Mielestäni tämä uutinen kuvastaa hyvin sitä, että Suomen teologisen instituutin pääsihteeri ei prameasta tittelistään huolimatta ole mikään työlainsäädännön asiantuntija. Tämä osoittaa hyvin, kuinka hataralla pohjalla uskonnollisissa yhteisöissä mennään lakiosaamisen osalta.

Toinen esimerkki oli Lähetysseuran vuosikokous (vai mikä se nyt oli) jossa väenväkisin piti päästä äänestämään homoparien lähetyskieltoon asettamisesta vaikka Tampereen piispa Repo ja kirkon lakimies kertoi kokousväelle etukäteen, että äänestys on aivan turha, koska päätös olisi lainvastainen eikä Lähetysseuran hallitus voisi sitä toteuttaa.

Harmi, että vähenevät vero- ja tukirahat eivät mahdollista sitä, että nämä yhteistöt voisivat palkata itselleen työlainsäädännöstä perillä olevia asiantuntijoita.

Nyrkkisääntönä sitä blogia odotellessa toteaisin, että yleisessä tapauksessa:

(1) työnantajalla on täysi oikeus poiketa yleisestä mielipiteestä, joskin se saattaa olla liiketoiminnallisesti typerää, jos työantaja myy palveluita tai tavaroita suurelle yleisölle.

(2) työnantajalla ei ole milloinkaan mahdollisuutta poiketa lainsäätäjän tarkoituksesta silloin kun tarkoitus on kirjattu lakiin, koska laki on vahvempi oikeusnormi kuin asenne, mielipide tai vakaumus.

Juu, tarkoitin Jukka sitä, että vasta lakipykälän olemassaolo antaa oikeutuksen mennä perusteluosasta katsomaan mitä sillä pykälällä on haluttu sanoa.

Jokatapauksessa tarkoitukseni oli muotoilla nyrkkisääntö siten, että yleinen mielipide ei sido työnantajaa juridisesti mutta lainsäädäntö sitoo.

En ole ihan varma ymmärsinkö kirjoituksesi oikein. Mä en hahmota, mikä ero on sukupuolineutraalilla perheoikeudella ja samansukupuolisten suhteiden perheoikeudellisella tunnustamisella.

Niin sanotun tasa-arvoisen tai sukupuolineutraalin avioliittolain tarkoitus ei ole muuttaa ihmisten sukupuolta eikä myöskään korvata kulttuuriimme kuuluvia tiettyyn sukupuoleen kuuluvia ilmaisuja. Kutsun puolisoani ’miehekseni’ tai ’aviomiehekseni’ ja tältä osin lakimuutos ei tee hänestä ’vaimoani’.

Suomalaisessa lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa puolisosta käytettävä virallinen nimi olisi homoparien kohdalla ”rekisteröidyn parisuhteen toinen osapuoli”. Käytännössä kukaan ei tuollaista nimihirviötä kuitenkaan käytä, eivät edes viranomaiset. Esimerkiksi verohallinto puhuu lomakkeissaan puolisosta riippumatta tämän sukupuolesta ja siitä, onko kyse avioliitosta vai rekisteröidystä parisuhteesta.

Mitä sitten tulee näihin sukupuoli- tai puolisojärjestöihin, joihin viittasit, väittäisin että jos he suhtautuvat homoihin ylipäätänsä kuten kehen tahansa ihmiseen, nuo kysymykset saadaan aina ratkaistua. Jos järjestöllä on puolestaan homontorjunta-asenne päällä, nenä on solmussa oli järjestön säännöt ja lainsäädäntö sitten millaisia hyvänsä.

Mielestäni tällaisia ”saako homoparin puoliso tulla leikkimään hiekkalaatikolle” -kysymyksiä ratkaistaan aniharvoin lakipykäliä tuijottamalla vaan yhteisön kyky hyväksyä ihmisten erilaisuus on kaiken lähtökohta. Jos se löytyy, laki ja omat säännöt eivät ole koskaan este.

Ajattelen siten, että maskuliinisuus tai feminiinisyys eivät ylipäätään ole lainsäädäntöön liittyviä asioita vaan omassa kielenkäytössäni miellän ne kulttuurisidonnaisiksi ja melko subjektiivisiksi tavoiksi arvioida kuinka miehinen tai naisellinen joku henkilö on.

Lainsäädäntö ei siis määrittele sitä kuinka maskuliinen miehen tulee olla eikä miehen maskuliinisuuden määrä vaikuta hänen laista seuraaviin oikeuksiinsa tai velvollisuuksiinsa. Ja sama tietysti naisen naisellisuuden osalta.

Näen kysymyksen maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä siten, että joissain yhteisöissä saattaa olla voimakkaita odotuksia sille, että yksilön tulisi käyttäytyä jonkin maskuliinisuus-feminiinisyys asteikolta löytyvän stereotypian mukaisesti.

Myös minä pidän maskuliinisuutta/feminiinisyyttä erillisenä asiana seksuaaliseen suuntautumiseen. Pohdin, että jonkinasteinen korrelaatio asiasta saattaa löytyä, mutta sen voimakkuudesta en ole varma. Myös mediaa voi hieman syyllistää siitä, että se tyypillisesti esittää homohahmot kovin stereotypisinä, mikä osaltaan ruokkii sitä ajatusta, että homomiehet olisivat naisellisia ja lesbot miehekkäitä.

’Miesten oikeus toimia halutessaan miehisesti’ on mielenkiintoinen termi. Minulle ei ole tullut mieleenkään, että tämä oikeus olisi jotenkin vaakalaudalla tai että sitä olisi kyseenalaistettu. Kun puhun stereotypiasta, tarkoitan sillä juuri päinvastaista eli sitä, että jotakuta painostettaisiin käyttäytymään eri tavalla kuin hän luontaisesti käyttäytyy tai haluaa käyttäytyä.

Minä ole hyvinkin sitä mieltä, että jokaisella ihmisellä on oikeus olla juuri niin maskuliininen tai feminiininen kuin haluaa. Lähtökohtaisesti en myöskään vastusta miessukupuoleen liittyvien oikeuksien ajamista.

Niin hauska kuin tuo viimeisen rivin typo ’oikeuslaiton’ onkin, ehkä parempi silti korjata se ’oikeuslaitokseksi’… 🙂