Nuorten hätä!

Kohtaan nuoria työssäni ja keskustelen heidän kanssaan. Keskusteluaiheet, joita on esillä, ovat samoja mitä julkisesti uutisissa on esillä, joten en riko papille kuuluvaa rippisalaisuutta, koska aiheet ovat julkisia, tai mitä minulle on kerrottu ja ne sivuavat niitä (mitä minulle on kerrottu nuorten tai muiden ihmisten taholta koskien nuoria):

- Psyykkiset haasteet

- Riittämättömyys

- Hyväksyntä

- Itsetuhoisuus tai itsensä vahingoittaminen

- Omana itsenä oleminen

- Ahdistus elämästä, tulevaisuudesta, hyväksymisestä, valinnoista yms.

- Kiusaaminen

- Oma rohkeus, oma uskallus, monien tulevaisuuden valintojen moninaisuus, oma pärjääminen, oma heikkous, oma pärjääminen

- Kilpailu

- Seksuaalisuus ja sukupuoli

- Muutos

- Seksuaalisuus ja sukupuolisuus

- Esillä oleminen

- Huomaaminen

- Päihteet ja huumausaineet

Asiat sivuavat näitä samoja teemoja, joita yleisluontoisesti nostan esille.

Siksi kysyn kirosanoja käyttäen: Mitä helvettiä on tapahtunut? Tätä ei ollut silloin kun olin nuori 30 vuotta sitten. Mistä helvetistä on kyse? Minä en nimittäin ymmärrä. Erinäiset kysymykset liittyvät iän kehitykseen, mutta kun mukana on paljon sellaista, joihin minulla ei ole paljoakaan kosketuspintaa. Tässä korostuu etenkin psyykkiset asiat ja ongelmat. Mistä tämä johtuu?

19 kommenttia

  • Juhani Lahtinen sanoo:

    Eihän tässä ole juuri mitään uutta. Samat asiat olivat olemassa jo kuusikymmentä vuotta sitten mutta niillä kaikilla ei ollut yhteistä ”nimeä” vaan ilmenivät muulla tavoin. Voi olla että näistä keskusteltiin vähemmän nostamatta esiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Ajan myötä asiat vihdoin saavat nimet itselleen. Ymmärrettävää. Tutkimus lisää ymmärrystä. Kiitos tärkeästä kommentista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Jokseenkin kaikissa luettelon aiheissa on mielestäni kyse sisäisen turvallisuuden tunteen katoamisesta. Moniarvoisessa yhteiskunnassa itsetuntoon vaikuttavat arvot näyttävät katoavan yhä enemmän. Niin taitaa käydä lopulta kaikille arvoille, joita nuori arvostaa. Se syventää heidän turvattomuuttaan ja pahentaa ongelmia entisestään. Arvojen murentuessa murenee samalla turvallset tulirakenteet, joiden varaan nuoren olisi elämäänsä rakennettava. Nuoruus sinäsä on varsin uusi keksintö. Nuoruus keksittiin vasta nuorisokulttuurin kautta ja se toi heidät kaupallisuuden kohteeksi. Kyse oikeasti on lapsista, joita vasta sodan jälkeen on alettu nimittämään nuoriksi , niin kuva muuttuu.

      Jos katselemme lasten pahoinvointia siitä näkökulmasta, että heiltä puuttuu ympäriltään ne turvalliset rakenteet, joita he eniten elämässään tarvitsevat. Mehän laitamme lapset päivähoitoon pieneneä. Silloin ei synny sitä läheistä kiinymysuhdetta äitiin, joka on sisäisen turvallisuuden perusta. Ammatillisuus päiväkodissa ei sitä kykene synnyttämään. Eli uhraamme lastemme tulevaisuuden jo siinä.

      Avioerot luovat lasten elämään turvattomuutta ja köyhyyttä. Köyhyys aikaansaa kiusatuksi joutumista. Silloin nimittäin ei ole varaa ostaa merkkivaatteita ja muita kilpailuyhteiskunnan vaatimia välineitä lapselle. Monet TV: n suosituimmat ohjelmat perustuvat samaan rakenteeseen, kuin kiusaaminen. Syitä lasten pahoinvointiin löytyy paljon ja jatkossa Villen luettelo tulee kasvamaan.

      Lapset kaipaavat turvallisia aikuisia. Heitä näkyy vähän siellä missä nuoret parveilee.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Taas ryhdyin korjailemaan sanavalintoja ja huomaan nyt, että olisi pitäyt jättää se tekemättä. Komentista taisi tulla vähän sekava.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Kommenttisi on puhutteleva. Olen oppinut työssäni edes yhden asian: nuoret ovat yhteisiä, ovat heidän läheisin kontaktinsa esim perhe, kunnan nuorisotyö, seurakunnnan nuorisotyö yms.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Pekka Veli, jopa varhaiskasvatuksen kuormittavuus kertoo jo jotain. Monet kunnallisen varhaiskasvatuksen työntekijöistä ovat kuormittuneita työstään. Mistä se kertoo? Minä en sitä tiedä. Mutta osaltaan sen, että turvallisten aikuisten läsnäolo ja puute jo varhaiskasvatuksessa on hälyyttävä. Se heijastuu nuorisotyössä myöhemmin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antero Syrjänen sanoo:

      Ville Hassinen: ”Mistä se kertoo?”

      Ryhmien liian isosta koosta ja sitä kautta liian suuresta vastuusta?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ville Hassinen sanoo:

    Nuorten psyykkisestä riittämättömyydestä olisi syytä tehdä laajaa tutkimusta, jota voi hyödyntää monella taholla, huomioiden sekä hengellisiä että psyykkisiä kysymyksiä. Nuorten auttaminen on yhteinen asia ja mitä paremmin sen voi laaja-alaisesti tehdä, on aina askel eteenpäin. Papit eivät ole psykologeja, mutta kohtaavat kyllä nuorten hengellisiä kysymyksiä. Tähän tarvitaan apua.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Mikä auttaa niitä ihmisiä, jotka työskentelevät nuorten parissa, tutkimus ja niiden tulokset ynnä keinot auttamiseen ovat eteenpäin. Näitä tarvitaan sekä yhteiskunnan että uskonnollisten yhteisöjen taholta varmaan, ainakin omasta kontekstista ev.lut. kirkon taholta. Nuoremme ovat yhteisiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Nuoren johdattaminen henkilökohtaiseen uskoon auttaa parhaiten. Silloin saadaan mukaan auttamistyöhön myös Jumalan auttavat kädet sekä nuoren oma hengellinenelämä ja -kasvu. Eritysesti hänen oman rukouselämänsä avautumien. Siinä nuori saa turvallisen selkänojan elämälleen. Kaikissa vaikeuksissa luotettavan ystävän ja avun omantunnon syytöksiin. Yksi parhaita asioita mitä minulle on tapahtunut on se kun sain nuorena tulla Vapahtajani seuraan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Parasta nuorelle on uskoon tulo ja turvallinen seurakuntayhteys. Yksi nuori sanoi, kun olin viemässä häntä kotiin: ”nämä seurakunnan nuorten illat on kivoja, kun näissä saa olla vielä lapsi.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Kuulostaa hyvältä, kun tunnet hätää nuorista. Jos voin jotenkin auttaa sinua Ville, niin teen sen mielelläni. Hätä nuorista laittaa liikkeelle ja etsimään keinoja. Etsivä myös niitä löytää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo Jaatila sanoo:

    Kaksi asiaa:

    -perheiden hajoaminen. -puhelin, joka on kasvanut käteen kiinni.

    –> perheiden hajoaminen on rikkonut kiintymyssuhteet. –> puhelin tuo kaiken rivon suoraan käteen, alkaen sairaasta kauneusihanteesta. Se myös heittää ajankäytön perseelleen.

    Ja vielä yksi asia: armon katoaminen. Monessakin mielessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Miten ihmeessä teillä saadaan kerättyä kännykät pois yöksi? Meillä pohdittiin asiaa ja todettiin, että silloin nuoriso salakuljettaisi tuplakännykät leirille. Kännykkävapaat oppitunnit ovat tarpeeksi iso haaste.

    Niin iso juttu kun omakohtainen usko onkin, se ei poista nuorten pahoinvointia, jonka syy löytyy noista Villen esille nostamista asioista.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ville Hassinen sanoo:

      Kyllä, työpaikallani rippileireillä puhelimet laitetaan kännykkäparkkiin yöksi. Se rauhoittaa jonkin verran öitä, kun nuoret eivät räpellä puhelimia. Osa tuo tuplapuhelimen ja monet tuppaavat jäämään kiinni, koska isosilla on hyvät silmät ja toisinaan nuori tekee sen virheen, että tuo tuplapuhelimensa kännykkäparkkiin.

      Kännykkäparkki on otettu esille jo ripari-infossa syksyllä. Huoltajat ovat antaneet aina paljon positiivista palautetta ratkaisusta. Tarvittaessa voi srk-/kirkkoneuvostossa tehdä päätöksen asiasta. Silloin mustaa valkoisella.

      Se on kaikin puolin öitä helpottava ratkaisu ollut koko ajan. Se ei vaadi muuta kuin päätöksen asiasta ja siitä tiedottamisen, ja rippikoulun sääntöihin kirjaamisen. Käytännössä varataan pöytä puhelimille ja tarpeeksi paljon jatkojohtoja latureita varten.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    ”Kun delfiinit syntyvät, ne syövät rintamaitoa, koska äideillä on rintarauhaset. Yleensä delfiinien imetysaika kestää yleensä 12–24 kuukautta, koska se riippuu suurelta osin lajista, johon ne kuuluvat. Samoin luonnossa tutkijat analysoivat edelleen delfiinivauvojen syntymään ja imetykseen liittyviä yksityiskohtia, mikä vaikeuttaa keskiarvon määrittämistä.

    Yleensä jälkeläiset pysyvät äitinsä luona koko imetysjakson ajan ja muutaman vuoden, keskimäärin yhteensä noin 3-6 vuotta. Tänä aikana nuoret oppivat kaiken mahdollisen sosiaalisista suhteista, metsästyksestä ja ruokintatavoista jne. Samoin on tavallista, että äidit jättävät joskus poikansa yksin, mikä yleensä jää muiden ryhmän delfiinien kanssa. Pikkuhiljaa nuoret ovat itsenäisempiä.”

    Meillä ihmisillä on ilmeisiä vaikeuksia lastemme kanssa, mutta harva uskaltaa katsoa sitä todellisuutta silmiin, jossa meille peilataan sitä todellisuutta, mitä luonto on meille aina opettanut.

    Olisi myös tärkeää aloittaa tutkimukset, joissa ei tutkita ongelmia, vaan niiden puutetta. Olisi mielestäni hyödyllistä vetää joitakin johtopäätöksiä niistä perheistä, joissa lapset ovat selviytyneet hyvin aikuisuuteen ja pariutuneet vaivoitta. ynm.

    Olisi uskallettava katsoa myös niitä arvoja kriittisesti, joita nykyisin kovasti perään kuulutetaan. – Esim. Vapaus, jota nykyisin kovasti arvostetaan, on paljolti muuttunut itsekkyyttä suojelevaksi oikeudeksi, joka oikeuttaa ja vapauttaa vastuusta. Kaiken suvaitseminen on muuttunut välinpitämättömyydeksi, jne. Ihminen on kovin itsekäs olento, eikä mielellään palvele muita, ei edes omia lapsiaan. Katsokoon itse peräänsä, olen kuullut, kuinka vanhemmat kehuvat, kuinka hyvin heidän 5v pärjää jo yksin kotona…

    Poikkeuksia myös löytyy ja asiantuntijoiden olisi syytä kysellä heiltä miten ovat saaneet ongelmansa selvitettyä ja lapsensa kasvatettua.

    Olisiko kuitenkin niin, että menneiden sukupolvien vanhemmat olivat lähempänä delfiinejä ja luontoa… Olisko meidän aika kääntää kelloa takaisin ja unohtaa hetkeksi järki ja palata takaisin luontoon… Lapset tarvitsevat juuri sitä, mitä emme heille nyt anna, eli aikaa ja läsnäoloa ja palvelualttiutta. (Rakkaus) Tätä myös Kristinusko opettaa ihmiskunnalle, mutta huonosti enää kelpaa…

    Iso kysymys onkin miksi näin on käynyt? Onko Jumalan kunnioitus ja sen mukainen lämpö kadonnut kansamme hengestä ja tilalle tullut jotain kylmää ja pateettista ahdistusta? Olemmeko unohtaneet, että vanhemmat ovat lastensa peili?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Nuoret kaipaa jännitystä illalla ja sitä järjestin itse, nuorten ei tarvinnut. Rippikoulun ohjelmassa oli joka ilta jännitysryhmä. Näiden tilanteiden lopussa opetus upposi porukaan paraiten.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ville Hassinen

    Kuopiolaissyntyinen, reilu nelikymppinen puolikieppeillä oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.