”Minä luon uuden maan”. Telluksen kohtalo vaakalaudalla?

Raamatun lukijat ymmärtävät sen lupauksia joskus eri tavoin. Eräs esimerkki on odote”meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata.”(2.Piet3:13)

Mihin lupaukseen sinä arvelet tässä viitattavan? Mikä on se ”uusi maa”, josta Raamattu puhuu? Onko kysymys ihan uudesta maapallosta? Vai restauroidaanko Tellus erityisen perusteellisesti?

KR92 monien muiden käännösten ohella viittaa siihen, että Jesajan kirjasta löytyy se alkuperäinen lupaus. Ja Jesajan 65. luvussa Jumala todellakin lupaa: ”Minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu.”(Jes65:17)

Alkuperäinen teksti oli kohdistettu Israelille, jolle luvattiin pääsy ”uuteen maahan”, takaisin omaan maahansa Babylonin pakkosiirtolaisuudesta. Tähän viittaa esimerkiksi Jesajan kirjan maininta siitä, että ”iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.”(jae18) Jerusalemhan todella restauroitiin 70-vuotisen autioituksen jäljiltä. Mutta koska Pietari edelleen ”odotti” lupauksen täyttymistä 1. vuosisadalla, ”uusi maa” ei voi olla pelkästään omaisuuskansan historiaa.

Kuten KR92 edelleen viittailee, ilmaus ”uusi maa” esiintyy kolmannenkin kerran Raamatussa. Ilmestyskirjan loppupuolella kuvaillaan olosuhteita varsin hohdokkaina, aivan kuten Jesajan 65. luvussakin. Apostoli Johanneksen kirjaamassa ”uudessa maassa” on Jerusalem jälleen esillä – nyt ”uutena Jerusalemina”.

Näin Ilmestyskirjassa: ”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan… Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota. Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa… Hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut”(jakeet 3,4)

Toinen Pietarin kirje kertoo myös sen, millaisen tapahtuman myötä ”uusi maa” syntyy. Vaikka Raamattu käyttääkin sanaa ”luoda”, voidaan kertomuksen perusteella puhua ennemminkin perusteellisesta puhdistuksesta, todellisesta syväpuhdistuksesta.

Raamattu paljastaa, että ”uuden maan” synnylle on esikuvallinen tapahtuma muinaisuudessa. Nooa vastaanotti Jumalalta tiedon ”maan hävittämisestä”: ”Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta elollisesta, sillä maa on ihmisten takia täynnä väkivaltaa. Minä hävitän heidät ja maan heidän kanssaan.”(1.Mo6:13). Tuohon ”maan hävittämiseen” viitataan myös 2. Pietarin kirjeessä: ”Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa. Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan”(2.Piet3:6,7)

Uusi maa tulee siis esille tulen puhdistamana, sanoo Raamattu. Ja tulen kohde on siis ”jumalattomat”, mikä viittaa selkeästi ihmisiin. Eläinkunnan tai kasvikunnan tuhosta ei voi olla kyse, eihän siellä jumalattomuutta esiinny. Pietarin kirje kuivaileekin tilannetta eräänlaisena tilinpäätöksenä: ”Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan.”(jae10)

Sellainen Pietarin kirjeen tulkinta, että maapallo poltettaisiin tulella, on suurissa vaikeuksissa muun Raamatun kanssa. Mitä merkitystä silloin olisi Jeesuksen lupauksella ”maan perimisestä”.(Mat5:5). Kuinka paljon se iskisikään korville niitä monia Pyhän Kirjan lupauksia, jotka kertovat maan ikuisesta pysyvyydestä?(Ps104:5;Saa1:4 jne)

Ja ajattelehan: Kun Luojamme Jehova valmisti tämän planeetan ensimmäiselle ihmisparille ja heidän jälkeläisilleen ”viljeltäväksi ja varjeltavaksi”, niin päätyisikö tämä suunnitelma lopulta – ei vain mappi Ö:hön- vaan kokonaan tuhottavaksi? Ei kovin Kaikkivaltiaan arvon mukaista, vai mitä?

 

 

 

  1. “Saturnuksen napahalkaisjan mitta” ei liene Raamatun ymmärtämisen ja tulkinnan kannalta mitenkään tarpeellinen.
    Raamattuun liittyvä laajan ja yksityiskohtaisen tarkan astronominen tietämyksen havaitseminen ja tutkiminen on minusta mitä tärkeintä k o k o Raamatun ymmärtämiseksi, minkä ei tarvitse rajoittua vain jonkun uskonnollisen ryhmän itseymmärryksen vaatimaan diskurssiin. Jos Rauli muun ohella myös sitä tutkisit tulisit lähelle sitä,mitä Ef. 3:16-19 sanoo ja tarkoittaa.

  2. Sepolle,

    Kirjoitat: ”Raamattuun liittyvä laajan ja yksityiskohtaisen tarkan astronominen tietämyksen havaitseminen ja tutkiminen on minusta mitä tärkeintä k o k o Raamatun ymmärtämiseksi”

    Ei taida, Seppo, homma näin pelata omalla viisaudella!

    Raamatun sana on profeetallista Sanaa. Raamatun kohdan 1. Pt 1:16-21 perusteella profeetallinen Sana ei ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä! Monissa käännöksissä tässä kohden (jae 19) sanotaan, että lopuksi kointähti (fosforos = valontuoja) koittaa teidän sydämissänne. Seuraavassa jakeessa (20. jae) ”ja”-sanaa ei alkutekstissä ole ollenkaan! Kointähtähden syttyminen tarkoittaa Kristuksen toista tulemusta eikä mitään jonkun tutkijan näkemystä ja kointähden tapaista oivallusta sydämessään! ”Juutalaiset käyttivät sanontaa ”sydämissänne tietäkää”, mutta eivät koskaan ”kointähti koittaa sydämissänne” (Saarisalo)” Viesti on siis: ”…päivä valkenee ja kointähti koittaa. Sydämissänne tietäkää…”

    HYvä vielä huomata, että Raamatun sana on vahvempi, kuin mikään ilmestys tai jonkin tutkijan oivallus: ”Ja sitä(kin) lujempi on meille nyt profeetallinen sana..(jae 19 alku).”

  3. Tässä oli Marjakangas kysymys läh innä Saturnuksesta eikä Venuksesta eli Kointähdestä.
    No molemmatesiintyvät paitsi Kristus- ja Antikristus symboleina myös konkreettisina taivaankappaleina. Geneiksen1. lauseen lukaurvo 2701 on e3sim. 12 Venuksen vuotta a 225 v /kpl. Raamattu siis alkaa ja päättyy Venus viitteillä.

    Saturnuksen yksi nimi Sumerissa oli El ja hepreassa nimi on Kiun. Ei sattuma että Kiun ja EL ohjim saavat saman lukaurvon 86!
    Ja kenellä on omaa viisautta ja kenellä mahdollisesti joiltain henkiolennoilta saatua on sitten pitkälti juuri ja nimen omaan uskonkysymys…

    Ja jolla ymmärrys on, olkoon sitten omaa tai ei, kertokoon keskenään Set’n numerot 105 ja 807 ja 912 ja ymmärtäköön mitä tulo 5040 merkitsee…

  4. Raulille,

    Olen ilolla lukenut bloggiasi! Näin olen minäkin omissa Raamatun tutkailuissani asian ymmärtänyt! Loppuvetona on hyvä huomata, kun Ilmestyskirja esimerkiksi puhuu uusista taivaista ja uudesta maasta, kreikkalainen alkuteksti sanssa -”uusi” käyttää sanaa kainos (sanajuuresta ken, joka merkitsee ”astua esiin uutena, tuoreena” siis uudistettuna, ”siivottuna”) eikä neos-sanaa, joka tarkoittaa sellaista uutta, mikä ei ennen ole ollut olemassa!

    Toisaalta ei Jumala luomistöissään ole epäonnistunut. Heprean baaraa (luoda) tulisi heti Raamatun alussa (Alussa loi Jumala…) kääntää ”Alussa on Jumala luonut…” Baaraa-sana on heprean perfekti, mutta se ei tarkoita vain mennyttä aikaa! Siinä ei puhuta aika- vaan arvokategorioissa. Siinä puhutaan samalla kertaa sekä menneestä, nykyisestä että tulevasta ajasta. Se merkitsee, että Jumala on jo edeltä suunnitellut ja luonut lopputulosta myöten taivaat ja maan ja tulee takuulla viemään luomistyönsä päätökseen. Perkele sotkuillaan on vain pikkupoika ja korkeintaan Jumalan kahlekoira, joka tekee vain sen, mitä sen sallitaan tehdä, ei muuta. Taitaapa olla tämäkin ”papparainen” luotu määrätarkoitusta varten ja poistetaan tehtävänsä tehtyään näyttämöltä!

    Äskettäin sain painosta kirjani ”Avioliitto Raamatun valossa” (sid 228 s). Laajan aineiston keräämisessä ja kirjoittamisessa meni yli 50 vuotta (hitaasti hahmottava kun olen!). Itse asiassa se on selitystä Raamatun alkulukuihin (1 Ms 1-10).

    Jos jotain kiinnostaa tutustua tarkemmin ajatteluuni (esim. blogin aiheista), voi sitä tiedustella allekirjoittaneelta (reino.marjakangas (at)pp.inet.fi), koska kirja ei vielä ole julkisessa myynnissä.

  5. Tärkeä näkökulma on myös se, että tunnustanko Jeesuksen Jumalaksi. Jos näin on, niin on aivan sama minne me joudumme ja mikä on muutto- osoite. Jos Jumala on kanssamme se riittää.

    1. Viimeisenä päivänä Jeesus tulee takaisin (Matt 24,30). 2. Viimeisenä päivänä tapahtuu kaikkien ylösnousemus (1 Kor 15). 3. Viimeisenä päivänä Jumala hävittää nykyisen maailman (2 Piet 3,10). 4. Jumala luo tilalle uuden maailman (Ilm 21,1.

Rauli Toivonen
Rauli Toivonen
Olen Jehovan todistaja Pyhäjärveltä. Leipäni olen ansainnut perheelleni viimeiset 35 vuotta opettamalla kemiaa ja matematiikkaa paikallisessa lukiossa. Lokakuun alusta 2017 siirryin eläkkeelle ja opetan nyt kanssaihmisilleni vain Raamattua. Harrastan liikuntaa varsin tarmokkaasti: pallopelejä, kuntosalia ja lenkkejä kuuluu viikottaiseen ohjelmaani. Olen kolmen lapsen isä ja myös kolmen lapsen isoisä. Vaimon kanssa yhteistä taivalta on tänä vuonna 42 vuotta. Voit kirjoitella minulle myös meiliä osoitteseen raulitoivonen1@gmail.com