Seurasin mielenkiinnolla kirkolliskokouksen keskustelua 13.8. piispainkokouksen tuoreesta mietinnöstä. Keskustelun pohjalla oleva piispainkokouksen mietintö löytyy täältä ja tallenne keskustelun alkuosasta täältä ja loppuosasta täältä.
Nähdäkseni puheenvuorojen pitäjät puhuivat paljon toistensa ohi. Tulkitsen, että taustalla on kaksi erilaista käsitystä Jumalan asettamista instituutioista ja sitä seuraavaa eriävää käsitystä lähimmäisenrakkaudesta.
—
Moni puheenvuoron käyttäjä vetosi siihen, että Jumala on luomiskertomuksessa asettanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Jokainen voi keskustelun taustalle tarkistaa 1. Moos. 2. luvun lopusta, mitä luomisessa tapahtui.
Luomiskertomuksessa mies ja nainen kohtaavat toisensa ja kirjoittaja toteaa miehen ja naisen tulevan yhdeksi lihaksi. Asetettiinko siinä instituutio nimeltä miehen ja naisen välinen avioliitto ja sulkeeko tämä asetus pois mahdollisuuden kutsua samaa sukupuolta olevan parin suhdetta avioliitoksi?
Tätä kysymystä ei salissa ratkaistu torstai-iltana.
—
Luterilaisen kirkkomme viime vuosikymmenten opetus on pullollaan uskoa instituutioihin. Tällaisia instituutioita ovat avioliitto, perhe, työ, esivalta, kirkko, virka. Vuoden 1948 Katekismuksen mukaan tärkeimmät elämänalat, joilla kristitty suorittaa palvelutehtävänsä, ovat koti, valtio, kulttuurielämä (maanviljely, tiede, taide, raittius ja hyvät tavat) ja kirkko.
Suomalaisen 1900-lukuisen luterilaisuuden mukaan elämä on tasapainossa, kun kaikki instituutiot toimivat oikein: kun esivalta kantaa miekkaansa kansan parhaaksi, työtä tehdään tunnollisesti ja perheenjäsenet toimivat omilla paikoillaan. Luterilaisten pohjoismaisten hyvinvointiyhteiskuntien menestys ei ainakaan ole hälventänyt instituutiouskoa. Kirkolla ja pappisviralla on oma tärkeä paikkansa yhteiskunnan instituutioiden joukossa.
Suomalaiset ovat vuosikymmeniä toteuttaneet omia ambitioitaan liittymällä rekisteröityihin yhdistyksiin tai perustamalla uusia yhdistyksiä. Rippikoulu, ylioppilaslakki, sotilasvala, kirkkohäät ja itsenäisyyspäivän kättelyn katsominen televisiosta ovat monessa suvussa säilyneitä institutionaalisuuden muotoja.
Kenttäpiispa, kahden hyvin perinteisen instituution edustaja, muistutti puheenvuorossaan avioliiton instituutioluonteesta. Moni muu ei enää muista avioliiton olevan yhteiskunnan ”perussolu”. Pekka Särkiön puheenvuoro alkaa Youtube-tallenteen kohdassa 1:24:40.
”Perhe yhteiskunnan perussoluna” esiintyy esimerkiksi nykyisen vihkikaavan rubriikissa mahdollisena puheen teemana. Piispojen puheenvuorossa Rakkauden lahja (s. 67) avioliitto on yhteiskunnan jatkuvuuden takaava perussolu. Särkiö on selvästi hyvin perillä kirkon aiemmista parisuhdepuheenvuoroista ja avioliitto-opetuksesta.
Kun siis torstai-illan kirkolliskokouksen kolmen minuutin puheenvuoroissa muistutetaan Jumalan asettaneen avioliiton luomisessa, liitytään instituutiouskon pitkään perinteeseen. Avioliitto on instituutio, jonka Jumala on asettanut osaksi ihmisyyden perusluonnetta ja yhteiskunnan perusrakenteeksi.
Ja koska kyse on ihmisyyden olemuksesta, Turussa istuvalla kirkolliskokouksella ei ole lupa kajota avioliittoon. Tämä tuli muistutetuksi useammassakin puheenvuorossa. Esimerkiksi Matti Taskila lainaa Matteuksen evankeliumia, Jumalan selkeää sanaa, ja muistuttaa että kirkon oppi sanelee, ketä voidaan vihkiä ja ketä ei. (striimissä 59:20)
Vuonna 2020 sotienjälkeisen ajan perinteiset instituutiot ovat kuitenkin kriisissä. Entistä harvempi suomalainen kuuluu poliittisiin puolueisiin ja rekisteröityihin yhdistyksiin. Vanhat yhdistykset etsivät uutta suuntaa tai kuihtuvat nuorten vastuunkantajien puutteessa.
Entistä harvempi suomalainen viettää itsenäisyyspäivää tai äitienpäivää kunnan, seurakunnan tai yhdistyksen järjestämissä juhlissa. Perhejuhlat ovat ydinperheen ja lähipiirin juhlia, entistä harvemmin koko kylän tai koko yhteisön kokoontumisia. Pönöttäminen on out, omannäköisyys in. Omien tavoitteiden ja oman itsen toteuttaminen tapahtuu somessa, tempauksissa, omalla ajalla ja tavalla. Ei liittymällä instituutioihin ja mahduttamalla itsensä instituutioiden tarjoamiin ahtaisiin muotteihin.
Avioliiton solmiminen ei monellekaan merkitse enää liittymistä instituutioon. Vihkipuheessa pappi ei sano, että pari purjehtii avioliiton rauhaisaan satamaan toteuttamaan yhteiskunnan perussolun tehtävää edistää yhteiskunnan vakautta ja kaikkinaista hyvinvointia. Pappi puhuu vihkiparin keskinäisestä rakkaudesta, sitoutumisesta, luottamuksesta ja vaikeuksien läpi kulkemisesta toinen toistaan tukien. Siis avioliitosta kahden ihmisen välisenä suhteena, jonka sisällön he itse määrittelevät, ei instituutiona johon liitytään.
Hanna Mithikun puheenvuorossa (striimissä kohdassa 32:00) avioliitossa kyse ei ole jostain ikiaikaisesta instituutiosta. Kyse on ihmisistä ja elämästä, hyväksymisestä ja oikeiden ihmisten ihmisarvosta. Kirkolliskokouksen päättäjien tulisi kääntää katse asianosaisiin ja hyväksyä ihmiset kokonaisina persoonina ja hyväksyä heidän rakkautensa.
Yhdet puhuvat instituutiosta ja Jumalan asetuksesta, toiset ihmisten suhteista.
—
Toiseksi, keskustelua seuratessa tulkitsin, että kirkolliskokousedustajilla on ainakin kaksi eri merkitystä sanalle lähimmäisenrakkaus.
Monessa puheenvuorossa vedottiin lähimmäisenrakkauteen ja muutamassa viitattiin Hesarin tiistaiseen pääkirjoitukseen. Mikseivät piispat ja jotkut kirkolliskokousedustajat tajua lähimmäisenrakkaudesta mitään, vaikka ihan Hesarissa kerrotaan, että niin yksinkertaista se on?
Siksi, että ”lähimmäisenrakkaus” saa erilaisia merkityksiä riippuen ylläkuvatusta instituutiouskosta.
Kirkon puheenvuoroissa ja kannanotoissa on vuosikymmenet opetettu, että Jumala on luomisessa kirjoittanut lakinsa ihmisen sydämiin. Tämän ns. luonnollisen moraalilain perinteen sisällä on eri käsityksiä, mitä Jumala luomisessa kirjoitti ihmisen sydämeen.
Yhden käsityksen mukaan Jumala kirjoitti ihmisen sydämeen lähimmäisenrakkauden periaatteen ja jätti yksityiskohtaisemmat oikeat ja väärät arvioitaviksi tilannekohtaisesti.
Toisen käsityksen mukaan ihmisen sydämeen kirjoitettuun peruslakiin kuuluu edellä mainittuja instituutioita kuten avioliitto, perhe, esivalta, työ ja niin edelleen.
Jos uskoo, että Jumala on luomisessa asettanut miehen ja naisen välisen avioliiton ihmisyyden perustavanlaatuiseksi rakenteeksi ja kaikkien yhteiskuntien perussoluksi, tämän avioliittokäsityksen ylläpitäminen on ihmisille parhaaksi. Siksi ns. perinteisen avioliittokäsityksen edustajat toteuttavat mielestään lähimmäisenrakkautta pitämällä kiinni ns. perinteisestä avioliittokäsityksestä.
Sukupuoliriippumattoman avioliittokäsityksen edustajille taas lähimmäisenrakkauden periaate ja siihen liittyvä ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden edistäminen ilmiselvästi vaatii kaikkien parien avioliittojen tunnustamista ja hyväksymistä.
Mimosa Mäkisen puheenvuorossa (1:32:40) katsotaan silmiin ihmisiä sellaisina kuin he itsensä kokevat, ei sellaisina kuin he instituutiouskon läpi näyttävät. Sillä aikaa kun kirkossa keskustellaan, elämä tapahtuu. Kyse on kaikkien kirkon jäsenten täydestä seurakuntalaisuudesta.
—
Keskustelussa käytettiin monta hienoa, hyvin rakennettua puheenvuoroa. Mutta pelkään, että edustajat puhuivat toistensa ohi puhuessaan avioliitosta joko instituutiona tai suhteena.
—
Olen kuvannut kirkon eettistä opetusta väitöskirjassani. Opetuksen tosiasiallista luonnetta kuvaan luvussa 10, s. 178-213. Luterilaista luonnollisen moraalilain perinnettä kuvaan s. 40-46. Perussoluja kuvaan s. 79, nootti 374. Väitöskirjastani löytyy viittaukset moneen tässä blogitekstissä esittämääni väitteeseen.
Avioliittoa Jumalan asetuksena ja hyvää elämää edistävänä suhteena olen kuvannut ehdotuksessani ihmissuhteen siunaamisesta, s. 16-22.
Sehän tuli useaan kertaan mutta kommentti oli ymmärrykseen onko perhe tänäpäivänä ydinsolu.
Minkä verran Tuomas olet tutkinut käsitettä (vai onko se yksi instituutio?) Jumalan luomisjärjestys? Se on kuitenkin teologinen käsite, johon myös vedotaan. JOku on revitellyt että toiset lukevat Raamattua kuin lakikirjaa ja toiset lakikirjaa kuin Raamattua. Mitä sisältyy luomiseen ja luomisteologiaan tässä puheena olevassa al-asiassa? Kestääkö se tarkastelun?
Onhan niitä luomisteologian ja -järjestyksen standardimäärittelyjä, mutta en tarkoita mitään erillisiä teologioita, jotka helposti siiloutuvat kuin ns. ”työalat” seurakunnassa. Kuitenkin uskon että luomisessa tapahtui jotakin – siitä huolimatta että Jumala olisi luonut maailman ja ihmisen muuttuviksi ja muovautuviksi eikä kiveen hakatuiksi mekaanisiksi koneiksi.
Tämä pitäisi jaksaa rauhassa funtsata.
Hannu, erittäin hyvä kysymys.
Minulla ei ole tarkkaa käsitystä sanasta ”luomisjärjestys” ja sen käytöstä, mutta minusta vaikuttaa siltä, että ”luomisjärjestyksellä” ei ole vakiintunutta sisältöä. Sanoisin, että sanan ”luomisjärjestys” merkitys siis rakennetaan sen mukaan, mitä halutaan sanoa.
Trygve Cederberg tutki 1990-luvun alussa senaikaista keskustelua homoseksuaalisuudesta ja totesi, ettei ole selvyyttä, mitä ”luonnollisella” tai ”luonnonvastaisella” tarkoitetaan. Ei taida olla tänäkään päivänä.
Perustevaliokunta arvioi v. 2018 aloitetta kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta ja totesi silloin (s. 23):
”Luomiskertomusta ja Jumalan kuvaksi luomista tulkitaan monella ja toisiaan täydentävällä tavalla. Osittain painopiste on sukupuolen luomisessa, osittain ihmisyyden ja kumppanuuden luomisessa. Edellinen lähestymistapa painottaa sukupuolta luomisjärjestykseen kuuluvana asiana, jota luonnollinen järki puoltaa. Jälkimmäinen painottaa luomisessa tapahtuvaa suhdetta: Jumala antaa rakkautensa näkyä ihmisen elämässä luomalla hänelle kumppanin, jonka kanssa jakaa elämä. Tällöin su-kupuolen merkitys ei korostu, vaan suhteen ja kumppanuuden. Samoin Jumalan kuvaksi luomista voidaan tulkita siten, että ihmisen ominaisuudet heijastavat Jumalan ominaisuuksia ja myös niin, että painotetaan ihmisen mahdollisuutta kuulla Jumalan puhuttelu ja elää suhteessa luojansa kanssa. Näkemykset eivät ole toisiaan poissulkevia, mutta painotuserot saattavat johtaa erilaisiin käsityksiin avioliitosta.”
…ja vähän vanhemmassa, perustevaliokunnan mietinnössä v. 2003 kaikkeen inhimilliseen elämään tuli Jumalan luomisjärjestyksestä poikkeavia muotoja:
”Syntiinlankeemus kuitenkin rikkoi sen, minkä Jumala oli luonut ehjäksi ja hyväksi. Kaikkeen inhimilliseen elämään, myös seksuaalielämään tuli muotoja, jotka poikkesivat Jumalan alkuperäisestä luomisjärjestyksestä. Vanhassa testamentissa (3. Moos. 18) kielletään mm. lähisukulaisten väliset sukupuolisuhteet. Samassa yhteydessä torjutaan myös homoseksuaalinen käyttäytyminen (3. Moos. 18:22). Juutalainen uskonto halusi erottua sellaisesta pakanuudesta, jossa harjoitettiin mm. temppeliprostituutiota.”
..ja piispainkokouksen selvityksessä Parisuhdelain seuraukset kirkossa v. 2010 luomisjärjestyksiin kuuluu se, että perhe asetettiin jo ennen syntiinlankeemusta. S. 31:
”Luterilaisen etiikan raameina on perinteisesti pidetty reformaattoreiden hahmottelemia käsityksiä Jumalan asettamista luomisjärjestyksistä ja Jumalan kahdesta regimentistä eli hallintatavasta. Luther tulkitsi Raamatun luomiskertomuksia niin, että niiden mukaan Jumala asetti jo paratiisissa kaksi instituutiota ihmisen avuksi, kirkon jumalanpalveluksen paikaksi ja perheen maallisen elämän jatkuvuuden takaamiseksi. Luther piti siis perhettä jo ennen syntiinlankeemusta asetettuna instituutiona. Syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala asetti myös maallisen hallinnon eli esivallan.”
Tulkintoja löytyy asiasta kuin asiasta, ongelmana on vain se, että kukaan ei tiedä, mikä on se oikea tulkinta. Vai onko sellaista? Me olemme näiden loputtomien tulkintojen armoilla. Voimme päättää, kenen tulkintaa lähdemme seuraamaan vai kehitämmekö itse oman tulkintamme. Raamatun pohjalta kuitenkin tavalla tai toisella kaikki uskomme tulkinnat lähtevät.
Jos tulkinta menee sen perusteella, mikä on hyväksi ihmiselle, voisi sanoa, että kauhean vajaaksi jää, koska ihmisen henkistä hyvinvointia ei juurikaan oteta huomioon. Vai onkohan sekin vain tätä nykyistä ”ajan henkeä”, että sellaista pitäisi huomioida? Riittää, kun asia on ”luomisjärjestyksen” mukaan kunnossa periaatteessa…
Kirkolliskokousedustaja Hanna Mithikun puheenvuoro oli koskettava. Jos kirkko ei näe ihmistä, ei se voi nähdä Jumalaakaan. Niin kauan kuin kirkko ei uskalla muotoilla itseään ilman Raamatun painolasteja, se laahaa jäljessä. Siinä missä sen toivoisi olevan edelläkävijä, yhteiskunnan pehmeä tyyny ja kriisinhallintaväline, se toistaakin vanhoja verisiä säkeitään ja on sitten ihan viimeisenä auttamassa syrjittyjä. Keskustelu pitäisikin ulottaa Raamattuun ja vetää se jalustaltaan alas. Pahoittelut, jos loukkaannuit sanoistani, mutta tuon kirjan jäljet vetävät perässään veristä historiaa.
Kyllä oli veristä historiaa, apostoleista kuoli luonnollisen kuoleman vaan Johannes, muut surmattiin uskonsa tähden, kuten lukemattomat uskonsa tähden syrjityt heidän jälkeensä. Tänäkin päivänä vainotuin ryhmä maailmassa ovat kristityt. Maassamme se ilmenee omalla tavallaan mm. P. Räsäsen tapauksessa, joka halutaan vaientaa totuudesta.