”Minä luon uuden maan”. Telluksen kohtalo vaakalaudalla?

Raamatun lukijat ymmärtävät sen lupauksia joskus eri tavoin. Eräs esimerkki on odote”meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata.”(2.Piet3:13)

Mihin lupaukseen sinä arvelet tässä viitattavan? Mikä on se ”uusi maa”, josta Raamattu puhuu? Onko kysymys ihan uudesta maapallosta? Vai restauroidaanko Tellus erityisen perusteellisesti?

KR92 monien muiden käännösten ohella viittaa siihen, että Jesajan kirjasta löytyy se alkuperäinen lupaus. Ja Jesajan 65. luvussa Jumala todellakin lupaa: ”Minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu.”(Jes65:17)

Alkuperäinen teksti oli kohdistettu Israelille, jolle luvattiin pääsy ”uuteen maahan”, takaisin omaan maahansa Babylonin pakkosiirtolaisuudesta. Tähän viittaa esimerkiksi Jesajan kirjan maininta siitä, että ”iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.”(jae18) Jerusalemhan todella restauroitiin 70-vuotisen autioituksen jäljiltä. Mutta koska Pietari edelleen ”odotti” lupauksen täyttymistä 1. vuosisadalla, ”uusi maa” ei voi olla pelkästään omaisuuskansan historiaa.

Kuten KR92 edelleen viittailee, ilmaus ”uusi maa” esiintyy kolmannenkin kerran Raamatussa. Ilmestyskirjan loppupuolella kuvaillaan olosuhteita varsin hohdokkaina, aivan kuten Jesajan 65. luvussakin. Apostoli Johanneksen kirjaamassa ”uudessa maassa” on Jerusalem jälleen esillä – nyt ”uutena Jerusalemina”.

Näin Ilmestyskirjassa: ”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan… Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota. Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa… Hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut”(jakeet 3,4)

Toinen Pietarin kirje kertoo myös sen, millaisen tapahtuman myötä ”uusi maa” syntyy. Vaikka Raamattu käyttääkin sanaa ”luoda”, voidaan kertomuksen perusteella puhua ennemminkin perusteellisesta puhdistuksesta, todellisesta syväpuhdistuksesta.

Raamattu paljastaa, että ”uuden maan” synnylle on esikuvallinen tapahtuma muinaisuudessa. Nooa vastaanotti Jumalalta tiedon ”maan hävittämisestä”: ”Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta elollisesta, sillä maa on ihmisten takia täynnä väkivaltaa. Minä hävitän heidät ja maan heidän kanssaan.”(1.Mo6:13). Tuohon ”maan hävittämiseen” viitataan myös 2. Pietarin kirjeessä: ”Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa. Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan”(2.Piet3:6,7)

Uusi maa tulee siis esille tulen puhdistamana, sanoo Raamattu. Ja tulen kohde on siis ”jumalattomat”, mikä viittaa selkeästi ihmisiin. Eläinkunnan tai kasvikunnan tuhosta ei voi olla kyse, eihän siellä jumalattomuutta esiinny. Pietarin kirje kuivaileekin tilannetta eräänlaisena tilinpäätöksenä: ”Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan.”(jae10)

Sellainen Pietarin kirjeen tulkinta, että maapallo poltettaisiin tulella, on suurissa vaikeuksissa muun Raamatun kanssa. Mitä merkitystä silloin olisi Jeesuksen lupauksella ”maan perimisestä”.(Mat5:5). Kuinka paljon se iskisikään korville niitä monia Pyhän Kirjan lupauksia, jotka kertovat maan ikuisesta pysyvyydestä?(Ps104:5;Saa1:4 jne)

Ja ajattelehan: Kun Luojamme Jehova valmisti tämän planeetan ensimmäiselle ihmisparille ja heidän jälkeläisilleen ”viljeltäväksi ja varjeltavaksi”, niin päätyisikö tämä suunnitelma lopulta – ei vain mappi Ö:hön- vaan kokonaan tuhottavaksi? Ei kovin Kaikkivaltiaan arvon mukaista, vai mitä?

 

 

 

  1. Voin kuvitella, kuinka Uuden Tien tai Päivämiehen tilaajapalkintoja lähetettäessä alkaa postimerkkien liimaajalla posket punehtua..

  2. Ylisen mukaan Halpa-Hallin tuotteissa on kristillis-eettinen arvopohja. Ihmettelen kovasti, mitä epäkristillistä on Laaksosen taideteoksissa tai mitä kristillistä on Pyrex lasagnevuoassa.

    Toimitusjohtaja Ylisen on aika turha väittää, ettei kyseessä ole kannanotto seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan. Se kun etupäässä arvioidaan sen mukaan, miten asiakaskunta kokee liikkeenharjoittajan toiminnan ja tuota kokemusta toimitusjohtaja ei voi sanella.

    • Parannusta haluamatonta syntistä pitää suvaita. Hänen syntiään ei tarvitse hyväksyä ja selittää sopivaksi.

    • Tarkennuksena vielä, että suvaitsevaisuus sana pitää sisällään jo erimielisyysen tunnustamisen. Kristitty rakastaa jopa vihollisiaan.

    • Asikaskunta on tavallita suomalasita tallaajaa. Ei heitä kiinnosta homomerkit tai muut propaganda aiheet. Homoseksuaalisuus on kovin marginaalinen ilmiö, kuten vaikka tunnustuksellinen luterilainen kirkko suomessa. Aivan marginaalissa.
      Tästä yhdestä homomerkistä ei sen kummenpaa tule. Unohtuu hetkessä.

    • Paajasella tuntuu edelleen olevan polttava tarve työntää toisia ihmisiä marginaaliin. Todetaan nyt kuitenkin, että kyseiset postimerkit ovat maailmanlaajuisesti yksiä kysytyimmistä koskaan julkaistuista postimerkeistä ja Touko Laaksonen yksi kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia taiteilijoita.

  3. Miekin voin antaa asiakaspalautetta tekemällä ostokseni jossain muualla kuin Halpa-Hallissa!

  4. Hyvä että vielä joku liike uskaltaa seisoa arvojensa takana, kiitos Herralle!
    Itse en tule ostamaan kyseisiä postimerkkejä myöskään.

    • Hirvonen: ”Itse en tule ostamaan kyseisiä postimerkkejä myöskään.”

      Tuskinpa noita enää saisitkaan. Taitavat olla jo menneet kuin kuumille kiville.

    • Vastan itse,eivät myy viinaa, mistä pisteet, mutta takana onkin babtismi eikä perinteinen ev. lut. porukka.

  5. Mun on kyllä henkilökohtaisesti sanottava, että arvostan Touko Laaksonen taidetta ja nostan todella korkealle hattua myös taiteilijalle itselleen. Tulisi muistaa, että suurimman osan aikaa Laaksosen elämästä ja työskentelyajasta homoseksuaalisuus oli kriminalisoitu ja/tai luokiteltu sairaudeksi.

    Halpa-Halli boikottiin!

    • Minä taas vastustan kaikenlaista boikotointia ihmisten mielipiteiden vuoksi. Boikotointia boikotoidakseni olen jo lopettanut Firefoxin käytön, pitääkö mun vielä alkaa käymään Halpa-Hallissa?

    • Helppoahan tässä meikäläisenkin on Halpa-Hallia boikotoida, kun lähin on varmasti satojen kilometrien päässä. Onneksi.

  6. Kyllähän tämä on jo melkoista menoa. Pinnat Halpa-Hallille ja Yliselle, linja pitää ja kauppa menestyy. Kunpa kirkossamme olisi edes vähän samansuuntaista suoraselkäisyyttä niin säästyisimme monelta. Överiksi tämä on mennyt kaikilta osin ja suvaitsevaisuudesta puhuvat ovat kaikkein välinpitämättömimpiä kenestäkään, ikävä kyllä.

  7. Onneksi kukaan ei voi määritellä mitä yksityinen kauppa myy tai mitä yksityinen ihminen ostaa. Jotain vapautta on vielä jäljellä.

    • Eipä ole Tompan merkkien menekissä ainakaan ollut vikaa.

      ”Merkeistä on tullut Suomen historian suosituimpia ja niitä on tilattu ennakkoon 178 maahan.”

    • Kimmo, minä en kylläkään puhunut mitään menekistä vaan jokaisen yksityisen kauppiaan ja henkilön vapaudesta myydä tai ostaa merkkejä. Jos ei halua ko. merkkejä levittää niin se on täysin laillista eikä rikollista.

      Muuten, huomaan, että kommenntini kiinnostavat sinua, sillä olet reagoinut kaikkiin tänään kirjoittamiini kommentteihin. 🙂 Sehän on vain kivaa tulla huomaioiduksi!

    • Salme: ”Kimmo, minä en kylläkään puhunut mitään menekistä vaan jokaisen yksityisen kauppiaan ja henkilön vapaudesta myydä tai ostaa merkkejä.”

      Minä taas puhuin noiden merkkien menekistä, enkä kenenkään vapaudesta ostaa tai myydä niitä. Näyttävät menevän kaupaksi Halpa hallin myyntiboikotista huolimatta.

      ”Sehän on vain kivaa tulla huomaioiduksi!”

      Eikös olekin.

  8. Öh… Minun täytyy kyllä sanoa, että olen oikeasti hämmästynyt jos kukaan homoseksuaali tai homojen puolesta puhuja EI paheksu ja vastusta näitä postimerkkejä, eikä närkästy siitä että tällainen postimerkki antaa homoista ja homoseksuaalisuudesta täysin väärän ja vääristyneen kuvan.
    Että kukaan ei kiirehdi selittämään homous ei siis todellakaan ole irstailua ja pornoa ja että tällaiset merkit eivät missään nimessä edusta homoutta eivätkä kuvaa sitä realistisesti.
    Jos tämän takana seistään ylpeinä eikä nähdä merkkien epäsiveellistä yleisluonnetta, niin moni saattaa alkaa miettiä että onko homous oikeasti tätä.

    Tulivatkohan nuo närkästykset ja Halpa-hallin boikotoinnit nyt jotenkin ”selkärangasta”. Että jos joku taho vastustaa homopornoa (jota nämä merkit mielestäni kiistämättä ovat) niin hän on ”homovihaaja”.

    Ymmärtäisin kannanotot, jos merkeissä kuvattaisiin homosuhteita sellaisina kuin ne halutaan julkisuudessa esittää. Ja mitä suurin osa varmaan onkin… (Toivottavasti ainakin…)

    Itse vastustaisin ehdottomasti ja täysin ”tasa-arvoisesti” (sallittaneen) tämäntyylisiä postimerkkejä, jotka kuvaavat heteroseksuaalisuutta yhtä mauttomasti ja kiikkuvat laittomuuden rajamailla.

    Porno vain ei sovi postimerkkeihin, koska postimerkeissä ei saa eikä voi olla ikärajaa mikä pornografiaan taas ehdottomasti kuuluu.
    Jos pornoa (homo- tai hetero-) pannaan postimerkkeihin, aivan varmasti monet ala-asteikäiset varsinkin pojat tulevat niitä ostamaan. Onko niiden myyminen alaikäiselle nyt sitten laitonta vai ei?

    Itella onnistui rikkomaan omia sääntöjään. Ja luulenpa että tämä tempaus ei lopulta ole homojen eduksi ollenkaan.

    • Vaatii mielikuvitusta nähdä näissä postimerkeissä pornoa. Eihän nämä eroa siitä heteroseksuaalisesta kuvastosta, jota lehdet ja mainokset ovat pullollaan, millään tavoin.

    • Porno on erilajin kuvastoa kuin Laaksosen työt. Vaikka onhan homopornoksi joskus tuomittu myös Michelangelon ”Luominen, jossa kuitenkin alaston homo on neitimäisempi kuin Laaksosella eikä Jumalaakaan voi järin äijämäisenä pitää.

    • ”Jos pornoa (homo- tai hetero-) pannaan postimerkkeihin…”

      Tavalliselle ihmiselle alastomat patsaat tai peukalonpään kokoiset postimerkit eivät aiheuta allergiaa ja ahdistusta. Suosittelen höllentämään pipoa ettet tukehdu.

    • Pitkästä aikaa luin SW:n kommentin ja täytyy sanoa, että kyllä kannatti. Mahtavaa kun joku kertoo ymmärtämättömille, miten taide pitää nähdä ja tulkita oikein 😀

      Tuo pornon näkeminen on vielä bonusta, sehän menee samaan sarjaan kuin Aku Ankan housuttomuuden kauhistelu;)

    • Jos Laaksonen olisi maalannut stereotypian mukaisia homohahmoja, pidettäisiinkö niitä pornona, siveettömänä tai epäkristillisenä?

    • Luuletko Sari,että lukuisat esim. krusifiksit kuvaavat ristiinnaulisemista ja ristiinnaulittua realistisesti sellaisena kuin se ja tuomittu ovat oiekasti olleet?
      Luuletko, että Raamatun enkelit ovat olleet kristillisen kuvataiteen näytämiä punaposkisia pikkupalleroita? Oletko kullut taiteilijan vapaudesta?

  9. Halpa-Halli -ketju on kaupallinen yritys ja saa tietysti valita mitä tuoteita markkinoi. Kaikiin kamppanjatuoteisiin ei siis ole pakko ryhtyä mukaan.

    Olisihan tuo merkki saattanut mennä kaupaksi Halpa-Hallinkin kautta, joten sinä mielessä myyyniin saattaa tulla lovi.

    Uutinen ei kerro miten merkkikampanja oli Postin taholta tarkoitus organisoida. Jos esimerkiksi jollain hampurilaisketjulla on markkinoilla jokin kausituote, niin myös vakiolistan tuotteet ovat tarjolla. Vastaavan asian pitää tietysti toimia näissä postimerkkikampanjoissakin. Myös vakiomerkkejä tulee olla tavanomaisessa laajuudessaan saatavilla. Jos siis Posti yritti tyrkyttää myytäväksi pelkkää kampanjamerkkiä, niin Halpa-Hallin reaktio oli varsin perusteltu.

Rauli Toivonen
Rauli Toivonen
Olen Jehovan todistaja Pyhäjärveltä. Leipäni olen ansainnut perheelleni viimeiset 35 vuotta opettamalla kemiaa ja matematiikkaa paikallisessa lukiossa. Lokakuun alusta 2017 siirryin eläkkeelle ja opetan nyt kanssaihmisilleni vain Raamattua. Harrastan liikuntaa varsin tarmokkaasti: pallopelejä, kuntosalia ja lenkkejä kuuluu viikottaiseen ohjelmaani. Olen kolmen lapsen isä ja myös kolmen lapsen isoisä. Vaimon kanssa yhteistä taivalta on tänä vuonna 42 vuotta. Voit kirjoitella minulle myös meiliä osoitteseen raulitoivonen1@gmail.com