Muista aina, liikenteessä…

Viime toukokuussa oli meikäläisellä, lapsityön papilla, yksi ihana jumalanpalvelus. Kouluun lähtevien siunaamiseen oli saapunut kymmeniä perheitä lastensa kanssa. Ihan tarkkaa lukumäärää en muista. Ja tällä viikolla näiden lasten suuri hetki koittaa, kun he aloittavat koulutiensä.

Uusia ekaluokkaisia jännittää varmasti. Millainen luokka oma luokka on tai millaisen opettajan saa itselleen. Jumalanpalveluksessa juuri rukoiltiin monien lasten omien huolten puolesta, että asiat sujuisivat hyvin. Joillekin koulutie on pidempi, toisille lyhyempi, mutta monille se on yllättäen vaa-rallinen. Vaarallisen koulutiestä eivät tee pedot tai muut eläimet, vaan aikuiset ihmiset. Kun aikaihminen pääsee ratin taakse, on peto irti!

Pari vuotta sitten työpaikkakuntani kirkonkylän pääkatua peruskorjattiin monien kilometrien osalta. Kunta oli päättänyt panostaa laatuun ja samalla turvallisuuteen. Kirkonkylän pääkadun nopeudeksi laitettiin pitkälle matkalle 30 km/h ja rakennettiin useita korotettuja suojateitä. Ne ovat vähentäneet ”raitilla” kaahailua, mutta nopeudet eivät monella pysy laillisissa rajoissa siltikään. Oma nopeus on paras nopeus eritoten ratin takana.

Näin alkuviikosta poliisi ja uutiskanavat ovat jälleen muistuttaneet liikenneturvallisuudesta. Yli puolimiljoonaa peruskoululaista aloittaa koulutiensä lähipäivinä, ja heistä 61 000 lasta on ekaluokkalaisia. Seitsenvuotias lapsi, ja vähän vanhemmatkin, ovat arvaamattomia. On vaikea arvioida, milloin joku heistä hoksaa jotain kiinnostavaa ja saattaa rynnätä tielle. Olen itse todistanut lasten vipeltävän tien ylitse muualla kuin suojatien kohdalla.

Suojatiet ovat se erityinen paikka, joissa autoilijoitten on syytä olla varuillaan. Lapsi saattaa rynnätä tielle äkkiarvaamatta. On muistettava, että pieni lapsi on elävä liikennemerkki. Siksi nopeudet alemmas ja silmät auki. Turvallisempaa on pysähtyä suojatien edessä ja antaa lasten mennä ylitse, kuin lisätä kilometrilukemaa nopeusmittarissa, että ”ennättäisi äkkiä pois alta”.

Tässä menneinä vuosina kuului radiosta liikenneturvamainos, jossa todettiin ”Mikä meihin fiksuihin suomalaiseen oikein menee liikenteessä?”. Muistatko tuon? Ennen lausetta seurasi ääninä kaasuttelua, kirskahduksia ja sen jälkeen pellin vääntymistä ja auton heittelehtimistä.

Ylipäätään suomalaisten liikennekäyttäytyminen on vaarallista, kun suojatien kohdalla kaasutetaan punaisilla valoilla ylitse – ja samalla kun jalankulkija on astumassa suojatielle. Nopeusrajoituksia rikotaan sumeilematta – helppo seurata, kun itse ajan rajoitusten mukaan. Vilkunkäyttö on joskus toivotonta – liekö vilkun lamppu palanut jo Pohjois-Karjalan autoista Etelä-Suomen autojen ta-voin… Oma lukunsa on liikenneympyrät, joissa liikennöin sääntöjä ei taideta tuntea. Joitain kertoja olen meinannut jäädä auton alle, joka tulee kolmion takaa tai ympyrästä kääntyvä auto tulee suoraan eteeni. Autojen kun kuuluisi väistä joka kerta jalankulkijaa. Eikä vilkkukaan pala kovin hyvin.

Yhteisten liikennesääntöjen rikkominen lisää aggressiivisuutta kanssa-autoilijoissa ja voi johtaa kohta samanlaiseen törttöilyyn. Mikäpä siis neuvoksi? Eritoten piittaamattomuus liikennesäännöistä aiheuttaa vaaraa lapsille, jotka ovat heikoimmassa asemassa jalankulkijoina liikenteen seassa. Heidän puolestaan on rukoiltu ja heidät on siunattu, joten tuskin meidän autoilijoiden tarvitse laittaa niiden toimivuutta koetteille. Jumala ei sellaista hyvällä katsele.

Muiden autoiluun ja hölmöilyyn on liikenteessä vaikea puuttua, mutta ainakin itse voi yrittää taata turvallisen koulutien lapsille. Kannattaa noudattaa varovaisuutta, varata viisi minuuttia enemmän aikaa liikkumiseen, antaa tietä suojateilla ja noudattaa nopeusrajoituksia. Siitä saa palkinnoksi hyvän omantunnon ja on tarjonnut turvallisen tien lähimmäisilleen.

Helsingin piispa Irja Askolan kirjoittama rukous sopii hyvin tähän paikkaan.

Jumala, siunaa koulutielle astuvia. Heitä, joiden mieli odotuksen ilosta pinkeänä, mutta myös heitä, joiden vatsa pelosta kippurana. Anna aikuisille lämmintä uteliaisuutta, käden ojentamisen viisautta. Jokaiselta jotakin puuttuu, syli, kotipöytä tai koulukirja. Lähimmäisen löytäessään “se jokin” muuttuu. Rohkenisinko minä olla aikuisen käsi, se, jossa lapsi levähti ja tulevaisuutensa mahdollisuuden näki.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Kirjoitapa tänne omat 10 ohjettasi, mutta mielellään niin, että et mitenkään lähde kopioimaan Paavin listaa.

    • Pekka Kiviranta

      Minulla on ainoastaan yksi ohje. Ymmärrä mitä lähimmäisen rakkauden noudattaminen elämässä merkitsee ja pyri noudattamaan sitä.

  1. Jumalan kymmenen käskyä on Luojamme iankaikkinen ohje ihmiselle onnelliseen elämään. (2Ms.20:1-17); 5Ms.5:122). Jos Jumala on Herramme, emme pidä muita jumalia emmekä turhaan lausu Hänen Nimeään. Pyhitämme lepopäivämme oikein. Kun kunnioitamme vanhempiamme, saamme siunauksen. Emme tapa, emme tee huorin, emmekä varasta. Emme valehtele, emmekä himoitse toisen omaa. Kun Jeesus puhdistaa sydämemme verellään ja uudestisynnymme Ylhäältä Jumala lapsiksi, niin Jeesus Herranamme antaa meille voiman vaeltaa niin, ettemme tahallamme tee syntiä.

Hassinen Ville
Hassinen Ville
Kuopiolaissyntyinen ja neljänkymmenen alkupuolella oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen seurakuntapapiksi. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.