Ylen klo 17.00 radiouutisissa torstaina 19.3. haastateltu satunnainen kulkija, rouva Tampereen Lielahdesta, ilmaisi mielestäni selkokielellä sen, mistä on kyse, kun Suomi on The World Happiness -raportin mukaan jälleen ”maailman onnellisin maa”. Olemme oloihimme tyytyvin kansa. Onnellisuus on jotain muuta.
Mietin usein, miten kansan syvät rivit meillä ymmärtävät käsitteen ”onnellinen” ja millaisia mielleyhtymiä taas englanninkieliset sanat ”happy” ja ”Happiness” synnyttävät ulkomaisilla areenoilla. Asian tiimoilta haastattelut suomalaisprofessorit ja lausuntonsa jossain ulkomailla antanut tasavallan presidenttikin kiersivät aihetta kuin kissa kuumaa puuroa kehällisiä asioita toistellen.
Hymyillen radiotoimittajaa lähestynyt rouva ei kuvannut olotilaansa varsinaisesti onnelliseksi, vaan oikeastaan torjui sen, mutta kertoi oman hyväntuulisuutensa perustuvan siihen, että hän hyväksyy olosuhteet sellaisina kuin ne ovat. Näin hän mielestäni liittyy valtavaan joukkoon tavan suomalaisia, joille ”onnellisuus” tarkoittaa todellakin tyytymistä vallitseviin ja todella kansainvälisesti hyvin etuoikeutettuihin oloihin. Suuri osa meistä ei tohdi sanoa olevansa edes avoimesti tyytyväisiä vaan tyytyvänsä siihen, mitä meille on ikään kuin annettu, onhan niin monilla asiat paljon huonommin.
Olemme siis nykyoloihimme kaikkein tyytyvin, ellemme peräti alistuvin kansa.
Tässä ollaan suomalaisen mielenmaiseman ja jälkikristillisen maailmankuvamme ytimessä. Kansaamme ei voine enää kuvata edes kovin luterilaiseksi, kun valtakirkkoonkin kuuluu enää 61 prosenttia kansasta. Olemme vauhdilla karistamassa harteiltamme juuri meidän mentaliteettimme mukaan värittynyttä hengellistä perimäämme. Vielä vuonna 1980 kansasta sentään 90,1 prosenttia kuului Suomen ev.-lut. kirkkoon!
Mutta jotain tuon joidenkin mielestä ”ahdistavan yhtenäiskulttuurin” ajan saarnoista on jäänyt yhteiseen muistiimme, niin ettemme sitä edes itse tajua, olkoonpa suhde Jumalaan tai tuonpuoleiseen mikä tahansa.
Kansan enemmistö näyttää ajattelevan piilofundamentalistillisesti, että jos ja kun kaikilla uusimman kirkkoraamatun mukaan ”… on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä.” (1. Tim. 6:8). Suuri enemmistö kansasta kokisi varmaan hyvin huonoa omaatuntoa, mikäli ei antaisi hyvää yleisarvosanaa kysymykseen, olenko onnellinen vai en. Tuntuupa miltä tuntuu, mutta ”onnellisia” tässä ollaan!
Monissa muissa kielissä ”happines”, joka meillä siis käännetään onnellisuudeksi, tuntuu tarkoittavan vähän jotain muuta, spontaania iloisuutta ja sellaista henkisen ilmaston keveyttä, jonka voi aistia esimerkiksi Ruotsin puolella Allsång på Skansen -yhteislauluilloissa – tai vöyriläislähtöisen KAJ:n esiintymisessä. Luulen, että Suomen UMK:sta bändi ei ikipäivinä olisi päässyt pinnalle. Jos siis olosuhteet ovat suunnilleen kunnossa, ei ole sotatilaa, on vaatteet ja ruokaa, terveyskeskukseen pääsee lähes ilmaiseksi ja vielä koulutuskin kustannetaan verovaroista, suomalainen pitää velvollisuutenaan antaa haastattelijoille vuodesta toiseen maailman parhaimman yleisarvosanan kysyttäessä ”oletko onnellinen”.
Ehkä kaikista eniten ihminen valehtelee kun kysytään mitä kuuluu ja yleisin vastaus on että hyvää . Vastaako ihmiset joihin kyselyihin esimerkiksi rehellisesti koskien omaa onnellisuutta ? Minua tämä kysymys joskus aikonaan häiritsi niin paljon että aloin tekemään vastakysymyksen ; johtuu millä sektorilla tahdot tietää ja sitten voi määritellä millä tasolla keskustelua halutaan jatkaa. On varmaan myös luonnekysymys , mutta olen sen kokenut tavaksi jolla ei saavuteta mitään , jos kysyjä kysyy tavan vuoksi ja vastaaja vastaa jopa valehdellen , jos sattuu elämässä menemään jollakin sektorilla hionosti niin valhe on vastata että hyvin menee . Yhteys syntyy helposti rehellisyyden kautta . Emme ole amerikkalaisia , emmekä usein edes kovin avoimia. Voisi laatia monenlaisia tutkimuksia ja ohjata kysymyksillä onnellisuutta . Se että on kaikkea mitä ihminen tarvitsee , on toimeentuloa ja kaikkia palveluja ja yhteiskunnallista turvaa ei ole vielä onnellisuuden syvin olemus kun ne ovat vain ulkoisia asioita .
Usein ihmiset toivoo elämänsä olevan onnellisempaa ja uskovatkin välillä kaiken olevan kunnossa vaikka ihmissuhteet ei olisi kunnossa . Ihmissuhteiden kautta löytyy syvintä tietoa ihmisen onnellisuudesta . Yksineläjä voi tietysti olla myös onnellinen , mutta huonot ja kylmät ihmissuhteet syö ihmistä sisältä päin vaikka näyttäisi ulospäin minkälaiselta .
Oma käsitykseni on siis se, että suomalaiset vastaavat tavallaan eri kysymykseen heidän onnellisuuttaan kysyttäessä, kuin monen muun kieliryhmän kansalaiset. Meidän käsittämämme luterilainen työmoraali, ahkera työ ”kuin Herralle” tehtynä on jo itsessään elämän tarkoitus ja se tuo muassaan myös ajallista siunausta, saa meidät arvioimaan tavallaan kehällisiä ja konkreettisia asioita, onko meillä niitä Paavalin mainitsemassa mielessä kohtuullisesti. Ja useimmilla perustarpeet ovat kunnossa. Silti tavaran ja rahan paljous ei olekaan ensisijaista, kun mietitään onnellisuutta sanan varsinaisessa merkityksessä.
Mutta ok. Jos suomalaiset haluavat jatkossakin ymmärtää aineellisten puitteiden ja hyvinvoinnin siinä merkityksessä onnellisuudeksi, niin tulemme varmaan pysymään kärjessä tai aivan kärkisijoilla pitkään. Meidän mielenmaisemamme on kuitenkin erilainen kuin läntisissä verrokkimaissa ja vaikkapa Afrikan maissa. En pitäisi suomalaisia maailman onnellisimpina siinä merktyksessä, kuin sanan ”happy” sisältö ymmärretään anglosaksisessa maailmassa.
Niin useinhan ihminen kertoo niitä asioita aluksi mitkä ovat ulkoisia , harva sukeltaa syvään päätyyn heti . Ajattelen sen olevan normaalia käytöstäkin vaikka se ei olisi todellista täysin. Tarvitaan luottamusta ja ns. turvallista tilaa jotta ihminen avautuu sydämen tasolla puhumaan onnelllisuudesta . Kait se onnellisuus littyy hyvin läheisesti omaantuntoomme miten me siellä koemme onnemme . Kristityn onnellisuudessa ajattelen olevan toivon tulevaisuudesta suuri lohtu ja sen jälkeen ajalliset asiat nähdään eri valossa. Hyväksytään silloin myös vastoinkäymisien kuuluvan elämään ja myös vanheneminenkin paremmin . Ympärillä olevilla ihmisillä on tietysti iso vaikutus myös miten koemme onnellisuutta ja Srk voi palvella paljon tässä ja tuottaa iloa kaikkeen elämiseen voimavarana ja toivona.Sitten on vielä mielestäni kuulumisen lisäksi johonkin yhteisöön on tärkeää ja merkityksellistä jos palvella muita ihmisiä , kpska se tuo sisäistä tyydytystä ja myos avartaa elämän näköaloja , kun se saa syntyä vapaaehtoisuudesta ja löytää omalle persoonalle ominaiset tavat toteuttaa tätä . Tämäkin lopulta ajatuksena liittyy Kristuksen ruumis ajatteluun hengellisessä kontekstissa .
Jouko, hyvä pohdinta! Jonkinlainen kielellinen tai käsitteellinen sekaannus onnellisuustutkimuksessa on. Tuntuu melkein nololta, kun meistä puhutaan onnellisimpana kansana, kun suomalainen mielessään mittaa tyytyväisyyttä. Sinänsä sekään ei ole huono asia, että olemme tyytyväisiä tai ainakin tyytyviä, mutta onnellisuuden kuuluvaa iloa kyllä saisi olla enemmän.
Täsmälleen samaa olen ajatellut kaikki nämä 9 vuotta. Muistan, kun ekoja kertoja kerrottiin vuosia sitten, että me olisimme maailman onnellisimpia ja miten hämmentyneesti eräässä kaupallisessa radiossa nuori toimittaja silloin suhtautui tähän. Okei. Sen jälkeen olemme alkaneet uskoa tähän tietoon, emmehän voi olla maanpettureita ja epäillä asiaa ja vallankin kun poliitikkomme ottavat tästä vuorotellen kunniaa maalleen, ehkä itselleenkin. Ja silti tavallinen ihminen kun seuraa uutiskanaviemme asiavalintoja, jotka ovat pullollaan sota-, muu katastrofi- ja ylipäätään negatiivisia uutisia ja jopa vihamieleistä suhtautumista toisin ajatteleviin niin minusta se ei ole onnellisuuden merkki. Jos olen onnellinen, oikeasti, ajattelen, että se näkyy resilienssinä muita kohtaan. Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin.
Kiitokset Joukolle! On loppujen lopuksi aika vaikeaa tietää, mitä onnellisuustutkimus tosiasiassa mittaaa. Toki tutkimukseen sisältyy mitattavissakin olevia suureita, mutta pääpaino on vastaajien subjektiivisella kokemuksella. Maiden keskisnäisen järjestyksen sijasta kiinnittäisin enemmän huomiota yksittäistä maata koskeviin muutoksiin, nousuihin tai romahduksiin asteikolla
Kiitos Jorma ja Pirjo, taidan olla oikeilla jäljillä pohdinnoissani tai ainakin jotain perää tässä. Voin rehellisesti sanoa, etten ole aiemmin kuullut kenenkään pohtivan tätä seikkaa ääneen, eli miten onnellisuuden sisältö saatetaan ymmärtää meillä ja muualla ja miten se vaikuttaa tällaisiin ”äärisubjektiivisiin” tutkimuksiin.
Paavali kirjoitti:”suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.”1.Tim.6:6
Raamatussa ”onnellisuus” on autuas olotila, ja ”autuas” sana, onkin synonyymi onnellisuudelle.
Autuas taas juontaa sanaan vapautettu. Eli lintu joka pääsee häkistä vapauteen, on onnellinen tai autuas.
Olemmeko me ihmiset autuaan onnellisia… Kristityn tulisi kaiketi ainakin olla. Onkin hyvä kysyä mitä onni on ja onko onni samaa, kuin iloisuus? Vilpittömästi voi ihminen olla ilonen ja onnellinen hyvinkin pienistä asioista, mutta asenne voi olla myös, ettei ole koskaan tyytyväinen, eikä onnellinen… Katkeruus ainakin tappaa ilon ja onnen… Suomalainen voi olla näinä päivinä katkeruuteen taipuvainen, jos kovasti tuntee, että itseä ja kansaa kyykytetään valtiovallan taholta… Onni voi olla pian katoavaa…
Tässä vanhassa laulussa on joitain ajatuksia liittyen aihepiiriin?
”Olin pyörteissä maisten huvien, epätoivoa, tuskaa paeten,
ja mun nauttivan luultiin onnestain, mutta nähnyt ei kenkään tuskiain.
Kotiliedestä etsin kaihoten viihdytystä ja rauhaa sydämen,
ja mun nauttivan luultiin onnestain, mutta nähnyt ei kenkään tuskiain.
Turhaan lääkitsin haavat sydämen, usein kuivasin kuuman kyynelen,
Ja mun nauttivan luultiin onestain, mutta nähnyt ei kenkään tuskiain.
Minun sieluni köyhtyi aina vain, vaikka kaivosta tiedon juoda sain,
eihän lääkettä löydy tuskahain tiellä piikkistan orjantappurain.
Mietin: Miksi mä tuskan salaisin? Ehkä löytäisin lääkkeen haavoihin.
Moni kuulikin hätähuutoain, mutta nähnyt ei kenkään tuskiain.
Minut ympäröi kauhut erämaan, eikä tuskaani nähnyt ainutkaan.
Lailla Elian maahan lankesin, kun en jaksanut enää kauemmin.
Mutta taivaassa näki hätäni Hän, ken ristillä kuoli eestäni.
Loisti rakkaus Hänen haavoistaan, tuskat sieluni poistui kokonaan.
Nyt mä löysin jo elon lähtehen, siksi kulje en enää etsien.
Siinä onnen ja levon täyden sain. Siellä kaikille sijaa vielä vain.”
Pitää tarkentaa välittömästi, että minusta on oikein ja raamatullista, että ymmärrämme ”onnellisuuden” tyytymisenä siihen mitä meillä on. Mutta voisimme silti olla iloisempia. Jos kyseessä olisi ”Maailman iloisuusraportti” ihmiset ainakin Suomessa olisivat suhtautuneet siihen eri tavalla. Nyt kun ”happiness” on käännettykin onnellisuudeksi, ilon ja iloisen mielen sijasta, me ajattelemme sitä alitajuisesti materiaaliselta ja sosiaalisten tulonsiirtojen kannalta: kun ne toimivat vielä joten kuten ja monissa muissa maissa ei niinkään hyvin, meidän on ”pakko” vakuuttaa itsellemme, että olemme ”maailman onnellisimpia”.
Hiusten halkomista, no ei minusta.
Tuon tyytymisen siihen, mitä meillä on, toivoisi näkyvän paljon enemmän kiitollisuutena Häntä kohtaan, jolta kaikki hyvä ja tietysti myös koettelemukset ovat lähtöisin.
Jokainen ihminen etsii onnellisuutta sekin joka on ajautunut vankilaan tai sortunut päihteisiin on etsinyt onnellisuutta . Kukaan ei päätä tulla narkomaaniksi tai ajattele istua vankilassa , mutta kysymys on mistä etsimme onnellisuutta ja oikein Jouko kirjoitti että kiitollisuus tulisi olla meillä kuten sana neuvoo että voisimme kaikki hänelle kiitoksen kanssa .
Moni voi sanoa olevansa onnellinen, mutta hengellisessä mielessä heillä on väärä rauha.
Aamulla jostakin putkahti mieleen että meille on luvattu toivo ja tulevaisuus. Ne kun meillä on niin meillä on myös koko elämällemme merkitys. Merkityksellisyys antaa kokemuksen siitä, että on hyväksytty ja rakastettu. Rakastunut ja rakastettu, ei oikein voi olla muuta , kuin onnellinen.
Monissa maissa on tilanne sellaienen että ei osaa odottaa tulevaisuudelta mitään hyvää. Pelko voi nujertaa tulevaisuuden ja toivon. Onnellisuus on oikeasti valinta ja me Suomalaiset olemme siinä onnellisessa asemassa että meillä on tämä mahdolisuus tehdä valintoja, jotka tuovat tullessaan meille hyää oloa ja onnea elämään.
Joo, me todellakin olemme hyvässä asemessa: meillä on poikkeuksellisen hyvä vapaus.
Joku viisas on todennut: voimme tehdä valintoja mutta emme voi valita valintojemme seurauksia.
Pikku hiljaa alkaa tulla esille ilmiöitä, joiden taustalla on joko meidän tai meitä edeltävien polvien valinnat. Osa ilmiöistä on pääsääntöisesti hyviä, osa taas ei-niin-hyviä.
Valintojen seuraukset tulevat usein esille vasta seuraaville tai sitä seuraaville sukupolville. Aivan kuten kävi muinaisessa Israelin kansassa. Turhaan eivät profeetat muistuttaneet, että oikeat arvot tulisi opettaa lapsille, lastenlapsille ja lastenlastenbkin lapsille.
Vaan ei tainnut mennä ihan putkeen. Eikä näytä meillä Suomessakaan ihan ”putkeen” menneen. Oireita alkaa näkyä, vaikka meitä maailman onnellisimmaksi tituleerataankin.