Esse-lehti käsitteli niin sanottua parisuhderukousta otsikolla Rukous, josta ei tullut suosittua (Esse 23/5.6.). Artikkelissa lähestytään piispainkokouksen ohjetta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan ikään kuin kompromissina kahden erilaisen avioliittokäsityksen välillä. Näin asianlaita ei välttämättä ole.
Piispainkokouksen ohje ei ollut kompromissi, sillä kirkon avioliittokäsitystä ei ohjeella muutettu millään muodoin. Se pysyi entisellään ja on nyt erilainen kuin vaikkapa Ruotsin ja Tanskan kirkoissa, jotka muuttivat avioliittokäsitystään yhteiskunnan virran mukana. Suomessa kirkon avioliittokäsitys nojaa edelleen kirkon tunnustusperustaan.
Essen artikkelissa todetaan, että pääkaupunkiseudulla ”rukouksia toimitetaan arviolta muutamia vuodessa”. Itse asiassa niitä ei toimiteta laisinkaan. Näin siksi koska kyse ei ole kirkollisesta toimituksesta.
Rukousohjeessa on kyse paljon suuremmasta asiasta: Kirkko ei sulje ketään esirukouksensa ulkopuolelle. Me ihmiset olemme keskenämme erilaisia, mutta Herrassa Kristuksessa olemme yhdenvertaisia. Sinällään valitettavaa, että tämä ohje piti erikseen antaa. Kristityille tulisi olla itsestään selvää, että kaikkien ihmisten puolesta tulee rukoilla.
Oikein nähtynä rukouksessa on kyse vahvasti uskonnonharjoittamisesta eikä se ole yhtään vähempää kuin uskonnonharjoittaminen kirkollisten toimitusten yhteydessä.
Julkaistu mielipidekirjoituksena Esse -lehdessä (Esse 24/12.6.2014)
En tunne mitään homoseksuaalisuuden syntiä, josta sinä puhut.
Kirjoitin noista perusteluistasi, jotka eivät oikein kestä.
(Room 7:15-18).
Siionin matkalaulu kuvaa sitä uskoa, joka ei etsi
turvaa piittaamattomuudesta.
Näin syntisenä, Herra, mun täytyy vaeltaa
sun kanssas tiellä taivaan perille kulkea.
En paremmaks voi tulla, en pyhäks ollenkaan,
vaan kuitenkin oi Herra, sun käsiis jäädä saan
Mä sydämelles halaan, sun että kokonaan
mä aina saisin olla, mua auta valvomaan.
Ah, etten murehduttais Henkeäs milloinkaan.
Herkistä tunnon korva sua kaikess kuulemaan.
jorma ojala
”En tunne mitään homoseksuaalisuuden syntiä, josta sinä puhut.”
Mistä synneistä sinä sitten olet puhunut? Otskon aihehan liittyy nimenomaan ko. seksuaalivähemistöön ja heidän kohtaamiseensa seurakunnassa.
”Pelastus tulee yksin uskosta siihen että Herramme Jeesus Kristus on meidän syntimme jo sovittanut.”
No Jeesuksen itsensä mukaan pelastus tulee kylläkin vain ja ainoastaan lämmäistä kohtaan osoitetusta hyvästä ja armeliaisuudesta.
Tahtoo tämä Matteuksen evankeliumin loppu aina dogmaatikoilta unohtua.
Olen puuttunut hataraan argumentointiin ja Roomalaiskirjeen
räikeään tulkintaan (Room 7:15- ja Room 8:1-18)
Kun pyydetään siunausta synnille, ei sellainen rukous tule kuulluksi.
Seppo Heinola unohti yhden tärkeän seikan. Rakkauden tekojen ja lähimmäisen rakastamisen tulee seurata uskoa. Ei päin vastoin.
Meidät pelastaa usko, joka ilmaisee itsensä rakkautena, tosin aika vajavaisesti vielä täällä.
Rakkautta ei ole piittaamattomuus Jumalan tahdosta, se on epäuskoa.
Room 6
1. Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
2. Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
jorma ojala
Mikäli rekisteröitynyt pariskunta yhteisesti ja julkisesti lupaisi sitoutua keskinäiseen selibaattiin, niin rukoilisitko silloin heidän puolestaa, jotta heillä olisi voimaa kunnioittaa toisiaan?
Jostakin syystä jorma ojala on juuttunut käsitykseen että rukoilu parisuhteensa rekisteröineiden kanssa välttämättömästi tarkoittaisi siunauksen pyytämistä synnille.
Piispainkokouksen ohjeistus ei sellaiseen kehoita.
Synti tulee sanoa synniksi ja kehottaa parannukseen. Tämä on yksi asia.
Toinen asia, joka on syytä kirkaasti muistaa on ettei armo ole ostettavissa. Ei hyvillä teoilla eikä parannuksenteolla.. Parannus ei siis ole hinta armosta, vaan armo antaa myös kyvyn tehdä parannus.. Jeesus ei evankeliumeissa asettanut parannusta armon ehdoksi, vaan kehoitti parannukseen jo armahtamaansa..
Seppo Heinola ei unohtanut mitään, Raamattunsa kun tuntee. Tosiasia on että Jeesus ei mitään tuollaisia usko-ensin ehtoja Matteuksen ko kohdassa asettele.
Seppo Heinola viitannee Matteuksen evankeliumin jakeisiin 25:31-46
Nuo jakeet viitaavaat pyhityksen seurauksiin.
Ensin siis lahjoitetaan usko. Siten uskon seurauksena lahjoitetaan parannus ja tämän jälkeen uskon ja parannuksen hedelminä Jumalan mielen mukaiset teot.
Ateistikin voi tehdä hyviä töitä, mutta sellaiset hyvät teot eivät johda Jumalan yhteyteen, eli pelastukseen. Sitävastoin ne jotka uskovat ja ovat Jumalan yhteydessä ovat jo pelastetut.
”Seppo Heinola viitannee Matteuksen evankeliumin jakeisiin 25:31-46 Nuo jakeet viitaavaat pyhityksen seurauksiin. Ensin siis lahjoitetaan usko. ”
Edelleen: Ko Matteuksen kohdassa EI puhuta mitään pyhityksistä eikä lahjoitetuista uskoista. Kivimäki lukee myöhäsyntyistä dogmaa ko. kohtaan, missä pelastuksen ehtoina ovat v a i n ja ainoastaan teot.
>>>ettei armo ole ostettavissa. Ei hyvillä teoilla eikä parannuksenteoilla>>>
Aika hupaisaa kirjoittelua!!!
Olkaamme kuitenkin loogisia:
Se, joka evankeliumien mukaan haluaa velan anteeksi,
on myös pyrkimässä siitä eroon..
Muutenhan siitä ei edes haluta anteeksi.
Ne, jotka eivät halua, eivät siitä myöskään piittaa.
Apologia Augustana
III
….. usko on tarjotun syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskautuksen h a l u a m i s t a ja v a s t a a n o t t a m i s t a.
Professori Lauri Thuren piti tästä aihepiirista raamattutunnin viime perjantaina Klaukkalassa. Hän käytti esimerkkinä mm. Sakkeusta (Luuk. 19: 5). Sakkeus ei tullut Jeesuksen luo tekemään parannusta, vaan Jeesus meni Sakkeuksen luo. Parannuksen Sakkeus teki vasta jälkikäteen.
Täällä vilahti selibaattiin sitoutunut parisuhde.En ymmärrä mihin sellaista tarvitaan? Jumalan sana edellyttää selibaattia tai ainakin tarkoittaa kaikissa muissa ihmissuhteissa kuin miehen ja naisen välinen avioliitto.
Jos on päätetty pitää tämä voimassa niin kai sitä voi olla ystävä ilman parisuhteen solmimista? Jos haluaa jälkisäädöksessä muistaa ystäväänsä, niin sille ei ole estettä!
Lauri Lahtinen: ” Täällä vilahti selibaattiin sitoutunut parisuhde.En ymmärrä mihin sellaista tarvitaan? Jumalan sana edellyttää selibaattia tai ainakin tarkoittaa kaikissa muissa ihmissuhteissa kuin miehen ja naisen välinen avioliitto. ”
Just joo, tätä kyllä jotkut uskovaiset vaativat seksuaalivähemmistöiltä mutta iloisesti unohtavat tai eivät osoita mitään ongelmaa siinä että suurin osa parisuhteista (yli 60%) suomessakin esim 18-29 vuotiaista elää ihmissuhteissa joka on muu kuin miehen ja naisen välinen avioliitto !.
Mutta tämä valtaväestön tuominta ei ole läheskään niin kivaa, helpompi keskittyä vähemmistöjen soimaamiseen ja heidän parisuhteiden hankaloittamiseen !
http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tilastoja-ja-linkkeja/tilastotietoa/parisuhteet_ja_seksuaalisuus/avoliitot/
Sä luit ihan väärin, en sanonut omaa mielipidettäni, vaan arvelin raamatun kannan olevan niin. Jos raamattu ei sinulle puhu mitään tästä asiasta, niin miksi minulle kiukuttelet. En minä määrää sninun elintapojasi, kun en maks a sinun verojasikaan.
Olisiko sinulla omassatunnosssa herkkä paikka, joka aristaa, muuten en rektiotasi pysty tulkitsemaan.
Missähän minä sinulle kiukuttelen ? Olisiko sinulla omassatunnossa herkkä paikka, joka aristaa, muuten en reaktiotasi pysty tulkitsemaan.
Näin siinä käy, Jukka Kivimäki, kun teoretisoidaan, niin
praxis, itse elämä uskossa unohtuu.
Ei Lauri T.:n luento liity ollenkaan tähän.
1
Kun ihmisen omatunto herää, hän tahtoo
päästä vapaaksi siitä mikä häntä painaa tai syyllistää.
Eikö se ole luonnollista.
Hän etsiytyy Kristuksen luo ja tahtoo olla vapaa ja
Jumalan rakastama.
2
Näin opetti Apologia Augustanakin (III), eikö se sinulle raamattuteologille merkitse mitään?
3
Siis kun ihminen ahdistuu, hän haluaa entisen olevan pyyhitty pois ja unohdettu. Ei hän enää tahdo tehdä velkaa.
Hän tahtoo armoa ja rakkautta.
4
Kun hän kuulee evankeliumin sanan, ja jos hän sanan uskoo,
hän tahtoo elää kutsumuksensa mukaisesti: ei koskaan enää!
(T ä s s ä on Lauri T.:n mainitsema pyhityksen tie.)
Täytyyhän, hyvä ihminen, katumus olla, vaikka ei sillä mitään ansaitsekaan, mutta kun katumaton ei edes tarvitse Kristusta, vaan pärjää omin eväin.
Nyt oikeastaan pääsit asian ytimeen, mikä onkin oikein. Kun ihminen tulee synnin tuntoon hän itse haluaa tehdä parannuksen. Synnintunto tulee Jumalan vaikutuksesta. Synnintunto ei siis ole ennakkoehto lähestyä Jumalaa.
Rukouksessa juuri syntinen ihminen pysähtyy Jumalan rakastavan ja hyväksyvän katseen alle. Ihminen jolta puuttuu synnintunto, luottaa omavoimaisuuteensa.
Seikka mitä olen koittanut tuoda esiin, on ettei ketään torjuta ennakolta. Jos ja kun joku tai jotkut syntisinä ihmisinä pyytävät piispojen yhteisen ohjeen mukaisesti seurakunnan työntekijää rukoilemaan kanssaan ja puolestaan, siis että Jumalan tahto toteutuisi heidän elämässään, ei heitän pidä silloin torjua.
Tämä on täysin eri asia verrattuna siihen, että joku pyytäisi jotain piispojen ohjeen vastaista seremoniaan syntiensä siunaamiseksi. Toisaalta juuri tässä voikin olla syy rukouspyyntöjen vähäisyyteen. Harva pappi julkisesti suostuu piispojen ohjeiden vastaiseen menettelyyn ja tämä myös tiedetään.
On mielenkiintoista keskustella Sakkeuksesta.
Kuinka monta esimerkkiä meillä on siitä, että apua etsivä
tulee Jeesuksen luo? Bartimaios huutaa hänen peräänsä…
Huolimatta siitä, mikä on marssijärjestys, aina Pyhä Henki tulee ensiksi ihmisen luo ja vaikuttaa hänessä jotakin. Sanan kautta.
Mielestäni Se jokin on sellaista, joka saa hänet
m i e l e s s ä ä n kääntämään selkänsä sille tielle, joka vei eroon Jumalasta. Se on tiedostamista.
Tämä mitä kirjoitit ei ole mienkään ristiriidassa blogikirjoitukseni kanssa.
Aivan. Olen kai jo aika pitkään koettanutkin debattia näiden argumenttien kanssa, kuten esim. Room 7:18 ja vaikka tuon
Klaukkalassa kuullun ajatuksen kanssa.
Tuoko Eesaun kohtalo mitään ajatusta, voiko napolilainen taskuvaras rukoilla ammatilleen menestystä?
Raamattu tuskin kieltää kahta miestä tai kahta naista asumasta yhdessä samssa kodissa, joten ihan taskuvarkaaseen heitä ei kannata vertailla.
Kysehän ei ollut eikä ole parisuhteen siunaamisesta.
Lahtinen tuossa edellä jo kerkisi ihmettelemään, miksi siihen tarvitaan parisuhde?
Puhut eilen illalla 23 ja jotakin synnintunnosta.
Jos julistustyö keskittyy väärän rauhan jakamiseen, onko sitä?
Ottaessasi L.T:n luennosta esille tuon yhden, sinänsä mielenkiint. seikan, puhuit itse asiassa armojärjestyksestä Ordo Salutis, sen viimeisestä vaiheesta. Käsite on joillekin aitoluterilaisille hirvitys, vaikka se esiintyy jo luterilaisen isän, Johann Gerhardin opetuksessa. Kun taannoin haravoin nettiä, löytyi käsite myös M. Vaahtorannan väitöskirjasta.
Sehän ei tarkoita mitään kehältä toiselle siirtymistä, eikä tikapuita taivaaseen, vaan
yksinkertaisesti kertoo, mitä ihmisessä sielun tasolla
tapahtuu, kun Pyhä Henki koskettaa häntä, tuo uskoon ja vie elämään uutta elämää.
Otin tämän esille sen vuoksi, että runsaiden lähteiden mahdollistama opillinen keskustelu näkyy jäykistyvän teoriaksi, joka menettää kosketuksensa elävään elämään.
Tuo parannuksen sijainti, esimerkiksi.
Kun ihminen todella herää, ja kun asiat todella painavat, hän
lupaa mielessään:”jos tästä hengissä selviän, alan elämään toisin, alan elämään Jumalan tahdon mukaisesti”. Se on janoa ja nälkää siinä ja nyt, vaikka parannus ja pyhittyminen tapahtuukin myöhemmin.
Olen ollut paikalla, kun tällaisia lupauksia Jumalalle on tehty.
Lauri Thuren esitti luennossaan että koko parannus -sana olisi Raamatussa käännösvirhe. En tiedä, mitä hän tarkaaan ottaen tarkoitti, mutta arvelen että hän viittasi tekemällä tehtyyn parannukseen. Siis parannukseen ihmisen omana tekona, eikä Herran antamana.
On siis eri asia todeta että Herra parantaa syntisen joka saa armon, kuin sanoa, että Herra armahtaa syntisen, joka on tehnyt parannuksen. Ensin mainitussa tapauksessa Herra vapauttaa syntisen synnin ikeestä.
Herra myös itse näyttää syntiselle mitä on synti, tällöin ihminen siis tulee synnin tuntoon. Herran tahdosta syntiselle ihmiselle käy kuin Paavalille, jonka Herra itse pysäytti tielle.