Miinat räjähtävät edelleen Kolumbiassa

Kevin

Nyt 25-vuotias Kevin oli iloinen kolmivuotias poika, joka leikki uteliaana kaikilla eteentulevilla tavaroilla. Ja sitten räjähti. Hän jäi henkiin, mutta ontuu edelleen jalkaansa onnettomuuden seurauksena. 17-vuotiaana hän oli nostamassa maasta jännittävän näköistä esinettä. Ja sitten räjähti... Hän menetti molemmat käsivartensa.

Kevin on yksi Kolumbian miinauhreista. Hänen kotimaansa on Afganistanin jälkeen maailman toiseksi miinoitetuin maa. Kolumbian aseellinen konflikti on jatkunut jo yli 50 vuotta. Vuodesta 1990 miinojen uhriksi on joutunut noin 11000 henkilöä. Todellinen luku on korkeampi, sillä perheet pelkäävät ilmoittaa uhreista viranomaisille, koska heidät leimataan helposti terroristeiksi. Uhreista yli tuhat on lapsia: sekä sissit että armeija ovat miinoittaneet teiden vierustoja, jokivarsia, lasten kouluteitä – räjähteitä piilotetaan tahallisesti jopa jalkapalloihin ja lasten leikkikaluihin. Lähes kaikki onnettomuudet tapahtuvat maaseudulla, ja suurin osa eloonjääneistä vammautuu pysyvästi. Monet uhrien perheistä ovat Kolumbian sisäisiä pakolaisia, ja koska suuri osa uhreista on miehiä, naisten vastuulle jää perheen elatuksen, korvausten ja terveydenhoitopalvelujen etsiminen sekä turhautuneiden miestensä itsekunnioituksen ja elämänhalun palauttaminen, sillä vammautuneilla on myös paljon psykologisia ongelmia. Valtio ei ole järjestänyt heille sitä tukea ja apua, jota he tarvitsevat pystyäkseen auttamaan itse itseään.

Kevinin koti on Araucassa, joka on Kolumbian toiseksi raskaimmin miinoitettu maakunta. Ajamme sen pääkaupungista Araucasta kohti Tamen kaupunkia Luterilaisen maailmanliiton työntekijöiden kanssa. Raskaasti aseistetut sotilaat pysäyttävät automme useaan kertaan matkan varrella, varsinkin ennen siltoja ja muita strategisia kohteita. Matkalla näemme joukon koululaisia marssimassa tiellä, heidän joukossaan ja ympärillään sotilaita konekivääri kädessä. Lapset ovat tottuneet aseisiin.

Meitä odotetaan. Määränpäämme on koulu, jonka tiloissa meidän on tarkoitus tavata miinaonnettomuksista selviytyneitä. Koulun pihalla näemme joukon nuoria ja aikuisia, jotkut hymyilevinä, jotkut vakavina, ja kaikki odottavina. Osalta puuttuu raaja, osalla on sisäisiä vammoja. Asetumme kuumaan luokkahuoneeseen ja kuuntelemme heidän kokemuksiaan onnettomuuden jälkeen, turhaa taistelua byrokratiaa vastaan. Ovelle ilmestyy tuskaiselta näyttävä nuori tyttö, jolta puuttuvat molemmat käsivarret ja joka on viimeisillään raskaana. Hänetkin saadaan lopulta houkuteltua sisään. Kuka tulee hoitamaan kädettömän tytön lasta? Me kaksi lähetysseuralaista tunnemme myötätuntoa, surua menetetyistä mahdollisuuksista ja turhautumista siitä, että tiedämme uusia uhreja tulevan koko ajan lisää. Mutta myös toivoa paremmasta ainakin heille, jotka saavat tukea ja oikeutta hankkeemme kautta.

Lähetysseuran tukeman ja Luterilaisen maailmanliiton toteuttaman hankkeen tavoitteena on miinaonnettomuuksissa vammautuneiden järjestäytyminen ja kouluttaminen, jotta he pystyisivät vaatimaan lakisääteisiä oikeuksiaan ja parantamaan elämänlaatuaan. Hankkeen avulla on perustettu uusi miinauhrien järjestö ASODIGPAZ (Asociación de Sobrevivientes de Minas Antipersona Luchando por la Dignidad y la Paz), jolla oli vuoden lopussa vajaat sata jäsentä. Uhrien ja heidän perheidensä toimeentuloa parannetaan mm. tukemalla pienyrittäjyyttä ja kotieläinten pidon kautta. Tavoitteena on myös ehkäistä uusia miinaonnettomuuksia lisäämällä väestön tietoisuutta ja valmiuksia koulutuksen kautta. Myös proteeseista on kova pula.

Hanke on tarpeen, sillä miinauhrit jäävät todella yksin taistelemaan oikeuksiensa puolesta asiasta vastaavien viranomaisten kanssa: heidät leimataan helposti sissijärjestöjen jäseniksi tai tukijoiksi eivätkä saa apua viranomaisten vedotessa resurssien puutteeseen. ASODIGPAZ:in jäsenet priorisoivat työhön kouluttautumista, pienten produktiivisten hankkeiden aloittamista ensi vuonna sekä kunnollisten proteesien hankkimista. Muun muassa Kevinille on hankittu käsivarren jatkoksi koukku, mutta hänen haaveenaan on oikea proteesi.

Havannassa käydään Kolumbian hallituksen ja FARC-sissijärjestön välisiä rauhanneuvotteluja jo kolmatta vuotta. Viime viikolla julistettiin suuri uutinen: rauhan eleenä osapuolet ovat sopineet miinanraivauksen aloittamisesta. Yksi ensimmäisistä maakunnista on Arauca, Kevinin koti. Tehtävä tulee olemaan huikea, sillä miinoja on kylvetty lähes 50 vuoden ajan myös erittäin vaikeakulkuisiin maastoihin ja niiden sijainnista ei juuri tietoa ole. Muun muassa miinoitetuilla alueilla toistuvat tulvat ovat kuljettaneet niitä mukanaan.

Kevin joka tapauksessa tietää, että joku tässä maailmassa välittää hänen kohtalostaan. Hän on tulossa Suomeen syksyllä Lähetysseuran kutsumana herättämään muitakin miettimään, miten voisimme yhdessä lievittää miinaonnettomuuksissa silpoutuneiden kärsimystä ja muuttaa heidän elämäänsä paremmaksi. Mutta miinat räjähtävät Kolumbiassa vielä kauan.

 

ASODIGPAZin väkeä ja me

Arja Koskinen

 Lähetysseuran aluepäällikkö Latinalaisessa Amerikassa

Kirjoittaja

Missioblogi
Missioblogi

Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen * ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen