Moni meistä on transihminen

Transvestiitteja on varovaisten arvioiden mukaan 1,5 % ihmisistä. Suomen kokoisessa maassa siis reippaat 75 000. Paljon enemmän kuin kirkosta eroajia vuosittain. Jos kirkosta eroajien määrää pidetään merkittävänä niin silloin transvestiittienkin määrä on huomattava.

”Tiitti” rakastaa pukeutua vastakkaisen sukupuolen tavoin. Kun mies pukeutuu naiseksi se mielletään jotenkin dramaattisemmaksi. Seksuaalisen suuntautumisen kanssa asialla ei ole mitään tekemistä.

Tautiluokituksesta transvestismi poistettiin vasta 2011. Jo se kertoo että asiasta on puhuttu maassamme asiallisemmin vasta vähän aikaa. Taiteessa lähinnä kökkökomedian keinoin, mikä ei ainakaan lisää transvestiittien halua tulla tarpeensa kanssa julkisuuteen. Niinpä useimmat transvestiitit pukeutuvat kotona, ehkä kerran pari viikossa vastakkaisen sukupuolen asuun.

Transvestiitti ei halua korjata sukupuoltaan kun taas transsukupuolinen henkilö tuntee tarvitsevansa sukupuolen korjauksen. Hän tuntee sen sekä mielessään että kehossaan. Vuositasolla sukupuolen korjaushoitoihin hakeutuu nykyään n. 200 suomalaista. Transsukupuolisia kokemuksia arvioidaan kuitenkin olevan noin yhdellä viidestäsadasta eli se tarkoittaisi 10 000:a maamme kansalaista.

Helsingin Sanomien tuorein kuukausiliite tuo yhteen tunnetuimmat suomalaiset sukupuolen korjaushoitoihin hakeutuneet, Marja-Sisko Aallon ja Chris Owenin. Juttu on minusta hyvin tehty ja syvällinen luotaus näiden kahden elämään ja kamppailuihin,joita he ovat käyneet. http://www.hs.fi/kuukausiliite/Sukupuolensa+korjanneet+Marja-Sisko+Aalto...

Miksi kirjoitan aiheesta? Syitä on ainakin kolme: transvestiitteja tai transsukupuolisia kokemuksia omaavia ihmisiä on paljon enemmän kuin julki tulee. Eikä kysymys ole roolileikeistä, vaan totisesta todesta. Tie ehyeen elämään on heille tulla ulos kaapista ja voida olla se mikä on, pelkäämättä ympäristön pilkkaa tai tuomiota.

Toinen syy: keskustelu homoseksuaalisuudesta on vellonut ja peittänyt alleen muut marginaaliin jääneet ja erilaisuuden kokemuksesta kärsivät ihmisryhmät. Mihin kaikkeen kirkossa joudutaan vielä ottamaan kantaa – keskustelu on vasta alussa. Voitaisiinko kirkossa, vahingosta viisastuneena, valmistautua siihen, mikä on vääjäämättä tulossa? Se tarkoittaisi avointa keskustelua luomisen teologiasta, oikeudesta olla ihminen ja erilainen versus normaali- luokittelun ongelmista.

Kolmas syy: olen viime aikoina esittänyt naisrooleja erilaisissa taiteellisissa produktioissa. Myönnän niiden kiehtovan minua. En ole nainen, en transvestiitti – mutta tunnen sympatiaa heitä kohtaan, jotka tuntevat joutuneensa väärän sukupuolen vaatteisiin.

Viimeisin produktio oli Oulun hiippakuntapäivillä draama ”Serkkuni Mikael”, joka kertoo kahdesta seurakuntatyöstä syrjään joutuneesta papista. Näytelmän teemoina usko, rohkeus, kutsumus...ja jatkoa seuraa.b2ap3_thumbnail_1236112_10151713016693040_1551179920_n.jpg

28 kommenttia

  • Manu Ryösö sanoo:

    Kiitos linkistä. Ehdin jo lukeakin sen. Siinä Owen toteaa viiden vuoden menneestä viiden vuoden jaksosta HS:n mukaan jotenkin näin: ”Muutos ei Owenin mukaan ole ikinä valmis. Viisi vuotta sitten hän oli tyytyväisempi kuin nyt. Mutta nyt hän voi paremmin kuin kymmenen vuotta sitten.” – Ja jo n. viisi vuotta sitten hän kuvasi kokeneensa syvää tyytymättömyyttä…

    Minusta Chris Owenin antama haastettelu on jopa ihailtavan rehellinen. Hän vaikuttaa kuuntelevan sitä syvän omantunnon ääntä, josta mm. proffat J. Budziszewski (Tätä emme voi olla tietämättä) ja T. Puolimatka (Viisauden ja tiedon aarteet Kristuksessa) kirjoittavat. B:n ja P:n mukaan syväomatunto on sinnikäs matkakumppanimme. Sen kautta tietty paha olo seuraa mukana aina kun Luojan luomaa järjestystä rikotaan. Tietoisuutta väärästä valinnastamme ei voi koskaan pyyhkiä kaikilta elämämme tasoilta. Jotakin tästä ihmiseen asetetusta omantunnon viisaudesta olen kuulevinani Owenin ”konservatiivisuudessa”. On kuitenkin varsin harvinaista, että ihminen sanoo sen ääneen. Yleensä huono omatunto peitetään jollakin selittelevällä ideologialla. Silloin muut eivät saa siitä tietoa/havaintoja. Vain asianomainen itse kantaa sitä matkakumppaninaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tenka Ksenia Issakainen sanoo:

    Manu Ryösön ajatus korjaushoidoista jumalallisen järjestyksen rikkomisena sopii hyvin siihen vähemmän kunniakkaaseen perinteeseen, jossa omien fiiliksien mukainen konservatiivisuus on naamioitu kristilliseksi. Samaan tapaan Jumalan tahdon vastaiseksi on aikanaan (ja jossain edelleen) leimattu rokotukset, verensiirrot, orjuuden vastustaminen ja ukkosenjohdattimet. Raamatullisia perusteita onkin sitten vaikeampi löytää.

    Miten keho muutetaan korjaushoidoissa ”joksikin muuksi”? Saman ihmisen samana kehona se pysyy, muutokset ovat loppujen lopuksi aika pieniä, vaikka toki hyvin tärkeitä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Näissä nk. sukupuolenkorjausleikkauksissa miehen sukupuolielimet poistetaan ja tilalle pyritään ”korjaamaan” jotakin muuta. Sama kuvio toteutetaan naisen toivoessa muutosta mieheksi. Tunnustan toki ajattelevani, että tällainen leikkaus rikkoo Jumalan luomaa järjestystä vastaan. En kuitenkaan uskalla väittää tätä lähtökohtaisesti omaksi ajatuksekseni. Katson liittyväni siihen juutalais-kristilliseen perinteeseen, jossa Jumala luo ihmisen omaksi kuvakseen. Ihminen on kokonaisuus: ruumis, sielu ja henki.

    Tunnustan toki sen, että syntiinlankeemuksen takia ihmiskuntaa vaivaavat monet sairaudet ja vammat, mutta en vain kykene näkemään näitä em. leikkauksia vastauksena leikkaushoitoa tarvitseviin vammoihin/sairauksiin. Niiden taustalla on varmasti monenlaista (ruumiin, sielun ja hengen) kipua ja rikkinäisyyttä, mutta pelkään leikkausten olevan pikemminkin osa ongelmaa kuin sen ratkaisua.

    Vanha kreikkalainen (läntinen) maailmankatsomus näki sielun olevan ruumiin vankina. Ruumis oli paha ja sielu kaipasi vapautta ruumiin vankeudesta. Kuitenkin kreikkalainen eetos palvoi ulkoista kauneutta. – Näen näissä muutos-, korjaus-, ja vaihdosleikkauksissa paljon heijastusta tästä kreikkalaisesta ajattelusta. Ihmisen sielun ajatellaan olevan se jokin. Siksi ruumista muokataan tavalla ja toisella ihmisen häilyvän sielunelämän liikkeiden mukaisesti.

    Minusta Chris Owen sanoittaa jotakin tästä läntiseen sielunelämään liittyvästä ahdistuksesta (tietäen tai tietämättään). En pidä hänen helvetinpelkoaan ja moraalista krapulaansa heijastuksena jostakin torjuttavasta, vaan uskon kuulevani siinä jotakin todellista. – Todellisempaa kuin se, mihin näillä leikkaushoidoilla koskaan päästään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tenka Ksenia Issakainen sanoo:

    Minun on vaikea samastua Ryösön ajatukseen siitä, että ihmisen sukupuoli-identiteetti olisi jotenkin häilyvä. Pääsääntöisesti se on selkeä ja pysyvä. Jos kokemus sukupuolesta on häilyvä, korjaushoitoihin ei pääse.

    Tiedoksi myös, että alle puolella miehistä ja vain noin kolmella neljäsosalla naisista sukuelinkirurgia on osa korjaushoitoja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Kehityspsykologia näkee ihmisen minuuden kulkevan/kasvavan jatkuvien prosessien kautta. Esim. Risto Vuorinen (Minän synty ja kehitys, s.229-230) sanoo, että seksuaalisuuden osalta täytyy muistaa kehityksen keskenkeräisyys. Vuorinen näkee sukupuoli-identiteetin saavan uusia sisältöjä yhteiskunnan muuttuessa. Hänen mukaan kokemus itsestä naisena/miehenä on osittain sosiaalisesti konstruoitu.

    Identiteettiin liittyvät ristiriidat ja keskeneräisyydet ovat siten kaiketi osa ihmisen kehitysprosesseja, joita ei voi kukaan täysin välttää. Ne pitää vain kohdata.

    Edellä kuvatun pohjalta voidaan pohtia:

    Minuutemme ja sukupuolisuutemme on erilaisista aineksista syntyvää meihin ”annettua” todellisuutta. – Mutta millä tavalla se on annettua?

    Kristitty näkee sen ensisijaisesti LUOMISEN kautta annettuna (biologisena ja hengellisenä kutsumuksena). Alkulähde on kirkas, mutta turmelus sekoittaa tätä identiteettiä. Tällöin kasvatuksella pyritään voimaannuttamaan jo luomisessa annettua mieheyttä tai naiseutta.

    Postmorderni länsimaalaisuus voi taas nähdä sukupuoli-identiteetin pelkästään tämänpuoleisin biologisin ja sosiaalisin tekijöin ”annettuna”. Silloin voimaannutetaan sitä, minkä YKSILÖ kokee omimmakseen.

    Chris Owenin esimerkki sanoittaa sitä ahdistusta, joka näyttäytyy silloin, kun yksilö onkin sisäisesti ristiriitainen.

    Konservatiivinen kristitty ymmärtää tämän ristiriitaisuuden ilmaisemisen rehellisyydeksi. Se nousee esiin syyllisyytenä ja pahana olona/rangaistuksen pelkona so. luomisjärjestyksestä luopumisesta nousevana kaikuna (tässä siis sukupuolenvaihdos).

    Postmodernin maailmankuvan omaksuneelle ei puolestaan jää muuta mahdollisuutta kuin neuvoa sisäisissä ristiriidoissa kipuilevaa kuin menemään vahvimman vietin suuntaan, vaikka se vaihtuisi pian uudestaan.

    Jos/kun identiteettimme on jatkuvassa prosessissa (tiedostipa sen tai ei), silloin tärkeää on kulkea oikeaan suuntaan. Minulle Raamattu tärkeä kirja, koska uskon sen tarjoavan sellaisen kiintopisteen, joka tarjoaa kestävän moraalisen suunnan silloinkin kun oman identiteettini kompassi sekoilee.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sonja Ottavainen sanoo:

    Se nousee esiin syyllisyytenä ja pahana olona/rangaistuksen pelkona so. luomisjärjestyksestä luopumisesta nousevana kaikuna (tässä siis sukupuolenvaihdos).

    Manu Ryösö

    Vosikohan ”syyllisyys” nousta jostain muustakin? Yliminän sisäistetty ankaruus ym.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tenka Ksenia Issakainen sanoo:

    Manu Ryösö: ”Kristitty näkee sen ensisijaisesti LUOMISEN kautta annettuna (biologisena ja hengellisenä kutsumuksena). Alkulähde on kirkas, mutta turmelus sekoittaa tätä identiteettiä.”

    Tästä olen konservatiivikristittynä ihan samaa mieltä. Langenneessa maailmassa kaikki ei suju kuten Luoja on tarkoittanut, vaan ihmiset syntyvät kuka mitenkin vajavaisina. Esimerkiksi transsukupuolisten kohdalla tämä merkitsee sitä, että keho kehittyy yksilön sukupuolelle vastakkaiseksi. Transsukupuolinen vallan hyvin tuntee tästä seuraavan pahan olon, ja oikean suunnan löytäminen voi joskus kestää.

    Jos se, kuinka luomisjärjestyksen mukainen ihminen on, mitataan Ryösön kuvaamaan tapaan ahdistuksen määrällä, niin silloin korjaushoidot käynyt täyttää paremmin luomisjärjestyksen kuin hoitamaton. Tietenkin hoitojen seurauksena ahdistuksen väheneminen on sääntö ja sen lisääntyminen poikkeus, eihän niissä muuten olisi järkeä.

    ”Minulle Raamattu tärkeä kirja, koska uskon sen tarjoavan sellaisen kiintopisteen, joka tarjoaa kestävän moraalisen suunnan silloinkin kun oman identiteettini kompassi sekoilee.”

    Tästäkin olen samaa mieltä. Missä kohtaa Raamattua korjaushoidot kuvataankaan vääriksi? Tai missä kohtaa kerrotaan, miten ihmisen sukupuoli määritellään?

    Ryösön korjaushoitoja vieroksuvat näkemykset vaikuttavat edelleen kristinuskolle vierailta ja vakuuttelusta huolimatta puhtaasti hänen henkilökohtaisilta ajatuksiltaan, jotka valitettavan moni muukin toki sotkee kristinuskoon.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    ”Missä kohtaa Raamattua korjaushoidot kuvataankaan vääriksi? Tai missä kohtaa kerrotaan, miten ihmisen sukupuoli määritellään?”

    Ihmisen sukupuoli annettuna ominaisuutana kuvataan Raamatun alussa luomiskertomuksessa.

    Raamattu ei voi luonnollisestikaan ottaa suoraa (kasuistista) kantaa sukupuolenvaihdosleikkauksiin, koska tällainen on ollut Raamatun kirjoittamisaikana mahdotonta. Raamattu kuitenkin ilmaisee sen, että miehen tulee pysyä oman sukupuolensa identiteettimerkeissä samoin kuin naisenkin (5Moos.22:5). Samaa traditiota jatkaa apostoli Paavali puhuessaan miehen ja naisen tehtävistä seurakunnassa. Jo aiemmin kerroin kreikkalaisen ja juutalaisen tradition eroista. Juutalais-kristillisessa traditiossa ruumis, sielu ja henki ovat jakamaton kokonaisuus, jonka palautuu identiteetiltään luomiseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tenka Ksenia Issakainen sanoo:

    ”Ihmisen sukupuoli annettuna ominaisuutana kuvataan Raamatun alussa luomiskertomuksessa. – Raamattu ei voi luonnollisestikaan ottaa suoraa (kasuistista) kantaa sukupuolenvaihdosleikkauksiin, koska tällainen on ollut Raamatun kirjoittamisaikana mahdotonta. Raamattu kuitenkin ilmaisee sen, että miehen tulee pysyä oman sukupuolensa identiteettimerkeissä samoin kuin naisenkin (5Moos.22:5).”

    Kyllä, kyllä. Miten tämä vastaa kysymykseen? Esimerkiksi transsukupuolinen mies nimenomaan pyrkii pysymään sukupuolensa ”identiteettimerkeissä” mm. poistattaessaan naiselliset rintansa.

    Keskiössä on nyt varmaan kysymys siitä, miten määritellään mies tai nainen. Kristitylle lienee kolme vaihtoehtoa:

    Ensiksi: Raamatun tai kristinuskon tradition mukaan. Tältä taholta ei ymmärtääkseni löydy erityistä vastausta. Apostolien tekojen kuvaus ensimmäisen afrikkalaisen kastamisesta kristityksi olisi ollut aika hyvä paikka ottaa kantaa asiaan, kun eunukki vielä kysyy: ”Estääkö mikään kastamasta minua?”

    Toinen vaihtoehto on ns. perstuntuma: miehiä ovat ne, joita mie ite enempiä ajattelematta miehinä pidän. Arkijärki on usein hyvä ohjenuora, mutta lääketieteellisiä hoitoja on usein paha arvioida pelkästään sen perusteella. On minusta tosi kummallista, että syöpää hoidetaan radioaktiivisella säteilyllä ja silmien taittovirheitä lasereilla, mutta omaa kummastusta olisi falskia naamioida kristillisyydeksi.

    Kolmas vaihtoehto on sekulaarin tieteen ja muun parhaan nykytietämyksen mukaan (mikä ei edellytä mitään merkillistä ”postmodernia maailmankatsomusta” ja on kristityllekin hyvä vaihtoehto, jos se ei ole ristiriidassa kristinuskon kanssa). Tämän suunnan tarjoama vastaus on, että ihmisen sukupuolen saa parhaiten selville kysymällä häneltä. Esimerkiksi Mika Venhola on pukenut tämän sanoiksi näin: ”Kun lapsi kasvaa ja tulee kyvykkääksi kertomaan meille oman sukupuolikokemuksensa, niin vasta sitten me kuulemme loppujen lopuksi sen kyseisen ihmisen oikean sukupuolen.”

    http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/puheenvuorossa_lastenkirurgi_mika_venhola_intersukupuolisen_lapsen_oikeudet

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Miten määritellään mies/nainen?

    Meneekö se näin? ”Kun lapsi kasvaa ja tulee kyvykkääksi kertomaan meille oman sukupuolikokemuksensa, niin vasta sitten me kuulemme loppujen lopuksi sen kyseisen ihmisen oikean sukupuolen.”

    Tämä ehdotelma on juuri se määritelmä, jota postmoderni aika tarjoaa. Siinä ihmisen oma kokemus on se mittatikku, joka määrittelee identiteetin. Hyvää siinä on sen vapaus, mutta ammottavaksi aukoksi jää ihmisen kehityskaaren sisälle jäävä usein syvä ristiriitaisuus ja keskeneräisyys (jonka myös kehityspsykologia tunnistaa).

    Oman kokemuksen ”kilpailijaksi” voidaan nostaa luontaiset ulkoiset identiteettimerkit (rinnat, sukupuolielimet…). Tämä malli on varsin selkeä. Se ei jätä yksilölle juuri valinnanvapautta, vaan siinä sukupuoli annetaan aivan konkreettisesti sukupuolielinten yms. kautta. Tähän melko selkeään vaihtoehtoon on vain yksi varauma. Kristillinen oppi lankeemuksen seurauksina aiheutuneista vaurioista kätkee toki mahdollisuuden myös sukupuoliominaisuuksien vaurioitumiseen. On mahdollista ajalla, että joku ominaisuus jäisi osittain toteutumatta tai syntyisi vahingoittuneena.

    Esim. naudoilla kaksoisvasikoiden ollessa uros ja naaras, naaras jää usein hedelmättömäksi. Jotain samantyyppistä on pohdittu kaiketi myös ihmisten kohdalla, jos jokin pieni asia häiriytyy kehityksen varhaisvaiheessa.

    Klassinen kristinusko ei siten torju erilaisten fyysisten vaurioiden mahdollisuutta. Se ei kuitenkaan hyppää koko fyysisen olemuksen yli täysin mielivaltaisesti, jos tämä olemus ei ole kaikilta osin ehjä. Ruumillisuus on tärkeä identiteetin kriteeri vaikka vammaisenakin. Vammaisuus ei ole kuitenkaan jotakin kokonaan päinvastaista minuutta kuin sen vajavaisestikin toteutunut ulkomuoto.

    Raamatussa kuvataan miten synnit sovitetaan Jeesuksen ruumiillisella uhrilla. Ruumis ei ole jotakin toisarvoista (tai abstraktia viitekehystä), vaan osa luomisen ihmisen todelllisuutta. Siksi kristinusko on kiinnostunut siitä, miten me ”korjaamme” ruumistamme. Tämä korjaaminen ei saa olla mielivaltaista.

    Jos olisi siis pitävät näytöt siitä, että ihminen voi todella syntyä väärään ruumiiseen, sukupuolen korjausleikkaukset olisivat eettisesti perusteltuja myös kristinuskon näkökulmasta. Nykytietämys ei kaiketi kuitenkaan tätä vahvista, vaan asiaa perustellaan (ihmisen seksuaalisesti keskeneräisten ja ristiriitaisten) kokemusten pohjalta.

    Ihmisen luotu seksuaalisuus voi olla biologisessa mielessä vaurioitunutta, mutta ei kuitenkaan kokonaan väärä sielu väärässä ruuumissa. Tällaisesta ei ole ymmärtääkseni mitään selkeää näyttöä. Siksi ruumiillisen todistuksen vakavasti ottava klassinen kristillinen traditio luottaa enemmän luotuun konkretiaan kuin langenneen ihmisen kokemuksiin, joiden totuusarvo on osoittautunut erilaisten aatteiden ja ideologioiden temmellyksessä kaikista totuuden kriteeristä epäluotettavimmaksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Timo Juntunen

    Saaristorovasti. Runoilija. Elämän taiteilija. Tapaamisiin pappilan sillalla!