaakseni sanoi, ettei hänellä ollut Jumalalta valtuutusta hyväksyä homoseksuaaleja. Sitä hän ei sanonut, mutta ilmeisesti hänellä oli valtuutus hyväksyä moniavioiset.
Palmu: ”Jos teologi näkee tämän harhaliikkeeksi ja neuvoo elämän asemesta korostamaan oppia…”
Paavali: ”Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä”
Johannes: ”Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi”
Niin kuin kaikkea kirjoitettua, näitäkin jakeita käytetään rankasti väärin. Esikoislestadiolaisten seurakuntaopin katsotaan olevan oikea oppi, joten omaiset ja muut pitää hyljätä, jos nämä luopuvat lestadiolaisuudesta. Sama löytyy Jehovan todistajilta. On kuitenkin helposti näytettävissä kirjoituksista toteen, ettei kenelläkään meistä ole apostolien oppia. Kaikkea ei kirjoitettu ylös, vaan välitettiin suusanallisesti eteenpäin.
Onko tällä merkitystä? Tilanne muuttui pikku hiljaa, kun alkoi käydä selväksi, ettei Jeesus välttämättä palaakaan takaisin apostolien elinaikana.
Oppi on tienviitta. Mutta on selkeästi niin, että Jeesus laittoi teot keskiöön. Lampaat erotellaan vuohista tekojen mukaan. Oikeamieliset ovat lampaita. Ihmiset eivät erota lustetta vehnästä. Siksi Jeesuksen edessä niin vuohet kuin lampaat ovat yhtä ihmeissään. Roolit selvästi vaihtuvat. Se on pelottavaa kirkon kannalta.
Kirkko toimii tehtävänsä mukaisesti, kun se korostaa oikeamielisyyden merkitystä vedenjakajana. Kirkko eksyttää, jos se nostaa keskiöön vesikasteet, sakramentit, uskon, ja ne sellaisena, joilla on enemmän merkitystä kuin teoilla. Ei Jeesus kirkon menojen noudattamista kysy, vaan mitä teitte rakkauden kaksoiskäskyn mukaisesti. Niin uskovat kuin pakanat ovat tasa-arvoisia oikeamielisen Jumalan edessä. Eikö ole hieno asia kaikkien maailman ihmisten osalta? Jumala ei ole väärämielinen, kuten kirkkoteologia maalaa.
Niin en tiedä mitä pahaa siinä sitten olisi, kun Kotimaan etusivulla todetaan: ”Professori emeritus Miikka Ruokanen laittaisi papit rukoilemaan ja lukemaan Raamattua.” Ehkäpä siihen liittyy kehoitus myös maallikoille. Ei tämän silti tavitse olla ”loukkauskivi ja kompastuksen kallio.”
Hieman oudolta kuulostaa, että usko Kristukseen olisi pelkästään sitä varten että elämme, ei siksi että kuolemme.
Onko se ongelma, jos ”Cambridgen yliopistossa yhdistyvät akateeminen ja toisaalta kirkon elämään osallistuva teologinen tekeminen? Ei senkään pitäisi olla suuri ongelma, että akateeminen arvo siirretään Cambridgen teologisesta tiedekunnasta valmistuvalle rehtorin tai tämän sijaisen kosketuksella Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Mielenkiinnolla jään odottamaan Ruokasen väitöskirjan julkaisemista, varsinkin kun se käsittelee Lutherin kirjaa sidotusta ratkaisuvallasta.
Se Jumala, jota kohti kurkotan, on salattu ja antaa itsestään vihjeitä luonnossa, tapahtumissa omassa elämässämme, pyhissä kirjoituksissa. Ihmisellä on tarve rakentaa näistä vihjeistä järjellinen kokonaisuus, jota voi opettaa muillekin. Vaarana on, että tästä ihmisen tekemästä oppirakennelmasta, joka parhaimmillaankin tavoittaa vain jotakin Jumalasta, tulee uskon kohde.
Hyvin sanoitettu.
Aamen.
Eikö Vapahtajamme olemus riitä kuvaamaan sitä millainen Jumala meillä hänessä on?
PEKKA,
”Vapahtajamme olemus?”
Sitä voi evakeliumien pohjalta kuvata. Voinkohan pyytää, että sinä kuvaisit, minkälaisena näet Jeesuksen olemuksen.
Ihmetyksen sormi hämmästyksen suussa olen ikäni kummastellut , että Kaikkiavltais Jumala, joka haluaa pelastaa itse aiheuttamastaan katastrofista j seuranneesta helvettituomiosta koko ihmiskunnan, on lähettänyt sanoman tästä pelastuksesta puettuna kahdella kolmella vaikealla muinaiskielellä muotoon, jota selittämään tarvitaan ympäri maailmaan sadoin tuhansin toinen toistaan paremmin palkattuja yliopistoissa vuosia elämästään käyttäneitä ah niin korkeastioppineita keskenään toki myös ah niin riitaisia teologeja…
SEPPO,
kirjojen tekemisellä ei ole loppua ja ehkä kuitenkin parempi niin. Onhan niitä tehty aika monta esimerkiksi marxismi-leninismistä, minullakin on muutrama vielä tallella. Ei teoria ole paha, mutta jos teeoria ei tuota elämää, jää se hyödyttömäksi.
Taitaa minulla olla tavallistakin hitaampi päivä tänään kun en löytänyt Heikki oikein relevanssia viestistäsi minun viestiini nähden?
En ensinkään ymmärrä, mitenkä oppi ja etiikka voisivat olla jotenkin vastakkaisia. Oppi kertoo, millainen Jumala on, etiikka kertoo, millainen ihmisen pitäisi olla. Käsitys kolmiyhteisestä Jumalasta, Kristuksen kahdesta luonnosta ja syntisen ihmisen pelastumisesta on se, mistä kristinusko tunnistetaan erotukseksi muista uskomusjärjestelmistä, ja se on kristitty, joka uskoo ainakin kutakuinkin tämän opin mukaisesti. Etiikan säännöistä on kristityjenkin kesken paljon erilaisia käsityksiä, mutta nämä erot eivät tee kenestäkään enemmän tai vähemmmän kristittyä
”En ensinkään ymmärrä, mitenkä oppi ja etiikka voisivat olla jotenkin vastakkaisia.” Tämä vastakkaisuus on kuitenkin monta kertaa esillä evankeliumeissa. Matt. 15:1-9 on malliesimerkki tästä. ”Etiikan säännöistä on kristityjenkin kesken paljon erilaisia käsityksiä, mutta nämä erot eivät tee kenestäkään enemmän tai vähemmmän kristittyä.” Eettisyys ei olekaan sitä, millainen käsitys kenelläkin on ’etiikan säännöistä’ vaan sitä, toimiiko käytännön tilanteissa niin, että oikeus ja laupeus toteutuvat.
Lähetyskäskyssä kehotetaan:
”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”
Siinä ei käsketä opettamaan kolminaisuusoppia, kaksiluonneoppia tai edes sitä, miten pelastutaan… Mitähän käskyjä Jeesus tarkoittaa? Olisiko mahdollista, että kyseessä on rakkauden kaksoiskäsky? Jospa Jeesuksen mielen mukainen ”kristitty” onkin se, joka sitä noudattaa?
Mitähän käskyä Jeesus tosiaan tarkoittaa? Minusta tämän selvittäminen ei vaadi kuin sisälukutaitoa: ”Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.”
Martille: Onko se ihminen eettisesti toimiva, joka joutuessaan valitsemaan toimintatapaansa tekee sen, minkä omassatunnossaan kokee oikeaksi? Ehkäpä niin, mutta nuo viittaamani erimielisyydet koskevatkin sitä, että eri ihmiset voivat kokea oikeaksi hyvin erilaisia tapoja toimia, vaikka tilanne olisikin sama. Ovatko silloin vastakkaisetkin käsitykset yhtä oikeita? Jos lain täydellinen täyttäminen on pelastuksen ehto, mihin silloin tarvitaan armoa, mihin tarvitaan ristiä? Turhaanko Kristus kuoli, jos hänen uhrinsa ei ketään pelasta?
Mitä olisi lain täydellinen täyttäminen? Minulle on selvää, että se ei tarkoita kaiken kielletyn pahan välttämistä vaan kaiken sen hyvän tekemistä, mihin rakkaus kehottaa. Se velka jää jokaiselta suorittamatta. Silloin tarvitsemme armoa ja turvautumista Jeesuksen pelastustyöhön.
Jeesus aika monta kertaa taisi sanoa: ”Te olette kuulleet sanotuksi…” Hän puhui isien perinnäissäännöistä. Oletko Yrjö Sahama sitä mieltä, ettei perinnäissääntöjä viimeisen parin tuhannen vuoden aikana ole tullut lisää, vain puhdasta ja ymmärrettävää oppia?
Taitaa olla jo monta vuotta siitä, kun näillä palstoilla kyselin Jeesuksen kertomasta viimeisestä tuomiosta, mitä johtopäätöksiä siitä pitäisi vetää. Kertomuksessa on erityistä, että molemmat hämmästyvät, niin ”hurskaat” kuin ”syntiset”. Eikä tuomiolla järjestetä dogmatiikan tenttiä, vaan Jeesus kysyy, mitä teimme heikoille, kärsiville. sorretuille.
Tästähän voisi puhua pitkään, sanon nyt vain sen, ettei kirkko voi julistaa pelkkää tuomiota eikä pelkkää armoa. Molemmat ovat mukana reaaliajassa, samanaikaisesti
Niinpä, tod. näk. essealaisen Jeesuksen julistus oli ensisijaisesti kansallis- ja sosiaalipoliittista ja vasta sitten uskonnollista. Teokratiassa nämä olivat hänelle sama asia.
PEKKA,
”Vapahtajamme olemus?”
Sitä voi evakeliumien pohjalta kuvata. Voinkohan pyytää, että sinä kuvaisit, minkälaisena näet Jeesuksen olemuksen.
SEPPO,
Eihän Jeesus elänyt teokratiassa.
”Koti, uskonto, isänmaa” – mutta kun Jeesuksella ei ollut kotia eikä isänmaata ja uskonnollisia.johtajia hän arvosteli.
Jeesus eli teokratiassa, sillä juutalainen yhteiskunta oli nimenomaan teokraattinen (kuningas, pappi, profeetta) ja pyrki saamaan sen tässä mielessä täysipainoiseksi räpistelemällä irti Roomasta. Tämä ei onnistunut vaikka vielä seuraava Messias-kandidaatti Bar Kochba sitä yritti.
Jeesus eli Rooman imperiumin miehittämässä maassa ja joutui oikeuteen syytettynä teokraattiseksi kuninkaaksi julistautumisesta.
Mitä olisi oikea Jumalamme palveleminen.
Löytyykö asia muotomenoista, tekoarvokkuudesta, vaikko Uskontunnustuksemme ymmärtämisessä Pyhän Hengen löytymisestä seurakunnassa, sen yhteisissä kokoontumisissa, lain ja Armonevankeliumin kuulemisen osallisuudesta, Ehtoollisen osallisuudesta ja ripin syyllisyyden ja katumuksen ymmärtävästä asiasta.
Tässäkö tämä olisi. Voisi yhdellä tavalla ollakin mutta pappimmehan Meille sitä eivät halua sanoa vaan puhuvat Jumalan Armosta kasteen Armolupauksiin luottamisessa tahi Jumalan Armoon tarrautumisen mahdollisuudessa. No, hyvähän näinkin .
Kyllä Jokaisen päivän Evankeliumi Ihmisille syntyisi hyvästä traditiosta huomata ja kuunnella lähimmäistä kun apua ja ojentavaa kättä tarvitaan. Kirkollinen puhe vieraannuttaa Ihmiset sydämestään yksin kirkossaan tietään etsiviksi Ihmisiksi ja vaikea ei ole huomata mitä yhteisöllisyyden vieraus kirkkomme jäsenille tekee.
Se kurjistuttaa, tee dokmien mysteerit Ihmisen ulkopuolella oleviksi, ja lopuksi vieraannuttaa aikanaan kastetun jäsenen.
Spirituaaliset kokemukset ovat niitä varten joilla on aikaa, rahaa, erilaista mahdollisuutta kokeilla uutta, joilla on ennestään kokemusta hengellisessä substantiossaan ja joille näin saavutettu kompetenssi antaa uskon päästä vielä pidemmälle kilvoittelussaan, tosin usein ilman selvää päämäärää.
Tavalliselle kirkkomme jäsenelle riittää Ehtoollisvuorolaulumme ajatus ja samalla kehotus Ylentää Sydämemme Jumalan puoleen.
Roomalaiskirje 12 on oiva vastaus kysymykseen, mitä on Jumalamme oikeaa palvelemista. Poimin siitä tähän vain osan: ”Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita. Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on hyvää kaikkien silmissä. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.”