Minustako mystikko?

Helsingin Vanhassa kirkossa on alkanut mielenkiintoa herättänyt sarja ”Mystiikka ja minä”, joka kestää koko kevätkauden. Vetäjät ovat taattua asiantuntemusta edustavat Lauri Maarala ja Pekka Yrjänä Hiltunen. Sarja on jo alkanut tuntemattoman mystikon kirjan ”Tietämättömyyden pilvi” esittelyllä ja ohjauksella siihen liittyvään kristilliseen meditaatioon. Ensimmäinen kerta veti kirkkoon runsaan osanottajamäärän.

Maallikossa voi herätä kaikenlaisia kysymyksiä sarjan luonteesta ja tavoitteista. Onko kyse jonkinlaisesta kurssituksesta opetuksen ja harjoittelun avulla kohti mystikoksi tulemista: ”Minustako mystikko?” Onko se jonkinlainen hengellinen vastine mindfullnessille? Onko kyseessä uusi harrastusmuoto?

En vastaa sarjan vetäjien puolesta. Puhun omiani omien kokemustenikin varassa. Tietämättömyyden pilvi avautui minulle vuosikymmeniä sitten hengellisen harjoituksen lähtökohdaksi. Toinen vaikuttava teos oli Tito Collianderin ”Kristityn tie” (Asketernas väg).

Kysymys kurssituksesta mystikoksi on väärä olettamus. Samoin harjoitus mielenrauhaan jonkin meditaatioteknikan kautta. Mystiikkaa ei harrasteta, sillä ei tartuta hetkeen ja avarreta tietoisuutta olemassaolosta aistivaikutteiden, liikunnan, rentoutuksen avulla.

Mystikoksi ei voi pyrkiä suoritusten kautta. Se on armoitettu asia, jonka ydin avautuu Jumalasta toimivana tekijänä. Mystisen kilvoituksen tie on juuri avautumista armon läsnäololle omassa itsessä. Ytimenä on suuri mysteeri: Että kaikkivaltias ääretön Jumala avutuu todellisuudeksi pienen ihmisen rajalliseen tietoisuuteen ja antaa samalla tämän kokea silmänräpäyksellisen hetken jumalallista rajattomuutta. Se on kuin valon sokaiseva leimahdus. Siksi puhutaan mystisistä valaistumisen kokemuksista. Niissä Kristuksen kirkkaus käy todeksi sielun silmille.

Mysteeri on Jumalan Kristuksessa osoittama rakkaus: Kristus meissä, kirkkauden toivo. Juuri toivo lähentyä Jumalaa on kilvoituksen motivaatio. Ihminen alkaa tuntea elävän Jumalan läsnäolon aina voimakkaammin, kun asettuu omalta osaltaan avoimeksi Jumalan eteen. Avautuminen Jumalalle on rukouksen varassa mahdollista. Mystinen kilvoitus on nimenomaan rukousharjoitusta, sen sisäistämistä koko elämänsä tärkeimmmäksi toiminnaksi. Siinä on Henki ja Elämä Jumalan yhteydessä.

Ei rukousta ja sen harjoittamista tarvitse itse asiassa erikoistaa mystiikan nimellä. Jumalan länsäolon ihme todellistuu jokaiselle syvästi kaipaavalle, toivovalle Kristuksen seuraajalle, joka avautuu rukouksessa Jumalan yhteyteen ja jolle Jumala käy kaikenkattavaksi todellisuudeksi itsessään, elämässä ja lähimmäisissä. Rukous ei ole itsekeskeistä, vaikka rukoilija on kokeva minä: hän kokee todeksi uskon ja rakkauden, joka on Jumalasta. Kun ihminen kokee Jumalan suunnatttoman vaikutuksen, hänen persoonallinen minätietoisuutensa avartuu paitsi Jumalan sinätietoisuuteen myös lähimmäisiä kohtaan metietoisuudeksi. Itse asiassa Metietoisuudessa kaikki ovat yhtä: Jumala, minä ja lähimmäinen.

Mystiikka-sarja Vanhassa kirkossa ohjaa ymmärtääkseni syvenevään rukouksen harjoitukseen. Rukous ei ole vain suun puhetta Jumalalle vaan pyhää kanssakäyntiä Jumalan kanssa (sacrum commercium). Miksi sarjassa korostuu otsikkoa ajatellen mystiikka harjoituksen luonteena, selittyy ennen kaikkea sillä, että ohjauksen perustana toimivat kristillisen tradition tunnetut mystikkokilvoittelijat. He ovat oppaita ja perikuvia. Se ei tarkoita, että sarjan osanottajille annettaisiin lopuksi mystikon seppele tai sädekehä.

  1. Miksi mystiikasta ei voisi puhua mystiikkana? Onhan krist. usko melkoperäisen mystinen uskonto. Mystiikka sanan juurena on yksinkertaisesti silmään viittaava sana myo (vrt mykiö) ja se tarkoitti vain silmälle näkymätöntä.

    Ut:ssa sanaa mysteerion (latinaksi occultus) käytetään 28 eli 4 x 7 kertaa. Jeesus, Paavali ja varhaiset kirkkoisät viitasivat usein tiettyihin mysteereihin.

  2. Blogistin esittely sarjalle lisää ruokahalua tietää enemmän. Hän sanoittaa muutania keskeisiä oivalluksia mystiikasta uteliaisuutta herättävällä tavalla. Toivottavasti sarja vetää kuulijoita.

    Olipa hyvä että saatiin tietää sarjan oikea otsikko. Se on hyvä ja luo aivan toisenlaiset odotukset . Mystiikkaan tutustumisessa on herätysliikkeiden marinoimassa Suomessa korkea kynnys. Tavallisin vastaväite on että hengellisillä harjoituksilla yritetään ihmisteolilla päästä taivaaseen. Suosittelisin epäilijöille Vahaan Kirkkon menoa.

    Tuo blogistin mainitsema Tietämättömyyden pilvi on erinomainen , mutta ei helppo , avaus tutkimaan sitä mitä edellä menneet ovat oivaltaneet.
    Sen merkillinen sanoma on että syventymällä tietämättömyyteensä voi tehdä löytöjä joita ei ole edes osannut kuvitella ja että tietämättömyyden syveneminen raivaa pois mieleen rakennetut rakennelmat, puhdistaen etsijän kokemaan syvempää tietämättömyyttä.

    • Joudun vieläkin pyytämään anteeksi harhaanjohtamista kirjoituksessani. Se ei ole Vanhan kirkon sarjan esittely, vaan sen tiimoilta heränneitä ajatuksiani mystiikasta. Itse en pääse osallistumaan tilaisuuksiin, joten minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta ensimmäisestäkään.

      Kirjoitukseni pontimena oli tavallaan ennaltakin torjua joitakin ennakkoluuloja ja -odotuksiakin, mitä kristilliseen mystiikkaan voi liittyä. Myös mahdollisia oudoksumia sarjan nimenmukaisesta luonteesta, mystikkojen ja minän rinnastuksesta.

  3. ”Kyllä mystiikasta voi puhua mystiikkana, mutta se voi erikoistaa tärkeintä asiaa: koko kristinuskon ydin on mysteeri. Kristus meissä, Jumala ihmisessä.”

    Mysteeri on arvoitus, salaisuus. Mystiikka taasen on ”jumaluuden välittömään yhteyteen pyrkivä uskonnollisen elämän muoto”. Katolisen kirkon oppia voidaan pitää mystiikkaan kuuluvana. Tästä esimerkkinä Ristin Johanneksen Pimeä yö -kirja. Näissä ihminen rakentaa tikapuita taivaaseen, ohjaa ja näyttelee itse tekemissään lavasteissa. Oikea suunta on kuitenkin, että tikapuut lasketaan alas taivaasta.

    Mystiikan ongelma on siinä, ettei voi tietää, minkä jumaluuden kanssa joutuu tekemisiin. Samanlaisia kokemuksia kuin kristillisessä mystiikassa koetaan idän uskonnoissa. Otan esimerkiksi äiti Amman, jota on lähdetty Suomestakin seuraamaan. Tuntemusten täytyy olla hyvin syvällisiä, kun kuuntelee äiti Amman opetuslapsia.

    Näkisin, että apostolinen lähestymistapa on mysteeri, salaisuus, joka pitää pystyä hahmottamaan ja rakentamaan ymmärryksen, hereillä olevan tietoisuuden kautta. Mysteerin ymmärtämisessä ei saisi langeta mystiikkaan, jota ymmärrys ei pysty tiedottomassa tilassa hallitsemaan. Mystiikan houkutus on vahva, kuin oikotie, jotta ei tarvitsisi odottaa Jumalan määräämää aikaa mysteerin avaamiseen. Mystikko on kuin tuuliajolla oleva laiva, joka ei tiedä, mikä tuuli sitä kuljettaa ja mihin satamaan.

    Jumala on luvannut avata mysteerin. Ei ole järkevää koettaa itse väkisin avata ovea, jonka Herra on sulkenut ihmisiltä. Koska se ovi ei aukea ihmisen voimalla eikä viisaudella, niin helposti siirrytään viereiselle ovelle, jossa lukee mystiikka. Se ovi aukeaa. Edelleen on kuin kaksi puuta paratiisissa. Kielletty hedelmä houkuttele. Maista, niin pääset jumalallisiin ulottuvuuksiin.

  4. Tuomaala.”Jumala on luvannut avata mysteerin. Ei ole järkevää koettaa itse väkisin avata ovea, jonka Herra on sulkenut ihmisiltä”.
    Tällä kertaa mitä kirjoitat, on kokonaisuudessaankin melkein hyvä. Tavallisen suomalaisena uskovana meillä on koko ajan tarjolla kaikki, mitä Jumala on ihmiselle tarkoittanut. Meille kaikille on annettu Pyhän Hengen lahja, ja myös piispamme siunaavat ns. karismaattisen kokemuksen, armolahjojen käytön ym. mitä tällainen kokemuksellinen kristillisyydn harjoitus merkitseekin. Kun hengen harrastus pysyy näissä ”raameissa” ollaan myös turvassa mitä harhaan menoon tulee. Tässä koko kuviossa on tärkeää, että oppii erottamaan ja tuntemaan Pyhän Hengen. Tässä voi harjaantua ja myös kasvaa Jumalan tuntemisessa. Mitään eritistä mystiikkaa ei tarvita. On erittäin viisasta todeta, että on ovia, jotka Jumala on meiltä sulkenut. Tähän liittyy hengelliset kiusaukset, kun lähdetään niitä itse aukomaan. Raamatussa on meille tarpeeksi ilmoitusta ja tutkimista koko elämämme ajaksi. Jos Jumala sitten sanoo meille jotain henkilökohtaista, se ei koskaan ole ristiriidassa Raamatun kanssa, ja sen tarkoitus on auttaa meitä hengellisssä kutsumuksessamme ja auttaa ymmärtämään Raamatun ilmoitusta. Raamatussa meille on annettu riittävä ilmoitus siitä,millainen Jumala on. Kun kristittynä elämme ja vaellamme Jumalan yhteydessä, jäämme aina Kristuksen seuraan, niin hyvinä, kuin huonoina hetkinäkin. Emme siis koskaan joudu tuuliajolle. Myös raamatullisen profetismin harjoitus tapahtuu ymmärryksen ollessa koko ajan toimnnassa voimakkaankin elämyksen aikana. Uskon, että voimakkain hengellinen kokemus/elämys, mitä ihminen voi kokea, on tällainen ”profeetaallinen voitelu”. Sellainenkin kokemus sopii hyvin kirkon karismaatiseen ”shabluunaan”. Kenenkään ei siis täydy lähteä merta edemmäs kalaan, kunhan vain ymmärtää sen, mitä kirkkomme puitteissa on mahdollista ”kokea”.

    • Hämäläinen: ”Raamatussa meille on annettu riittävä ilmoitus siitä,millainen Jumala on.”

      On annettu myös profeetallinen sana, joka ulottuu uuteen maailmaan asti. Etenkin karismaattisessa liikkeessä on paljon uutta ilmestystietoa ja profetioita, jotka johtavat harhaan kirjoitusten sanomasta. Tämä suuntaa koettaa tunkeutua väellä ja voimalla perusluterilaisuuteen. Sitä löytyy vahvana sekoituksena myös luterilaisuuden helmoissa pyörivistä herätyskristillisistä liikkeistä.

      Vaikka pidän Lutherin vanhurskauttamisoppia ongelmallisena, niin se antaa hyvän immuunivasteen karismaattisen liikkeen tartunnoille sekä uuden ilmestystiedon profetioille ja profeetoille.

  5. Tuomaala. ”Etenkin karismaattisessa liikkeessä on paljon uutta ilmestystietoa ja profetioita, jotka johtavat harhaan kirjoitusten sanomasta. ” Tässä kannatta olla viisas, ettei mene lapsi pesuveden mukana. ”Siellä, missä on väärää rahaa, on myös oikeata rahaa”. Ns. karismaattinen liike oli 1980-luvun lopulle aika tervehenkinen ja tasapainoinen. Sittemmin 1990-luvulta alkaen on ollut sitäkin enemmän sekoilua. Kuitenkin pitää aina osata erottaa se, mikä on hyvää. ”Koetelkaa kaikki, ja pitäkää se, mikä on hyvää”. Juuri tällä ”hyvällä” saamme asioida. Ja se on täysin mahdollista tapahtua kirkkomme tarjoamissa puitteissa. Koko suomalaisen herätyskristillisyyden typillinen piirre on ollut se, että herätysliikkeet eivät ole ajautuneet ulos kirkosta, vaan pysyneet sen ”siipien suojissa”. Ja tämä on hyvä asia.Näin ”mystiikka” on pysynyt arjen piirissä, minne se kuuluukin. Ihmeetkin ovat ehkä parhaimmillaan silloin kun niitä ei melkein huomaakaan.

    • ”Ns. karismaattinen liike oli 1980-luvun lopulle aika tervehenkinen ja tasapainoinen.”

      Kuuluin noihin aikoihin helluntaiherätykseen. Oli jo silloin huuhaata, mutta sitä ei pystynyt huomaamaan, kun kirjoitusten tunteminen oli heikkoa. Kaikki meni täydestä, koska se näytti oikealta ja vakuudeksi lätkittiin Raamatun jakeita. Toki oli tervettä opetusta, jota muistelen edelleen lämmöllä, viimeksi tänään 🙂

      ”Sittemmin 1990-luvulta alkaen on ollut sitäkin enemmän sekoilua. ”

      Tämän voin allekirjoittaa, vaikka aloin etääntyä karismaattisuudesta. Oppi ei pysynyt kirjoitusten raameissa ja kaikenlaisia valhevoideltuja ja valheprofeettoja sai rampata kaikessa rauhassa sisään ja ulos.

  6. Voit kai kuitenkin panostaa omasta hengen elämästä huolehtimiseen. Olen nähnyt, että jos on elänyt Jumalan yhteydessä Häntä kuunnellen, ja sitten luopuu siitä, voi olla vaikeaa säilyttää kristuksen mielenlaatua ja kiusaus ”ottaa asiat omiin käsiin kasvaa”.
    Muuten kristillisyydessä Jumala aina johdattaa meidät kutsumukseen, ja sitten hengelliset kokemukset annetaan tässä yhteydessä. Joidenkin tällaisten läntistenkin mystikkojen kuvaukset rajojen katoamisesta ja sulautuminen Jumalan, unio-kokemukset, muistuttavat minusta aika paljon hindujen samadhi-kuvauksia tai japanilaisten zen-mietiskelijöiden satoria. Kristillisyydesä meillä on tehtävä rakentaa seurakuntaa ja edistää lähetyskäskyä. Silloin ainakin sellainen hengen harjoitus, jossa joku Jumalan antama kokemus tai kokemus Jumalasta tuntuu itsetarkoitukselta, tai päämäärältä sinsänä, on vähän ongelmallinen. Raamatun mukaan kristityn normali tila on kokemus ”yli ymmärryksen käyvästä rauhasta” ja myös kyky kuulla ”Hengen tuulta”. Tuulestahan sanotaan, ”ettemme tiedä, mistä se tulee, ja minne se menee”. Minusta ei paljon mystisemmäksi tarvitse elämän tulla, ja tämähän on Jeesuksen mukaan uudestisyntyneen kristityn elämän kuvaus. Siis elämistä jatkuvasti Jumalan yhteydessä. Tätä vartenhan olemme pelastetut, ja parannetut ja ”ennalleenasetetut” Jumlan yhteyteen.

    • Juuri näin, kun meihin on kylvetty ”iankaikkinen siemen”, ja kaikki menee hyvin, tuottaa se siemen hedelmän kuin itsestään. Länsimainen ihminen on niin suorituskeskeinen, että on vaikea ymmärtää, että hengen hedelmä ei ole oman ponnistelumme tulos. Suomalaisen kristillisyyden ongelma on lainalaisuus, joka liittyy tähän. Olemme vieraantuneita itsestämme monella tavalla: emme tunne nälkää, ja pitää mennä ravintoterapeutille, nukumme huonosti, ja pitää mennä uniterapeutille, emme tiedä, mikä vaate sopisi, ja pitää mennä stylistille jne. Kun olemme vieraantuneet Jumalasta, hakeudumme ”ohjaajan” luokse. Luulenpaa, että erilaisille mystiikka-kursseille hakeutuu ihmisiä, jotka tahtovatkin tulla jonkun toisen johdatttelemaksi. Varmasti jonkunlaiset hengelliset isät ja äidit ovatkin hyviä, mutta kyllä Jeesuksen ohje on selkeä:”..kun rukoilet, mene kammioosi, ja sulje ovesi…ja isäsi joka salassa näkee.., Matt 5:6. Kyllä ihmisessä itsessään on kaipuu Jumalan yhteyteen, ja Jumalan löytäminen on luontevaa, kunhan olemme uudestisyntyneet ja etenemme kutsumuksessamme. Olemmehan alunperin luodut tähän yhteyteen, ja yhteyden ”katkettua” sovitetut ja ennelleenasetetut Jumalan läsnäoloon.

    • Halu tulla jonkun rahastamaksi? Ehkä tällaistakin väkeä nykyään jossain on. Eiköhän nyt kuitenkin erilainen hengellinen etsintä ole hyvä periaatteessa asia. Minusta kuka vaan saa rauhassa mennä tässä otsikossa mainitulle kurssille.

Huuhtanen-Somero Päivi
Huuhtanen-Somero Päivi
Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.