Mitä piispainkokous suositti tuomiokapituleille ja miksi?

Eilisen (21.10.20) piispainkokouksen huomattavinta antia oli vaatimattomalta kuulostava lausuma:

”On syytä harkita pidättyväisyyttä seuraamusten määräämisessä.”

Kyse oli seuraamuksista papeille, jotka ovat vihkineet samaa sukupuolta olevan parin ”vastoin kirkon avioliittokäsitystä ja annettuja ohjeita”.

Lausuman sisältö

Miten niukan lausuman sisältö tulisi tulkita? Arkkipiispa Tapio Luoma kommentoi sitä seuraavasti: ”Varoitusten varaan tulevaisuutta ei voi rakentaa…” Lausuman voinee siis tulkita niin, että piispat suosittelevat, ettei varoituksia enää annettaisi. Lausuman merkitystä korostaa se, että se hyväksyttiin yksimielisesti. Pidättyväisyyttä kapitulilleen suosittelivat nyt myös ne piispat, jotka ovat aiemmin antaneet varoituksia.

Lausuman perusteet

Millä perusteilla lausuma tai suositus sitten annettiin? Perusteluna ovat ilmeisesti johtopäätös-kohdan edellä olevat lainaukset piispainkokouksen elokuisesta vastauksesta kirkolliskokoukselle:

”kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista ja avioliitosta on aidosti moniulotteinen asia teologisesti ja inhimillisesti. Asiassa voidaan perustellusti päätyä erilaisiin johtopäätöksiin, kuten perustevaliokunnan mietinnössä 1/2018 on kuvattu. Avioliittokäsityksestä vallitsevia erimielisyyksiä kirkossa ei siten voida kokonaan ratkaista kaikkia tyydyttävällä tavalla. Tämä ei poista velvollisuutta käydä kunnioittavaa keskustelua ja pyrkiä sovittamaan yhteen eri näkemyksiä ja toivomuksia. … Yhtä mieltä ollaan siitä, että pyrkimys alistaa, eristää, erottaa tai nujertaa vastakkaisella kannalla oleva kirkon työntekijä, jäsen tai hengellinen liike ei ole oikea ratkaisu. Ketään ei tule pakottaa muuttamaan avioliittokäsitystään eikä toimimaan vastoin vakaumustaan.”

Tämä tulkinta saa tukea, kun lukee kirkon viestinnän julkaisemat arkkipiispan kommentit kokonaisuudessaan:

”Varoitusten varaan tulevaisuutta ei voi rakentaa tilanteessa, jossa ratkaistavana on kirkkoa syvästi jakava erimielisyys”, arkkipiispa Tapio Luoma kommentoi piispainkokouksen arviota. ”Siksi piispainkokous kannustaa tuomiokapituleja viisauteen ja malttiin.”

Tulkitsen siis piispainkokouksen eilistä paperia seuraavasti:

Piispainkokous suosittaa tuomiokapituleille, ettei samaa sukupuolta olevia pareja vihkineille papeille enää annettaisi varoituksia. Perusteena on se, että kysymys samaa sukupuolta olevien avioliitosta ”on aidosti moniulotteinen asia teologisesti ja inhimillisesti”, ja siitä vallitsee kirkossa erilaisia näkemyksiä. Ketään ei tule asian vuoksi erottaa eikä pakottaa toimimaan vastoin vakaumustaan.

Vesa Hirvonen

TT, dos.

  1. Kiitos selvennyksestä. Piispojen lausunto onkin parempi kun mitä lyhyistä aikaisemmista esityksistä olen ymmärtänyt.

    Piispainkokous ja paavi ovat sattumalta samoilla linjoilla , sellaisella jossa tosiasioiden olemassaolo myönnetään ja niihin suhtaudutaan enemmänkin sielunhoidollisesti kun hallinnollisesti.

    Piispat sanailevat varovasti , mutta on ilmiselvää se mihin suuntaan kehitys on menossa. Hyvä näin. Askel kerrallaan . Varovaisuus on paikallaan tulehtuneessa keskustelussa.

  2. Ei pitäis kai sanoa mitään, mutta kuitenkin. Blogi vaikuttaa sellaiselta tulkinnan vääntämiseltä, jolla halutaan puristaa aivan kuivasta rätistä jokin pisara ulos. Siihen käytetään arkkipiispan kommenttia, joka mahdollisesti sisältääkin jonkun pisaran. Toinen asia on, löytyykö se pisara itse piispainkokouksen yhteisestä ja yksimielisestä lausumasta. Epäilen, ja ajattelen että tässä tilateessa sellaista ei voi vaatiakaan.

    MIten vain, tällä en halua vähentää enkä lisätä kenenkään iloa tai surua.

  3. Varmaan vasta historiankirjoitus paljastaa, minkälainen rooli eilisellä piispainkokouksella oli kirkon haparoivalla polulla kohti samaa sukupuolta olevien parien avioliiton täyttä hyväksymistä.

    Kirkkohan on jo aikaisemmin todennut, että samaa sukupuolta olevien parien avioliitot ovat aitoja avioliittoja. Avioliiton solmineita kirkon työntekijöitä ja jäseniä kohdellaan avioliitossa olevina (silloin kun asialla on jotain merkitystä) riippumatta puolison sukupuolesta. Itse liitto siis tunnustetaan ja ongelma rajoittuu vain siihen, pitäisikö näitä pareja vihkiä/siunata.

    Piispainkokous on nyt todennut, että samaa sukupuolta olevia pareja ei pitäisi vihkiä, mutta vihkimisestä ei myöskään pitäisi rangaista. Realiteetit huomioon ottaen se lienee ympäripyöreintä, mitä asiasta pystyy lausumaan asettamatta kirkon päätöksentekokoneistoa kyseenalaiseksi.

    Hiippakuntien välillä nähdään varmaan jonkinasteisia eroja. Helsingissä voisi sanoa, että piispa on antanut luvan vihkiä. Espoossa, Turussa ja Tampereella lienee jo muodostunut käytäntö, ettei vihkimisistä ole tähänkään asti rangaistu vaikkei niihin Helsingin tapaan ole kannustettu. Oulun piispa halunnee lausuntojensa perusteella pyöräyttää byrokratian kumileimasimella ”väärin siunattu” leiman näiden liittojen päälle, mutta sielläkään tuskin rangaistuksia määrätään. Mikkelissä lienee suurin kiusaus vetäistä punainen kortti esiin. Aika näyttää.

    Piispojen suositus ummistaa silmät enteilee mielestäni sitä, että kirkolliskokouksen kautta asian ei odoteta ratkeavan vaan tämä on muutos joka ajetaan alhaalta ylös. Ajattelen, että piispoilla oli pelisilmää ja lausunto on fiksumpi kuin miltä se nopeasti päättää. Yritys rangaistusten avulla pysäyttää vääjäämätön muutos olisi kääntynyt nopeasti piispojen arvovaltatappioksi. Voisi jopa kysyä, olisiko heillä ollut edes mahdollisuutta lausua asiasta mitään muuta? Tuskin.

    • On mahdollista lausua se mikä aina ennenkin, se kirkon pysyvä sanoma ja totuus, ollakseen vielä kirkko.

    • ”Piispainkokous on nyt todennut, että samaa sukupuolta olevia pareja ei pitäisi vihkiä, mutta vihkimisestä ei myöskään pitäisi rangaista.” (Mikko N.) -Enhän minä muuta halunnut sanoakaan kuin että tätä piispainkokous nimenomaan ei todennut, vaan että ”On syytä harkita pidättyväisyyttä seuraamusten määräämisessä.”

      Eihän varsinainen asia mihinkään muutu tällaisella (pikku)tarkkuudella, mutta käsittääkseni historian tutkimuksessakin saatetaan kyllä viitata joidenkin ihmisten saati arkkipiispojen kommentteihinkin, mutta johtaopäätökset tehdään pöytäkirjoissa olevan tekstin perusteella. Olisiko tuo niin vaikeaa pysyä lausuman muodossa.

      Itse en halua arvailla ääneen piispojen toimintaa kokouksessa, mutta katson että jos he olisivat yhdessä olleet sitä mieltä että vihkimisistä ei pidä rangaista niin se olisi tullut kirjoitetuksi lausumaan.

      ”Realiteetit huomioon ottaen se lienee ympäripyöreintä, mitä asiasta pystyy lausumaan asettamatta kirkon päätöksentekokoneistoa kyseenalaiseksi.” (Mikko N.) Voihan näinkin ajatella, vaikka itse ajattelen että tämä pidättyvyyden lausuminen oli tässä tilanteessa tarkasti ottaen enintä mitä piispainkokous kolleegiona asiasta pystyy lausumaan.

  4. Kirkkohistoria,
    ainakin Pohjois-Amerikassa, osoittaa, miten liberaaliteologian kyllästämät ja vahvasti poliittisen mielipiteen vaikuttamat jotkin perinteiset päälinjan kirkkokunnat Yhdysvalloissa ovat romahdusmaisesti menettäneet jäsenkuntaansa lähtiessään ajamaan sukupuolineutraalin avioliiton kirkollista vihkimistä.

    Laskevien jäsenlukujen tilanteessa ei mielestäni Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kannattaisi lähteä esimerkiksi ELCA:n tielle.
    Teologia on sitten ihan erikseen…

  5. ”Vi sitter fast ock kommer varken framåt eller bakåt”, sanoo Borgå stiftin piispa Bo-Göran Åstrand Hufvudstadsbladetin jutussa (22.10.2020). Mielestäni osuva tilanneanalyysi.

    Hannu Paavola osuus minusta oikeaan todetessaan, että piispojen kannanotto oli ”enintä, mitä piispainkokous kollegiona asiasta pystyi lausumaan”. Piispat ovat erimielistä joukkoa – eivätkä yksin tässä asiassa. Elokuisessa vastauksessaan kirkolliskokoukselle he tunnustivat julkisesti näkemyseronsa, mutta eivät rohjenneet ottaa askelta eteenpäin ja katsoa, mille kannanotolle löytyy enemmistö. (Norjan piispat totesivat vuosikymmen sitten olevansa erimieltä samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja laativat enemmistön ja vähemmistön päätösesitykset kirkolliskokoukselle, joka päätyi piispojen enemmistön kannalle ja päätti vihkimisestä.)

    Åstrand toteaa Hbl:ssä, että koska hiippakunnat ovat itsenäisiä toimijoita, voi mahdollisesti käydä niin, että hiippakunnissa kehittyy erilainen käytäntö. Minusta hänen arvionsa osuu ilmeisen oikeaan. Toiset tuomiokapitulit rankaisevat ja toiset pidättäytyvät siitä.

    • Enpä usko niin käyvän.

      Suuri pidättyväisyys sanktion katsomisessa tarkoittanee Piispojen olevan samanmielisiä tarpeettomista valituskierroksista Kapititulien päätöksistä, jolloin huomionosoituksena tehdystä valituksesta samansukupuolisen parin vihkimisestä halutaan Kapituleista antaa päätös yhteisen hyvän nimissä työn tehneelle papille asiallisesti muotoiltu lausuma missä todetaan: ”Oikein vihitty mutta ilman kirkolliskokouksen päätöstä. Jos mahdollista olisitteko seuraavalla kertaa vihkimättä.”

      Tätä kait suuri pidättyvyys ehkäisemisessä tarkoittaa kun seuraukset rangaistuksen kanssa voisivat johtaa asian jatkuvaan julkisuudessa oloon, ja kirkkosuvun hermostumiseen koko asiasta.

      Miten näin sopuisa päätös syntyi. Uskon asiassa olevan kyse vihkioikeuden säilyttämisestä papeillamme. Teologisesti kirkko on elämän ja kuoleman kirkko, ja vihkioikeus katsoo elämään päin yhdessä kasteen kanssa.

    • Norjan kirkko muutti kantaansa hutikuussa 2016. Avioliittolaki muuttui jo 2008. Välissä oli siis noin kahdeksan vuotta. Tuossa välissä samaa sukupuolta olevia pareja ei vihitty kirkollisesti. Laki kielsi sen, koska kirkolla ei ollut ko. toimitusta varten vihkikaavaa.

      Suomessa avioliittolaki muuttui eduskunnan vuoden 2015 tiukan äänestyksen jälkeen keväällä 2017. Samaa sukupuolta olevien kirkolliset vihkimykset ovat avioliittolain kannalta päteviä ja vihitoimituksia on toimitettu papin virkavelvollisuuksien vastaisesti heti lakimuutoksen voimaanastumispäivästä alkaen.

      Piispainkokouksen vastaus on hyvä ja soisin, että kirkolliskokoukselle annettaisiin nyt joksikin aikaa linnarauha ihan muihin asioihin.

    • Kiitos Jukka Kivimäelle ajankohien täsmentämisestä. Norjassa piispat käsittelivät vihkimistä useaan otteeseen. Ratkaisuun johti osaltaan piispakunnan kokoonpanon muuttuminen niinä vuosina, jotka menivät asian hautomiseen. Koneeltani löytyvät kirkolliskokoukselle menneeet esitykset sekä norjaksi että suomeksi kääntämäni versiot.

  6. Kohtuulisen hyvä analyysi tilanteesta Vesa Hirvonen. Loppuun lisäämäsi tulkinta on omasi ja sellaisena odotettu. Itse painottaisin kyllä sitä, että jokaista esille tullutta vihkimisiä käsitellään tapauskohtaisesti.

    Oma tulkintani on, ettei pappia jatkossa lähtökohtaisesti rangaistaisi pelkästään sillä perusteella, että hän on vihkinyt samaa sukupuolta olevan parin. Sanktio säilyy kaitsennan keinovalikoimassa, mutta sitä käytetään maltillisesti. Arvelen, että asia riippuu myös siitä, miten ko. vihkipappi toimintaansa tuomiokapitulille perustelee.

    • Jos samansukupuolisen parin vihkinyt pappi edelleen joutuisi perustelemaan työnsä se ei olisi suurta pidättyvyyttä asian hallinnassa.

    • Arvostan Teitä Jukka Kivimäki, mutta kuuluuko kirkkoon kuulumattoman hautaan siunaaminen papin virkatehtäviin.

    • Käytäntö kait vielä on kun omaiset asiasta kertovat. Tärkeänä pidetään myös sielunhoidollista asiaa kun muuten kaikki läsnäolijat saatossa voivat olla jäseniä seurakunnissaan.

      Miten sitten samansukupuolisen tahtomisen vahvistamista kysyvät edellistä katsoen. Saattojoukosta kaikki pari mukaanlukien voivat olla kirkon jäseniä. Eikö näin sielunhoidollinen aspekti ole yhtä tärkeä saatolle kuin poisnukkuessamme läheistemme kannalta.

      Kun vanhemmasta parista kysymys on perhepiireissä yhtyltisesti voitu aterioida yhdessä, ja kaikkien tiedossa olleen myötätieto parikunnan samanmielisestä katsomisesta toisiinsa, vaikkakin samansukupuolisina. En usko kenenkään tulleen märehtineeksi lautasensa kanssa vaan yhdessä on voitu katsoa mukava yhteinen hetki.

    • Mitä tapauskohtaisuus tässä tarkoittaisi? Kun pappi vihkii työnantajan määräyksen vastaisesti, asia lienee kirkon/tuomiokapitulin kannalta sama kuin muissakin vastaavissa tapauksissa. En oikein ymmärrä, miten papin perustelu asiaan vaikuttaisi. Työpaikan sijainti sen sijaan vaikuttanee enemmän.

      Aika näyttää, mihin ohjeistus käytännössä johtaa. Ilmeisesti vihkimiseen halukkaita pappeja on runsaasti ja asiakkaitakin joitakin vuodessa. Olisi kiintoisaa nähdä tilasto siitä, montako väärää vihkimistä eri hiippakunnissa voi toimittaa, ennen kuin nakki napsahtaa.

    • Lause ”Esille tulleita vihkimisiä käsitellään tapauskohtaisesti.” on varmaan tarkoituksella muotoiltu väljäksi. Ainakaan osassa hiippakunnista useimmat samaa sukupuolta olevien parien vihkimiset eivät ilmeisesti johda lainkaan kapitulin viralliseen käsittelyyn. Jos joku kantelee vihkimisistä, kantelut on käsiteltävä, mutta varoituksia ei siis lähtökohtaisesti suositella, kuten Jukka arveli. Käsittelyproseduureistahan piispat ovat viimeaikaisissa haastatteluissa esittäneet hieman eri näkemyksiä (Keskitalo, Repo). Todennäköisesti hiippakuntien käsittelytapojen mahdolliset erot tasaantuvat aikaa myöten.

    • Arvelisin, että tapauskohtaisessa tarkastelussa otetaan huomioon myös esimerkiksi se, mitä muuta asiaan liittyy, kuin kirkon avioliittokäsityksen ja annettujen ohjeiden vastainen vihkiminen .

      Tilannekokonaisuuteen, jossa viranhaltija on oman harkintansa mukaisesti tehnyt mitä halunnut tai kokenut henkilökohtaisesti oikeaksi, eikä sitä mitä on ohjeistettu tai käsketty, saattaa liittyä monenlaistakin yksityiskohtaa, jotka on kaikki huomioitava.

    • Sitäpä mietinkin, mitä nuo monenlaiset huomioitavat yksityiskohdat olisivat. Kielletty toimitus ja pappeja koskevat säännöt ovat jokaisessa tapauksessa samat. Olisiko esimerkkejä yksityiskohdista, joiden takia tuomiokapitulin pitäisi päätyä erilaisiin ratkaisuihin?

    • Risto Korhonen
      Otetaan nyt vaikka sellainen tilanne, että olisi vihkinyt työpäivänään ja asian vuoksi olisi jäänyt omia varsinaisia virkatehtäviä vähemmälle hoidolle.

    • Taitaa olla kovin pieni todennäköisyys sille, että tuollainen tilanne syntyisi. Kaksi syytä: työnantajan kiellon vastaisesti toimiva pappi varmasti pyrkii välttämään rikkomasta muita sääntöjä samalla kertaa. Toiseksi, työnantaja varmasti pyrkii välttämään sitä, että vaikuttaisi vainoajalta. Minusta esimerkkisi ei ole realistinen.

    • Risto Korhonen

      Pyysit yhtä esimerkkejä ja annoin yhden. Luettelo siitä mitä kaikkea ei saisi tapahtua olisi varmaan päättymätön.

      Kerron kuitenkin vielä toisen esimerkin, ehkä yhtä absurdin: Jos paikallinen seurakuntaneuvosto kera kirkkoherran on luvannut sakraalitilan käyttöön rukoushetkeä tai ihan jotain muuta tarkoitusta varten, niin silloin ei pidä raahata jotain kuvausryhmää paikalle ja julkaista video, että tulipa vihittyä.

    • Kulttuurisesti ja arvomaailman osalta Suomi sijoittuu selkeästi voimakkaammin muiden Pohjoismaiden rinnalle kuin itäisen Euroopan entisiin marxilais-lenisistisiin maihin tai niiden sosialistisiin yhteiskuntajärjestelmiin. Näiden kahden välillä on tänäkin päivänä merkittävä ero suhtautumisessa seksuaalivähemmistöihin.

      Ennustaminen, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen, on aina vaikeaa, mutta en ehkä käyttäisi hirveästi paukkuja Mikko Sunin esittämän mahdollisuuden miettimiseen. Hirveän vaikea nähdä, että suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin kulkisi Suomessa siihen suuntaan.

      Halla-ahon perussuomalaiset eivät myöskään ole sellainen oikeustopopulistinen voima, joka pitäisi esillä seksuaalivähemistöjen vastaista asennetta. Halla-aho on tässä kysymyksessä ottanut selkeästi etäisyyttä Soiniin. KD on puolestaan poliittiselta painoarvoltaan merkityksetön ja Aito Avioliitto ry lähinnä vitsi.

    • Mikko Nieminen,

      Ei se, että kirkko ajattelee avioliitosta, perinteisesti, luomiskäsityksen mukaan, tarkoita, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvia kohdeltaisiin huonosti.
      Päinvastoin, KAIKKIA syntinsä tunnustavia ja anteeksiantoa kaipaavia kutsutaan Herran pöydän ääreen.

      Ei myöskään kannata sekoittaa yhteiskunnallista ja kirkollista todellisuutta.
      Olet ymmärtänyt sanomani täysin väärin, jos ajattelet, että haluan ajaa seksuaalivähemmistöjen vastaista asennetta. Ei näin, vaan ajatukseni on, että kirkko olkoon kirkko ja yhteiskunta yhteiskuntana toimikoon oman toimintamekanisminsa mukaisesti.

    • jatkoa…

      Kirkon toiminnan lähtökohtana on sen ilmoitusperusta, joka on meille välitetty Pyhän Raamatun ja (luterilaisessa uskossa sitä oikein selittävien) tunnustuskirjojen välityksellä.

      Yhteiskunnallinen päätöksenteko taas perustuu, ja on meillä itsenäisyytemme alusta asti ja oikeastaan jo autonomian ajan loppupuolelta lähtien perustunut demokratiaan, jossa jokaisella täysi-ikäisellä ihmisellä on vapaus antaa äänensä.

    • > Ei myöskään kannata sekoittaa yhteiskunnallista ja kirkollista todellisuutta.

      Ne eivät ole toisistaan riippumattomia. Eivät ole koskaan olleet.

      Faktatiedon lisääntyminen ja yhteiskunnan arvomaailmassa tapahtuneet muutokset ovat johtaneet siihen, että yhteiskunnassa on käsitelty seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä kuten avioliittolainsäädännön muutos.

      Nämä samat asiat vaikuttavat kun kirkossa käydään keskustelua seksuaalivähemmistöjen asemasta kirkossa.

    • Niin, kumpaa kirkossa tulee enemmän kuunnella,
      Jumalan sanaa vai ihmisten muuttuvia mielipiteitä.

      Yhteiskunnan arvomaailman mukaan kirkon ei kannata päätöksiään tehdä.

      Siinä olet oikeassa, että kyllä erilaiset ideologiat ovat kautta historian yrittäneet vaikuttaa kristinuskoon ja kristillisiin kirkkoihin. Esimerkkeinä vaikkapa natsismi, kommunismi jne.

    • > Niin, kumpaa kirkossa tulee enemmän kuunnella, Jumalan sanaa vai ihmisten muuttuvia mielipiteitä.

      Miltä vuosisadalta peräisin olevan ihmisten mielipiteen Jumalan oikeasta sanasta haluaisit ottaa kiintopisteeksi kun alat paaluttamaan esimerkiksi seksuaalieettisiä totuuksia?

    • Eipä niin tarvitse miltään vuosisadalta ihmisen mielipidettä, kun Raamatussa itse Jumala sanoo selvästi, että vain mies ja nainen on tuleva yhteen Hänen siunauksellaan.

    • > Eipä niin tarvitse miltään vuosisadalta ihmisen mielipidettä

      Kyllä meidän vähintään keskiajalle tarvitsee tulla, että ylipäätään minkäänlaisia kirkollisia vihkimisiä on järjestetty.

    • Jos yritettäisi pysyä aiheessa ja asiassa.

      Kyse ei ole homoseksuaalien ”kohtelusta” eikä homoihin ”suhtautumisesta”. Ei myöskään kirkollisesta vihkimisestä.

      Vaan siitä mitä avioliitto kristillisessä kontekstissa on. Ja se löytyy Raamatusta.

    • ”Miltä vuosisadalta peräisin olevan ihmisten mielipiteen Jumalan oikeasta sanasta haluaisit ottaa kiintopisteeksi kun alat paaluttamaan esimerkiksi seksuaalieettisiä totuuksia?”

      -Minkä takia sinua edes häiritsee niin hirveästi se minkä jotkut _uskovat_ olevan Jumalan tahto? Ethän edes usko Jumalaan, ja kirkossa ja uskovien kesken on aina ollut kiistoja. Mutta ne ovat uskovien huolenaihe.

    • ”Ei myöskään kirkollisesta vihkimisestä.”

      -Tämä tarkoittaa siis sitä, että ei ole mitenkään pakollista ja välttämätöntä että kirkko suorittaisi minkäänlaisia avioliittoon vihkimisiä. Mutta kristinuskossa ja kristillisissä seurakunnissa alkukirkosta lähtien avioliitto on ollut miehen ja naisen välinen, ja siihen on liittynyt ihanteita ja elementtejä, joita ei välttämättä ole tunnustettu tai pidetty oleellisina ympärillä vaikuttavassa yhteiskunnassa.

      Mikko Suni puhui siis luomistyön mukaisesta avioliittokäsityksestä, ei muusta.

    • > Kyse ei ole homoseksuaalien “kohtelusta” eikä homoihin “suhtautumisesta”.

      Samaa sukupuolta olevien siviiliavioliitot sekä kirkollinen vihkiminen ovat kaikissa länsimaissa seurausta siitä arvomaailmassa tapahtuneesta muutoksesta, jossa homoseksuaaleja ensin lopetettiin kohtemasta rikollisina (Suomessa 1971) ja sen jälkeen sairautena (Suomessa 1981).

      Jos homoseksuaalisia suhteita pidettäisiin yhteiskunnassa edelleen rikollisena tai eettisesti vääränä, emme kävisi tätä keskustelua nyt tässä ajassa. Minusta olisi hyvin valheellista väittää, ettei tämä asia olisi noussut kirkonkin agendalle sen kautta, että seksuaalivähemmistöistä on tullut hyväksyttyjä ja yhdenvertaisia yhteiskunnan jäseniä.

      Ei tämä ole ensimmäinen muutos, jossa kirkko seuraa yhteiskunnallista muutosta tietyllä aikaviiveellä.

      > Mutta kristinuskossa ja kristillisissä seurakunnissa alkukirkosta lähtien avioliitto on ollut miehen ja naisen välinen

      Höpöhöpö. Ensimmäiset kirkolliset vihkimiset ovat tapahtuneet vasta keskiajalla eli miltei tuhat vuotta alkukirkon jälkeen.

Kirjoittaja

Tulkaa Kaikki
Tulkaa Kaikkihttps://tulkaakaikki.net/
Blogiin kirjoittavat Tulkaa kaikki -henkiset seurakuntavaikuttajat eri puolilta Suomea, kukin omissa nimissään. Yhteistä meille on pyrkimys toimia kirkossa avarakatseisesti lähimmäisyyden hengessä. Tulkaa kaikki -liikkeen perusajatuksen mukaisesti haluamme herättää rehellistä keskustelua kirkon perustehtävästä, lisätä kirkollisen päätöksenteon avoimuutta ja luoda siltoja eri tavoin ajattelevien välille.