Kerro, miten Sinä koet jumaluutta?

Lainaan Lari Launosen artikkelista muutaman lyhennetyn lauseen alustukseksi. Itse lähde löytyy täältä, jos haluat perehtyä siihen tarkemmin.

https://www.areiopagi.fi/2015/04/onko-kokemus-jumalan-lasnaolosta-hyva-syy-uskoa/

Kun 10 000 amerikkalaiselta tiedusteltiin, miksi nämä uskovat Jumalaan, yleisin vastaus liittyi luonnossa esiintyvään suunnitelmallisuuteen, kompleksisuuteen, kauneuteen ja täydellisyyteen (28.6%). Toiseksi yleisin vastaus liittyi jokapäiväisessä elämässä koettuun Jumalan läsnäoloon (20,6%).

Minulle Luoja-kokemus esiintyy useimmiten luonto- tai ihmissuhteissa, jolloin saatan herkistyä mielessäni kiittämään jotain minua suurempaa. Kun aamuaurinko siivilöityy tutulla mökkipolulla ja jättää pitkät varjot vehreään sammaleeseen tai kun olen saanut puhua pitkään elämän kokoisia asioita tutun ihmisen kanssa. Musiikki ja hieno sanoitus voi nostaa minut irti maasta, tuosta vaan. Yhteistä kokemuksille on se, että tunne tulvahtaa nurkan takaa, varoittamatta.

Arvaan, että joku näkee nämä kokemukset inhimillisinä ja pelkkänä psykologiana. Ehkäpä yliaktiivisen mielen tuotteina. Voi ollakin, mutta ehkä Jumaluus on juuri sitä, minussa. Se ei ole minulle vuoropuhelua selvin sanoin, enkä saa piirretyksi Luojasta itselleni mitään visuaalista mielikuvaa.

Kiinnostava Beringin väite Launosen tekstissä on minusta se, että jos ihminen tunnistaa hyvin toisen ihmisen mielentiloja, se tuottaa uskoa myös näkymättömään Jumalaan, ikään kuin sen sivutuotteena.

Tätä ajatusta vasten piirrän leikillisenä ajatuksena kaksi äärilaitaa, kun tunnistan ihmisten tavat uskoa. Tunneherkät löytävät uskon syvimmän olemuksen vahvuuksistaan, ihmissuhteista ja luonnosta ja rationaalisemmat pitäytyvät järjen saattelemana opissa, teologiassa ja rakenteissa. Em. lause on ilmainen, eikä sillä ole edes perävalotakuuta.

Olisi kiinnostavaa kuulla, missä sinä kohtaat pyhää tai minkälainen on sinun visuaalinen kuvasi jumaluudesta.

  1. Rauli Toivonen 17.06.2019 13:03 kirjoituksen johdosta.

    Tässä vain Rauli on se ongelma, että ihmiset tuntiessaan näin, ei todista vielä mitään muuta kuin, että ihminen on luotu. Hänellä on kyky kokea Jumalan kuvana tämän kaltaista ja paljon muuta. Tämä kyky kokea on sama kontestista riippumatta ( hindu, muslimi, jehovantodistaja juutalainen, kristitty) se on yleismaailmallinen. Tämä kokemus on tarkoitettu alkuperäisessä muodossaan koettavaksi yhteydessä Jumalaan. Usko on se instrumentti, joka avaa tämän tuntemisen täydellisesti ja saattaa tämän jumalallisen kokemuksen balanssiin. Näin koemme Jumalan työt ja energiat kuten on tarkoitettu. Ja kysymys ei ole mistä tahansa uskosta vaan kristinuskosta.

    • Olen tällä kertaa Sami sinun kanssasi samaa mieltä. Luomakunta opettaa meille Luojan olemassaolon, otsikon peräänkuuluttamaan jumaluuden siis vain rajallisessa määrin. Toki luomakunnastakin voi päätellä Kaikkivaltiaan ominaisuuksia, esimerkiksi viisautta ja rakkautta. Ja kuten totesit, tuo toteamus on yleismaailmallinen ja vakaumuksesta riippumaton.

      Olikohan se täällä vai jossakin muualla kun mielestäni jumaluudesta sanottiin jotakin varsin nasevaa: ”Jumalasta saa melkoisesti tietoa ihan luontoa tarkkailemalla, mutta Kristuksen tuntemisessa täytyy turvautua vain Raamattuun”. Ja kuten sinä totesit, sieltä saatava ”usko on se instrumentti, joka jumalallisen kokemuksen balanssin”.

      Ja meidän kaipaamamme ikuinen elämä on sitten kovin riippuvainen molempien tuntemuksesta. Raamatun sanoin: ”Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen”.(Joh17:3)

    • Luen itsekkin tuota areiopagi-sivustoa ja voihan sieltä nostaa jotakin muitakin artikkeleita esille, mitä Heikki tässä aivan asiallisesti tekee. Kannatan hengen vapautta pohtia asioita eri näkökulmista, vaikka ne eivät vastaisikkaan sitä, mitä itse ajattelen. Mikäli aina ollaan samaa mieltä, niin sitten siinä istutaan kaikki samassa jauholaarissa. Mielestäni tämä sivusto ei voi olla pelkästään samanmielisten kerho. Itselleni varsin merkittäväksi muodostui aikoinaan Oscar Wilden romaani, joka johti sitten siihen, että Aabrahamin usko Jumalaan on luovuttamaton, koska siinä kunnian saa pelkästään Jumala.

  2. Vain harvoilla lienee hyvin konkreettisia Jumala-kokemuksia, sen kaltaisia kuin Paavalilla Damaskoksen tiellä tai kun hänet temmattiin seitsemänteen taivaaseen. Kyllähän tällaisista kuulee ja lukee jopa usein, mutta harvemmin ainakaan itse vakuutun, että kyse on aidosta Raamatun Jumalan kohtaamisesta.

    Muslimimaailmassa sen sijaan tällaisia kokemuksia näyttäisi olevan usein. Samoin kuin Paavalin kokemuksessa näissä on yleensä kyse nimenomaan Jeesuksen ilmestymisestä, ei minkä tahansa jumalolennon. Jäinkin miettimään, onko tällaisissa poikkeuksellisissa Jumalan kohtaamisissa oleellinen aitouden kriteeri se, että kohdattu ”jumaluus” on nimenomaan Jeesus.

    Se, että tällaisia ilmestyksiä tai näkyjä on nimenomaan muslimimaailmassa, johtunee siitä, että heillä ei ole Raamattuja tai muuta hengell.kirjallisuutta samassa määrin ulottuvilla kuin meillä. Meille Jumala varmaan sanoisi: ”Teillä on Raamattu, tutkikaa sitä”, kuten Jeesus totesi vertauksessaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta.

  3. ” Teologia, joka jättää Saatanan pois ajatusrakennelmistaan, tanssii yhdellä jalalla. Jos Saatanan ja hänen myötään ikuisen kadotuksen todellisuutta ei ole, Kristuksen uhri ja sen mukana eukaristian sakramentti on turha ja tarpeeton. Silloin evankeliumi Kristuksesta muuttuu pelkäksi sosiaalipolitiikaksi ja ihmisten pelastus amatööripsykologiaksi. Silloin kirkko ei tarvitse Kristusta mihinkään, Sokrates riittää mainiosti.” ( Sakari Vainikka, teologia ei voi tanssia yhdellä jalalla)

    • Ikuinen kadotus on saatanaa ja sen kätyreitä varten (Ilm. 18:10). Kristillisyys ei ole kadotuksen pelkäämistä ja kilvoittelua sen välttämiseksi. Meidät on kutsuttu Jumalan rakkaudesta kiitollisina välittämään sitä edelleen lähimmäisille. Sitä voinee kutsua sosiaalipolitiikaksikin.

  4. Varovaisesti sanon tästä jotain, mitä ei ole ketjussa sanottu. Olemukseni syvyydessä, ikään kuin pohjalla, tunnistan vakaan rauhallisuuden. Se osa, ”sielu”, ”sydän” tai mestari Eckhartin ”grunt” eli ”maaperä” on yhdysside Jumalaan, jotain, jossa jotain Jumasta asuu, tai jolla on yhteys, kosketus Jumalaan. Tuo lähde rämettyy nopeasti, ja on raivattava esiin egon huolien, pullistelujen, stressien jne. alta. Samalla kun olen saanut kosketusta tuohon syvyyteen, olen alkanut intuitiivisesti ymmärtää jotain tästä panenteismin määritelmästä: kaikki on Jumalassa. Niinpä kuulostelen ja katselen tuulta lehvistöissä, kuulen linnunlaulua ja otan ne kiitollisena vastaan ikään kuin Jumalan puheena minulle: ajattelen, että Jumala voi käyttää niitä, jos minulla on korvat kuulla. Jos rukouksessani on tuo osa mukana, perille menossa ja vastauksessa on joku tietty selkeys ja lämpö. Varsinkin avunpyyntöjä huikkasen keskellä kaikkea ja arkitajunnasta käsin, esim. jos joku olennainen tavara ei tahdo löytyä, ja se yleensä auttaa. Puhun kuitenkin noissa ja muissa arkipäivän yhteenosumissa mieluiten johdatuksen sivumausta.

Kirjoittaja