Tämäpäs sattui somasti ja vallan kreivin aikaan: Eksegeetikko Lauri Thuren (ei siis Jukka) karauttaa sanaratsullaan hätiin, kun Ruttopuiston Rovasti pohdiskelee ensi sunnuntain saarnatekstiä. Aiheena on Hyvä paimen. Minun tehtäväni on paimenena ruokkia tuolloin kahta erilaista laumaa, nimittäin Vanhassa kirkossa aikuisia, Ruoholahden kappelissa lapsia. Tutut tekstit ovat aina vaikeimpia saarnattaviksi. Pelkään aliarvioivani ensiksi mainittua kuulijakuntaani ja yliarvioivani jälkimmäistä.
Pääsiäisviikolla olin suurissa vaikeuksissa, kun hartaudessa kuulijakuntani koostui 1-5-vuotiaista. Kun ääneen epäilin, että en ehkä osaa hoitaa tuollaista tehtävää, niin minua vain taputettiin selkään ja sanottiin, että tottahan toki sinä osaat. Mistä taputtelijat olisivatkaan osanneet aavistaa, että minulla on meneillään jonkinlainen kriisi siinä, mitä pitää, saan, osaan tai kehtaan sanoa vaahtosammuttimien kokoisille kuulijoille.
Tutkin etukäteen innokkaasti työtovereitten (niin pappien kuin lastenohjaajienkin) pitämiä hartauksia litteroidussa muodossa. Kyllä, näin se käy: Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin, sanoo kiirastorstai-iltana illallisen yhteydessä ihmeelliset sanat. Jeesus ei tehnyt pahaa kenellekään. Jeesusta ei kavalla kukaan, mutta silti hän joutuu vihollistensa (eli niitten, jotka eivät pidä Jeesuksesta ja tahtoivat hänelle pahaa) käsiin ja hän kuolee. Mutta sunnuntaina hän nousee ylös. Hauta on tyhjä. Enkelit kertovat naisille, että Jeesus elää.
Aikuisille puhuessani vertaan kuolemaa uneen, josta Jumala meidät herättää. Lapsille en uskalla niin sanoa, sillä voivat vaikka pelästyä niin, että eivät enää uskalla mennä edes nukkumaan…
Pääsiäinen ilman kunnollista vastapoolia jää torsoksi. Vähän sama kuin julistaisimme, että kaikki on armoa. Niin tietysti onkin, mutta puhutteleeko armosta puhuminen silloinkin, jos ja kun armoa ei edes kaivata?
Me joudumme urbaanissa elämässämme aina vain kauemmaksi lampaista ja paimenista. Onko kohta kyse jo kadonneesta luonnonvarasta? Vai käykö niin, että me ymmärrämme kupletin juonen, vaikka lampaat eivät elämänpiiriimme luontevasti kuulukaan? Sikäli kuin muistan oikein, uskonnonopettajani Anna-Maija Raittila sepitti v. 1986 kokeiluvirsikirjaan virren, jossa yhdessä säkeistössä puhuttiin nykyaikaisesti autoista. Kävi niin, ettei tuo viesti mennyt läpi. Ihmiset eivät tahtoneet veisata autoista, härät kelpasivat paremmin.
Aikoinaan lasten virttä Mä silmät luon ylös taivaaseen (490) pidettiin harhaoppisena, se kun edusti liian kaukaiseksi jäävää jumalakuvaa. Jumala ei ole vain kaukana, vaan myös lähellä. Läheisyys luo enemmän turvaa kuin jossakin kaukana oleva apu.
Joitakin vinkkejä ottaisin lukijoilta siihen, miten tänä päivänä näkyy se, että Jeesus on Hyvä Paimen. Jos usko joulupukkiin ja suojelusenkeleihin menee, niin voiko Jeesukseen luottaa ikään kuin henkivakuutukseen?
Näin sanaili K24-uutisen mukaan professori Thuren:
https://www.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/11073-professori-lastenraamatuilla-luotu-vieras-jumala
https://www.kotimaa.fi/blogit/sopiiko-raamatun-jumala-lapsille
Jos Jumala vain rakastaa lapsiaan, niin ketä hän sitten kurittaa? Eikö jumalanpelkoa tarvita enää, kun nyt on ruvettu uskonnollisillakin markkinoilla puhumaan ns. kielenpuhdistuksesta?
Jukkakin on eksegetiikan professori emeritus, mutta nyt Hannu varmaan tarkoittaa poikaa, Lauria.
Mutta Hannun blogaus on kyllä hyvä ja aiheellinen.
Äyh, meikäläistä ei pidä päästää kirjoittamaan muistelmiaan, kun mä en meinaa muistaa mitään. Vähän aikaa sitten puhuin omille seurakuntalaisilleni Vanhankirkon seurakunnasta, kun olisi pitänyt puhua Tuomiokirkkoseurakunnasta. Pahinta on, kun en edes itse huomannut mokaani. Onneksi kymmenkunta ihmistä huomautti siitä kohteliaasti. Ja vaikka tuossa K24:n jutussa ihan selvästi kerrottiin, että kyse on Laurista, niin minähän pistän kaiken isänsä piikkiin… :p
En varmaankaan kestäisi sitä, että potentiaalinen muistelmateokseni saisi kriitikoilta tylyn vastaanoton: Väärin muisteltu! :p
Satutkos, Teemu, muistamaan, tuon autovirren? Mielestäni (käytän tätä ilmaisua sattuneesta syystä mieluummin kuin ilmaisua muistaakseni) kyse oli ajasta jälkeen -70-luvun puolivälin…
Tuolla ylempänä omassa bloggauksessaan Lauri kysyy aiheellisesti:
Jos hyvää tarkoittaen muovaamme Jumalan lapsille sopivaan, sisäsiistiin muotoon, onko tulos huijaamista? Jos kristittyinä uskomme, että persoonallinen Jumala on oikeasti olemassa ja vaikuttaa elämäämme, miksi kuvaisimme hänet lapsille vasten parempaa tietoa erilaisena kuin hän on?
Samaa jäin minäkin kyselemään…
Peistaan tähän (luvan perästä) erään kollegani FB-kommentin:
”Mielestäni lapset tietävät, mikä on lammas. He ymmärtävät senkin, että sekä ihmiset ja lampaat viihtyvät yhdessä. Pienillä ihmisillä on kotona vanhempi ja päiväkodissa täti/tädit/sedät, jotka katsovat, ettei kukaan jää yksin eikä satuta itsesään, antaa syötävää ja rauhoitta päiväunille. Netistä varmaan löytyy kuvia lammasalaumoista, joita hoitaa/kaitsee joku ihminen.
Paimenhan on lampaille kuin äiti, joma ruokkii ne, hoitaa haavat, vie turvallisesti kotiin. Toki tiedämme tämänkin: missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. Room. 5: 20 – Mutta en lähtisi tätä ajatusta tarjoilemaan lapsille, vaan etsisin heille metaforan koti-päivä-koti akselilta. – Focus minun mielestäni on se, että meitä varten on varmasti olemassa ihminen-Jumala, joka huolehtii tarpeistamme. En minä tässä saarnassa lapsille puhuisi kuolemasta enkä aikuisillekaan. Nyt – tänään – on tärkeä hetki luottaa Hyvään Paimeneen. – Tähän tapaan minä lähtisin saarnaani rakentelemaan ja aloittaisin sen kirkossa jutteluhetkellä lasten kanssa. ”
Tuossa Ruttopuiston rovasti valitteli muistin palautuvan pätkittäin.
Kun luin blogin alkuosan, jäin miettimään että muistaako arvon rovasti että ’hyvä paimen’ -tarinassa ei puhuta Jeesuksesta sanaakaan, vaan fariseuksista. Mrinaan ettei tule mukaan väärää Jumalakuvaa;)
Anteeksi nyt kun puutun tähän paimenjuttuun, mutta eikö Jeesus Joh. 10: 14 sanoi itse olevansa se hyvä paimen.
Juuri niin, Osmo. Jeesus on Hyvä Paimen!
Hannu. Juuri niin. Valmistan juuri saarnaa aiheesta ensi sunnuntaiksi.