"Oi, jos sinne minäkin, murheen maasta pääsisin!"?

Pyhäinpäivän tultua ehtooseen kävin läpi Virsikirjamme osastoa ”Kuolema ja iankaikkisuus”. Sieltä löytyy yhä monta tuttua virttä, jotka mielestäni leimasivat koko edellistä, vuoden 1938 Virsikirjaa: Murhetta, ikävää, kaipausta taivaan kotiin.

Luulenpa, että monen kirkkomme jäsenen on vaikea löytää läheisensä ruumiinsiunaus-tilaisuuteen sopivaa virttä. Puhumattakaan heistä, joidenka sukulainen tai ystävä on eläessään päättänyt jättää kirkon. Vaikea löytää sopivaa virttä, kun luterilainen pappi ”sielunhoidollisin perustein” tulee toimittamaan kristillisen siunauksen.

Kokonaisuutta ajatellen on nykyisen Virsikirjamme sävy toinen. Vähemmän raskas, myös vähemmän kaipaava. Se on iloisempi ja laulullisempi, mitä pidän todella hyvänä asina. Eihän kristityn elämä ole pelkkää murheenlaaksoa. Siinä on ja saa olla myös iloa. Väripaletin kaikki sävyt – ei vain harmaata ja mustaa.

Entä sitten kuolema ja iankaikkisuus? Käyn lyhyesti läpi osaston virsiä, lähes luettelonomaisesti.

VK 604. Niilo Rauhalan kaunis ja syvällinen virsi. 612 Juhana Cajanuksen (1683) epätavallinen, synkkä, komea, realistinen virsi. 622, ”Minä vaivainen, vain mato matkamies maan.” Toiset tykkää ja toiset inhoaa. Sitten otsikon virsi 626, Simo Korpelan (1900) ja Leevi Madetojan ”Tuolla taivaan asunnoissa.” 631, Wilhelmi Malmivaaran iki-ihana ”Oi Herra jos mä matkamies maan”. Se soi vielä kauniimmin Minne käy tuulen ilmassa tie-nuotilla. Upea on myös komitea-virsikirjan viimeinen, eli 632. Hienot sanat ja hieno sävel, joka on toisinto Kalannista.

Eli mikä oli se ongelma? Virsissähän löytyy!

Pidän ongelmana, että tämän päivän nk. tavallisen kristityn on vaikea löytää Virsikirjan 604 – 632 joukosta virttä, joka luontevasti sopisi hänen suuhunsa. Ylivoimaisesti suurin osa virsistä tulee 1600-luvulta, sitten 1700-luvulta. 1800-luvun ja 1900-luvun virsiä on kumpiakin kolme, jälkimmäiseltä ovat Rauhalan, Korpelan ja Malmivaaran virret.

Elävä usko, spiritualiteetti liittyy aina aikansa tapahtumiin. On hyvin luonnollista, jos 1600-luvulla syntyneet virret heijastavat erilaista elämäntulkintaa. Tämän ymmärtää jo lukiessa Aki Ollikaisen Nälkävuotta, vaikka se on niinkin läheltä kuin 1860 luvulta. 1500- ja 1600-lukujen virret syntyivät keskellä loputonta sotaa, hävitystä, nälkää ja sairautta.

Onko taivas-ikävä siis kuollut pois 2000-luvulle tultaessa? Köyhyyttä, nälkää ja sairautta on yhä, meilläkin ja varsinkin kun katsomme koko maailmaa. Ja kuitenkin: Meillä useimmat asuvat loisteliaammin, kuin kuninkaalliset 1600-luvulla. On lämpöä, valoa ja viihtyisyyttä ja lisäksi parempaa ruokaa kuin ennen.

Tästäkö johtuu, että taivaasta tai iankaikkisuudesta nyt vain harvoin puhutaan? Ehkä selitys on liian yksinkertainen. Uskon tie, kristityn tie on enemmän, kuin kodin lämpö ja ruokaa lautasella. Silti kyselen, kaipaammeko täältä pois, vai viihdymmekö jo niin hyvin, että eläisimme täällä aina? Tuskin moni siihenkään vastaa myöntävästi. Vaikka kohta taas laulamme ”oi jospa ihmisellä, ois joulu ainainen” - kuka sitä lopulta kestäisi? Vaikka moni jo elää satavuotiaaksi, tuskin moni siinä vaiheessa toivoo monia lisävuosia. Kuolema tulee vastustajista viimeisenä, mutta kyllä se tulee myös vapauttajana.

Mitä siis opimme tästä? Ikuinen elämä näissä olemassaolevissa oloissa ei houkuta, mutta mitä on iankaikkinen elämä? Joku on sitä minulta kysynyt. En ole osannut vastata muuta, kuin että se on elämää joko Jumalan yhteydessä tai erossa hänestä. Paljon enempää en tiedä.

7 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Kiitos Heikki hyvästä kirjoituksesta. Isoisäni toivoi, että hänen siunaus/muistotilaisuudessa veisattaisiin ainoastaan kiitos- ja ylistysvirsiä. Hänen lempivirsi oli Kiitos sulle, Jumalani (341). Hienosti sopi iloiset kiitosvirret muistotilaisuuteen ja isoisäni pääsi lepoon iloisissa tunnelmissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Hienosti kirjoitettu blogi.

    Sadassa vuodessa aineellinen elintaso on huimasti parantunut, mutta ihmisen (eksistentiaalis-hengellinen) perspektiivi ratkaisevasti kapeutunut. Jumalan valtakunta löytyy kirkon piirissäkin yhä useammilla papeilla/teologeilla maan päältä.

    Malmivaara oli minusta ennenkaikkea kerrassaan loistava virsirunoilija, yksi parhaista ellei paras. Merkkinä aikojen muuttumisesta kannattaa kuunnella Tuomarin Nurmion “Kurja matkamies maan” 1970-luvun lopulta, se siis pohjautuu Malmivaaran virteen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väätäinen sanoo:

    Vanhemmiten säryt ja vaivat tulevat. Siksi kaipuu murheen laaksosta on aina ikuinen. Nuoret paahtavat ohi. Vanha ei pysy perässä, ei ymmärrä. Yksinäisyyden uhka on todellinen. Sen vuoksi “Oi, Herra, jos mä matkamies maan” osuu ja uppoaa. Toki nuorten kasvun seuraaminen virkistää – aikansa. Raihnaisuuden myötä iankaikkisen levon ajatus valtaa joka tapauksessa yhä enemmän alaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Tämän elämän katoavaisuutta ja tulevan maailman elämän toivoa kuvastelevat virret ovat erittäin tarpeellisia ei vain hautajaisissa vaan myös kuoleman lähestyessä. Niiden vierastaminen kielii siitä, että iankaikkisen elämän toivon hiipuminen aiheuttaa ahdistusta kuoleman vääjäämättömyyden edessä. Tätä ahdistusta sitten paetaan kieltämällä olennainen ulottuvuus ihmiselämästä. Muuta lääkettä ei liene kuin se, että pidetään rohkeasti esillä Vapahtajamme lupauksia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Ehkä jokainen ihminen kokee elämänsä tarkoituksen ja ilot ja surut eri tavalla persoonansa mukaan. Yhteiskunnalliset seikat, kuten blogistikin totesi, vaikuttavat taivaskaipuuseen. Jos/kun elämä on maan päällä mallillaan, niin mitäpä sitä taivaaseen haikailemaan. Itse en kuitenkaan haluaisi elää 100 vuotiaaksi, sillä ajattelen, että mikään tällä telluksella ei vedä vertoja taivaan iloon ja kirkkauteen, jossa saan nähdä Jeesuksen kasvoista kasvoihin.

    Minun isäni lempilaulu oli “Rakastan elämää jne”. Se on verrattavissa virteen “Kiitos sulle Jumalani”. Isäni elämä oli hyvin raskasta jo lapsuudessa, haavoittuminen sodassa ja elämä sen jälkeen. Silti hän rakasti elämää, myös Jumalaa. Hän sai siirtyä kivuttomaan ja ruumiiltaan ehjään olotilaan 70 vuotiaana. Kiitos hänen muistolleen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Lauletuin virsi siunaustilaisuuksissa on jokaviikkoisen kokemukseni mukaan 338 Päivä vain ja hetki kerrallansa. Sitten tulee 555 Oi Herra luoksein jää, jo ilta on. Kolmanneksi yleisvirsi 517 ja eritoten sen neljäs säkeistö Herra, kädelläsi uneen painan pään, kutsut ystäväsi lepäämään. Kiitosvirsiäkin valitaan ja keväällä myös suvivirttä. Haudalla sitten 377 Sun haltuus rakas Isäni, joka on niin yleinen, että sen voisi painaa käsikirjaan arkkua maahan laskettaessa kohtaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Turtiainen sanoo:

    Kiitos, Heikki, oivallisesta kirjoituksestasi! Eilisessä YLE:n pääuutislähetyksessä oli ihan sinänsä myönteistä juttua virsikirjan uudistamisesta, mutta toimittajan (Satu-Lotta Peltolan) juttu oli hieman asenteellinen: nykyisessä virsikirjassa on voittopuolisesti vain ankeita ja mollisävyisiä virsiä, esimerkkeinä 598 ja 631. Ja sitten verrattiin Mukulamessusta otettuihin säveliin.

    No, ajat muuttuvat ja virret niiden mukana. Tervetuloa vain uudet Mukulamessun ja muualta saatujen virsien soljuvat sanat ja sävelet virsikirjan lisävihkoon. Toivon kuitenkin, että em. virret 598 ja 631 jätetään tulevillekin polville. Sellaista realismia kuin virsi 598 edustaa, tapaa harvoin muualla. Ja virren 631 toivorikas huokaus päästä kerran autuaitten joukkoon on kerrassaan syvällinen ja koskettava.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Heikki Palmu
    Heikki Palmu

    Tähän päivään mennessä olen ollut yli puoli vuosisataa lehtikirjoittaja, noin puoli vuosisataa kirjailija, yli neljäkymmentä vuotta luterilainen pappi ja yli kolmekymmentä vuotta työnohjaaja. Ja mitä vielä? Nyt, vanhuudessani yhä haluaisin olla yhteydessä muihin ihmisiin ja vähän myös vaikuttaa maailman menoon. Kirjoitan aktiivisesti. Kun saan kirjan valmiiksi, kuten viimeksi "Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat." (Kirjapaja 2016), alan tehdä seuraavaa.