Nipowaka, Wapiti ja minä, Okinava.

Reilut kolme kuukautta sitten palasimme vaimoni kanssa, jo kolmannen kerran takaisin syntymäpitäjään. Olen iloinnut tästä muutosta. Sillä nyt muutimme aivan lapsuuteni kotikonnuille ja ”isiemme maille”, kuten Wapiti sen muotoili. Wapiti on vanha intiaani kaverini ajalta, jolloin tytöt eivät meitä vielä erityisemmin kiinnostaneet. Silloin meillä oli aikaa tutkia näitä lähimetsiä ja opetella monia erätaitoja.

Meitä oli kolme kaverusta: Nipowaka, Wapiti ja minä, Okinava.
Opettelimme selviytymistaitoja intiaanien tapaan. Keitimme teeveden tuokkosessa nuotiolla. Oli jännittävää seurata, miten tuokkosen reunat paloivat vain vedenpinnan yläpuolelta . Opimme miten metsästä löytää sytykkeet talvellakin. Puita emme vahingoittaneet, vaan käytimme nuotiossa kuivia oksia, joita nykäisimme narun ja sen päässä olevan painon avulla korkealta männyistä. Metsään voi eksyä kuka tahansa, mutta olen osannut sieltä aina takaisin. Senkin selviämistaidon sain silloin oppia. Eksymistä en ole sen jälkeen osannut pelätä, vaikka jokainen metsissä paljon liikkuva eksyy joskus.

Uusi luonnonsuojelualue tuossa rannassa on huippujuttu. Miten ovatkin osanneet suojella juuri yhden Zinava heimomme tärkeimmistä metsästysmaista.
Olen nauttinut aivan erityisesti noista ranta-alueen metsistä. Sinne tekee mieli ihan päivittäin, mutta eihän eläkeukko aina ehdi. Uskomatonta on, että näin läheltä pääkaupunkiseutua löytyy tällaisia paikkoja ja miltei kaupungin keskustasta. Mitä enemmän väkeä muuttaa kivikaupunkeihin sitä suuremmassa arvossa tulee olemaan rakentamaton luonto.

On yllättävää miten paljon tuo murkkuiässä puuhailut. Monet silloin saadut taidot ja - asenteet, ovat vaikuttaneet myöhempään elämääni ja sen ratkaisuihin. Joten tätä kirjoittaessa oivallan miten tärkeää on varhaisnuorisotyö. Siinä voidaan luoda hyvää pohjaa koko elämää varten. Helposti aliarvioimme noita mukuloita ja sitä tärkeää työtä, jota heidän parissaan tehdään.

4 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Tuli omat muistot mieleen… Halusin aina olla ”inkkari”, kun muut halusivat olla ”länkkäreitä”

    ”Serubbaabelin kädet ovat tämän temppelin perustaneet, ja hänen kätensä sen valmiiksi saattavat. Ja sinä tulet tietämään, että Herra Sebaot on lähettänyt minut teidän luoksenne. Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän, kun nuo seitsemän Herran silmää, jotka tarkastavat koko maata, iloitsevat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä?” Ja minä lausuin ja sanoin hänelle: ”Mitä ovat nämä kaksi öljypuuta lampunjalan oikealla ja vasemmalla puolella?” Sitten minä toistamiseen lausuin ja sanoin hänelle: ”Mitä ovat nuo kaksi öljypuun terttua kahden kultaisen putken kohdalla, jotka vuodattavat sisästänsä öljynkultaa?” Niin hän sanoi minulle näin: ”Etkö tiedä, mitä ne ovat?” Minä vastasin: ”En, Herra”. Hän sanoi: ”Nämä ovat ne molemmat öljyllä voidellut, jotka seisovat kaiken maan Herran edessä”. Sak.4:9-14 (Serubbaabel= Davidin siemen)

    http://www.apokryfikirjat.com/zerubb.htm

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Edellisen ajatus lähti liikkee siitä, kuinka meidän jokaisen päivät ovat jo idussaan olleet Herran tiedossa. Kuinka lapsuudessa tapahtuneet vaikuttava tähän päivään ja lopulta, kuinka Jumalan työt historiassa vaikuttavat meidän kaikkien elämään tänäpäivänä.

    ”Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.” Ps.139:16

    Kun ensimmäinen lapseni syntyi ja pidin häntä laitoksella sylissäni, tajusi selvästi, että hän on ollut olemassa jo luomisesta asti ja kuinka hänen aikansa tuli nyt. Tajusin, kuinka meidät kaikki on tehty jo Luomisen aamuna. Pienten päivien alkua ei tosiaan kannata pitää halpana. Kuka meistä tietää, jos huomisen lapsesta syntyy tuleva kuningas tai kansojen päämies? Kuka lopulta tietää Herran ajatukset ja kuinka Hän nostaa ja laskee ja mikä on Hänen silmissään arvokasta?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Paavali valitti joskus sitä ettei hänellä ole ketään samanmielistä. Minun ei tarvitse sitä murehtia, niin kauan kuin Sinä Ismo olet mukana. Meidän jutut menee niin hyvin yhteen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kiitos, lohduttaa nuo sanasi, samoin ajattelen sinusta, veli Kristuksessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.