Kansanedustaja Anna Kontulan ajatus eduskunnan istumajärjestyksen ja käytöstapojen suhteesta kirkkotilaan ja jumalanpalvelukseen on mielenkiintoinen. Siinä lienee perää, mutta ainakin tässä uutisessa (Kotimaa24) kuvattua on syytä täydentää.
Kansanedustaja Anna Kontula: Eduskunnan tavat periytyvät vanhasta kirkkokulttuurista
On ensinnäkin huomattava, että Englannin parlamentin istumajärjestys (hallitus ja oppositio vastakkaisilla puolilla salia, puhemies keskellä) on seuraus kirkkosalista, jossa parlamentin alahuone kokoontui ennen nykyistä Westminsterin salia. Kyseinen kirkko, St. Stephen’s Chapel, sijaitsee samassa rakennuskokonaisuudessa, vapautui parlamentin käyttöön kuningas Henkik VIII:n kuoltua ja muutettiin istuntosaliksi 1547. Edustajat istuivat kirkon seiniä kiertäville vanhoille kuoripenkeille kasvot vastakkain, ja puhemiehen paikaksi tuli entinen alttarin paikka. Puhumaan saapuneet edustajat kumarsivat korokkeella istuvalle puheenjohtajalle aivan kuten aiemmin oli tehty kirkon alttarin edessä. Tämä järjestys periytyi sellaisenaan nykyiseen istuntosaliin, joka otettiin käyttöön vasta 1852 (ja sodan tuhojen jälkeen uusittiin 1950).
Suomen eduskunnassa, samoin kuin Euroopan parlamentissa, noudatetaan Ranskan vallankumouksessa syntynyttä istumajärjestystä. Radikaaleimpia muutoksia kannattaneet asettuivat puheenjohtajasta vasemmalle. Voidaan kuitenkin olettaa, että Ranskan kansalliskokousta vanhemmalla demokraattisella instituutiolla eli Englannin parlamentilla oli vaikutusta siihen, miten puheenjohtajaan ja muihin puhujiin tuli suhtautua. Suoraa vaikutuslinjaa antiikin Ateenan torilta nykypäivän huuteleviin parlamentteihin tuskin voi osoittaa.
Vaikka siis Englannin parlamentin istumajärjestyksen taustalla on kirkollinen istumajärjestys, ei ainakaan sen nykyistä keskustelutyyliä välihuutoineen ja väittelyineen voine pitää kirkollisena. En tiedä, tarkoittiko Kontula juuri Englannin parlamentin istuntoja, joita viime viikkoina on erityisellä mielenkiinnolla netistä ja televisiosta seurattu, kun hän vertasi Suomen eduskunnan ”kirkon kaltaista” instituutioita ja auktoriteetteja kunnioittavaa käyttäytymistä joidenkin muiden maiden vilkkaampaan väittelyyn ja välihuutoihin esimerkkeinä ”torin kaltaisesta” demokratiasta. Luulen, ettei keskustelun tapoja voi mutkattomasti johtaa istuntosalin tai istumajärjestyksen historiasta. Pikemminkin vaikuttaa siltä, että Englannin parlamentissa ”torikäytös” on vallannut ”kirkkotilan”. Keskustelu siellä lienee toki aina ollut retorisesti taidokasta ja luultavasti myös suomalaista vilkkaampaa. Sama ero on muuten nähtävissä myös Englannin kirkon kirkolliskokouksessa, jonka debatti on Suomen ev.lut. kirkon kirkolliskokoukseen verrattuna huomattavasti nopeatempoisempaa, lyhytpuheisempaa ja välittömien reagointien höystämää. Kummassakin maassa kirkolliskokous heijastaa parlamenttia.
Kirkollinen kokouskulttuuri ja kokoussalikaan ei ole tupsahtanut tyhjästä, vaan niilläkin on historialliset taustansa antiikissa, ennen muuta kahdessa esikuvassa: juutalaisessa synagogassa istumajärjestyksineen ja lukijan paikkoineen sekä roomalaisessa niin keisarin vastaanottosalissa (basilica) kuin senaatin istuntosalissa (curia). Ei ole sattumaa, että Rooman kuuria tuli antaneeksi nimensä paavin hallintoelimelle; keisarivallan jälkeen monet hallinnon piirteet siirtyivät kirkolle. Niinpä jo Konstantinuksen aikana 300-luvulla rakennetut Rooman suurimmat kirkot ottivat mallia keisarin hallintopalatsista ja sijoittivat piispan istuimen siihen kuoriin eli apsikseen, joka oli keisarin paikka. Antiikin Rooman kuurian pronssiovet ovat muuten tänä päivänä San Giovanni in Laterano -kirkon ovina.
Voisi siis sanoa jopa toisin päin kuin Kontula: kirkko on ottanut mallia yhteiskunnan hallintoelimistä ja lainannut niistä jumalanpalveluksiinsa istuntosalin ja sen mukana myös instituution ja auktoriteettien kunnioittamisen sekä sen mukaisen käyttäytymisen. Ehkä sellainen ei ole ollut aivan pahaksi myöskään valtakuntia hallittaessa? ”Toridemokratialla” on etunsa, mutta myös rajansa, mikä lienee havaittu jo antiikissa.
Matti Repo
Tampereen hiippakunnan piispa
Teksti on julkaistu myös Tampereen piispa Matti Revon Facebook-sivulla 19.10.
Lainaus Piispa Revolta, ”. Ehkä sellainen ei ole ollut aivan pahaksi myöskään valtakuntia hallittaessa?”
Hyvinkin näin kun huomataan Konstantinuksen siirtäneen kasteelle menoaan. Hän halusi hoitaa suhteita niin valtiossa kuin kirkossa yhteiseksi eduksi valtakunnalle eri tavalla ajattelevien kanssa niin maallisissa kuin taivaallisissa ja hengellisissä asioissa.
Miten Konstantinus vaikutti kirkollisiin asioihin; vaikutti ilmeisen onnistuneesti.
Mitä saa huomata hallitsijan oman istumapaikan asiassa.
Iraneauksen vahva teologia Piispan virasta ja seuraannosta sytytti myös Konstantinuksen jolloin synenergiassa yhteisissä konsensuksien eduissa hallitsija Itse tuli uskomaan ja vakuuttuneeksi olevansa osa taivaallista suunnitelmaa kuin sen maanpäällistä järjestystä. Miksipä Hänellä ei olisi hallitsijan osaa ja paikkaa myös temppelissä.
Edellistä en voi osoittaa todeksi mutta näin uskoisin käyneen.
Edellistä tukee kyllä sitten jo syntyneen kirkkolaitoksen huomattavan nopea vaurastuminen.
Matti Repo, miksi poistit kommenttini täältä?
Vai poistiko toimitus sen?