Mitä jos kirkko tulisi näkyväksi ?

Stiven Naatus kirjoittaa uutisissa kirkon näkymättömyydestä mm. : “ Kirkon yhtenäisyydestä on puhuttu paljon. Silloin kirkolla tarkoitetaan usein vain pientä osaa kirkosta: päättäjiä, työntekijöitä, luottamushenkilöitä, seurakuntien aktiivijäseniä sekä kirkon lähellä toimivia järjestöjä.

Tuosta tuli kummasti mieleen ordinaatio. Sinähän papiksi vihittävät valtuutetaan palvelemaan juuri tuota sisäpiirin joukkoa. Kirkkoa ja sen näkyvää osaa. Toki palveluja saavat muutkin, mutta ne jäävät hyvin satunnaisiksi kohtaamisiksi. Papit välillä korostavatkin palvelijan rooliaan, Joten antaa heidän palvella ajattelevat muut.

Olisikohan tuossa yksi syy siihen miksi kirkko näyttäytyy näkymättömänä. Koko asetelma kun perustuu siihen että papit ovat ne jotka työn varsinaisesti tekee. Palvelemalla seurakuntaa. Seurakunta voi olla vain ottamassa vastaan. Seurakuntaa ei palveleminen oikeasti koske. Siitä seuraa se, että muutkin työntekijät ovat samassa asemassa. Heiltäkin odotetaan palvelua seurakunnalle, mutta seurakunnalta ei oikeasti odoteta muiden palvelua. Puhua siitä voidaan, mutta käytännössä sitä ei tueta.

Kirkon muuntuminen näkyväksi tarkoittaisi käytännössä sitä, että tuon rakenteen täytyisi muuttua. Nyt käytännön tehtävät imee kaikki pappien - ja muidenkin työntekijöiden mehut. Joten aktiivin joukon ulkopuolella oleville jää vain rippeet. Jos edes sitäkään.

Kirkon aktiivisuus pitäisi herättää koskemaan jokaista kirkon jäsentä. Kutsumalla heidät todelliseen lähimmäisen palveluun. Koko ympäröivä yhteiskuntamme huutaa apua, jota kirkko voisi jäsentensä kautta aivan hyvin olla jakamassa tasapuolisesti. Näin kirkon yhteiskunnallinen, hengellinen ja henkinen merkitys moninkertaistuisi. Papit ja työntekijät olisivat toiminnan ohjaajia ja mahdollistajia. Heidän työpaikkansa eivät katoaisi mihinkään. Vapaaehtoistoiminta tarvitsee heitä, eikä heistä voisi silloin luopua. Nyt tilanne on toinen.
Kirkosta voisi tulla ulospäinsuuntautuva ja samalla siihen syntyisi imu. Monet uudet tulisivat mukaan ja sitoutuisivat toimintaan, jota he itse olisivat suorittamassa. Moni haluaisi osallistua ja sen kautta löytää paikkansa ja merkityksensä. Kirkko tulisi hetkessä näkyväksi, kun se oikeasti kykenisi jäsentensä avulla tukemaan koko yhteiskuntaa.

Toisaalta vähän surettaa katsella näitä kirkon hienoja tulevaisuuden näköaloja, kun samalla tietää, ettei ne tule toteutumaan. Kirkon verovarat riittävät seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi aivan mainiosti. Jolloin mitään näin radikaalia suunnanmuutosta ei tarvitse vielä tehdä. Sen jälkeinen kymmenvuotiskausi voikin olla sitten niin jyrkkää alamäkeä, ettei kaipaamani muutos enää silloin ole mahdollinen. Laskelmien mukaan kirkon jäsenmäärä putoaa parinkymmenen vuoden päästä alle 50 prosentin. Se on vain laskelma. Pudotus voi olla paljon nopeampi. Muutoksen toteuttamiseen tarvitaan työntekijöitä, jotka nyt vielä ovat virassa. Nyt olisi mahdollista tarttua härkää sarvista,

10 kommenttia

  • Apostolisessa tunnustuksessa tunnustetaan ruumiin ylösnöusemus. Sitä tarvitaan nyt, että Kristusruumis herää yhtenäisenä ja ravistaa vaatteistaan tämän maailman pölyt.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jumala on salattu Jumala ja Hän on nähnyt hyväksi salata myös omansa. Joten Kristusruumis on myös salattu. Emmekä voi sanoa siitä, että se on tuolla, tai täällä. Yksittäisinä ruumiin jäseninä voimme kuitenkin olla rohkealla mielellä tulevaisuuden suhteen ja odottaa hetkeä, jona kristusruumiskin tulee näkyväksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Kukkonen sanoo:

    Kysymys on seurakuntakäsityksestä, noin vaikeasti sanottuna. Pappien ja seurakuntalaisten roolit on jotenkin vinksallaan. Ihmisten järjestelmissä on usein kysymys vallasta. Evankeliumin asia on kuitenkin palvelemista ja sen edistämstä, mikä tulee Jumalalta. Kirkossamme tuosta palvelemisen oikeudesta on tehty valtakysymys. Kenellä on oikeus ja valtuutus jakaa Sanaa ja sakramennteja, haudata ja vihkiä kristillisesti, julistaa evankeliumia ja opettaa Raamattua?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Paljon ajatuksia… Usein papin päätös sanoihin kuuluu: ”Menkää ja palvelkaa ilolla..”

    Kun alkuseurakunnat kokoontuvat pienissä perhe keskeisissä ryhmissä ja aikalaisissa kodeissa ja synagoogissa, niin ajatus oli yhteen kokoontumisessa , jossa jaettin Sanaa ja Leipää ja elämää jatkettiin kodeissa ja lähimmäisiä auttaen ja naapureita palvellen. Osalle tuli tehtäväksi kiertää eri seurakunnissa opettamassa Kristuksen sanomaa ja vahvistaa sitä Armon Evankeliuimia, jonka perustana ei ollut tekohurskaus , vaan rehellisyys ja totuus, joka riisuu lakihenkisestä itsevalitusta Jumalan palvomisesta. Paavali kirjeet ovat täynnä tätä historiaa, kun ne osaa sijoittaa paimenkirjeiden muotoon.

    Lähimmäinen tarkoittaa muuten sanan varsinaisessa merkityksessä sitä ihmistä joka on kädenmitan päässä sinusta. Heitä meidän on palveleminen, puolisoa, lapsiamme, naapureita ja ystäviä, sekä niitä vieraita, jotka luoksemme siunaantuvat, ystäviä ja jne. Keneltäkään ei siis puutu työmaata. Pappien tehtäviksi on valittu sakramenntien jakaminen ja opettaminen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Ismo Malinen:””ähimmäinen tarkoittaa muuten sanan varsinaisessa merkityksessä sitä ihmistä joka on kädenmitan päässä sinusta. Heitä meidän on palveleminen, puolisoa, lapsiamme, naapureita ja ystäviä, sekä niitä vieraita, jotka luoksemme siunaantuvat, ystäviä ja jne. ””

    Onko lähimmäinen myös hän joka on kädenmitan päässä eli yltää lyömään turpaan ja lyö, tuleeko häntäkin rakastaa lähimmäisenä niinkuin itseä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Parviainen sanoo:

    Viidentoista viimeisen vuoden aikana maassamme on syntynyt noin 60.000 lasta vuodessa. Heistä on kastettu noin kolme neljästä. Jokaisella kastetulla on ainakin kaksi kummia. Pelkästään rippikoulua edeltävän ajan kristillisen kasvattajan rooliin on siis tuona aikana kutsuttu noin 1,4 miljoonaa henkeä.

    Kummit tekevät joka ilta hiljaista esirukoilijan työtään. Sitä ei merkitä toimintatilastoihin, mutta se on korvaamattoman arvokasta kirkon työtä. He antavat monelle sitä hengellistä evästä, jota Kotimaan toimitus koettaa omassa blogissaan (https://www.kotimaa.fi/blogit/ovatko-hengelliset-evaasi-syota/) kutsua näkyviin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jospa edes tässä päästäisiin toiminnan tasolle. Jos kirkko halutaan näkyväksi oikeasti, niin se edellyttää toimintaa, jota ei nyt vielä ole. Kummiutta voisi suunnata myös niin että paikkakunnalle muuttavat saisi toimintaan tutustumista varten oman ”kummin”. Hänen kanssaan voisi yhdessä tutustua seurakuntaan, sekä samalla koko paikkakuntaan. Näin luotaisiin sitä kaivattua yhteisöllisyyttä seurakuntaan.

    Entäpä nuoret perheet. Heistä monet elävät noita ruuhkavuosia, kuin sumussa. Aikaa ei jää omille harrastuksille, eikä parisuhteelle. Jospa seurakunnan vapaaehtoiset lähtisivät jelppimään. Ilmainen lastenhoito olisi monen avioliitonkin pelastus

    Entäpä syrjäytyminen. Ala-asteella pojilla on vaihe, jolloin miehen läsnäolon puuttuminen kodissa, johtaa herkästi siihen että poika jää pois harrastusryhmistä. Pojat jäävät kotiin ja syrjäytymiskehitys lähtee siitä. Silloin , kun löytyy joku seurakunnan vapaaehtoinen, joka vie harrastuksiin, niin pojan tulevaisuudelle se voi olla ratkaiseva merkityksellistä.

    Seurakuntalaisten aktivoimisella kirkko tulisi näkyväksi. Tehtävien runsaus odottaa ja vain mielikuvitus on rajana. Kaikelle sille, missä kirkko voi olla mukana.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Kun avaamme silmämme, näemme enemmän.

      Vapaaehtoistyö-verkkosivulta (https://vapaaehtoistyo.fi/oulu/) näkyy mm. että Oulussa on meneillään mielenkiintoinen kummiuteen liittyvä hanke nimeltä Kiinnostaisiko Sinua elämän mittainen vapaaehtoistehtävä?

      Voin myös kuvitella, että vapaaehtoistehtävään nimeltä Tule ihmeessä Pyhälle Tuomaalle messunystäväksi! voisi hyvinkin ilmoittautua henkilö, joka on valmis olemaan jollekulle vastamuuttaneelle ”tutustumiskummina”. Hankkeen vetäjä näyttää nimittäin olevan ideoille avoin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirkon sijainti keskellä kylää, antaa kirkolle hyvät näköalat kyläläisten arkeen, joten kirkko voi sille ojentaa auttava kätensä. Se käsi kyllä nähtäisiin. Näin kirkolle syntyy keskellemme aivan uudenlainen merkitys. Seurakuntalaiset voivat kokea olevansa jossain tosi tärkeässä ja suuressa mukana.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kiitos Jouni P. linkistä. Kyse muutoksessa on enemmästä kuin Oulun vapaaehtoistoiminnan ideoista. Kirkossa tarvittaisiin aidosti tilaa omaehtoiselle toiminnalle ja lupaa sellaisen organisoimiseen. Sekä samalla sen hyvään seurantaan, jotta pysytään kirkon reunaehtojen sisällä. Nyt toiminta on täysin työntekijöiden käsissä. eikä omille intuitioille ole tilaa.

    Mulla syntyy aina välillä ideoita, joiden toteuttamisen voin aivan hyvin organisoida alusta loppuun itse. Onhan siitä paljon kokemusta jo kertynyt. Monenmoista olen järkännyt ihan omin päin. Silloin tietää että homma toimii. Jos jotain menee pieleen, niin itseään voi syyttää. Sen sijaan jos vien idean kirkon organisaatioon, niin se todennäköisesti hukkuu kirkon byrokratian rattaisiin. Taikka sitten muuntuu aivan toisenlaiseksi, kuin itse olisin sen järkännyt. Eikä enää edes ehkä palvele sen alkuperäistä tavoitetta. Mielelläni tekisin tuon kaiken kirkon sisällä, mutta kun tiedän miten hankala mitään uutta toimintaa on mahduttaa seurakunnan ohjelmaan, niin ennemmin hoidan asian yksin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.