Jonathan Glover (s. 1941) on englantilainen filosofi, jonka kirja ”Ihmisyys, 1900-luvun moraalihistoria” on avartava kokemus. Etsin sen käsiini somessa olleen vinkin perusteella. Glover etsii vastausta kysymyksiin, miten ihmisen raakuus toisia ihmisiä kohtaan syntyy, ja miten se saa kannatusta. Jaa keitä ovat sivulliset, onko heitä?
Kirja ilmestyi vuonna 1999, kaukolainana saamani suomennus on vuodelta 2003. Myynnissä sitä on ehkä vain joissakin antikvariaateissa. Kirja ansaitsisi uuden päivitetyn painoksen.
****
Glover kirjoittaa ihmisen raakuudesta ja heikosta moraalista 1900-luvulla. Kyse on lähinnä valtioiden välillä ja valtioiden hallitsemisessa tapahtuneista asioista.
”Keinot julmuuden harjoittamiseksi ja joukkomurhien tekemiseen on kehitetty huippuunsa, eikä teknologiaa enää voi pysäyttää. Nyt on käännyttävä ihmismielen puoleen”, kirjoitti Glover. Hän kirjoitti kirjan vuonna 1999, siis ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan vuonna 2022.
Ehkä saatettiin jo luulla, että Stalinin ja Hitlerin terrori on historiaa, joka ei enää voi toistua. Sitten tuli Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siellä tapahtuneet julmuudet.
Glover käsittelee kirjassaan laajasti moraalin heikkoa tilaa 1900-luvulla. Tarkastelukohteita ovat mm. Stalinin ja Hitlerin raaka väkivaltaisuus. Miten joku voi saada sellaisen vallan ja miksi he toimivat niin kuin toimivat?
Autoritaarisille persoonallisuuksille on Gloverin mukaan ollut ominaista joustamattomuuden, vallan ja tahdon korostuminen mielikuvituksen ja hellämielisyyden kustannuksella. Toisaalta heidän alamaisissaan on korostunut alistuva ja kritiikitön asenne auktoriteetteihin.
Väkivallan käytännön toteuttajat vetoavat siihen, että he vain tottelivat annettuja käskyjä. Ihmisten nöyryyttämiseen mielikuvitusta on kyllä riittänyt.
****
Yksi mielenkiintoinen kysymys on, olisiko myöhempi historia ollut toisenlainen, jos jotain yksittäistä tapahtumaa, esim. Sarajevon laukauksia, ei olisi ollut? Sarajevohan synnytti 1. maailmansodan, se johti kansallissosialistien valtaan pääsemiseen ja Hitleriin Saksassa, vallankumouksiin ja Staliniin Venäjällä, sekä edelleen 2. maailmansotaan, ja se edelleen tapahtumien sarjaan, joka jatkuu yhä.
Glover kallistuu sille kannalle, että historian kulku harvoin on yhdestä tapahtumasta tai yksittäisistä henkilöistä kiinni. Olisi tapahtunut vähän toisin, mutta taustalla vaikuttavat ilmiöt eivät ole olleet lopulta kiinni yksittäisisät sattumista. Maailmansota ei ehkä sittenkään syty sattumalta? Maailmansodat olisi kirjoittajan mielestä joka tapauksessa käyty, ja jos ei olisi tullut Stalinia tai Hitleriä, olisivat olosuhteet tuottaneet joitakin toisia hirmuja.
Samaa pohditaan nyt: entä jos Putin ei enää olisi tai jos hän ei olisi noussutkaan valtaan? Onko Venäjän nykyinen toiminta kiinni vain yhdestä henkilöstä? Tätä Glover ei kirjassaan voinut vielä käsitellä, mutta siitä keskustellaan nyt mediassa jatkuvasti.
****
Glover käsittelee muitakin kuin Euroopan tapahtumia: Hiroshiman pommit, Vietnamin sota, Ruandan kansanmurha, Mao kulttuurivallankumous, Kuuban kriisi… Yksi hänen toistamansa väite on, että ”menneisyys elää nykyisyydessä”.
Olivatko sivustakatsojat tietämättömiä vai sallivatko he kaiken tapahtua? Monet saattoivat haluta olla mukana vallankäytössä, vaikka myöhemmin sanovat, että ”me emme tienneet” tai että ”meidän oli pakko”.
Vaikka kyse on valtioiden tasolla tapahtuneesta, saattaa samasta moraalin ongelmasta olla kyse myös koulu- ja työpaikkakiusaamisessa ja rasismissa.
Kirja ei ole nautittavaa luettavaa, mutta sen lukeminen ajatuksella saattaa auttaa ymmärtämään historian ja elämän väkivaltaisia tapahtumia. Saattaa, tai sitten ei. Voiko ihmismielessä tapahtua kehitystä parempaan päin?
Luin kirjan vuosia sitten. Suosittelen ehdottomasti, vaikka kirjassa on rankkojakin tapauskertomuksia.
Kukaan ei ole ottanut huomioon sitä seikkaa, että kysymys Ukrainan sodassa on myös demokratiasta. Eikä kukaan purematta niele sitä nytkään, olen siitä varma, koska demokratiasta ei saa sanoa mitään negatiivita. Se on yhtä pyhä, ja olematon, kuin kristillinen usko, kaikkien pitäisi olla kristillisiä demokraatteja.
Demokratiassa enemmistä siis päättää. No mikä on vähemmistön osa enemmistön diktatuurissa.
Ukrainassa enemmistö halusi Euroopan unioniin, se katsottiin demokraattiseksi haluksi, koska Eurooppa toitottaa olevansa Demokraattinen alue, noudattavansa oikeusvaltio periaatteita, johon kuuluu myös ihmisoikeudet, jotka tosin maakohtaisesti enemmistön päätösten alla ovat vähemmistön osalle jopa pelottavia. Sellainen on kristillinen ihminen.
Ukrainassa oli siis miljoonia ihmisiä, kansanryhmä, joka oli kuitenkin vähemmistö, venäjänkielinen, ja he eivät halunneet liittyä Euroopan unioniin. Enemmistö tietysti katsoi, että he eivät olekkaan maan kansalaisia, joilla demokratiassa on myös äänioikeus, vaan vihollisia, jotka hävisivät demokraattisessa taistelussa, heidät pitää karkottaa, tappaa, tai sulattaa pakkokeinoin enemmistöön. Kielletään kieli, kielletään venäläiset TV-ohjelmat, otetaan pois sosiaaliturvat, ja tottakai siitä syntyy paha juopa, jota ryhdyttiin ratkomaan väkivalloin.
Jos nyt Venäjä, Putin, venäläiset, ovat tulleet avuksi vähemmistölle, joilla on sama kieli, ja mieli, se on hyvin ymmärrettävää, hän on vienyt suuren osan heistä Venäjälle, ja ehkä kaavailee pitävänsä heidän asuinalueensa Ukrainassa, jonka he ovat nyt vallanneet, ja palautavansa tämän kansanosan takaisin, kun aika koittaa, ja alue on rekennettu uuteen uskoon, ja sille on myönetty oikeus olla olemassa.
Meillä on täällä Natsi-ideologian seurauksena käsittämätön venäjäviha, joka johtunee rotuopin määritelmistä, että nauvostoliittolaiset ovat slaavilaisia ali-ihmisiä, ja oikeastaan kaikki Idän ihmiset ovat sitä, heille ei kuulu esimerkiksi ihmisoikeudet, tai pärjääminen ja menestyminen, he eivät saa mennä meistä, tai Euroopasta, lännestä edelle. Heidän kuuluu olla meidän työläisiä, mieluummin ilman palkkaa, kuten natsit opettivat. Heidän menetyminen pitää estää keinoja kaihtamatta, ja tietysti propaganda on yksi keino, kiihotta ihmiset kansoja ja kansanryhmiä vastaan.
Jos asiaa ei oikein oivalleta, niin kyllä tästä varmaan vielä suurempi juttu tulee, mutta saavathan Kristityt sitten maailmanloppunsa, kauan sitä onkin odotettu.
Emme me Kristityt maailmanloppua odota. Eikä Sarajevon laukaukset Ensimmäistä maailmansotaa aloittanut. Laukaisi ehkä, mutta vihan kylvö sen aloitti ja se oli jo tehty kun laukaukset kajahti. Mikä tahansa tapahtuma olisi ruutitynnyrin silloinkin sytyttänyt. Nyt samaa vihan kylvöä tehdään monella taholla. Sekin lopulta johtaa siihen, että jokin yksittäinen tapaus johtaa Kolmanteen maailmasotaan. Ei sekään ole maailman loppu. Muutama miljardi jää jatkamaan elämää.
Tarja Parkkila, tiedät itsekin antavasi valheellisen kuvan siitä, mitä Ukrainassa tapahtui ja tapahtuu. Miksi teet niin?
Tarja, sota loppuu kun Venäjä vetäytyy, yksinkertaista.
Ihmisen itsekeskeisyys ja empatian puute johtaa aina muiden kärsimyksiin, yksilön ja lopulta yhteisöjen.
Lasten viattomuuskin on nykyisin kovalla koetuksella. Synti (vääryys ihmisessä) vaikuttaa maailmassa kaiken pahan.
Suosittelen lukemaa professori Edward Westermarckin klassisen maailmankuulun teoksen ”Kristinusko ja moraali”.
Monet Westermarckin käsitykset on kumottu tai niissä on osoitettu virheellisyyksiä; hän muun muassa korosti liikaa miehen valta-asemaa avioliitto-instituution kehityksen varhaisempina aikoina. Juhani Ihanus on tutkinut väitöskirjassaan Westermarckin ajattelua ja metodologiaa. Hänen mukaansa Westermarck kylläkin toi alan tutkimukseen havainnoivan ja kokemusperäisen otteen, mutta teoreettisissa johtopäätöksissä oli sen sijaan pahoja puutteita. Westermarck olikin parhaimmillaan laajojen aineistojen keräilijä, ei niinkään niiden tulkitsija. Siinäkin mielessä hän oli brittiläisen oppineisuuden edustaja aikana, jolloin suomalainen yliopistoväki oli suuntautunut mannermaalle ja erityisesti Saksaan.
Westermarckin teos käännettiin Suomeksi jatkosodan aikana muistaakseni vankilassa. Suomeksi kirja ilmestyi 1984.jä ensi kertaa, ja onnekkaita Ne joilla kirja on.
Westermarck ei ole koskaan ollut suosittu varsinkaan Teologisessa Tiedekunnassa johtuen opettajista. Asiaa Hänellä sitä vastoin on paljon, Paavalista alkaen. Kirjan lopulla Hän sievästi sanalla katsoo mitähän Jeesus tuumaisi nyt elettävästä elämästä niin Opissa kuin Käytänteissä.
Sami Paajanen tuo esille hyvän vaihtoehdon.
Kirjassa on huomattava, lähes satasivuinen viitehakemisto, minkä kautta pääsee eteenpäin kun asia blogin otsikossa kiinnostaa. Ei muuta kuin lukemaan.
Eikös Westermarck ole Suomen arvostetuimpia Tiedemiehiä, ainakin ulkomailla. Turha vähätellä sitäkään. Hänen sosiaalinen puolensa on yksi asia, mutta ei Tiedemies ole yhden asian orja. Muistaa myös pitää Hänen lähtökohtaisesti olleen sosiologi joka hyvin havannoi kuin kirjasi niin arjesta kuin uskomisen vaikutuksista.
Aviosta kiinnostuneet löytänevät Hänen vanhemman kirjansa, olikohan jotain Origin To Marriage, vapaasti kirjoitettuna. Sitä ei tainnutkaan löytyä Suomeksi.
Tähän päivään Ykkönen on Yrjö Kallinen. Ilman Akateemisia Premissejäkin Häntä tulisi pitää Suomen pätevimpänä Toden, ja Totuuden puhujana.
Miten Ihmeessä olemme unohtaneet näin Hienon ja Älykkään Ihmisen ajattelun hedelmät huomattavaksi tähäkin päivään.
Ei muuta kuin kouluopetukseen mukaan, ei tule homma ainakaan vielä huonommaksi.
On hyvä keskustella moraalista, mutta miten moraalittomuus voisi Opissa, sen käytänteissä, ja kirkkolaitoksissa, katsoa sitä ettei Meidän Toivo takkaan pääsevän eteenpäin niin moraalissamme kuin nousemisessamme ajassa myös henkisessä tasossamme.
Tätä katsoo kuin opettaa perisyntikäsitys suvullisesti jatkuvana kuin siirtyvänä premissinä vielä viattomille Ihmislapsille.
Lankeaminen hyvän ja pahan tiedon puuhun oli vapaasti tehty valinta Ihmisen kehityshistoriaa katsoen eteenpäin eikä sillä ole tekemistä uskonoppineiden perisyntikäsityksen kanssa.
On muistettava Jumalan kieltäneen Luomisen Kahdeksantena päivänä kun Kuudennen päivän Ihmisen anomaliaa Jumala vielä käski.
Yksi asia on merkitykset mitä kirkkolaitokset Ihmissuvulle kykenemättömyydessä ja kyvykkyydessä antavat.
Tällä opetuksella Emme totisesti pääse eteenpäin niin moraalisessa huomaamisessa kuin noustaksemme ajan myötä henkisessä tasossamme.
Sukupolvittain jatkuva kelvoton opetus traditiossamme on kardinaalivirhe kirkoltamme perisyntiin katsoen.
On huolestuttavaa eteenpäin katsoen miten synnin asiassa saadaan tehdä kuin suorittaa toimintaa mistä Ihmisen, päästäkseen sovintoon niin laitoksen kuin Jumalan kanssa, on huolehdittava muotomenoista mitkä katsovat Kirkkolaitoksen statusta ja sen substansseja.
Eikö rehti ja yksinkertaisempi asia opetuksessa ja hengellisessä tiennäytössä riittäisi, ja tähän Kirkollamme on hyvät valmiudet.
Westermarckin kritilliseen tekopyhään moralismiinkohdistama kritiikki on relevanttia yhä tänään. Hän oli myös homoseksuaali ja ties mistä puhui.
”Tähän päivään Ykkönen on Yrjö Kallinen. Ilman Akateemisia Premissejäkin Häntä tulisi pitää Suomen pätevimpänä Toden, ja Totuuden puhujana.”
Totta. Kallilen oli myös teosofi ja pasifisti ja toimi silti jopa puolustusministerinä. Hän piti teloitusryhmälleen 1918 sodan aika niin vaikuttavan puheen,että kukaan ei kyennyt ampumaan. Vaikuttavin on teoksensa ’Elämmekö unessa?”
Kyllä, mutta Hän taisi olla myös pariuskollinen.
Jostain olen huomannut hänen kaverinsa olleen myös avustaja hevosilla kuljettaessa pitkillä taipaleilla Pohjois-Afrikassa alkuperäisasujaimistoon tutustuttaessa. Tästä koonnista Hän luultavasti isoimmat löytönsä teki sosiaalisia ingrediteettejä havainnoidessaan.
Tämä ei kai Miestä huonommaksi tee.
Eikös meilläkin, nyt Pressakisan kärjessä, ole Mies joka rakastettunsa toi ulkomaalta Suomeen. Toki Stub on kärjessä myös.
No, mikä merkitys on Professorin arvolla, ja toisen poliitikon elämän mittaisella työllä uskomissaan arvoissa.
Kehitysapuna ollaan kuitenkin annettu hulvattomasti rahaa niin sanottuihin löyhiin taskuihin.
Tässä on vaikeus olla silmättömiä ketä kannattaa kun Ihmisillä ei ole tietoa mitä tarvittaisiin.
Blogin otsikkoon lyhyesti: Moraalitaju on Ihmisen kehitykselle Jumalan antama lahja mikä tarvitsee oikeanlaista opetusta, esimerkkiä, ja ennen kaikkea sukupolvittaista hyvää traditiota historiassamme.
Vielä orastavat lahjamme Jumalan siunauksessa saimme Luomisen kahdeksantena päivänä Jumalan kieltäessä, ja tämä oli kehittymisemme alku myös kyvyssämme valita.
Jos vielä hitunen Yrjö Kallisesta.
Hän on myös moraalifilosofi jonka todistus katsoo vuosisataista ymmärrystä aiemmin ja nyt elettävässä elämässä.
Kristinuskoa Hän haluaa katsoa ymmärtäen sisällyttäen todistukseensa tarkalle lukijalle myös viitteitä.
Edelleen Hän ei pyrkinyt missään kärjistämään sanansa totuutta kuten aiemmin Saksassa jotkut tekivät saadakseen julkaisemalleen hyväksyntää tulla julkaistuksi.
Näin, todella hieno ja Arvokas Persoona tällekin päivälle.
[Jeesus] vaelsi ympäri ja teki hyvää. Ap.t. 10:38
Hienoin kaikista taidoista on hyvän tekemisen taito; mutta sitä viljellään kaikkein vähiten.
T. DeWitt Talmage, Hiljaisiin Hetkiin, tämän päivän teksti, Päivä, 1996.
Ei todellakaan perisyntiopilla ole tavallisen kirkkoon kuuluvan henkilön kannalta mitään merkitystä.
Se käsitemaailma joka hänellä on ei mitenkään ota vastaan tuota oppia. Jotta asian voi käsittää sellaisella tavalla, että siitä oikeasti hyötyy pitää ensin uudestisyntyä. Perisyntioppi kuulu siihen uuteen käsitemaailmaan, joka voi olla hyödyllinen vasta uudestisyntymisen jälkeen. Silloin siitä on erinomaisen suuri hyöty. Hyöty joka helpottaa suurenmoisella tavalla kristityn elämää. Uudestisyntynyt on saanut uuden Jumalallisen rakkauden. Sellaisen, jota hänellä ei ennen uudestisyntymistä ole ollut, eikä mieleen tullut, että sellainen olisi edes mahdollista. Uudesti syntynyt on saanut uuden tahdon toteuttaa Jumalan tahtoa kaikessa, mutta pian huomaa kuin vaikeaa se on. Silloin ja vasta silloin oppi perisynnistä tulee avuksi. Oivaltaessaan että Jeesuksen sovitustyön tähden hän on turvassa ja sovitettu hänen ei tarvitse pelätä. Tällöin hän uskaltaa nähdä koko syntisen olemuksensa. Jolloin voi todeta että on kokonaan syntinen, mutta Jeesuksen ylösnousemuksen tähden kokonaan vanhurskas. Oi mikä ilo ja riemu siitä tiedosta syntyy uudesti syntyneen sydämeen.
Joten perisyntioppi on oikein hyödyllinen jokaiselle uudestisyntyneelle, vaikka se muille onkin aivan hyödytön.