Myötätuntoa löytyy!

Kirjoitin jokin aika sitten ikääntymisen iloista. Eilen minulle soitti ystävä, joka on vanhentunut ja käynyt kömpelöksi liikkeiltään. Hän oli kaatunut raitiovaunussa vatsalleen, kun vaunu lähti äkisti liikkeelle ja hän yritti näyttää arvokorttia automaattilukijalle. Ostokset sinkoilivat ja lippukin katosi jonnekin. Kauhu kuitenkin hävisi, kun ystävällinen kanssamatkustajien joukko auttoi hänet istumaan, palautti tavarat (lippu jäi huomaamatta lattialle kai penkkien alle).

Uutisointi kertoo vain pahoinpitelyistä, yliajoista, tapaturmista vanhusten "kovan osan" kuvauksina. Ystäväni oli pakahtua ilosta ja kiitollisuudesta. Tarina jatkui onnellisena: lippukin löytyi HKL:n löytötavaroista. Siinä oli omistajan nimi ohessa, joten takaisin saaminen helpottui - mutta hyvänsuovan palauttaneen ihmisen ansiosta. Ja toisella raskaalla raitiovaunumatkalla kauppaan ja takaisin kotiin nuoret miehet olivat auttaneet tämän ikäihmisen, eläköityneen sairaalapastorin, hienosti ulos raitiovaunusta kasseineen päivineen.

Nepalin katastrofissa myötätunto oli suuri. Toivon, että edelleen on. Fyysistä auttamishaluahan oli niin paljon, että viranomaiset joutuivat jo paikan päällä torjumaan tulijoita. Rahaa, taloudellista tukea ja psyykkistä asiantuntijoiden apua kyllä edelleen valtavasti tarvitaan.

Kirjoitan kuitenkin kevennyksen myötätunnosta ja auttamishalusta. Puhun tämän päivän ilonaiheestani. Olin toissapäivänä silmäkirurgilla, joka joutui operoimaan valahtaneita yläluomiani. Ne peittivät näkökenttääni, johon glaukoomakin tekee tepposiaan. (Ikääntymisen selviöitä ja sukuvikoja). Ikääntymisen iloja on, että alkaa unohtaa, miltä ulospäin näyttää:

Minulla oli tänään lukuisia asioita hoidettavana. Posti mm. toi kotiinkuljetuksen ja menin kauppaan noutamaan toista lähetystä. Unohdin autuaasti, että saatoin näyttää oudolta. Mukiloidulta musteenväriset renkaat ympäri silmiäni, voimakas turvotus siellä täällä ja teippejäkin koristeena. Postintuoja tuijotti minua ovensuussa lempeän näköisenä, kun lisäksi kirjoitin kuittauksen niveltuella varustetulla kädellä. Hän toivotti hyvää vointia! Kaupan myyjä oli yhtä myötätuntoisen näköinen, ja kun olin yksin pakettini kanssa asiakkaana, hän ehti tulla avaamaan minulle sisäoven tuulikaappiin.

Taisi näyttää siltä, että olin joutunut perheväkivallan uhriksi Vapun aikaan! Tajusin asian vasta kaupasta palattuani kun katsahdin peiliin. Ilmetty jättiläispandan naama. Ihmisellä kuin kummitusnaamari. -  Sääli miespoloistani, joka oli urheana seissyt odottamassa taustalla. Vaikutti varmaan mustien silmien syypäältä!

Näinpä hullunkurinen tarina opettaa: ikääntymisen iloja - myötätuntoa riittää! Kiitos kaikille ja Luojallekin. Hullunkurisista ilon pisaroista.

 

Kirjoittaja

Päivi Huuhtanen-Somero
Päivi Huuhtanen-Somero

Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.