Keskiviikkona Joensuussa päättyi kaksipäiväinen piispainkokous, jonka jälkeen Suomi jäi hämilleen. Epäselväksi tuntui jäävän, mistä siellä oikein päätettiin. Ohessa rautalangasta väännetty näkemykseni siitä, mitä Joensuussa tapahtui.

Mitä piispat tekivät?

Piispainkokous vahvisti Joensuussa selontekonsa siitä, miten kirkko käsittää avioliiton. Selontekoa pyysi kirkolliskokous, kirkon ylin päättävä elin. Piispat, paimenten paimenet, siis kertoivat taas kerran kaikelle kansalle, mitä mieltä kirkko avioliitosta on.

Selonteon mukaan avioliittoa on pidetty monissa paikoissa ja monina aikoina miehen ja naisen välisenä ja sitä se on luterilaisessa kirkossakin. Selonteko taustoittaa avioliittokäsityksen historiaa Jeesusta edeltävältä ajalta reformaatioon ja tämän päivän Suomeen. Siinä myös todetaan, että kirkon käsitys on yhä se, että avioliiton osapuolet ovat mies ja nainen, vaikka laki avioliitosta Suomessa muuttuukin. Samaa sukupuolta olevaa paria ei siis voi vihkiä tai siunata. Mutta heidän kanssaan ja puolestaan voi rukoilla, selonteko huomauttaa.

Useaan otteeseen selonteko myös muistuttaa, että kaikkien ihmisarvoa tulee kunnioittaa, vaikkei heidän valintojaan aina ymmärrä.

Tämä ei ole kellekään uutinen. Niin kuin ei sekään, että piispat tekivät työtä käskettyä.

Silti keskiviikkona monet mediat uutisoivat, ettei piispainkokouksen mukaan homopareja vihitä tai siunata.

Näiden uutisten rivien välissä kuultaa odotus siitä, että piispojen olisi pitänyt tehdä jotakin toisin.

Mitä piispat olisivat voineet tehdä toisin?

Samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja siunaamisesta kirkossa päättää kirkolliskokous. Piispojen tehtävä on johtaa niin pappeja kuin seurakuntalaisiakin uskon tiellä. Joidenkuiden näkökulmasta piispat piiloutuivat toimeksiannon ja marssijärjestyksen taakse.

Ilkeämielinen voisi rinnastaa piispan toiminnan siihen, miten toimii maahanmuuttovirkailija, joka antaa kielteisen turvapaikkapäätöksen. Virkamies voi vedota siihen, että on vain osa järjestelmää, yksi ratas koneistossa. Mikäli hänen päätöksestään kehkeytyy tragedia, hän voi puolustautua noudattaneensa vain yhteisesti sovittuja sääntöjä.

Piispoilta ei kuitenkaan voi odottaa ihmeitä. Inhimillisyyttä sen sijaan voi. Selonteon puhe lähimmäisenrakkaudesta ei jää mieleen, jos sen päällimmäinen viesti on, että heitä emme vihi emmekä siunaa. Jos oppi tai perinne jakaa seurakuntaa, olisi piispojen tehtävä pyrkiä aktiivisesti yhdistämään sitä esimerkiksi suoralla puheella. He olisivat voineet myöntää aikaisempaa avoimemmin, että kysymys on kiperä ja jakaa piispojakin. Tunnepuhe ei oppia muuksi muuta, mutta antaa osviittaa siitä, että ei tämä kellekään helppoa ole.

Mitä kävi selonteon julkistamisen jälkeen?

Sukupuolineutraalista avioliittolaista on vuosien varrella tullut kirkon kohtalonkysymys. Rivikristityn, kansanedustajan ja tuolloin puoluejohtajan Päivi Räsäsen (kd) kommentit televisiossa lokakuussa 2010 saivat aikaan erovyöryn. Tuona vuonna kirkosta erosi yli 80 000 jäsentä, kun edeltävänä vuonna määrä oli yli 40 000.

Piispainkokouksen jälkeen eroakirkosta.fissä eromäärät ovat olleet kaksi päivää kaksinkertaisia eli noin sadan eronneen sijasta kirkon on jättänyt noin 200 jäsentä. Se on huomattavan vähän. Syynä siihen saattaa olla se, että samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen tai siunaaminen ei enää saa aikaan samankaltaista erovyöryä kuin aiemmin. Tai se, että piispat pidättäytyivät kannanotosta ja välttivät keskustelun kuohahtamisen.

Miten selonteko käytännössä vaikuttaa?

Selonteon jälkeen vastuu lähimmäisenrakkauden toteutumisesta jää seurakunnille ja papeille. Seurakunnat voivat yhä kieltäytyä antamasta tiloja samaa sukupuolta oleville pareille, jotka tahtovat rukoilla papin kanssa. Samoin papit voivat kieltäytyä, mikäli samaa sukupuolta oleva pari heiltä rukousta toivoo.

Lisäksi pappi voi ensi vuoden maaliskuusta alkaen rikkoa kirkkojärjestystä käyttämällä uuden lain hänelle suomaa valtaa eli vihkimällä samaa sukupuolta olevan parin. Sen seurauksia ei tiedä vielä kukaan, sillä arkkipiispa Mäkinen ei halunnut täsmentää rangaistuksia vedoten siihen, että piispat käyttävät itse hiippakunnissaan tuomiovaltaa kyseisissä tapauksissa.

Päällisin puolin melkein kaikki on niin kuin ennen. Ja kuten arkkipiispakin totesi: keskustelu jatkuu.

Antti Berg