Netistä kun tutkii seurakuntien sivuja, niin kaikesta muusta toiminnasta löytyy värikkäitä ja hyvin tehtyjä tiedotteita. Milloinkahan niitä voisi odottaa jumalanpalveluksista. Miksi tyydytään pelkkään parin rivin tiedotteeseen? Nettihän mahdollistaisi vaikka mitä.
Voitaisiin kertoa ensiksi, se mistä parkkiruudun helpoiten löytää. Monessa kirkossa on erilaisia tiloja ja mahdollisuuksia. Voi olla erillinen kirkkotilasta erotettu lasten leikkinurkkaus. jossa vanhemmat voivat pienienkin lasten kanssa olla. Eikä tarvitse pelätä häiritsevänsä ketään. On ehkä lastenhoitohuone, leluja ym. Netissä voisi olla näistä kaikista kuvia. Tällöin vieraampi lapsiperhekin uskaltautuisi mukaan.
Atk mahdollistaisi virsiehdotusten esittämisen ja monien muidenkin ideoiden jakamisen.
Palveluksen toteuttajista voisi olla kuvat. Päivän aihetta voisi jo vähän avata. Saarna voisi olla srk. sivuilla luettavissa, heti palveluksen jälkeen. Tällöin voisi tarkistaa vielä joitakin, mikä ehkä jäi kuulematta.
Luulisi tällaisen pohjan tekemisen olevan melko helppo juttu tiedottamisen asiantuntijoille.
Kysyi kerran seurakuntamme papilta, sitä miksi kirkon jälkeen olevasta tapahtumasta oli mainittu vain yhdellä sanalla.Hän naurahti ja sanoi jotain, että kyllähän täällä kaikki tietää miten meillä menetellään.
Aika moni minun lisäkseni olisi tuotakin tietoa voinut kaivata. Heitä ei kirkossa näkynyt. Näkisipä joskus vielä sen, että jumalanpalvelusta mainostettaisiin niin, että tulija jo koneensa avatessaan voisi kokea olevansa tervetullut.
Kiitos, Pekka, osuvasta blogistasi. Todellakin näyttää siltä, että kirkko ei arvosta omaa tuotettaan, kun tiedotus on niin heikkoa – jopa messujen (ajat, paikat, saarnaajat) tietoja saa etsimällä etsiä seurakuntien kotisivuilta! Kirkolliset ilmoitukset ovat tylsän näköisiä rivi-ilmoituksia, joista on vaikea löytää mitään innostavaa. Jos ihmiset eivät saa kunnolla tietoa siitä, mitä seurakkunnassa tapahtuu, niin eihän se voi kiinnostaakaan. Tiedotus on lähes ykkösasia, ja siihen ei usein ole edes nimetty ketään vastuullista henkilöä. Tulisiko joskus aika, jolloin ihmiset eivät malttaisi olla menemättä kirkkoon, kun siellä on niin kiinnostava aihe ja hyvä ohjelma?! Tulisiko joskus aika, jolloin myös seurakunnan työntekijät ja luottamushenkilöt haluaisivat kilvan olla mukana yhteisessä messussa saamassa voimia ja virkistystä elämään? Tätä odotan!
Voisikohan sillä, että messun toimittajista ei tahdota edeltä kertoa, olla jokin tarkoituskin – esim. estää eriseuran syntyminen.
Siinä on todennäköisesti se, ettei tahdota syntyvän mitään kilpailua. Ei tahdota laittaa pappeja paremmuusjärjestykseen. Jos tietäisi kuka saarnaa, niin joku voisi jäädä tulematta kirkkoon. Toinen saisi taas täyden salin. Näin papit voivat säilyttää kukin oman asemansa. Messun mainostaminen koetaan varmasti myös epäkorrektiksi. Asiassa on pohjimiltaan kyse pappien kielteisestä asennoitumisesta hyvää tiedottamista kohtaan. En usko, että se olisi tiedottamisen ammattilaisista kiinni.
Kumpaa kannattaa suojella? Jumalan kunniaa vai papin kunniaa. Nimittäin, jos olisi tehty selkeät lukujärjestykset ja nimet esille, niin jokainen olisi saanut osallistua sellaiseen tilaisuuteen missä haluaa olla.
Miksi pakottaa serakuntalaisia osallistumaan harmmistuneena tai jäämään kokonaan pois, kun asiat olisi voitu järjestää toisin. Kun tasa-arviolakia aikanaan säädettiin, niin erityislaitokset saivat rajata itsensä siitä pois, mutta kirkko oli ensimmäisten joukossa ja siinä on kylvetty eripuraisuuden siementä hyvän siemenen joukkoon.
Käyttäytymien voi olla asiallista ilman määräävää lakipykälää. Raamattu todistaa: Missä on paljon lakeja, siellä on paljon ylitsekäymistä.
Ehkä sittenkin on parempi että, papit saavat säilyttää, jo ennestäänkin huteran turvallisuuden tuntteensa. Täytyyhän heilläkin olla jotain millä sitä pönkittää. Millähän konsteilla kirkon työntekijöiden turvallisuutta voitaisiin lisätä? Mikäli he tuntisivat olonsa turvalliseksi, niin varmaankin tehoja tulisi toimintaan paljon lisää.
Jaloillaan laatupalautteen antaminen eli osallistuminen tai osallistumattomuus messuun voi olla opettavaista oikein ymmärrettynä. Laatupalaute on haastava asia, mutta meidän ostamilta kouluttajilta se aina vaadittiin ja osallistujien antamana. Laatu parani, kun palautteet käytiin lävitse ja niillä oli vaikutusta toiminnan organisoinnissa. Itsekin olen saanut tuhansia kuulijoiden kirjallisia laatupalautteita aikanaan.
Hyvä laatu tuo osallistujia lisää!
Käsite laatu täytyy purkaa useampiin osiin eli esim. toiminnalliseen laatuun, sisällölliseen eli substanssin (Raamatun sisältöä opettavaan) laatuun ja kuulijan kokemaan laatuun (edellyttää useita kysymyksiä). Vaikuttavuuden mittaaminen on vielä oma tärkeä asiansa.
Pitäisikö nöyrän papin alistua itsensä kehittämiseen laatupalautteen kannustamana? Fariseukset olivat aina omasta mielestään oikeassa.
Johtavassa asemassa olevien on usein vaikea tunnustaa osamattomuuttaa. Se kuitenkin on kaiken oppimisen perusta. Papilta usein odotetaan tiettyä yli-ihmisen roolia. Moni imaisee sen omaan papilliseen imagoonsa. Jottei totuus paljatuisi, niin on vedettävä tiettyä roolia. Papillisen roolin takaa on hankala nähdä omaa tarvitsevuuttaan. Tuohon rooliin kuuluu tutun ja turvalliseksi koetun toimintamallin säilyttäminen. Toiminnasta tulee ikäänkuin puskuri, jolla kritiikki voidaan kätevästi torjua. Ehkäpä juuri tämän tähden toimintatapaan on vaikea ja joskus mahdotonta saada muutoksia. Roolin takana taivaltaessaan, ei näe sitä näkökulmaa, josta seurakuntalinen asiaa tarkastelee.