Totuus, hyvyys ja kauneus – kukapa näitä arvoja vastustaisi? Arvo on aina jotakin arvokasta. Niin kutsuttu moniarvoisuus nostaa kuitenkin meissä usein esiin kipeitä tunteita, pelkoa ja ahdistusta. Harvemmin iloa.

Mitkä ovat sinulle tärkeitä arvoja? Yksi meistä arvostaa rehellisyyttä, toinen iloisuutta, kolmas ahkeruutta ja neljäs anteeksiantavaisuutta. Lähtökohtaisesti tällainen arvojen moninaisuus on hyvä ja myönteinen asia. Se on myös ensimmäinen ja eräänlainen kannatteleva lähtökohta, kun etsitään sielunhoidollista näkökulmaa moniarvoisuuden ahdistukseen.

Arvot ovat Jumalan lahja

Moniarvoisuus tarkoittaa eri asiaa kuin monet yksittäiset arvot kuten rehellisyys, luotettavuus ja ahkeruus. Rehellisyys, luotettavuus ja ahkeruus ovat itse asiassa yhden ja saman perusarvon, hyvyyden, erilaisia ilmenemismuotoja. Yhdestä samasta hyvyydestä voidaan johtaa monta arvoa, mutta ne eivät ole syvimmältä olemukseltaan sellaisia eri arvoja, jotka olisivat olemukseltaan toisiinsa nähden vastakkaisia. Moniarvoisuus tarkoittaa taas sitä, ettei arvojen kesken ole erityistä arvojärjestystä. Kristittyinä saamme ajatella, että monin eri tavoin muotoillut arvot ja ihanteet ovat hyvän Jumalamme luomistyöhön perustuvia lahjoja.

Iloisuuteen erikoistunut?

Eikö meistä jokainen voisi valita omaa suosikkiarvoaan? Mehän tunnemme jokainen luonnostamme vetovoimaa tiettyihin hyveisiin. Ne tuntuvat suorastaan osalta omaa identiteettiämme.

Minun arvoni voisi olla esimerkiksi iloisuus. Miksi en voisi olla iloinen? Tai minun arvoni voisi olla itsenäisyys. Miksi en voisi olla itsenäinen? Ehkä en juuri arvosta muita arvoja, vaan erikoistun siis itsenäisyyteen. Arvojen muodostaman kokonaisuuden ja keskinäisen arvojärjestyksen kyseenalaistaminen on kuitenkin vaarallista.

Omatunto ohjaa

Tiedämme käytännössä, mitä seuraa, jos jokainen erikoistuu ikiomiin suosikkiarvoihinsa. Lapset eivät kasva ja kehity terveellä tavalla, jos heille ei opeteta oikean ja väärän välistä eroa. Lapsille lukematon määrä vaihtoehtoja ei välity kokemuksena vapaudesta vaan hämmentävästä turvattomuudesta. Ihminen tarvitsee erilaisia mielekkäitä kriteerejä sille, miksi hän vaikkapa asettaa joskus kärsivällisyyden itsenäisyyden edelle. Pienen vauvan vanhemmat nousevat yöllä lohduttamaan itkevää lastaan, vaikka nuoruuden itsenäistymisvaiheissa tällaiset velvollisuudet tuntuivat ehkä suorastaan torjuttavilta.

Kun asetamme arvojamme tärkeysjärjestykseen, tarvitsemme omantunnon ohjausta. Meitä ei ole luotu sillä tavalla moniarvoisiksi, että voisimme pirstoa arvot ikiomiksi mieltymyksiksemme. Erilaisissa elämäntilanteissa painotamme erilaisia elämänarvoja. Tällöin ei ole kuitenkaan kyse sellaisesta moniarvoisuudesta, jossa kaikki arvot olisivat yhtä arvokkaita tai vaihdettavissa olevia. Omatuntomme kertoo meille, milloin tehtävämme on lähestyä jotakin asiaa lempeydellä, milloin huumorilla, milloin suurella vakavuudella, tai jopa kriittisellä nuhtelulla.

Omantunnon kiintopiste

Omatunto viittaa meidän sydämemme ulkopuolella olevaan kiintopisteeseen. Jotta voisimme toimia moraalisesti vastuullisesti, meidän täytyy asemoida omatuntomme ulkopuoliseen kiintopisteeseen.

Kristitylle tämä kiintopiste tarkoittaa Jumalan ilmoitusta Raamatussa. Se on varma sydämemme ulkopuolinen kiintopiste, joka sopii yhteiseksi kaikille ihmisille. Tämä saattaa kuulostaa liian helpolta vastaukselta. Moniarvoisuuden aikana olemme huomanneet, että ihmiset tulkitsevat myös Raamattua monella eri tavalla.

Armo ei ole vain idea

Kristittynä meidän täytyy kuitenkin lähteä siitä, että todellisuus on jakamaton. Ihmisen vallassa ei ole itse määritellä sitä, mitä esimerkiksi syntisyys tarkoittaa käytännössä. Esimerkiksi Raamatun profeetat menevät joskus aivan konkreettisiin yksityiskohtiin, jotta ihminen heräisi todellisuuteen. Raamattu kiinnittää aina esittämänsä ihanteet käytännön todellisuuteen.

Jumala antaa käskynsä konkreettisella tavalla. Vielä enemmän hän lahjoittaa myös armonsa konkreettisesti. Jeesus syntyi meidän todellisuuteemme ja kuoli konkreettiselle tavalla tuskallisen ruumiillisen kuoleman. Armo ja armollisuus eivät ole vain abstraktilla tasolla leijuvia monitulkintaisia ideoita. Armo konkretisoituu Jeesuksen verihaavoissa.

Järki ja tunteet

Nykyinen moniarvoisuus pyrkii jakamaan palasiksi muutakin. Erotamme usein tunteet ja tiedon. Ajattelemme, että tunteet tulevat sydämestä ja tieto päästä.

Vanhan testamentin hepreassa sydämellä tarkoitetaan sekä ajatuksien että tunteiden paikkaa. Molemmat nousevat samasta sydämestä. Niiden välillä on aito vuorovaikutussuhde. Loukkaantuminen kertoo loukkauksesta. Ilo kertoo jostakin iloisesta asiasta todellisuudessa.

On toki totta, että syntisinä ja turmeluksen alaisina ihmisinä tunteemme eivät enää heijasta todellisuutta ehjästi, vaan usein jopa vääristyneesti. Tältä osin tunteemme kertovat aina jotakin itsestämme. Luomisen perusteella niiden luonteeseen kuuluu kuitenkin edelleen toimia viestinviejinä. Samoin on myös järjellisten ajatustemme laita. Järkikään ei enää toimi täysin totuudenmukaisesti. Myös järjellämme on taipumus suostua erilaisiin itsepetoksen muotoihin, jos ne palvelevat minun etujani. Järkikin heijastaa minun pahuuttani.

Sekä järki että tunteet ovat kutsuttuja kertomaan viestiä Jumalan todellisuudesta. Kristittyinä emme siis halua vieraannuttaa ihmisyyttä yhä kauemmas sen luodusta olemuksesta, vaan palata mieluummin sitä kohti. Hyvä uutinen on siis siinä, että Jeesus haluaa asettua asumaan koko sydämeemme, johon kuuluvat sekä järki että tunteet.

Yhteys Totuuden lähteeseen

Kun se erkaantuu Jumalasta, todellisuudentajumme ja lopulta koko ihmisyytemme pirstoutuu. Meillä on edelleen arvoja ja ihanteita, näkemyksiä ja ajatusrakennelmia, mutta ilman yhteyttä totuuden lähteeseen ne kadottavat yhteyden kokonaisuuteen ja todellisuuteen.

Sielunhoidollinen näkökulma moniarvoisuuden aiheuttamaan ahdistukseen on vanha ja aina yhtä uusi evankeliumin sanoma. Evankeliumi laskeutuu ihmisen todellisuuteen yhtä lailla tunteen kuin järjenkin tasolla. Jeesus tulee ihmisen hätään. Hän ei sano yksinäiselle ja särkyneelle, että sinun ahdistuksesi kertoo vain sinusta itsestäsi. Jeesus koskettaa sairasta, lohduttaa yksinäistä ja armahtaa syntistä. Kerran Jeesus myös palaa takaisin Kunnian Kuninkaana ja silloin nekin saavat konkreettisen lohdutuksen, joiden kokemille vääryyksille on tässä ajassa vain viitattu kintaalla.

Manu Ryösö,

TM, pastori, Sleyn Savo-Karjalan piiri

teksti on lyhennetty Gladiolus-verkkolehden numerossa 3 / 2012 ilmestyneestä artikkelista (http://sley.fi/gladiolus)