Olin toissa päivänä messussa. Tuomiosunnuntain aihe vetää puoleensa, se haastaa ajattelemaan; omaa elämää, pelastusta, etiikkaa, kristillisen uskon suuren kertomuksen merkitystä. Ensi sunnuntaina on jo adventti. On jännää, miten tuomiosunnuntaina mietiskellään lopunaikoja ja odotetaan Jeesuksen toista tulemista, ja heti seuraavana pyhänä odotetaankin Jeesuksen ensimmäistä tulemista, Jumalan ihmiseksi tuloa. Kuinka suuri ero näillä kahdella tulemisella lopulta on?
Niin paljon kuin tuomiosunnuntai ajatuksia herättääkin, en ole aiheen suuri fani näin teologisessa mielessä. Mieleen nousee nopeasti ne lukemattomat kristittyjen ryhmät jotka ovat kuvitelleet odottavansa Jeesuksen pikaista paluuta, laittaneet toivonsa ja merkityksensä tähän ja pahimmassa tapauksessa ymmärtäneet ennen kuolemaansa, etteivät toiveet toteudu (taaskaan). Parhaassa tapauksessa odotus on luonut elämälle merkityksen ja tarkoituksen, mikä sinänsä voi olla aivan hyvä ihmisen kannalta, vaikka projekti näyttäisikin ulkopuoliselle toiveajattelulta.
Ev.-lut. kirkon elämässä tuomiosunnuntailla on oma paikkansa vuoden kierrossa, muistuttamassa kristinuskon kertomuksen suurista linjoista, alusta ja lopusta jne., mutta muuten näkisin, että Jeesuksen toinen tuleminen on jäänyt taka-alalle. Siitä on vaikea repiä kovinkaan paljon ajatusta tähän hetkeen, asia on niin abstrakti: sanotaan vain, että se on tulossa, eikä kukaan tiedä, milloin, ei Jeesus itsekään. Toivon näkymän se voi luoda: tämä sekava ja rikkinäinen maailma laitetaan kerran paikalleen tai luodaan uudeksi.
Tuomiosunnuntai on osa kristillisen uskon suurta kehyskertomusta. Mutta tyystin oma mielipiteeni on, että kristillinen usko seisoo tai kaatuu sen mukana, miten se koskettaa ja muuttaa ihmisen elämää juuri tässä ajassa ja hetkessä. Kehyskertomukset kehyskertomuksina. Minussa ei paljoakaan liikahda, jos julistetaan, että ole valppaana ja pidä lamppusi öljyssä, jos vaikka Jeesus tulisi takaisin. Jeesushan tuli jo, meidän keskellemme, sydämiimme, kertoi valtakunnasta, joka on sisäisesti meissä, kantoi taakkojamme, antoi koko elämänsä ja kehotti seuraamaan itseään. Valtaosa kristityistä taitaakin löytää merkityksensä edellä mainituista, mikä selittänee myös tuomiopäivän ja toisen tulemisen ideoiden hiipumista taka-alalle.
Onko Jeesuksen toisen tulemisen odottaminen jotakin sellaista, joka antaa sinun elämällesi suuren merkityksen, vai onko se – jos pieni provokaatio sallitaan – vain kuva ihmisen levottomuudesta ja kyvyttömyydestä löytää rauha, löytää Jumala, tässä elämässä? Mitä ajattelet?
Kosti Vasumäki 02.12.2023 16:56
Äläpäs nyt Seppo. Palaat kysymykseen oikeudenmukaisuudesta, kun kysymys oli siitä, minkä logiikan mukaan Kain kuitenkin tappoi Aabelin? Missä on siis tämän tapahtuman varsinainen alkusyy, kun Kainilla ei ”pitänyt olla osaa eikä arpaa vanhempiensa syntiin,” kuten totesit. Lienee aivan loogista, että Kainilla oli vanhempiensa piirteet. Sitten tullaan siihen kysymykseen, mitkä olivat Kainin henkiset ominaisuudet. Eivätkö ne olleet Aadamilta ja Eevalta peritty, kun Kain sikisi ja syntyi syntiinlankeemuksen jälkeen. Mielestäni on loogisesti pääteltävissä mikä tässä Kainin kohdalla on seuraus. Hänen on välttämättömyyden pakosta perittävä vanhempiensa ominaisuudet, kuten mekin perimme vanhempiemme ominaisuudet, mitä ne sitten ovatkin.
Reijo. Ihmisen rajoittamoton ratkaisuvalta on ollutta ja mennyttä syntiinlankeemuksen jälkeen, eikä se ollut täysin vapaa edes alkutilassa. Kasteeseen en puutu.
——————————–
Kosti,
Peräät johdonmukaisuutta. Ensimmäisen ihmisen synti oli ero Jumalasta, tottelemattomuus eli kapina Jumalaa vastaan.
Se onkin ainoa synti, mutta tuottaa erilaisia hedelmiä, mitkä vain kertovat itse asiasta, synnistä.. Totta, että jokaisella on jokaisen ihmisen piirteet, mitä kapinaan Jumalaa vastaan tulee ja muustahan ei olekaan kysymys.
Lankeemus, eli synti, väijyy jokaisen ihmisen ovella ja se on Saatanan ominaisuus. Taipumus syntiin on jokaisen ihmisen lihassa, ei ihmiseen Jumalan puhaltamassa hengessä. On niinkutsuttua ”teologiaa”, mitä sanot, ”Ihmisen rajoittamoton ratkaisuvalta on ollutta ja mennyttä syntiinlankeemuksen jälkeen, eikä se ollut täysin vapaa edes alkutilassa.” Teologisoinnin yhdeksi isäksi voidaan kutsua Platonia ja sitten Areiopagilla sille muodostui pesä, jossa haudottiin Kirjoitusten ulkopuolisten jumaluuksien oppeja.
Ihminen on Jumal’olento ja Jumalan kaltainen tahtomisessa. Tämä on Jumalan reiluutta ihmistä kohtaan, koska ihminen on todella oman onnensa, ikuisuusosansa seppä. Jumala ei pakota ihmistä tekemään oikein, jos hän ei halua. Tämä kysymys, tahdotko, esitetään alkulehdiltä lähtien, eikä vastausta rajoiteta tai manipuloida. Neuvotaan ja seuraamukset tehdään selkeästi tiettäväksi ratkaisi sitten puoleen tai toiseen.
Jos olet teologiaa sakramentaalipainotteisesti opetellut, niin välttelevä vastaus/kantasi on ymmärrettävissä.
Seppo Heinola 02.12.2023 17:46
Mänttäri, lue koko ketju ja kaikki viestit, jos jotain relevanttia yrität/haluat sanoa. Lapsi on ko asiassa vain se lähtökohta johon perisynti epäoikeudenmukaisesti jo kohdussa iskee, minä ole puhunut monta kertaa tässä koko ihmiskunnasta, joka noista lapsista muodostuu.
—————————
Olen puhunut tässä yhteydessä sinulle vain asiaan kuuluvaa, mutta en sinua miellyttävää. Joten säätele halventavaa suhtautumistasi.
Olen lukenut vuosikausia asiaasi kirkastavia ketjuja ja kommenttejasi. Tämän blogin kirjoittamassi edustaa samaa linjaa.
Perisynti, niinkuin sakramentalismi on ilmiön lu9nnut, ei ole olemassa. Ihminen syntyy taivaskelpoisena, eli kohdussa ei iske miotään kadottavaa. Näin merkittävä ilmaisusi on syytä tarkistaa Kirjoituksista. Katson, että riittää kun lukee 1. Moos 4 ensimmäistä lukua. Kaikki muu Raamattu on saman selventävää.
Ihmiskunnan pienin on yksi ihminen, lapsi. Kaikkia kohtaa sama kohtalo ennen tietoisuutta synnistä ja sen jälkeen. Helvetiltä Jumala suojaa ne, jotka sitä tahtovat.
Olisipa maailma aivan toisenlainen, jos ihmisillä ei olisi perittyä syntiä. Silloin lapset ei kuolisi, eikä kukaan rupeasi tekemään mitään vääryyttä, lapsi ei olisi tai kiusausi ketään toista jne. Mitä käytäntö näyttää, onko asia näin? Siksi me tarvitsemme kastetta, jo pienestä pitäen, siksi opetusta jne.
Olipa herkkähipiäistä tulkita viestini , jossa vain oikaisin olkinukkemaisita käsitystäsi kannastani tässä nimenomaisessa keskustelussa lapseen, halventavaksi. Ammuit ohi maalin, johon olit itse piirtänyt mielisesi renkaat.
Minä keksutelinasiassa Kostin näkemyksestä ja minä nimenomaan kyseenalaistin perisynnin mm juuri sen äärettömän epäoikeudenmukaisuuden ja epäjohdonmaisuuden takia.
Ikuinen kidutushelvetti suhteessa uskotusti rakastavaan Jumalaan on opetetun kaltaisena etovaa sadismia, joutuu sinne kuka hyvänsä tai millaisine ehtoineen hyvänsä.
Kukaan ei ole voinut valita syntymäänsä moisen automaattisen uhan alaiseksi. Ja se on minusta väärin.
Eihän biologista kuolemaa oisi tarvinnut syntiin kytkeä. Biologisen kuoleman edellyttää jo yksin maapallon koko ja sen kantokyky mm. ravinnontuotannossa. Kun maailmassa kaikki kuolee, myös amebat, en jaksa uskoa että ne muinaisen omenasyönnin takia moisen kohtalon saavat. Jos biologista kuolemaa ei olisi tullut, kuinka nopeasti luulet Kettunen, että maapallo olisi ylitäyttynyt miljardeista elollisista jatkuvasti vuosimiljoonasta toiseen lisääntyvistä lajeista. Jos 1000 -100 000 vuota vanhat naisetkin olisivat synnyttäneet lapsen per vuosi.,
Vai olet Reijo oman onnesi seppä? Niinpä. Kuitenkaan sinä et pysty yhtä vähän kuin minäkään ratkaisemaan sitä uskommeko me vai emme, sillä se on yksin Jumala teko. Se mitä me kaikki luonnostamme pysytymme ratkaisemaan on se, että me seuraamme Saatanan tahtoa.
Seppo Heinola 03.12.2023 21:08
Kosti hyvä, propositiologiikassa analogiavertaus toimii, jos tekijät ovat samaa substanssia tarkoittavia. Adam oli ihminen mutta ei SAMA ihminen kuin Kajn. Adam edusti luomiskertomuksessa yksilöä eikä ’ihmistä’ ihmiskuntaa tarkoittavassa mielessä. Nimi sitä paitsi tarkoittaa ’punainen’ joten Sinun logiikkasi mukaan siis esim. ruskeat ihmiset eivät ole perisyntisiä… Ja oikeudenmukaisuus ongelma säilyy. Jotta helvettiuhka ja syntisaastaisuus toteuttaisivat oikeudenmukaisuutta sikiössä, olisi sikiön itse aiheutettava niihin syy. Kyllä Sinä tämän ymmärrät, mutta et halua asia nähdä.
————————————
Perisyntioppi ja Seppo H:n oikeudenmukaisuusongelma tuntuu keskustelevan keskenään.
Kumpainenkin huoli, periaate on Kirjoitusten ulkopuolelta. Asia on ratkaistu Kirjoituksissa, mutta ei niinkuin Seppo tai Kosti, ja hänen mukanaan kirkot evlut ja RKK, sen haluavat. Mainitut laitokset ovat vastoin koko maailman Jumalan uudestisynnyttämiä uskovia, joiden ainoa oppikirja on Raamattu. Asian voi tehdä vielä yksinkertaisemmaksi ja lukea huolella Raamatun 4 ensimmäistä lukua ja sitten UT:n Apostolien tekojen kaksi ensimmäistä lukua. Koko Raamattu yhtyy ja linjautuu näiden kanssa.
Toistan tätä, koska alkeet on opittava, jotta Apt. 2:n jälkeisistä ja sitä edeltävistä yksityiskohdista voidaan keskustella. Seppo, sinä sommittelet konstikkaita teorioita, joita piuhotat ja et piuhota Raamatun ilmoitukseen. Tällaista opitaan sakramentaalisesti kallistuvissa tiedekunnissa, jotka lisäävät ihmisoppeihin uskottavuutta.
Kosti tämän ketjun lopuilla rohkaistuu yritykseen sementoida sakramentin voimavaikutus. Kirkon voi näin sementoidakin ja sellaisena se sitten ilmeisesti selviytyy ikuisuuden aamuun asti.
Kysymyksessä on Samuel Kettunen, mitä sakramentin ”sementoimiseen” tulee.
Mänttäri, minä keskustelen sekä Raamatun kirjoitusten että niistä nousseiden inhimillisten tulkintojen ja ihmistenlaatimien oppien pohjalta. Monet opit ovat nousseet tekstienyläpuolelle eivätkä kaikki näytä aina edes alkujaan olleen niiden tarkoitusten juurilla.
Genesiksen kertomukset ole lukenut monen kertaan ja lukenut myös juutalaisten ja muiden oppineiden niitä koskevia tulkintoja.
Esimerkisi muinaisheprean asiantuntija Jeff Bennet toteaa, että ”דמות (demut) Vanha juuri דם (dam) on v e r i. Toisen ’verestä’ polveutuva jälkeläinen muistuttaa usein vanhempaansa. Johdettu siis tästä vanhemmasta juuresta ja myöhemmästä juuresta דמה (damah), joka tarkoittaa ’muistuttavaa’. Sana דמות (demut) tarkoittaa samankaltaisuutta tai olemista kuin jotain muuta toiminnassa tai ulkonäössä.”
Monet rabbit katsovatkin ihmis-adamin suonissa virtaavan elohimien veren. Siksi ihmisen sielu on veressä, ja siksi myös Ut: ssa Jeesuksen veri oli jumalallista.
Kun Jeesus sanoo olevansa Alpha ja Omega hän samalla sano olevansa lukuarvo 1332. Joka on mm 2×666 tai 6 x 222. Nyt 222 vasta mm hepreansana BEKOR joka on aamunkoi , joka viitaa Venus planeettaan, jonka kiertoaika on ammoin ollut 222 vrk/vuosi (Nykyään 224) Raamatun ’Kointähtikin’ oli vain sittemmin väärintulkittu Venus-planeetta, joka 263 vrk:n perioidein aamulla on Auringon sanansaattaja mutta illalla syöksyy pimeyteen tullen Yön vertauskuvaksi: Se kun vaan Kauko tuo Raamatun ’Kointähtikin’ oli vain sittemmin väärintulkittu Venus-planeetta, joka 263 vrk:n perioidein aamulla on Auringon sanansaattaja mutta illalla syöksyy pimeyteen tullen Yön vertauskuvaksi: ”The periods of Venus as “Evening Star” and “Morning Star” each average about 263 days. In between, Venus disappears from our view on the near side of the sun for about 8 days, and it disappears from our view on the far side of the sun for about 50 days, for a total of 584 days for the entire cycle.”
Tuo 8 päivää esiintyy mm. Juudan evankeliumin astronomisissa metaforissa. 263 on kreikan gematriassa sanamuodossa αληθεις eli ’totuus’!
Jeesus kutsui itseään Totuudeksi mutta myös Kointähdeksi!
Seppo H.,
Käsitteiden, sanojen takana on itse asia. Asia, eli Jumalan ilmoitus on Se Alkuperäinen. Sen, eli Jumalan Pelastussuuntelman merkitys on toisarvoinen, jopa lapsellinen, koska siltä tieltä ei tyhminkään/hullu eksy. Lapsellinen, koska uskova uskoo, vastaanottaa ja elää sen niinkuin se on ilmoitettu, tarkoitettu omaksuttavaksi. Omaksuminen ei ole tutkimuksen, erittelyn tulos, vaikka senkin se kestää.
Viittaan jälleen Mari Stenlundin pohdinta-tutkielmaan, jossa hän päätyy tulokseen, että Jumalan uskon voi järjelläkin löytää. Eli ei tarvita ihmettä vastaanottaa.
Raamatun käsitteiden ja sanojen takana on m o n t a ’Asiaa’. Teksti on monikerroksellista monia eri motiiveja samanaikaisesti ajavaa ja monelle eri ymmärryskyvyn tasolle sovitettua ja tarkoitettua.
”Maidossa ja väkevässä” ruuassa on monipuolinen kattaus.
Lapsen mieli kysyy matkalla jatkuvasti sitä, joko pian ollaan perillä? Pieni lapsi ei tunne vielä ajan merkitystä. Siksi lapsi kyselee jatkuvasti. Se on ominaista lapselle ja myös Jumalan lapselle. Vielä enemmän kuin saapumista johonkin odotetaan rakkaan läheisen saapumista. ” tuleeko jo tänään? ” Sama kysely on mielessä jatkuvasti myös uskovalla, joka on jo kauan odottanut henkilökohtaista kohtaamista Herransa kanssa. Uskovan odotus ei lopu silti vaikka aika kuluu ja tuo viipyy. Sillä rakkaus tulijaan pitää odotuksen vireillä.
Uskova seuraa ajan merkkejä ja yksi merkki on juuri nyt vahvasti esillä joka päivä. Lupaushan kuuluu: kun nämä alkavat tapahtua, niin vapautuksenne on lähellä. Minulle YK:n asellepoäänestykset ja boikotit ovat selkeä merkki siitä, että pian Hän saapuu. Yli 50v. olen näitä merkkejä seurannut ja nyt näen jotain
joka on harvinaisen selvä.
Kaikkien kansojen tulee ensin kääntyä Jumalan valittua kansaa vastaan ja sen kansan täytyy silloin tietenkin olla olemassa ja omassa maassaan. Nyt olemme ihan sen kynnyksellä, jossa kansojen vastustus toteutuu. Tuo kansa ei käänny Joulun todellisen Herran puoleen, ennen kuin muut turvat katoaa. Sama este on jokaisella ihmisellä. Niin kauan kuin voimme itseämme puolustella Jumalan edessä, niin kauan pysymme hänestä etäällä. Vasta silloin kun emme enää kykene puolustelemaan omaa käytöstämme millään, vasta silloin sydän avautuu uskolle.
Seppo Heinolan mukaan Raamatun käsitteiden ja sanojen takana on monta asiaa. Näin tietenkin on ja se joka on syntynyt uudesti ylhäältä käsittää Raamattua eri tavalla, kuin se, joka ei ole syntynyt Jumalasta. Jumalasta syntynyt on saanut syntymälahjakseen jotain jumalallisesta luonnosta. Uudestisyntyneen sisimmässä on Rakkaus Jumalaan ja Jumalan sanaan. Siksi ero on merkittävä niiden välillä jotka ovat uudestisyntyneitä ja niiden jotka eivät ole.
Ero on saman kaltainen kuin rakkauskirjeen lukeminen omalta rakastetulta, tai saman kirjeen lukeminen tieteellistä tutkimusta varten jonkun vieraan käsissä.. Lukijoille samoilla sanoilla on aivan erilainen henkilökohtainen merkitys.