Muina maallikkoina kirkkoa rakentamassa

Pitkä tauko blogipäivityksissä. Viime vuosi meni töiden ja vapaa-ajan ristipaineiden kanssa seilatessa eikä aikaa tai inspiraatiota kirjoittamiseen ollut. Onneksi nyt ollaan rauhallisimmilla vesillä.

Kirkossa kuitenkin kuohuu jälleen. Tai jollei kuohu, niin ainakin vesi lasissa hiukan heiluu kirkolliskokousvaalien lähestyessä. Jälleen on aika valita kirkkomme ylintä päätösvaltaa käyttävä joukko, joka kirkolliskokouksessa pohtii, keskustelee ja päättää kirkon seuraavien vuosien toiminnasta ja suunnasta.

Olen itsekin ehdolla vaaleissa Viinipuun listalta. Uskon yhdessä tekemiseen ja uskon kirkon tarpeeseen muuttua. Näistä syistä olen mukana. Teemaan liittyen kirjoitin Viinipuun blogiin tekstin, miksi koen tärkeäksi olla mukana vaaleissa ehdokkaana. Ja muutenkin maallikkona mukana rakentamassa kirkkoa. Voit lukea tekstin alta tai tutustua siihen ja Viinipuu-liikkeeseen verkkosivuillamme.

Abou Ghosin freskot. Kuvalähde: Wikimedia Commons

 

Muina maallikkoina kirkkoa rakentamassa

Kirkkoa rakennetaan yhdessä. Rakennus kaipaa uudistusta, mutta perusta on luja. Jokaista meitä tarvitaan rakennustalkoissa, jotta kirkosta saadaan entistäkin ehompiKirkon uudelleen rakentamisesta kirjoittaa Laura Leipakka, Viinipuun maallikkolistan ehdokas kirkolliskokoukseen.

En koskaan ole kokenut suurta kutsumusta kirkon uudistamiseen tai uudelleen rakentamiseen. Remontti on kuitenkin mielestäni paikallaan, enkä nyt tarkoita monia peruskorjauksen alla olevia kirkkorakennuksiamme. Tässä sitä siis ollaan, kirkolliskokousehdokkaana jo toistamiseen. Välillä kysyn itseltäni, miten oikein olen päätynyt tähän. Miten minusta, tuiki tavallisesta tapakristitystä on tullut kirkon korjauksen puolestapuhuja?

Matka tähän on ollut pitkä eikä aina helppo. Olen kipuillut oman kirkko- ja Jumala-suhteeni kanssa vuosia. Välillä Jumala on lähellä, välillä kaukana. Aika ajoin olen tietoisesti hakeutunut kauemmas Hänestä ja kirkosta, kun kirkon johtotason tai yksittäisten henkilöiden sanomiset ja tekemiset ovat alkaneet ahdistaa. Ja silti aina elämän heitellessä, hädän ja surun keskellä hakeudun kirkkoon. Rukoilemaan, itkemään, sytyttämään kynttilän. Hakemaan lohtua, saamaan voimaa, uudistumaan, vain olemaan.

Kirkon perinteet ja rituaalit ovat minulle tärkeitä. Silti koen, että monessa asiassa kirkko on ajastaan jäljessä ja kulkee hitaasti perässä. Nykyisin kuitenkin teen eron kirkko-nimisen instituution ja kirkko-nimisen yhteisön välillä. Molempia rakastan, mutta suhde ensimmäiseen on välillä koetuksella.

Sopeutuminen instituution sääntöihin ja niiden hyväksyminen ei ole luonnistunut helposti. Kirkko on hallinnoltaan raskas, liian byrokraattinen, liian virkakoneistomainen, liian jäykkä, liian hidas, liian ristiriitainen. Ja kuitenkin rakastan kirkkoa. Se on minun yhteisöni, sekalainen seurakunta mahtavia ihmisiä, lähimmäisenrakkautta, auttavia käsiä ja pyhän kosketusta.

Kirkko on yhteisö, jossa koen varauksetta yhteenkuuluvuutta. Jollen aina kanssaihmisiin, niin aina kristilliseen perinteeseen ja Jumalaan. Välillä Hänen äänensä tuntuu peittyvän kaiken turhan hälyn keskelle, mutta sitten yhtäkkiä jokin sana, kohdattu ihminen, hetki luonnossa, musiikki tai rukouksen tutut sanat iskevät tajuntaan – ja saavat minut muistamaan miksi kuulun kirkkoon ja miksi taistelen sen uudistumisen puolesta.

Kirkko on yhteisö, jossa tahdon elää ja jonka sanomaan uskon. Vaikka kehitys kehittyy, yhteiskunta muuttuu ja ihmisten maailmankuva sen mukana, kirkon sanoma Jumalasta ja Hänen rakkaudestaan maailmaa ja meitä ihmisiä kohtaan on ja pysyy. Ja Jumalan rakkauden näkymisen ja kuulumisen puolesta tahdon vaikuttaa. Tahdon, että kirkko ja sen sanoma ovat läsnä Suomessa tulevinakin vuosina.

Siksi olen ehdolla kirkolliskokoukseen maallikkona. Siksi olen mukana Viinipuu-liikkeessä. Muutos on mahdollinen vain sisältä käsin. Äänestän valtiollisissa vaaleissa, koska äänestämällä vaikutan. Samoin toimii kirkkomme järjestelmä. Niin kauan kuin meillä kirkossa on nykyisen kaltainen hallintokoneisto, siihen on vaikutettava sen säännöillä. Muutoin muutos ei ole mahdollinen.

Pyhä Franciscus Assisilainen sai Jumalalta kutsun korjata kirkkoa. Minä en ole kuullut Jumalan ääntä omalla kirkkotielläni, mutta näen kirkossamme paljon korjattavaa.

Siksi olen maallikkona mukana rakentamassa kirkkoa uudeksi ja entistä ehommaksi.  Kirkon perusta on luja. Rakennus huojuu tuulessa ja sisäilmaongelmatkin vaivaat, mutta pohjassa ei ole mitään vikaa. Peruskorjaus rakenteisiin on paikallaan ja nyt siihen on mahdollisuus.

Olen mukana rakennustalkoissa, jotta Jumalan rakkaus näkyisi, kuuluisi ja tuntuisi niin kirkkoyhteisössä kuin kirkkoinstituutiossa. Yhdessä rakennettu kestää paremmin kuin yksin kyhätty. Kirkon rakentaminen ei ole vain papiston ja muiden kirkon työntekijöiden asia. Kirkko kuuluu jokaiselle kristitylle. Ja yhdessä voimme rakentaa sen vahvaksi, rakastavaksi ja rohkeaksi.

Täältä voit lukea lisää Viinipuun rakennussuunnitelmista.

2 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Sirkka Anttila sanoi, että kansanedustajalla tulee olla yksi sellainen asia, jota hän ajaa eteenpäin. Olisiko sinulla Laura jokin yksi asia, jonka muutosta haluaisit ajaa ja mitä uskot sen muutoksen saavan kirkossamme aikaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Vaaliehdokkaiden blogit ovat paikallaan.

    Jouni Turtiainen julkaisi myös omansa mitä Hän lupaili aiemmin.

    Tässä ^Toivon^ blogissa oli kuitenkin usea mahdottomuus alkaen kapituleille tehtyihin pyyntöihin tutkia ja ryhtyä toimeen niille saatettujen erimuotoisten valitusten asiaa samansukupuolisen konsensuksen vahvistamisen asiassa. Tottahan pitää tutkia, ja saattaa asia tiedoksi perusteluineen valituksen tehneelle. Jos kapituli ei asiaa merkitykselliseksi ymmärrä viimeistään hallinto·oikeus kysyisi mitä te siellä hommaatte.

    Näin oma bloginne on hyvä kun laitoitte viitteen mistä tarkempaa halutessaan löytyy.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Laura Leipakka
    Laura Leipakka

    Ajatuksia pyhästä arjessa. Blogissa sanoitan millenniaalisukupolveen kuuluvan kaupunkilaisen naisen pohdintoja uskosta ja kirkosta arkisen elämän myllerryksessä. Olen osa kristillisen tradition ketjua, mutta en aina löydä itseäni kirkon sisältä. Pyhyyden häivähdyksiä sen sijaan löydän kaikkialta. Ehkä eniten juuri silloin, kun en osaa niitä etsiä tai odottaa.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit