Missä on vaikuttamaan pyrkivät naiset ?

Kesän aikana olemme lukeneet seisemäkymmenen aktiivin blogistin tekstejä. Niistä vain alle kymmenen on naisten tekemiä. Miksiköhän naisten kirjoittamia blogeja pääsee näin harvoin lukemaan?

14 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Piti olla: alle kymmenen kirjoittajaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    Minulla ainakin on aika paljon muuta tekemistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Pekka: ”Miksiköhän naisten kirjoittamia blogeja pääsee näin harvoin lukemaan?”

    Johtunee siitä, että naiset kirjoittavat blogeja harvemmin.

    P.S. ”Olla” verbin monikon kolmannen persoonan preesens kuuluu ”ovat”. Otsikon tulisi kuulua siis: ”Missä ovat vaikuttamaan pyrkivät naiset ?”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Pesonen sanoo:

      Kiitos Kimmo kieliopin opettamisesta. Sen oppiminen on tuottanut lapsuudessa niin paljon turhautumista, että se näkyy yhä näissä teksteissäni, joita joudun jatkuvasti muokkailemaan ja silti mitä oudoimpia sanahirviöitä jää luettavaksenne. Lukihäiriön ja vain toisen silmän varassa operoidessani, on suuria vaikeuksia havaita tekemiäni virheitä. Jos odottaisin sitä, että kykenisin tuottamaan virheetöntä tekstiä, niin oma kirjallinen ilmaisuni loppuisi siihen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Virheettömyys ei liene itseisarvo. Se palvelee viestin ymmärtämistä oikein.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kuitenkin kirkon toiminnassa naisia on enemmistö. Miehiä on suhteessa yhtä vähän, kuin naisia Kotimaan aktiivisissa kirjoittajissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Tämä blogialusta lienee enimmäksen terapiaa (toki tärkeää) meille kirjoittajille. Vaikuttamaan pyrkivät (myös naiset) tekevät vaikuttamistaan ihan muissa kabineteissa, niissä joissa päätetään rahasta. Rahahan tuntuu monessa suhteessa olevan se tärkein vaikuttamisen vaikutin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kiinnostaisi ymmärtää lisää siitä, mikä saa naiset jäämään pois kanavalta. Aika ylläri on se etteivät he juuri edes kommentoi tätä. Seijalla sentään on muutakin tekemistä. On sitä mullakin ja sieltä niitä blogien aiheita pulppuilee lisää. Joten Seijan selitys ei ole ehkä kovin kattava.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kiitos kysymyksestä. Vastaan omasta puolestani. Keskityn omiin töihini kirjailijana ja yrittäjänä. Koen ne riittäviksi vaikuttamisen mahdollisuuksiksi. Koska kirjoittaminen merkitsee minulle työtä ja toimeentuloa, ei jää rahkeita eikä kiinnostusta kirjoitella korvauksetta sinne tänne. Joitakin vuosia sitten kyllä kirjoitin muutamia blogeja minulle rakkaan kirkon asioista, mutta kyllästyin varsin pian esim. K24-keskustelukulttuuriin: muutamiin ahkeriin kaiken komentoijiin, joihinkin jyrkkämielisiin jne. Haluan suojella itseäni, jotta jaksaisin tehdä työni ja säilyttäisin mielenrauhani ja elämäniloni. Olen myös ajatellut, että tärkeämpää kuin nettikeskusteluissa mukanaoleminen on rukoileminen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Hyviä perusteluita Minna. Mulle Kotimaa 24 on muodostunut ennemminkin mielenrauhan lähteeksi. Olen aina ollut pohdiskeluihin uppoavaa tyyppiä. Joten tähän keskittyminen antaa virtaa. Jossain vaiheessa olen myös ajatellut lopettamista, ihan samoista komentointiin liittyvistä syistä. Keskustelut on oikeastaan aika harvoin rakentavaa ja hyödyllisiä.. Itselle kirjoittaminen on enemmän omien ajatusten selkeyttämistä. Vaikuttaminen jonkun elämään tapahtuu usein nimeomaan tekstin kautta. Ehkä sekin mahdollisuus on potkimassa eteenpäin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Näitä tekstejä lukemalla saa mukavia adrenaliinipiikkejä. Niitä miehet kaipaavat, mutta ehkä naiset ei niinkään. Joten siinä saattaa olla yksi vastaus kysymykseeni.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Me miehet erehdymme pitämään keskinäistä piikittelyämme asioihin vaikuttamisena. Ei maailma sunpieksennällä muutu – ainakaan paremmaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Emilia Karhu sanoo:

    Oma kokemukseni on, että kyllä bloggausten alle syntyy ajoittain myös todella mielenkiintoista, syvällistä, moniulotteista ja tasokasta keskustelua. On ollut nostalgista ja kiinnostavaa palata nyt blogistien joukkoon, kun olen opintovapaalla. Jossakin vaiheessahan blogiosion nimeksi muutettiin nimenomaan ”lukijablogit” (alleviivaamaan sitä, että blogien sisällöt eivät ole toimituksellista sisältöä), jonka jälkeen me Kotimaan toimittajat emme enää ole voineet blogata. Nyt saan blogata vuoden, kun en kuulu toimitusvahvuuteen. ’

    Paljon olen itsekin miettinyt tuota naisten ja erityisesti ehkä vielä nuorten naisten vähäistä määrää Kotimaan blogistien joukossa. Ymmärrän ihmisiä, jotka kokevat keskustelukulttuurin osittain ahdistavaksi, mutta mielestäni se ei ole koko totuus. Itse pystyy vaikuttamaan melko paljon siihen, minkä tyyliseksi kommentointi oman bloggauksen alla muodostuu. Toisaalta olen ehkä huono sanomaan: aloitin työurani Kotimaassa aikanaan vuosia sitten juuri Kotimaa24:n moderointiprojektista, jossa todella perin juurin pohdittiin kommentointikäytäntöjä ja tyylejä ja sitä, mikä on sallittua ja mikä ei. En siis säiky enkä pelästy kovin helposti. Mielestäni keskustelu on nykyisin vähemmän kärkevää ja piikikästä kuin joskus ammoisina alkuaikoina (mikä on hyvä) mutta ehkä se on myös yksipuolisempaa ja laimeampaa, mikä ei ole niin hyvä. Yksi syy yksipuolisuuteen on naisten vähäienen osuus keskusteluissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.