Määräenemmistösäädös kirkossa
Kirkossa on muodostunut kolme kantaa avioliittolain muutoksen seurauksena. Ensiksikin ovat ne, jotka vastustavat kahden miehen tai kahden naisen liittoa yleensä tai ainakin sen kutsumista avioliitoksi. Heillä on mahdollisesti enemmistö, mutta ainakin reilusti määrävähemmistö kirkolliskokouksessa. Sitten ovat ne, jotka kannattavat kirkollisen vihkimisen laajentamista koskemaan myös mies- ja naispareja, mutta haluavat edetä kirkolliskokouksen päätöksen kautta. Ja sitten on niitä, joiden mielestä nykyinen Kirkkolaki, Kirkkojärjestys ja voimaan astuva Avioliittolaki mahdollistavat kirkollisen vihkimisen ja avioliiton siunaamisen 1.3.2017 alkaen; ja he aikovat myös toimia sen mukaan. Myös heillä lienee määrävähemmistö kirkolliskokouksessa.
Määräenemmistösäädös estänee Kirkkojärjestyksen muuttamisen niin, että avioliittoon vihkiminen ja avioliiton siunaaminen rajoitetaan vain miesnaispareihin. Kirkolliskokouksessa ei näillä näkymin ole myöskään enemmistöä, määräenemmistöstä puhumattakaan, joka hyväksyisi Kirkollisten toimitusten kirjaan muutoksen, joka minimissään kuuluisi: 'Kahta miestä tai kahta naista vihittäessä käytetään tätä kaavaa soveltaen.'
Kirkkoa ja sen yksittäistä viranhaltijaa on hyvin vaikea vaatia vihkimään, koska silloin, kun kirkollisen vihkimisen ehdoista säädettiin, avioliitto tarkoitti miehen ja naisen liittoa. Määräenemmistösäädös estänee tämän asiantilan muuttamisen vielä pitkään ja siten turvaa niiden asemaa, jotka eivät muutosta halua.
Toisaalta kirkolla ei ole ollut omaa, yhteiskunnasta poikkeavaa avioliittokäsitystä. Myös sen luomiseen tarvitaan kolmen neljäsosan enemmistö. Pappi, joka vihkii tai siunaa, toimii Kirkkojärjestyksen kirjaimen mukaan; toki hän joutuu soveltamaan kirkkokäsikirjan kaavaa. Siksi on hyvin mahdollista, että myöskään vihkivää pappia ei voisi rangaista. Määräenemmistösäädös turvannee myös näin ajattelevien asemaa.
Näin on syntymässä tilanne, jossa kirkossa on useita erilaisia tapoja toimia avioliittolain muututtua eikä mikään niistä ole itsestäänselvästi väärä. Tilanne on kirkossa uusi ja kirkon johdolle haastava. Ei saada yhtä selkeää linjaa, miten toimia. Siinä mielessä asia on hyvällä tolalla, että määräenemmistösäädökset toimivat juuri niin kuin niiden pitääkin: ne estävät mitään ryhmää sanelemasta kirkolle omaa kantaansa. Toisaalta kirkossa on paine päivittää säädökset, joten on vaikea kuvitella, että tilanne jatkuisi vuosikymmeniä.
22 kommenttia
”Toisaalta kirkolla ei ole ollut omaa, yhteiskunnasta poikkeavaa avioliittokäsitystä. ”
Voiko olla mahdollista, että sinä Heikki Leppä olet voinut päätyä pappisvirkaan tutustumatta kirkkomme tunnustuskirjoihin, siis niihin opuksiin joihin kirkkolain alussa viitataan? Siis niihin jotka määrittävät sen uskonnon, jota kirkkolain tarkoittamassa kirkossa perustuslain 11 § mukaista oikeuta käyttäen harjoitetaan.
Kun avaat nuo tunnustuskirjat, havatiset niistä useita viittauksia avioliittoon. Iso Katekismuksen mukaan Jumala loi ihmisen miehekis ja naiseksi juuri avioliitoa varten. Augsburgin tunnustuksen puolustuksen mukaan luomiskertomus opettaa, että ihmiset on luotu siinä tarkoituksessa, että he olisivat hedelmälliset ja että kumpikin sukupuoli luonnonmukaisesti tuntisi toiseensa kohdistuvaa viettiä.
Jos Jumala olisi tarkoitanut samaa supupuolta olevat yhtymään toisiinsa, niin miksi hän sitten loi kaksi sukupuolta? Vai onko siis niin että ”muinoin ihmiset syntyivät sukupuolisina olentoina, mutta eivät nyt enää.”
Schmalkaldenin opinkohtien kolmannen osan kohdassa 11 todetaan miehistä ja naisista: ”Yhtä vähän kuin meille tai heille on annettu valtaa muuttaa mies naiseksi tai nainen mieheksi tai tehdä tyhjäksi sukupuolten eroavuutta, yhtä vähän heillä on ollut valtaa erottaa näitä Jumalan luomia toisistaan tai kieltää asumasta yhdessä kunniallisina aviopuolisoina.” Siis mies ja nainen.
Miten on Heikki Leppä, eikö noissa kohdissa juurikin lausuta yhtä ja toista avioliitosta ja eikö nuo kirjoituksest joihin kirkkolaissamme viitataan olekin palvon vanhempia kuin itse laki ja koko Suomen valtio.? Jos ja kun näin on, niin miten voit väittää ettei kirkolla ole ollut omaa yhteiskunnasta poikkeavaa avioliittokäsitystä? Eikö pikemminkin ole niin, ettei Suomen valtion syntyaikoihin maamme yhteiskunnalla ollut mitään omaa, kirkosta poikkeavaa avioliittokäsitystä?
Mitä puolestaan itse asiaan tulee, niin selkeintä olisi pikaisesti päivittää se rukousohje uuteen tilanteeseen. Nykyistä ohjetta on tulkittu monella tavoin ja niin varmaankin tulkittaisiin uuttakin. Mihinkään suureen irtiottoon kirkon opista ja sen tulkintatraditiosta se ei kuitenkaan antaisi mahdollisuutta.
KIrkossa tulee pitää tiukasti kiinni siitä opista, että Jumala on alun perin luonut ihmisen omaksi kuvakseen ja kaksi eri sukupuolta. Siksi kirkkollisesti vihitään vai miehiä ja naisia.
Samoin kirkossa tulee pitää kiinni ihmisten keskinäisen erilaisuuden kunnioituksesta ja siitä että rukoillaan kaikkien lähimmäistemme puolesta. Niinpä voimme rukoilla Herraa ylistäen myös heidän kanssaan, jotka ovat löytäneen elämälleen kumppanin saman sukupuolen edustajasta. Siinä ei kuitenkaan ole kyse siitä avioliitosta, johon Kristus evankeliumitekstien mukaan viittaa ja josta myös Paavali kirjoittaa.
Kiinnostaisivielä minkä vuoksi lähetä jatkuvasti saman kirjoituksen. Ensi vuonna pääset jo naimisiin.
Ymmärtänet että väite siitä että kyseessä on sama kirjoitus, on tahallisen kärjistävä. Tarkoitin sanoa että sisältö on aivan sama kuin aina ennenkin. Mitkä siinä ovat ne uudet oivallukset? Minä en ainakaan huomaa mitään.
Heikki Leppä: ”Määräenemmistösäädös estänee Kirkkojärjestyksen muuttamisen niin, että avioliittoon vihkiminen ja avioliiton siunaaminen rajoitetaan vain miesnaispareihin.”
Miksi ihmeessä kirkkojärjestystä pitäisi mitenkään muuttaa uuden (valtiollisen) avioliittolain myötä? Kyllä kirkkojärjestyksen avioliittopykälä on täysin selvä, keitä siinä tarkoitetaan ”vihittävillä”. Jos et minua usko, katso kirkkokäsikirjan vihkikaavasta.
Ei tässä tarvita mitään muuta kuin piispojen selkeä ääni ja ohjeistus teille hötkyilijöille. Paikallisseurakunnassa riittää, että oma esimiehesi (kirkkoherra) on selvillä tehtävistään ja pitää huolen siitä, että papisto ei lähde Luther-säätiön tavoin omille kirkkojärjestyksen tulkinnan teilleen.
Vanhan opiskelukaverin kysymys Heikille: kannattaako riskeerata omaa pitkää pappisuraansa tekemällä irtiottoja kirkon yhteisestä linjasta? Vai meinaatko perustaa ihan oman ”oikeauskoisten” kirkon?
Homoseksuaalisuuden huuma on niin iso identtiteettiin sidottu asia, että on aivan sama miten naisen ja miehen avioliittoa perustellaan. Järkiperustelilla on kovin vähän käyttöä. Päämäärä täytyy saavuttaa, se on aivan sama miten, kaikki keinot ovat sallittuja. Tämä on ollut näkyvissä jo kauan. On hyvä ymmärtää tämä, homoseksuaalisuudesta puhuttaessa.
Voisi jopa ajatella että avioliittolain muutoksesta ei kirjoitettaisi täällä mitään. Eihän sen kirkkoa pitäisi mitenkään koskea.
Kaksi faktaa:
1: Kirkkomme Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen perustuva avioliittokäsitys on vanhempi kuin yhteiskunnan avioliittokäsitys. Ensi vuonna vietämme reformaation 500 juhlavuotta. Ruotsin lain naimakaari säädettiin vuonna 1734, maamme nykyinen avioliittolaki kumosi sen vuonna 1929. Naimakaari edellytti avioliiton uskonnollista vihkimistä. siviilivihkiminen tuli lailliseksi 1917 .
2. Muuttaessaan avioliittolakia vuonna 2014 eduskunta nimenomaisesti tahtonaan ilmaisi, ettei lakimuutoksella ole tarkoitus vaikuttaa yksilöiden tai uskonnollisten yhteisöjen avioliittokäsitykseen taikka siihen, keitä uskonnolliset yhdyskunnat vihkivät avioliittoon. Eduskunnan päätös ei sisällä oletusta, että kirkko harmonisoisi omat säädöksensä muuttuneeseen lakiin.
”Jos kirkolla on eri sääntö kuin yhteiskunnalla, se ilmaista.” Tällä lausahduksella Heikki Leppä osoittaa että hän ei käsitä mistä on kysymys. Väite ei perustu mihinkäön. Jukka Kivimäki selostaa tuonnempana asian hyvin.
Kappas vaan,taas sama kirjoitus jonka olet jo kymmeniä kertoja julkaissut.
Ilmoita asiaton kommentti