Norsu vuoren juurella - toisin nähtynä

Vuorelle johtavat ja huipulla yhtyvät polut ja sokeat norsua tunnistamassa ovat kaksi tunnettua mielikuvaa, joilla markkinoidaan käsitystä, että kaikki uskonnot ovat lopulta yhden ja saman todellisuuden eri puolia. Tämä näiden mielikuvien tulkinta on sikäli ongelmallinen, että se edellyttää kaikki- ja paremmintietävän kertojan, joka näkee miten asiat oikeasti ovat (Ja meitähän riittää! (Ks vaikka taannoinen blogini ”Norsu narraa, vuori valehtelee, torni toteaa”.)

Mutta vuoren ja norsun mielikuvat voi tulkita toisinkin. Näin: Vuorelle ei suinkaan nousta, vaan sieltä on vain laskeuduttu. Kukin laskeutuja on kompuroidessaan alas vuoren rinnettä koettanut muistella, mitä vuoren laella oikeastaan oli. Ylös ei ole enää pääsyä. Huipun peittää sankka pimeys ja tietämättömyyden pilvi. Jokainen muistaa ja hahmottaa jonkin aspektin huipun perimmäisyydestä ja luo siitä oman rajallisen mallinsa, uskomuksensa, uskontonsa tai uskonnottomuutensa. On laskeuduttu yleisuskonnollisuuden tasangolle.

Yhtä norsun jalkaa tunnusteleva päätyy harjoittamaan taidokkaita mietiskelytekniikoita elvyttääkseen oletettamaansa sisäistä jperimmäisyyttään tai yhteyttään kaikkiolevaan päämääränään sulautua kaikkeuteen, jossa elämän kiertokulun kolikon toiseksi puoleksi paljastuukin ihana autuus.

Toinen päätyy käsitykseen, että keskeisintä on aktiivinen ja päämäärätietoinen osallistuminen hyvän tekemiseen. Kolmas pyrkii palauttamaan olemassaolon tasapainon korjaavien rituaalien ja mystisen tiedon avulla. Neljäs päättää, että viisainta on harjoittaa ekstaattisia palvontamenoja olemassaolon salaisuuden edessä. Norsun tasaista kylkeä takova päättää, että on aivan liian turhauttavaa hakata salaisuuden vankkaa seinää. Kannattaa pikemminkin pitäytyä arjessa selviämisen konkreettisiin askareisiin.

Häntää heiluttava toteaa, että jumaluus- ja perimmäisyys-konsepti on täysin turha eikä syy- ja seuraussuhteiden loputon peräkkäisys edellytä sen enempää norsulle kuin vuorellekaan mitään yliluonnollista alkua. Häntää voi siis heilutella huvittuneen ylimielisesti. Kärsän notkeus taas rohkaisee letkuttelijaa taivutttelemaan perimmäisyys-käsitettä aina yhä uuteen ja vieläkin uudempaan uskontokuluttajien kysyntää tyydyttävään muottiin. Torahampaat löytänyt taas viilaa omaa, ainoata oikeaa käsitystään tai sosiaalieettistä ohjelmaansa yhä terävämmäksi ja tulee näin torjuneeksi jokaisen väärän, vanhoillisen, liian modernin, tai muuten vaan typerän ja haitallisen puheenparren, oletuksen ja käytännön.

Sokeiden tarkkailija on norsun kopeloijien kanssa yhtä lailla totaalisesti hukassa olemassaolon salaisuuden edessä. Peittääkseen epätietoisuuttaan hän on ryhtynyt analysoimaan ja luokittelemaan havainnoimaansa toimintaa ja sen tueksi sepitettyjä tulkintoja ja julkaisee aiheesta tutkimuksia.

Kukaan ei muista tarkkaan, mitä vuoren laella on. Huippu on edelleen sankan pilven peitossa. Norsun koettelijat ovat kukin laskeutuneet vuorelta omaa polkuaan ja muistavat huipun osin aivan oikein, osin vain hämärästi ja päätyvät siten rajallisiin tulkintoihin. Ellei vuoren huippu itse ilmaise olemustaan tavalla tai toisella, salaisuus säilyy.

Pekka Yrjänä Hiltunen

1 kommentti

  • Seppo Heinola sanoo:

    Vuoren vois kääntää toisikin päin: kärjellään olevaksi pyramidiksi, jossa syvällä menneisyydessä on epifaaninen alkupiste, ja jonka erilaisten tulkintojen ankarasti kumuloituva jatkumo on laajentanut joka suuntaan laajenevaksi vuoreksi ja lopulta tulkintojen mereksi. Alkupisteen tulkinoissa esim. juuri ilmestysuskonoissa kannattaisi ehkä ottaa vakavasti ns. Gargo-kultiin toimivuus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Yrjänä Hiltunen

    Uskontojen suhde toisiinsa on kiinnostanut minua teinipojasta asti. Näitä suhteita pähkäilin myös työkseni kirkon virkamiehenä. Toinenkin hankala suhde kiinnostaa, uskontojen suhde niitä promoaviin instituutioihin, mikäli tuommoista eroa nyt ylipäätään voi tehdä. Silti. Muutama ajatus näistä pyörii mielessäni ja koetan niitä saada ne kiinni, ennen kaikkea itselleni. Jos ajatuksen saa kirjoitettua, se on toden näköisesti olemassa, jolloin sen voi joko hylätä tai kehittää sitä, jopa löytää jotakin uutta. En kuitenkaan pidä kiirettä. Ja saa nähdä kertyykö juttua. Kun ja jos ei kerry, lopetan.