”Menestystarinauskon päätuntomerkkejä on se, että huomispäivä on aina valoisampi ja teknisesti kehittyneempi versio nykypäivästä.” Tästä on tullut uusi valtionuskonto, jonka keskeinen piirre on hybris: ihminen ei osaa tunnistaa rajojaan. Uskotellaan esimerkiksi, että uuden auton osto on ympäristöteko.
Luin ruotsalaisen toimittajan David Jonstadin kirjan Sivilisaation loppu (Ruotsissa 2012, 2015; Suomessa Into pokkari 2019). Se vastasi pitkälle omaa näkemystäni maailman tilanteesta. Kirjan asiaa on vaikea sulattaa, koska se ei tarjoa erityistä toivoa – ainoastaan ymmärtämisen ja varautumisen mahdollisuuden. Kuvaavaa on, että vastavirtaan kulkevan kirjan on suomentanut – paikoin kömpelösti – vapaaehtoistyönä joukko Jonstadin ystäviä. Samaan aikaan kaupalliset kustantamot suoltavat kulutuskulttuuriin soveltuvia elämäntaito-oppaita lievittämään tulevan romahduksen aiheuttaman masennuksen oireita.
_ _ _
Yleinen uskomus ja toive on, että mikäli autot saadaan kulkemaan ilman öljyä ja valtiot pääsevät sopimukseen kasvihuonepäästöistä, saavutetaan ekotopia – nyky-yhteiskunnan vihreä jatkumo (s. 19). Jonstad ei usko tähän.
Jonstad tarkastelee yhteiskunnan tukipilareita: energiaa, taloutta ja ekologiaa.
Hän sijoittaa samaan kaavioon joukon käyriä, jotka kuvaavat keskilämpötilaa, väestön kokoa, CO2-päästöjä, BKT:ta, sademetsien tuhoa, sukupuuttoon kuolleita lajeja, moottoriajoneuvoja, öljyn kulutusta, veden kulutusta, paperin kulutusta, turismia, loppuun kalastettuja kalakantoja, McDonalds-ravintoloita, ulkomaisia investointeja (s. 28). Kaikki käyrät ovat ampaisseet kohti kattoa.
Energia
Monimutkaistuva yhteiskunta vaatii yhä enemmän byrokratiaa, joka vaatii valtavasti energiaa. ”Monimutkaiset yhteiskunnat ovat riippuvaisia systeemiin jatkuvasti virtaavasta halvasta energiasta.” (s. 33). Yksi öljylitra vastaa 150 tuntia ruumiillista työtä. Ruoan, matkustamisen ja kulutustavaroiden hintoja on saatu laskettua korvaamalla fossiilisella energialla ihmistyö pelloilla, kaivoksissa ja tehtaissa (s. 34). Tästä hyötyneille on siunaantunut mielin määrin aikaa ja rahaa kulutettavaksi uusiin tavaroihin ja palveluihin. Maailmantalous on kasvanut kymmenkertaiseksi 1950-luvulta hitaan kasvun käännyttyä turbovaihteelle (s. 55).
Ekologia
Tilanne on muuttumassa. Halvan öljyn aika on ohi – ellei muuten niin ilmaston kuumenemisen vuoksi. Öljyhuippu saavutettiin vuonna 2006. Maailma on syvän ja pysyvän öljykriisin partaalla. Myös ”Peak everything” kulutuksen katto on saavutettu. Tämä koskee mm. fosforia, tehomaatalouden edellytystä tai typen sitomista halvalla energialla lannoitteeksi. Jatkossa jäljellä on perinteinen tapa käyttää karjan ja ihmisten ulosteita lannoitteena (s. 44).
Luonnonvarojen kulutus on kaksinkertaistunut 50 vuoden aikana. Muut lajit ja ekosysteemit ovat taantuneet. Yksikään tekninen keksintö ei ole vähentänyt resurssien nälkää – päin vastoin lisännyt. Teollisesta sivilisaatiosta on tullut suuriin luonnonvoimiin verrattava geofyysinen voima. Olemme astuneet viimeisen jääkauden jälkeisestä holoseenistä uuteen geologiseen aikakauteen antroposeeniin.
Talous
Teollisuuskapitalismi painostaa yhteiskuntaa jatkuvaan kasvuun. Niin kauan kuin kierrossa on edelleen runsaasti rahaa ja kulutus lisääntyy, on laajeneminen mahdollinen. Mutta koska maapallon resurssit eivät enää riitä jatkuvaan kasvuun, on edessä luhistuminen.
Kasvun pysähtyessä työttömyys lisääntyy, yhä harvemmat voivat ostaa tavaroita ja palveluita, valtion verotulot vähenevät ja menot kasvavat. Heikentyvän talouden spiraali ja jaettavan kakun pieneneminen johtavat kasvaviin sosiaalisiin ongelmiin. Kasvun aikana tuloeroja suvaitaan, koska kaikki saavat, mutta kasvun pysähtyessä vanhat vastakkainasettelut ryömivät esiin luolistaan. – Kuten nyt on tapahtumassa. Yhteiskunta jakautuu, ellei onnistuta pumppaamaan lisää rahaa. (s. 57).
Jostad avaa taloutta, jossa rahaa luodaan tyhjästä tulevan kasvuodotuksen varassa. Enemmän kuin 95% prosenttia maailmassa liikkuvasta rahasta on luotu tietokoneen nappia painamalla. ”Ruotsissa rahan määrä nousi vuosina 1982-2009 huimat 1782 miljardia kruunua. Setelit ja kolikot muodostivat tästä vain murto-osan, 64 miljardia. Tältä tilanne on enimmäkseen näyttänyt koko maailmantaloudessa. Lainajuhlat ovat olleet valtavat, villimmät kuin koskaan talouden historiassa.” (s. 62).
Taustalla on asuntojen hintojen yliarvostusta ja halpoja luottoja. Niiden avulla väkisin kasvatettu maailmantalous ei julkisivun takana ole muuta kuin tuulentupa, korttitalo ja pyramidipeli – superkupla.” (63).
Koska olemme hamaan tulevaisuuteen asti veloissa korvia myöten, täytyy myös tulevaisuuden talouden kasvaa yhtä paljon, jotta meillä olisi varaa maksaa nykyiset lainamme. Kasvun on siis jatkuttava, ettei superkupla räjähdä. Kuplan rakoilu synnyttää paniikin ja luottamus joutuu vapaaseen pudotukseen. ”Sinisilmäinen edistysusko ja toivo saada osansa noususuhdanteesta vaihtuu paniikinomaiseen pelkoon menettää kaikki sijoituksensa.” (s. 64)
Uusi ”ympäristöystävällinen” tekniikka on tarjoiltu ratkaisuksi ongelmiin. Teollinen maatalous on mahdollista vain fossiilisten polttoaineiden, keinolannoitteiden, tuontirehun, torjunta-aineiden ja teollisen infrastruktuurin varassa. Afrikkalainen kuokkaviljely tai suomalainen palstaviljely on siihen verrattuna riippumattomuudessaan ylivertaista, siinä tuotto on hyvä tuotantopanokseen nähden. ”Koneet piilottavat sen faktan, että teollisuusmaanviljelyn suuret hehtaarisadot edellyttävät toisten resurssien ja ajan nettosiirtoa syrjäseudulta keskukseen.” (s. 71). Koneet luovat kuvitelman tehokkuudesta, vaikka ne edellyttävät toimiakseen energiaa ja muita resursseja.
Jonstad tyrmää ekologisen modernismin, joka lupaa päästöjen vähennystä, vihreää kasvua ja ympäristöystävällisiä autoja, mutta edellyttää jatkuvaa kasvua. Esimerkkinä hän mainitsee bioetanolin, jonka tuotantoon on otettu köyhien maiden maatalousmaita, jotta autot Euroopassa voivat liikkua ”puhtaasti”. Teollisen yhteiskunnan alasajovaiheessa ihmiset joutuvat kilpailemaan resursseista – eivät vain toistensa vaan myös koneiden kanssa. Cleantech -vallankumous ei riitä fossiilisen energian korvaamiseen.
Entä hallittu alasajo? Olemme tehneet itsemme niin riippuvaisiksi monimutkaisista systeemeistä, että on periaatteessa mahdotonta päästä niistä eroon vapaaehtoisesti. (s. 87). Jonstad käy läpi eri sivilisaatioiden romahdukset (s. 91-146).
Tulevaisuuden skenaarioissa on ollut trendikästä puhua mustasta joutsenesta, ennakoimattomasta tapahtumasta tai kehityskulusta, joka on vaikuttanut tulevaisuuden suuntaan. Jonstad lainaa Vinay Guptaa, joka risteyttää mustan joutsenen keskellä olohuonetta seisovan norsun kanssa.
Musta norsu on ollut kaikkien tiedossa, mutta vaiettuna, josta vain harva halusi puhua. Jälkeenpäin selitetään, että norsu oli musta joutsen, jota kukaan ei voinut ennakoida (s.149).
Kirjan lopun viimeisillä 100:lla sivulla hän hahmottelee tulevaisuutta, teollisen sivilisaation romahdusta ja siihen varautumista. Mutta se on toinen tarina, kuten Rudyard Kipling tapasi sanoa.
Samoista asioista Pentti Linkola on punut jo pitkään esim: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/05/pentti-linkola-ja-puoli-vuosisataa-radikaalia-sanomaa-luonnon-puolesta#usko
Pitää paikkansa. Jonstad käy asiaa enemmän läpi talouden ja teknologian, Linkola ekologian kautta.
”Ja he sanovat: ”Kuinka Jumala sen tietäisi, onko tietoa Korkeimmalla?”
Katso, nämä ovat jumalattomat; kuitenkin he elävät ainaisessa rauhassa ja rikastuvat yhäti.
Turhaan minä olen pitänyt sydämeni puhtaana ja pessyt käteni viattomuudessa:
minua vaivataan joka aika, ja minä saan joka aamu kuritusta.
Jos olisin sanonut: ”Noin minäkin puhun”, katso, niin minä olisin ollut petollinen koko sinun lastesi sukua kohtaan.
Minä mietin päästäkseni tästä selvyyteen; mutta se oli minulle ylen vaikeata,
kunnes minä pääsin sisälle Jumalan pyhiin salaisuuksiin ja käsitin, mikä heidän loppunsa on oleva.
Totisesti, sinä panet heidät liukkaalle, perikatoon sinä heidät syökset.
Kuinka he joutuvatkaan äkisti turmioon! He hukkuvat, heidän loppunsa on kauhistava.
Niinkuin unen käy herätessä, niin sinä, Herra, kun heräjät, heidän valhekuvansa hylkäät. Ps. 73:11-20
Ihminen on kovin huono muuttamaan tapojaan ja varsinkin, kun kohtuuttomuudesta, ahneudesta ja nautinnonhalusta on tullut hyväksyttävä maan tapa. Toisaalta pienissä piireissä ja kotona sanotaan ja opetetaan älä ota, mutta valtion päämiehet huutavat teoillaan vain yhtä mantraa: ”Ota,ota kun kerran saat… ei laki kiellä, saa ottaa… saa rikastua, ei haittaa meno tää….
Ja lopulta löysin itseni pelin edestä ja siellä seisoi iso musta norsu.
Kiitos Ismo, itselleni tulee mieleen profeetan sana: sanotaan ”Rauha, rauha” vaikka ei rauhaa ole” (Jer 8:11). Väärän rauhan vallassa kuljetaan aina pidemmälle umpiperään ja kääntyminen on vaikeampaa. Mitä tapahtuu, kun Suuri kupla puhkeaa?
Kuplat ovat paisuneet jo vaaralliselle tasolle, talouden mittarit huojuvat, lapsiperheet ovat romahtamassa, kouluissa on yhä enemmän lapsia, jotka jäävät tulevaisuudessa kuoppaan, opettajat, hoitajat ja sosiaalityötä tekevät hakeutuvat jo itse hoidettaviksi… Kun palokunta ja poliisi huutaa apuja, kuten Ruotsissa on jo käynyt, niin alkaa tulemaan rajat vastaan.
Joku on sanonut: Kun keskiluokan selkä katkeaa, niin kukaan ei enää pidä maata pystyssä. Se osa kansaa, joka elää hyvinvoivassa Suomessa pienenee kaiken aikaa, eikä suuren kuplan puhkeaminen ole lopulta edes meidän Suomalaisten käsissä.
Näitäkö päiviä me pian elämme:
”Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.
Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.
Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” Luuk.21:25-28
Kiitokset Pekka Särkiölle vaikuttavasta kirja-analyysistä ja ilmeisen vaikuttavan kirjan esille tuonnista. Kuten tuossa Sami toikin esille, Pentti Linkola on synkistellyt kyllä vielä reippaammin ja kauemmin. Mutta herättelevätkö yhä suoraviivaisemmiksi muotoutuneet ilmastopaneelit ja maapallon kestävyyspuntarit ihmisiä? Ja vielä niitä tärkeimpiä: päättäjiä?
Jokainen voi olla asian suhteen niin optimistinen kuin ikinä haluaa. Raamatun tulevaisuusoptimismiin tuskin kukaan kykenee yltämään.
Tulevaisuus meidän ihmispolosten ohjauksessa ennustettiin varsin selkeästi, tilipäivänä ”paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan.”(2.Piet3:10) Lopulta planeetan Omistajan ”on aika tuhota ne, jotka tuhoavat maata.”(Ilm11:18)
Jeesus kertoi, että ennen Kaikkivaltiaan puuttumista asioiden kulkuun koetaan kaikkien aikojen informaatiokampanja. Jumalan valtakunnan kuninkaan omin sanoin: ” Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.”(Mat24:14)
Vaikka kukaan meistä ei tiedä ihmishallinnon konkurssipäivää, Jeesuskaan sitä ei maan päällä ollessaan tiennyt, niin kristityn näkökulma tulevaan ei ole suinkaan synkkä. Onhan Jumalan tahdon tapahtumista ”myös maan päällä niin kuin taivaassa” rukoiltu jo kaksi vuosituhatta.
Paljonko teillä muilla on optimismia piipussa, kun jatkuvasti joudumme kaikkien nykymenosta kertovien faktojen puristukseen? Muistammehan, että Raamattu tarjoaa ratkaisun kun monet muut tietolähteet lietsovat pelkoa ja ahdistusta.
1980-luvun Suomessa herätyskristillisyys ja lopunaikojen odotus olivat valtavirtaa. Arjen kristillisyys saattoi jäädä vähemmälle ja monia lopun paatos ahdisti.
Mutta ei nykyinenkään tilanne ole minusta hyvä, jos ihmisten mielissä painava kysymys sivilisaation romahduksesta ja tuntemamme maailman loppumisesta sivuutetaan – ehkä hyvää tarkoittaen.
Eihän yhteisestä jumalanpalveluksesta haluta tehdä turvatonta tilaa? Siksi saarnoissa on parasta pysytellä myönteisissä ja rohkaisevissa teemoissa, kuten oman itsen ja erilaisuuden hyväksymisessä? Kielteiset asiat, kuten elämäntapamme kestämättömyyden esiin tuominen – siis synnin saarnaaminen synniksi – on parasta jättää väliin?
Otit Pekka hyvin esille sen ristiriidan, joka kätkeytyy maailmanlopusta puhumiseen. Toisia sellainen ahdistaa ja toisia ei. Jännästä aiheesta aina kuitenkin puhutaan.
Kun sata vuotta sitten joku puhui maailmanlopusta, käsi osoitti aina taivasta kohti. Ihmisen tuotoksensa ei kovinkaan kummoisesti maailma voinut loppua. Nykyinfo painottaa ihmisen aikaansaannoksia, Jumalalle varataan usein kristityiksi tunnustautuvienkin keskuudessa sellainen sivustakatsojan rooli. Näin olen ollut havaitsevinani.
Kun Jeesus kolmen evankeliumikertomuksen voimalla luettelee maailmanlopun enteitä, onko hänellä tarkoitus meitä ahdistaa? Nekö raamatunluvut pitäisi sivuuttaa, kun ”sitä päivää ja hetkeä” ei kukaan tiedä?
Jeesus opetti paitsi ”tämän maailman lopusta” myös lähitulevaisuutensa tapahtumasta, jolloin ”kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle.”(Mat24:2) Vuonna 70 toteutuneessa ”pienoismaailmanlopussa”, Jerusalemin tuhossa, oli pakomatkansa ansiosta eloonjääneitä. He eivät ahdistuneet Jeesuksen ohjeista vaan sovelsivat ne käytäntöön ja jatkoivat elossa olemista.
Kannattaisiko tässä suuremmassa toteutumassa meidän ottaa mallia Jerusalemin kristityistä ja lukea tarkkaan ja ahdistumatta mitä Jeesus oikeasti haluaa opettaa?
Nykyisin kuulee jo liikaa muotisanaa ”kestävä kehitys”, jolla pyritään kiertämään sen ihmiskunnan mielipide, joka ei pääse itse vaikuttmaan edes päivittäisen leivän kokoon… Tarkoittaako tuo kestävä kehitys lopultakaan mitään muuta kuin oletetun teknisen kehityksen kultaamaa mahdollisuutta jatkaa nykyistä menoa loputtomasti?
Jo aikaa sitten on Jumala luonut kaiken pysymään ja kopioimaan itseään loputtomalta näyttävässä ketjussa, jonka alkupäiviä ei kukaan ole pystynyt selvittämään. Evoluutio näyttäisi toimivan oma ideologiaansa vastaan, sillä kaikki näyttää rappeutuvan, eikä suinkaan kehittyvän, kuten niin monesti epätodesti väitetään. Mutantit ja rappetuvat solut eivät ole positiivisia vaan negatiivisia ja elämälle tuhoisia. Niistä ei kehity mitään hyvää. On utopiaa haaveilla paremmista geeneistä ja niiden manipuloinista syntyvää super ihmistä ja faunaa.
Loputon elämän kiertokulku näyttää kuitenkin pitävän sisällään sellaisia salaisuuksia, että aika-ajoin maa ja meri kaikkinensa pitää kääntää ympäri, kuten pelto ennen uutta kylvöä… Onko maa jo kohta tuleentunut? Ja kylvö valmis sirpille?
Kun katsoo muinaisia kulttuureja ja niiden jäänteitä, niin ei voi olla ajattelematta, että noin meillekin aikanaan tulee käymään… Yksi aurinko myrsky saattaa muuttaa kaiken ja ihmiskunta taantuu jälleen kivikaudelle ja kaikki on taas rakennettava alusta, tulen tekemisestä lähtien…
Vähän huolestuttaa nykyinen kehitys, jossa kaikki informaatio kerätään sähköiseen muotoon ja kirjat kellastuvat hiljalleen pölyksi ja tomuksi… Kun Aleksandrian kirjasto antiikissa paloi niin legendan mukaan sinne oli kerätty koko maailman kaikki kirjallinen tieto… Missä se on nyt? Oliko heillä enempi tietoa maailman synnystä ja Luomisen hetkestä? Kun lukee vanhoja antiikin ihmisten kirjoituksia, niin ei voi välttyä ajatukselta, että he kirjoittivat nojaten sellaiseen tietoon ja ymmärrykseen maailmasta, mikä meiltä on jo kadonnut. Kaikki sisvilisaatoit pohjaavan menneisiin kulttuureihin ja ennen vedenpaisumusta maailma oli tullut ihmisen synnin tähden päähänsä. Mitä me lopulta tiedämme heistä? Lensivätkö joka paikkaan kuten me nykyisin? Kuka kertoisi meille, kun kaikki tieto on kadonnut, me luemme vain kivistä heidän tekniikkaansa, mutta kaikken muun on ruoste ja koi raiskannut tomuksi.
”Minä tulin tietämään, että kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti. Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Ja Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin.
Mitä nyt on, sitä on ollut jo ennenkin; ja mitä vasta on oleva, sitä on ollut jo ennenkin. Jumala etsii jälleen sen, mikä on mennyttä.
Vielä minä näin auringon alla oikeuspaikan, ja siinä oli vääryys, ja vanhurskauden paikan, ja siinä oli vääryys.
Minä sanoin sydämessäni: Vanhurskaan ja väärän tuomitsee Jumala, sillä siellä on jokaisella asialla ja jokaisella teolla aikansa. Saarn.3:14-17
”Ihmiset menehtyvät pelkoon, peljätessään , sitä mikä maanpiiriä kohtaa.” Vaikuttaa siltä, että koko tiedemaailma on valjastettu pelon ilmapiirin luomiseen. Samalla meitä syyllistetään jalanjäljistämme. Niin kuin olisi mahdollista elää ilman niitä. Suuryhtiöt kahmivat yhä suurempia voittoja. saadessaan meidät uskomaan, että oikein kuluttamalla kaikki voisi muuttua hyväksi. Kunhan vain me ostamme kalliimpia tuotteita. Kiihdytetään kulutusta, kun sitä pitäisi kaikin tavoin vähentää.
Ymmärtäisin suomen autokannan muutoksen, jos sillä voitaisiin estää ilmastonmuutos. Nyt se ei sitä kykene tekemään, eikä siihen mitään vaikuttamaan. Miksiköhän silti vastaavat ajatukset saavat kovin suuren kannatuksen?
Pekka Särkiö: ”Eihän yhteisestä jumalanpalveluksesta haluta tehdä turvatonta tilaa? Siksi saarnoissa on parasta pysytellä myönteisissä ja rohkaisevissa teemoissa, kuten oman itsen ja erilaisuuden hyväksymisessä? Kielteiset asiat, kuten elämäntapamme kestämättömyyden esiin tuominen – siis synnin saarnaaminen synniksi – on parasta jättää väliin?”
Ensinnäkin, kiitos herättelevästä ja terveellisestä dystopiasta, jonka Jonstad piirtää kirjassaan. Se vaatisi vastausta suureen kysymykseen: onko meillä toivoa?
Toiseksi, tuo lainaukseni tekstistäsi on vähintäänkin yhtä terveellinen muistutus kirkkomme kyvyttömyydestä vastata ihmiskunnan suuriin kysymyksiin toivosta ja yksittäisen ihmisen suurimpaan ongelmaan, jolla on ”syrjivä” ja ”vihapuhetta” huokuva nimi: synti.
Lain saarna on typistetty muotoon ”ole suvaitsevainen” ja ”lopeta vihapuhe”. Sinänsä hyviä asioita, mutta eivät paljasta synnin juurta, ”sydämen luopumista Jumalasta” (katekismus).
Tällainen kirkossa käytetty ”lain saarna” ylläpitää vain moralismia eikä johda Armahtajan, Kristuksen luo. Puhuttiinpa sitten syrjinnästä tai ilmastonmuutoksesta.
Dystopia tämäkin..
Kiitos Jouni kommentista. Synti on epäajanmukainen käsite, kuten totesit. Se samaistetaan helposti vihapuheeseen ja sivuutetaan. Kristillisen uskon kannalta synnin sivuuttaminen on kuitenkin ongelmallista: syntyy kuva, että ihminen onkin pohjimmiltaan hyvä ja tulee mainiosti toimeen ilman sellaisia vaikeaselkoisia asioita kuin sovitus, lunastus, anteeksianto, ristinuhri, Jeesuksen ruumis ja veri, Jumalan Poika, viimeinen tuomio jne. Erossa olo Jumalasta ja rikkominen elämän lakia vastaan jättää kuitenkin ahdistuksen. Sitä ei pääse pakoon.
Kenttäpiispa Pekka Särkiö :”Erossa olo Jumalasta ja rikkominen elämän lakia vastaan jättää kuitenkin ahdistuksen. Sitä ei pääse pakoon.”
Todellisuudessa emme ole erossa Jumalasta, vaikka Euroopan suurimpiin kuuluvaa verovaroista maksettavaa puoluetukea nauttiva poliittinen järjestelmä vaalikiihkossaan kärjistääkin asioita ja repii esille sellaisia universaalin inhimillisen intressin aiheuttamia epäkohtia, jotka oli nähtävissä jo keittiövallankumouksen aikaan, kuten esim. lasten ja vanhusten hoito-ongelmat.
Kun itse jäin pois palkkatyöstä 70-luvulla, koska halusin itse hoitaa pienet lapsemme, ensimmäinen kodissamme veloituksetta viihtynyt toisen perheen lapsi oli pieni poika, jota ei voitu hoitaa tarhassa hänen aggressiivisuutensa vuoksi, kuten ”hoitajatädit” olivat sanoneet. Hän sai leikkiä ja peuhata lastemme kanssa, kuunnella satuja, laskea liukua, jonka ruokapöydän penkeistä heille rakensin ja hyppiä sohvalta, jos siltä tuntui. Jonkin ajan kuluttua tarhantädit kysyivät mitä olin hänelle tehnyt, kun hän ei enää ollut aggressiivinen. Vastasin niin kuin asia oli: ”En mitään.”