Miksi piispojen ei pidä somettaa ?

Kotimaan uutisista lainattua : ” Piispojen ääntä yhteiskunnalliseen keskusteluun kaivataan tämän tästä. Radio Dein ja Kotimaan yhteisellä Piispojen kyselytunnilla keskiviikkona vapaa toimittaja Samuli Suonpää ehdotti Mikkelin piispalle Seppo Häkkiselle, että piispojen kannattaisi osallistua somekeskusteluun samalla tavalla kuin monet poliitikot tekevät.  ”

Voivatko piispat toimia tuon toiveen mukaan. Seppo Häkkisen yllättävä vastaus toimittajalle toi esiin se, miksi hän, eikä kukaan muukaan piispoista, ole lähtenyt innolla somettamaan ajatuksiaan.
Eiväthän he voi lähteä siihen loanheittoon mukaan, mikä politiikan maailmaasa on jokapäiväistä ja kuuluu asiaan.Piispojen on pysyttävä syrjässä, jotta voivat olla koko hiippakuntansa piispoja.
Heidän on suojeltava itsensä lisäksi myös virkaansa ja sen arvostusta.

Emme kai odota sitäkään, että presitentti alkaisi somettamaan kaikista omista mielipiteistään. Mielestäni on jo arveluttaaa sekin, että papit otaavat julkisesti osaa, puolesta ja vastaan, kirkon ristiriitoja käsitteleviin keskusteluihin. Sitä papit puolustelevat sillä, että onhan heilläkin oman mielipiteen ilmaisemisen vapaus. Aivankuin he tahtoisivat sanoa, ettei pappeus anna heidän sanoilleen erityistä arvovaltaa. Mielestäni papit ovat itse vapaalla keskustelullaan luoneet tilanteen, jossa kirkko nyt natisee liitoksistaan. Vain piispojen hiljaisuus pitää sitä enää kasassa.

2 kommenttia

  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Ero politiikkoihin on siinä, ettei heidän tarvitse välittää muista kuin oman puolueensa näköaloista. Heidän ei kaikessa tarvitse ottaa koko kansaa huomioon.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.