Turun kristillinen opisto on kirkkomme tärkeitä, strategisia paikkoja, siellä kokoontuu myös kirkolliskokous. Tänään, lauantaina 23.3. oli opiston parkkipaikka taas täynnä ja sisällä lähes parisataa seminaarilaista innostuneessa ilmapiirissä. Järjestäjinä Kotimaa-lehti ja opisto itse ja aiheena Jaakko Elenius – kirkon körtti. Eleniusta ei valittu piispaksi, mutta hän jätti kirkkomme elämään syvän ja vaikuttavan jäljen.
Seminaarin selostaminen on lehti-ihmisten tehtävä, mutta tuon sieltä tuoreet terveiset keskittyen vain yhteen asiaan, joka on sekä opillinen, että kristittynä elämisen yksi ydinkysymys.
Minulle kiinnostavin seminaarin monista kiinnostavista esitelmistä oli se, jonka piti piispa Eero Huovinen. Olen monta kertaa, pitkin matkaa miettinyt pelagiolaisuutta ja semipelagiolaisuutta kirkon historiassa. Eero Huovinen kertoi Jaakko Eleniuksen ehdottomuudesta tässä kysymyksessä. Muutama lainaus. Ne perustuvat muistiinpanoihini, eli en voi taata niiden ehdotonta paikkansapitävyyttä. Näin evankeelinen piispa kuvasi körtti-vaikuttajan ja johtajan uskonnäkemystä:
”Pelastusta ei tule rakentaa edes murto-osalta ihmisen omaan varaan. Mikään ihmisessä ei voi olla pelastumisen, autuuden edellytyksenä.” ”Kristuksen puolesta, uskoa vastaan.” ”Pelagiolaisuus on hylättävä ja sen tilalle otettava Kristus-varmuus.” ”Mikään oma ei riitä, mutta Kristus riittää.”
Jaakko Eleniuksesta usein puhuttiin Jaskana. Jaskan huumori oli pohjalaista, omansa laista, ehkä sitä voisi sanoa myös mustaksi ja suoraksi huumoriksi. Kerrottiin hänen puhuneen kuusi ällää saaneelle pojalleen ylioppilasjuhlissa: ”Muista sitten, että sinä et ole yhtään mitään.”
Mutta tämä ehdottomuus siitä, että kaikki on Jumalan tekoa, eikä siinä ihmisellä ole mitään osuutta eikä ansiota. Niin luterilainen kirkko, Martti Luther itse, kuin myös katolinen kirkko on hylännyt ja tuominnut harhaopiksi pelagiolaisuuden ja semipelagiolaisuuden, joka näkee pelastumisen Jumalan ja ihmisen yhteistyönä.
Eikö uskonnollisessa puheessa aika usein kuulla houkuttelua, taivuttelua, manipulointia? Eikö herätyshenkinen puhe haasta ihmistä tekemään uskon ratkaisunsa? Eikö viidennen herätysliikkeen USA:sta tuotu ratkaisukristillisyys, eteen tuleminen ja kaikki ne elkeet uskonratkaisun tekemisessä ole tämänpäivän semipelagiolaisuutta? Kysyn vain.
Juuri näin, oikein olet tulkinnut. Paavali käyttää tuota ”kuolleet pois” juuri siinä merkirtyksessä, että se mikä on kuollut on vailla mitään arvoa ja toisaalta kuitenkin elämme toisistamme huolta pitäen ja ruokimme toisiamme leivällä ja Leivällä. Sanoohan Jeesuskin, ettei ihminen elä pelkästä leivästä, vaan myös Jumalan Sanasta ja näin antoi ymmärtää fyysisen leivän olevan meille tarpeen. Armossa kasvaminen on vääränlaisen lihallisen pyhityksen vastakohta.
Pitääkin varoa sellaista hurmahenkisyyttä, joka kieltää inhimilliset tarpeet, sillä kaikilla meillä on aistit niiden tarpeet, sillä jokainen syö mielellään hyvää, kuin pahaa. Ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen.
Paavali varoittaa myös väärästä hengellisyydestä, joka ei lihaa säästä, vaan pyrkii vanhurskauteen omin voimin kurittamalla lihaa ja kieltäytymällä elämästä normaalia ihmisen elämää. Usein vielä suosittelevat omaa elämäänsä muillekin esimerkiksi. He ovat valheen apostoleja ja ilman Kristuksen Henkeä, vaikka usein ihmisten arvostamia ja viisaiden maineessa…
”Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.
Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan; sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.
Kun tätä veljille opetat, niin olet hyvä Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka ravitset itseäsi uskon ja sen hyvän opin sanoilla, jota olet noudattanut.
Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen. 1.Tim.4:1-7
” Teoksessaan Sidottu ratkaisuvalta Luther korosti, kuinka ihminen on
hengellisissä asioissa itse kyvytön ja täysin riippuvainen Jumalan armosta.
Kun katolinen kirkko opetti, että kasteessa perisynti murtuu, niin Lutherille perisynnin todellisuus jäi opetuksena osaksi kristityn elämää. Tämä ymmärrys kristityn kyvyttömyydestä elää oikein, sai mielestäni myös aikaan
sen, että Luther paljolti ohitti lain kolmannen käytön. Ts. ajatuksen, että
Jumalan sana on kristitylle todesta otettava elämän ohje.
Sen sijaan osassa tunnustuskirjoja, joiden kasaamisessa Melanchtonilla
oli tärkeä rooli, reformaattorit ilmaisivat ”yhdessä” lain kolmannen käytön
olevan osa luterilaisuutta. Raamattu on sen mukaan Jumalan antama ohje
kristilliseen elämään” ( Hannu Vuorinen, Uskon ydintä etsimässä
— puheenvuoro luterilaisen kirkonhengellisestä tulevaisuudesta, s 34 )
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/hannu-vuorinen-etsii-kirjassaan-hengellisyytta-joka-synnyttaa-tervetta-elamaa-ja-yhteisollisyytta/
Sami;
Kun toteat, ettei Jumalan sana ollut ”Lutherille otettava elämän ohje”, niin kirjoitat asiasta hieman vinosti. Mistäpä muusta hän ammensi reformatorisen oivalluksensa ”uskosta ja siitä ettei laki vanhurskauta” kuin juuri Jumalan sanasta. Jumala sana on kaksiteräinen miekka. Kun lain terä avaa synnin, niin vasta ja vasta silloin evakeliumin terä parantaa. Luther yritti, kuten tiedetään tulla lain kautta rakkaudesta vanhurskaaksi.
Ei tullut hyvästä yrityksestä huolimatta, kunnes hän oivalsi, että vain usko ja ainoastaan usko Kristukseen tekee vanhurskaaksi ja eläväksi ja poistaa Jumalan vihan yltämme. Sen teki evankeliumin terä. Mitään muuta tietä Jumalan yhteyteen ei ole kuin usko Kristukseen..
(joka ei tee teoriassa eläväksi, vaan käytännössä myös kiitolliseksi, josta myös teot kumpuavat, jota Hannu Vuorinen vaikuttaa epäilevän)
….ja joka meille jo kasteessa lahjoitetaan. Itse kukin voi miettiä olemmeko me tässä kasteen armossa pysyneet. Myöskin kirkkona. Jos emme, niin muuta tietä takaisin ei ole kuin herätys, parannus ja usko.
Peräänkuulutat tuota ”ns. lain kolmatta” käyttöä. Se tapahtuu, kun Jumalan sanaa opetetaan selvästi ja puhtaasti, kuten Luther Vähän katekismuksensa Isä meidän-rukouksen selityksessä toteaa:
”Pyhitetty olkoon Sinun nimesi? Mitä se on? Jumalan nimi on tosin itsessänsä pyhä, mutta me rukoilemme tässä rukouksessa, että se meidänkin tykönämme pyhitettäisiin. Kuinka tämä tapahtuu? Se tapahtuu, kun Jumalan sanaa opetetaan selvästi ja puhtaasti ja myös me, Jumalan lapsina, sen mukaan pyhästi elämme.”
Kosti, ” Kun toteat, ettei Jumalan sana ollut “Lutherille otettava elämän ohje” Tämä oli hyvä huomio! Varmaan Hannu Vuorisen pääpointti on kuitenkin ymmärrettävä tuosta lain kolmannen käytön laiminlyömisessä. Tämä on enemmänkin luterilaisuudessa myöhemmin tullut ongelma. Ovatko sen juuret Lutherin ajattelussa siihen en tiedä vastausta. Kirjoittahan Luther, kuten kirjoitat;” ….ja joka meille jo kasteessa lahjoitetaan. Itse kukin voi miettiä olemmeko me tässä kasteen armossa pysyneet. Myöskin kirkkona. Jos emme, niin muuta tietä takaisin ei ole kuin herätys, parannus ja usko”.
Miten käytännössä tämä Jumalan nimen pyhittäminen tapahtuu? Siihen Luther vastaa; ”Se tapahtuu, kun Jumalan sanaa opetetaan selvästi ja puhtaasti ja myös me, Jumalan lapsina, sen mukaan pyhästi elämme.” Konkreettista käytännön soveltamisesta luterilaisuus kaipaa. Kuinka paljon sitten niitä löytyy luterilaisesta kirjallisuudesta? kyllä niitä löytyy mutta väitteeni on; kokonaisuus ontuu. Tämä taas johtuu tradition hylkäämisestä. Ja sen vaikutus heijastuu koko uskonpuhdistukseen.
Luther teki laista ja evankeliumista kristinuskonkäsitystä hallitsevan käsiteparin
Hän ajatteli, että kaikki mitä Jla vaatii ihmiseltä on lakia, evankeliumia on se mitä Jumala lupaa ja antaa. Tämä on hyvä apu ja tulkinta-avain ymmärtää Raamatun tekstejä, tuohon kun ottaa mukaan vielä kirkon tradition, ym…
Paavali torjuu tässä gnostilaista opetusta ( 1.Tim.4:1-7). Hurmahenkisyyttä sen sijaan ei ole kirkon paastokäytännöt jossa esim pidättäydytään ruuasta. Lihan kurittamisen Paavali tuntee, mutta ilman uskoa hän ei halua siitä puhua. Jumalisuuden harjoittamisessa ovat kaikki hyävt käytännöt tarpeen, mitä laajemmat ja yhteisöllisemmät nämä käytännöt ovat sitä koetelluimpia ne ovat. Mitä ne olisivat meidän Luterilaisuudessamme?
Niin Sami;
Hannu Vuorisen mukaan Lutherin taistellessa katolisen kirkon tekojen oppia vastaan, ”seurauksena oli uskonvanhurskauden ja sakramenttien ylikorostus. Näin luterilaisuuden ydin määrittyi liikkeen johtajan, Martti Lutherin, omasta sisäisestä kokemusmaailmasta ja hänen valitsemistaan painotuksista käsin. Painopisteeksi tuli objektiivisen uskon totuuden, vanhurskauttamisen uskominen, ja sivuun jäivät monet totuudet Kristuksen seuraamisesta ja pyhityksestä.”
Totean vaan, että uskonvanhurkautta ei koskaan korosteta liikaa. Päinvastoin vaikuttaa siltä, että asia on päinvastoin. Nykyisin. Uskonvanhurskaudesta riippuu kaikki. Jos se on pielessä on kaikki pielessä. Asian toki voi tarkistaa Paavalin kirjeistä ja ylipäätään koko Raamatusta.
(1.Tim. 6:12) Paavali toteaa: ”Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä. Edelleen Paavali vahvistaa tämän saman: ”Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. (2.Tim. 4:7) – Nimenomaan kilvoitellut ja uskon säilyttänyt.
Mikäli ei kilvoitella uskossa, mitä auttaa kilvoitus Kristuksen seuraamisessa ja pyhityksessä.
Kosti Vasumäki 26.03.2019 14:44
Muutama näkökulma kirjoitukseen,
” Toisin sanoen, vaikka olemmekin kuolleet pois synnistä, synti kuitenkin asuu meissä ja houkuttelee meitä. ”
” eihän meidän lihallinen luontomme ole parannettavissa, eikä se ole siten se tie, miten Konstantinos Kavarnos asian käsittää, että me voisimme päästä himottomuuteen, niinkauan kuin synti riippuu meissä kiinni ”
Minun arvaukseni on, että tässä pohdit asiaa teoreettisesti, mutta sinulta puuttu kokemuksellinen tietoa joka idän traditiossa tunnetaan. Mielesätni kuvauksesi on vain osittain oikea,. Tossa nopea linkki; http://www.ortodoksi.net/index.php/Himottomuus
Mikäli stoalaisille käsite ”apatheia” merkitsee ylipäätään tunteiden puuttumista, niin bysanttilaisille se merkitsee pahojen tunteiden puuttumista. Mikäli näin on, himottomuutta lähestyvä asennoituu myönteisesti kaikkiin ja ajattelee aina hyvää kaikista.
”Vain täydellinen himottomuus ei ole muutoksille altis, mutta sen omistavat vain ne, jotka ovat saavuttaneet täydellisen rakkauden ja kohonneet lakkaamattomien jumalallisten tutkiskelujen avulla aistimaailman yläpuolelle sekä vapautuneet ruumiin alhaisuudesta. Himojen liekit eivät enää polta heitä, sillä Herran ääni halkoo ne. He ovat jo siirtyneet ajasta katoamattomuuteen. (Filokalia II, 278)”
Kunnioitettavia tavoiteita. Teoreettisesti ajateltuna hyviä, mutta arkikokemus taitaa olla hieman toinen ortodokseillakin…., että ajattelisimme – aina – kaikista pelkästään hyvää.
Miten tämä himottomuus eroaa buddhalaisuuden samankaltaisesta valaistumisen ihanteesta?
Kosti, kaukaiselta ja mahdottomalta tuntuu saavutta tuo paratiisin kaltainen himottomuus.
” Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa ” (Hebr 12:14)
Ja vielä vaikeampaa;
” Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.” ( 1 Jh 3:9).
” Siksi älä sano, ettet ole yhtään edistynyt, tai kysy miksi et ole edistynyt ja muuta sen kaltaista, sillä edistyminen ei riipu yksin ihmisestä, vaikka hän tahtoisi miten paljon hyvänsä ja tekisi sen eteen työtä miten paljon tahansa. Hänen siunattu armovoimansa saa aikaan kaiken meidän myötävaikutuksellamme” ( Joosef Hesykasti, kirjeitä Athosvuorelta, s. 133-134).
Apostoli Paavali; ” Kaikki minä voin hänessä joka minua vahvistaa” ( Fil 4:13)
Taitaa kuitenkin olla niin, ettei kukaan voi pyrkiä rauhaan ja pyhitykseen ilman uskoa.
”Johannes taas opettaa moninaisella tavalla, kuinka teot eivät puutu sieltä, missä on uskoa; jos ne puuttuvat, niin usko ei ole oikea, vaan valhe ja pimeys. Mutta hän ei tee tätä ajaakseen meitä takaisin lakiin, niin kuin Jaakobin kirje tekee, vaan hän houkuttelee meitä rakastamaan, niin kuin Jumalakin on meitä rakastanut.” (Luther)
Eivät teot luonnollisesti puutu sieltä, missä usko on oikea.
”Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.”
Niin osasihan Paavali elää niukkuudessa kuten myös runsaudessa, ja kaikenlaisiin olohin hän oli tottunut Kristuksen häntä vahvistaessa.
Kuten tiedät Johannes Klimakoksen ”Portaiden” 29. puhe eli askelma on himottomuus ja seuraava viimeinen askelma on usko, toivo, rakkaus.
Kova kiipeäminen vaikuttaa olevan viimeisen portaan – uskon saavuttamiseksi.
” Mutta hän ei tee tätä ajaakseen meitä takaisin lakiin, niin kuin Jaakobin kirje tekee,” tämä on tietysti Lutherin yksityisajattelua, joka johtuu ns. kristologisesta kaanon tulkinnasta. Tuo Johannes Klimakoksen “Portaat kirja” on niin hurskasta kirjallisuutta, että en ole vielä siihen asti päässyt.
” Kova kiipeäminen vaikuttaa olevan viimeisen portaan – uskon saavuttamiseksi.” Eiköhän tuostakin selviä kuten siteeraat; ” “Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.”
En jaksa kaikkia kommentteja kahlata läpi, joten en tiedä, onko joku muukin ihmetellyt, onko siis Paavalikin ollut semipelagiolainen, kun hän toteaa: ”Sekä juutalaisia että kreikkalaisia olen todistuksellani taivutellut kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan meidän Herraamme Jeesukseen.” Kyllä tämä minun silmissäni vaikuttaa ihan uskonratkaisuun kehottamiselta.
Totesipa Paavali näinkin: ”Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun.”
Toki minä tämänkin Raamatun kohdan tunnen, ja ymmärrän, että ilman Jumalan vaikutusta kaikki työmme ihmisten pelastumisen eteen olisi turhaa. Mutta tartuin blogisi lopussa olleeseen sanaan ”taivuttelua” – tulkitsit sen semipelagiolaisuudeksi. Muistin, että Paavali kyllä sanoi taivuttelevansa ihmisiä. Ja vetoamalla hän vetosi: ”Suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.” Eikö tämäkin ole taivuttelua?
Asiaa ei pitäisi kärjistää kumpaankaan ääripäähän. Mielestäni Elenius kärjistää liian pitkälle. Joku on sanonut jotenkin niin, että meidän tulee toimia kuin kaikki riippuisi meistä, vaikka tiedämme, että kaikki riippuu Jumalasta. Istuttaminen ja kasteleminen on välttämätöntä. Ja kuka osaa sen niin taiten tehdä, että sitä ei joku pitäisi semipelagiolaisuutena? En usko, että kukaan. Istutustyömme on aina enemmän tai vähemmän vajavaista. Ihme, että Jumala kuitenkin saa kasvua aikaan.
Anteeksi. Blogi ei ollut Martin vaan Heikin, joten kirjoitin väärin: ”blogissasi”. Piti olla: Heikin blogissa.
”Kuka osaa sen niin taiten tehdä, että sitä ei joku pitäisi semipelagiolaisuutena?” Onko sillä oikeastaan mitään väliä, minä joku toista pitää? Nimityksiä on helppo heitellä. Otsikon kysymyshän ei ole: pidetäänkö meitä semipelagiolaisina?
”En jaksa kaikkia kommentteja kahlata läpi…”
Vain vaivoin, jostain kummasta velvollisuudentunnosta olen minä sen tehnyt. Sisaret ja Veljet, kuinka te jaksatte vääntää Raamatun ja Lutherin ja Filokalian sanoja? Onko usko sanoja? Sanoja oikeassa järjestyksessä? Toistoa,loputonta siteerausta ja sitaattien toistamista? Silläkö me todistamme uskomme?
Eikö usko, yhteinen ja pyhä kristillinen uskomme ole elämää? Jeesuksessa Kristuksessa elämistä, hänen seuraamistaan, hänen tiellään kulkemista, Jumalan tahdon kyselyä, etsimistä ja noudattamista. Uskon kilvoittelelua arkielämässä, ei vain sunnuntaina kirkon penkissä vaan joka päivä, joka hetki. Parannuksen tekemisä ja uutta elämää.
Otetaan nyt tämä Lutherin Martti. Viisas mies, aika-ajoin herkkäkin ja kirjoitti metrikaupalla kirjoja. Uskon puolesta ja toisia uskovaisia vastaan, erityisesti vanhoina päivinään juutalaisia ja kapinahenkisiä uskovaisia vastaan.
Ei tulisi mieleeni hyväksyä kaikkea, mitä Martti kirjoitti. Mutta esimerkiksi hänen Vähä- ja Iso-Katekismuksensa on jatkuvan neuvon, voiman ja inspiraation lähde. Omalle uskonymmärrykselleni yksi perustava kohta on Lutherin puhe pyhän kasteen sakramentista:
”Mitä merkitsee sitten tällainen vedellä kastaminen?
Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja että sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen ja että sen sijaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.”
…samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.”
Siihen sanon aameneni. Ja kuten Pyhä Kirja todistaa: Usko ilman tekoja on kuollut.
Usko ei ole määrättyjen uskonlauseiden totena pitämistä. Usko on elämää Jeesukseen uskoen ja häntä seuraten.
Usko on uskaltamista ja uskaltautumista.
Niin Heikki;
Taitaa vaan olla niin, että se usko joka vanhurskaaksi tekee tulee tässä elämässä koetelluksi ristillä tavalla tai toisella ja silloin tulee luonnollisesti myös ilmi, onko usko Jumalan sanaan Raamatussa aito ja elävä, vai onko se pelkästään sanojen totena pitämistä.
Näinhän se Heikki tietysti on. Usko on Vapahtajamme seurassa olemista. Vähän tietysti harmittaa kun kirjoittajat ovat vaivaa nähneet, miettineet ja pohtineet ääneen, sitten sanotaan kuinka te jaksatte. Ehkä me puhumme turhia, tai sellaista mikä ei kiinnosta. Blogista olisi varmasti tullut toisenlainen ilman meitä. Me olemme huonosti osanneet ilmaista asiamme.
Seuraavalla kerralla täytyy miettiä jos tyytyy vain lukemaan koska ei tiedä mitä saa kirjoittaa ja pilaako kirjoittaminen hyvän blogisi.
”Onko usko Jumalan sanaan Raamatussa aito ja elävä?” Aito ja elävä usko ei ole uskoa Jumalan sanaan Raamatussa vaan uskoa itse Jumalaan.
Niin voi tulla vielä aika, jolloin ase osoittaa meitä kohti ja meille sanotaan: ”Kiellä uskosi niin saat elää.” Näin tapahtui aikoinaan Baltiassa, jossa kaksi pappia oli tämän kysymyksen edessä. Toinen kielsi. Hänet puna-armeija ampui seurakuntansa petturina. Toinen peloissaan sanoi, ”kuinka voisin kieltää Kristuksen, joka ei ole minua kieltänyt”. Hän sai elää.
Sami ja Kosti, jos ymmärsitte sanani noin, pyydän teiltä anteeksi. Jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä. Ei tulisi mieleeni karsia tai estää kenenkään puheenvuoroja aloittamassani keskustelussa.
Niin Heikki, pyydän myös anteeksi omaa suorasukaisuuttani, joka tulee ilmi joissakin kommenteissani, joita sitten kadun jälkeenpäin. Ehkä se johtuu siitä, että synnyinseutuni on alunperin samoilla alueilla, kuin Jaakko Eleniuksella, joka kirjassaan ”Armo kannattaa” kirjoittaa ”kärsimyksen salatusta siunauksesta.”
Hyvät Ystävät,
Aika erilainen olisi tilanne, jos istuisimme Turun Opiston takkahuoneessa ja siellä kasvotusten keskustelisimme. Taikka nyt tässä nettikeskustelussa. Tässä tulee helpommin ylilyöntejä ja väärinkäsityksiä ja ketjuista tulee niin pitkiä, että voi olla vaikea pysyä mukana.
Ensin alkukirkon ja sitten keskiajan kirkkojen pelagiolaisuudessa ja semipelagiolaisuudessa minua on kiinnostanut ennen muuta se, että vaikka kaikki tai ainakin lähes kaikki kirkot pitävät niitä harhaoppeina ja ne torjuvat, näyttävät nämä tavat, ajattelutavat ja ilmiöt sitten kuitenkin tunkevat ihan tavalliseen ja jokapäiväiseen uskonnolliseen puheeseen. En pidä tätä semanttisena ongelmana, kysymys on isommasta.
Nuoruudessani kuulia aika paljon manipuloivaa uskonnollista puhetta. Pari esimerkkiä:
1. Ota tänä iltana Jeesus vastaan elämäsi herraksi. Rakas nuori, älä torju hänen kutsuaan, vaan tee elämäsi tärkein ratkaisu: Valitse hyvä elämä! Valitse Jeesus! Sitä valintaa sinun ei tarvitse katua. Nosta kätesi ylös tai tule eteen vahvistaaksesi ratkaisusi.
2. Rakas, Kaikkivaltias Jumala, avaa nyt Heikin silmät näkemään, mitä hänen pitää tehdä. Anna hänelle ymmärrystä, että hän luopuu omista suunnitelmistaan ja tulee Sinun tiellesi, johon me kärsivällisesti olemme häntä kutsuneet.
Jne, manipulatiivistä puhetta kuulee paljon, saarnoissa ja erilaisissa keskusteluissa ja mikä minusta kaikkein ikävintä, rukouksissa, joissa rukoilija opettaa niin toista kuin samalla itse Jumalaakin.
Tämä on nyt hyvin henkilökohtaista, ei viisas ehkä tällaista puhuisi, mutta vaikka en olekaan pohjalainen, suoraan olen minäkin oppinut puhumaan. Ja minusta on kyllä ilmeistä, ettei evankeliumien Jeesus harrasta tämäntapaista manipulointia, vaan puhuu mielistelemättä, houkuttelematta, suoraan. Paavalillahan sitä kuulijoitten korvasyyhyyn puhumista jo on.
Kotimaan mielipidealustaa on raskas seurata jos kommentteja on paljon. Tämä on tekninen ongelma joka olisi ratkaistavissa erityyppisellä alustapohjalla. Lukiojoiden olisi silloin helpompi seurata laajaakin kommenttiketjua.
” Jne, manipulatiivistä puhetta kuulee paljon, saarnoissa ja erilaisissa keskusteluissa ja mikä minusta kaikkein ikävintä, rukouksissa, joissa rukoilija opettaa niin toista kuin samalla itse Jumalaakin.”
Tämä on hirvittävää puoskarointia jossa psyykkeen avulla nostatetaan ihmiset hengelliseen vireyteen. Tälläinen manipulointi sairastuttaa lopulta sielun, eikä paranna sitä. Yleensä nämä saarnaajat ovat itse auktoriteetti ja kukaan ei saa asettu heidän yläpuolelle. Mutta vielä vaikeampi laji löytyy niistä manipuloivat toisella tavalla, heidät tunnistaa siitä, että heiltä puuttu rakkaus lähimmäistä kohtaan.
Enpä tiedä onko niin ja viisasta sanoa, että vastakkain ovat kaksi asiaa. Jeesuksen ja Paavalin ”siunattu ehdottomuus” ja usasta rantautunut ”ratkaisukritillisyys uudelleen löydetyn uskon kera.”