Pappisasessorin parahdus: luterilaisuuden ja Euroopan Unionin kohtalonvuodet

Olen sitä ikäpolvea, joka oli vielä lapsi, kun Neuvostoliitto hajosi, Saksat yhdistyivät ja lama alkoi. Eurooppa ja Suomi olivat 90-luvun alussa isossa myllerryksessä. En muista ajasta paljoakaan – lähinnä sen, että nyt tapahtuu jotain isoa. Hieman samanlaisia kokemuksia löytyy myös tältä vuosikymmeneltä: hivuttava lama sekä isot poliittiset muutokset (mm. Brexit ja Trump).

 

Myös kirkkomme on isojen muutosten kourissa: kirkko, luterilaisuus ja kristinusko eivät näytä kiinnostavan ihmisiä samalla tavoin kuin ennen. Tuota muutosta olen hiljaa mielessäni sekä myös muiden työntekijöiden sekä seurakuntalaisten kanssa pohtinut viime vuosina.

 

Hyvä ja myös jossain määrin veret seisauttava artikkeli asiasta ilmestyi viime viikolla Kotimaa-lehdessä (https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kirkon-toimintaan-osallistuvien-maara-romahti-20-vuodessa-ei-kaupunkien-vaan-koko-kirkon-ongelma/). Artikkelin mukaan erilaisiin kokoavan toiminnan tapahtumiin (mm. päiväkerhot, messut ja toimitukset) osallistuminen on romahtanut viimeisen 20 vuoden aikana. Artikkelissa kirkkohallituksen asiantuntijat Laura Arikka ja Stiven Natus aiheellisesti kysyvätkin, olisiko toimintatavoissa ja työkulttuurissa parantamisen varaa.

 

Niin kirkkomme kuin vaikkapa EU kärsivätkin hieman samanlaisesta suurten organisaatioiden ongelmasta. Niin kirkon kuin EU:nkin jäsenen on monesti vaikea hahmottaa, millainen monimutkainen hallintokoneisto ja työkulttuuri on kaiken takana. Usein epäselväksi jää myös se kaikki hyvä, mitä esimerkiksi kirkko ja EU tekevät. Kuinka moni suomalainen esimerkiksi ymmärtää EU:n yhdeksi merkittävimmistä, ellei jopa merkittävimmäksi rauhanliikkeeksi koko maailmassa? Sitä EU kuitenkin on sekä paljon muutakin hyvää.

 

Samalla tavoin myöskään kirkon myönteistä ja monipuolista merkitystä tuskin täysin ymmärretään tai osataan arvostaa yhteiskunnassamme. Monille on varmasti tuttu kirkon tekemä hyväntekeväisyystyö, diakonia sekä esimerkiksi satojen miljoonien panostus suomalaisten lasten kasvatukseen ja hyvinvointiin. Harva kuitenkaan ehkä ymmärtää sitä, kuinka luterilainen oikeastaan onkaan.

 

Uskallan jopa väittää, että jokainen Suomessa syntynyt ihminen enemmän tai vähemmän luterilaisuuden marinoima. Tämä marinointi näkyy mm. arkielämän arvostuksena, joka oli yksi merkittävimmistä luterilaisuuden vaikutuksista Pohjois-Euroopassa. Uskonpuhdistuksen myötä hälveni raja eliittikristittyjen (mm. papit, nunnat ja munkit) ja tavallisten kristittyjen välillä. Vaipanvaihto, kaiken rehellisen työn tekeminen, lasten kasvatus jne. muuttuivat todellisen kristillisen kutsumuksen areenaksi luostareiden sijaan. Kuinka moni suomalainen ei nykyäänkään arvostaisi arkielämän hyvää hoitamista, josta me papit paasaamme?

 

Mitä sitten kannattaisi tehdä, jotta EU ja etenkin kirkko säilyisivät elinvoimaisina. Tässä on muutama teesi tai oikeastaan vaatimaton kunnianosoitus hienoille, suurille ja vaikeuksissa oleville instituutioille:

  1. Olkaamme viestinnässä avoimia ja rehellisiä. Ei kannata kätkeä epäonnistumisia tai onnistumisia, vaan avoimesti kertoa niistä. Kun sanat ovat linjassa tekojen kanssa, ei ole vaikeaa onnistua.
  2. Hallinnon suoraviivaistaminen ja selkeyttäminen säästää aikaa, rahaa sekä tekee instituutiosta kiinnostavamman ja ymmärrettävämmän. Purkakaamme myös turhat ja edistystä haittaavat hierarkiat niin tunteen kuin käytännönkin tasolla.
  3. Kunnioitetaan vanhempien ihmisten lisäksi nuoria. Myös nuorilta oppii tärkeitä näkökulmia elämään. Esimerkiksi SOME ei ole vain mikään ohi menevä hömpötys, vaan nykyisyyden ja tulevaisuuden olemassaolon areena.
  4. Katsokaamme rohkeasti tulevaisuuteen ja uskokaamme sen hyvyyteen. Isot haasteet, kuten ilmastonmuutos ja köyhyys, on asetettu meille taistelua ja voittamista varten.
  5. Ottakaamme tavalliset jäsenet osaksi suunnitteluprojektia. Jäsenet eivät ole vain objekteja, vaan aktiivisia ja mittaamattoman arvokkaita subjekteja.
  6. Älkäämme missään tilanteessa hylätkö menneisyyttä tulevaisuuden kustannuksella. Euroopan ja kirkon pyhät teologis-filosofiset arvot sekä uskomukset, kuten hyvän elämän etsiminen sekä hyveet (usko, toivo, rakkaus, pitkämielisyys, kärsivällisyys jne.), kuuluvat tulevaisuuteen yhtä olennaisena osana kuin esimerkiksi uusiutuva energia ja ilmastonmuutoksen ehkäisy.
  7. Arvostakaamme tiedettä, hyvyyttä, totuutta, taidetta ja ennen kaikkea viisautta. Tukekaamme näiden edistystä arjessamme sekä rahallisesti.
  1. Puoluepoliittisesti vaikea kysymys kun vaalit ovat jo muutaman kuukauden kuluttua. Näin ennenkaikkea uskonnollisten puolueiden johtajille, siis keskusta ja perussuomalaiset. Kirkon puolueen kantahan on selvä. Väärillä ratkaisuilla voi olla keväällä ” jytkyt ” tulossa.

    Itse olen lain hyväksymisen kannalla. Sen jälkeen kirkko voi tehdä omat ratkaisunsa. Me kaikki ihmiset olemme tasa-arvoisia geeniperimämme pohjalta.. Lähimmäisen rakkaus koskee kaikkia.

    • ’Kirkon puolueen… ’ Kirkolla ei ole puoluetta eduskunnassa eikä yksikään puolue käytä kirkon ääntä.

    • Lähimmäisen rakkauden nimissä ei voi tehdä mitä vain. Lapselle kuuluu isä ja äiti, eikö se ole jo päivänselvä asia. Se on myös Jumalan tahto.

    • Samuel Kettunen,

      Lapselle voi päivänselvästi kuulua vaikka miljardi isää ja äitiä, mutta mitä ihmeen tekemistä sillä on sen kanssa, mitä nimitystä samaa sukupuolta olevan parin parisuhteesta käytetään.

      Heille jotka jaksavat naukua lasten oikeudesta isään ja äitiin, esitän edelleen saman kysymyksen: mitä merkitystä sillä on lapsen isän ja äidin kannalta, kutsutaanko homoparin parisuhdetta rekisteröidyksi parisuhteeksi vaiko avioliitoksi?

  2. Me olemme kaikki tasa-arvoisia ja lähimmäisen rakkaus koskee kaikkia, siitä tuskin kukaan on eri mieltä. Toinen asia on miten nuo asiat ymmärretään ja mistä näkökulmasta niitä katsotaan.

    esim. tasa-arvoksi voi mieltää näkökulmasta riippuen
    – avioliiton seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta
    – lapsen oikeuden isään ja äitiin
    – hengellisesti ajateltuna Raamatun opetuksien koskevan kaikkia ihmisiä samalla tavalla mm. avioliittokäsityksen suhteen

    • Lapsen oikeus isään ja äitiin ei ole riippuvainen siitä, kutsutaanko samaa sukupuolta olevan parin suhdetta rekisteröidyksi parisuhteeksi vaiko avioliitoksi.

    • Jusu: ”Lapsen oikeus isään ja äitiin ei ole riippuvainen siitä, kutsutaanko samaa sukupuolta olevan parin suhdetta rekisteröidyksi parisuhteeksi vaiko avioliitoksi.”

      No, mistä riippuu se onko lapsella oikeus isään ja äitiin? Eikö se riipu siitä halutaanko lapselle lähtökohtaisesti taata oikeus sekä isään että äitiin?
      Aika turhaa tuoda tähän tuota vähättelevää retoriikkaa siitä miksi parisuhdetta kutsutaan.
      On siis täysin toisarvoista millä nimellä samaa sukupuolta olevien parisuhdetta kutsutaan, kunhan lapselle lähtökohtaisesti taataan oikeus sekä omaan isään että omaan äitiin. Sitäkö tarkoitit?

      Kiva kun olit samaa mieltä 🙂

    • Sari,

      Tarkoitin sitä mitä kirjoitin.

      Juhani Heinonen vie avioliittolakimuutoskeskustelun kysymykseen lapsen oikeuksista isään ja äitiin. Vastasin hänelle, että sillä ei ole mitään vaikutusta lapsen oikeuksiin isään ja äitiin, kutsuttiinpa homoparin parisuhdetta ihan millä tahansa nimellä.

      Kysyt, mistä lasten oikeus isään ja äitiin riippuu: vastaan että se riippuu huomattavan paljon siitä, pakkohuostaanottaako yhteiskunta yksinhuoltajien lapset ja uudelleensijoittaako se yksinhuoltajien lapset uuteen kotiin, jossa on uusi isä ja uusi äiti.

      Niin kauan kuin yhteiskunta sallii yksinhuoltajien muodostamat perheet, jokaisella lapsella ei ole subjektiivista oikeutta elossa olevaan samassa taloudessa asuvaan isään ja äitiin. Homoparin parisuhteen nimi ei mielestäni vaikuta tähän asiaan millään tavalla.

    • Jos ollaan huolestuneita lasten asemasta tulisi kiireesti ryhtyä toimenpiteisiin sen estämiseksi, että avio7avoeron jälkeen lasta ei vieraannuteta toisesta vanhemmasta ja muutenkin selvittää yksinhuoltaja- ja erilaisten uusperheiden lasten asema. Siellä olisi kirveellä töitä, nyt käytetään lasten asemaa keppihevosena samaa sukupuolta olevien parien kiusaamiseksi. Parit eivät katoa, mutta saadaanhan näiden lasten asemaa heikennettyä – sekö on tavoite.

    • Kyllähän lapsilla on luonnostaan isä ja äiti. Ei niitä muuten syntyisi. Kun sikiäminen on biologinen tapahtuma, huoli siitä, että lainsäädäntö jotenkin häiritsisi sitä, on turha.

      Välillä hävettää olla kristitty, kun lukee, miten älyttömin argumentein uskonveljet puolustelevat syrjiviä mielipiteitään.

  3. Asia ei ole siis ole on/off, vaan viilaan on tosissaan tartuttu.

    Eduskuntavaalit on jälleen ensi kevääällä ja nyt kun eduskuntakäsittely lykkääntyi taannoisten seurakuntavaalien yli, sattaa näiden vaalien tulos vaikuttaa jonkin verran suuren salin painotukseen. Lähinnä siis Kokoomuksen, keskustan ja sosialidemokraattien piirissä. Muiden ryhmien osalta sisäinen liikkuvara on asian suhteen pienempi.

    KD:lle asia oli hallituskysymys, mutta myönteinen päätös suuressa salissa ei välttämättä kaada hallitusta. Alukperäisistä hallituspuolueista muutoksen takana voimakaimmin olevat puolueet ovat siirtyneet oppositioon.

    Arvelisin, että nyt nimenomaan lakialoitetta puoltavat kansanedustajt yrittävät viilata joitakin särmiä pois, jotta aloite menisi eteenpäin.

    Kyse saatta olla uudesta kirjauksista peruteluosaan tai evästyksestä avioliittoasetuksen 2 tai 3 luvun muuttamiseen. Teknisestihän avioliittoasetuksen 2 lukua pitäisi joka tapauksessa muuttaa.

    • Luulen, että Päiviä alkaa ministerimersun takapenkki houkuttaa viimeistään siinä vaiheessa kun hän huomaa, että hallituksen kaatuminen ei perustuslain mukaan hajoita eduskuntaa. Eduskunta voi käsitellä aloitteen ja niin halutessaan säätää lain vaikka Suomessa ei olisi hallitusta.

      Ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin mentäisiin vain siinä kovin epätodennäköisessä tapauksessa, että nykyinen eduskunta ei kohtuullisen yrittämisen jälkeen onnistuisi muodostamaan uutta hallitusta (enemmistö- tai vähemmistöhallitus) ja että presidentti tämän jälkeen hyväksyisi eduskunnan hajottamisen.

      Ja koska yritykset uudet hallituksen kasaamiseksi kestäisivät viikkoja ja tämän jälkeen kestäisi muutaman kuukauden järjestää uudet eduskuntavaalit, todennäköisesti ennenaikaiset vaalit eivät olisi kovin montaa viikkoa aikaisemmin kuin meillä on eduskuntavaalit joka tapauksessa.

  4. Alkuvuodesta tehdyn mielipidetutkimuksen mukaan suomalaisista n. kaksi kolmasosaa kannatti tasa-arvoista avioliittolakia. On mielestäni varmaa, että kannatus kansan keskuudessa ei seuraaviin vaaleihin mennessä ainakaan vähene.

    Koska kannatan tasa-arvoista avioliittolakia, äänestyspäätökseeni vaikuttaa olennaisesti ehdokkaiden suhtautuminen ko. lakiin. Arvelen, että kaltaisiani äänestäjiä on huomattavan paljon. On mielenkiintoista nähdä, miten puolueet ja ehdokkaat ottavat tämän tilanteen huomioon.

    • Tilastollisesti lähes jokainen 18-vuotta täyttävä uusi äänestäjä tuo yhden lisä-äänen avioliittolain muuttamiselle ja erittäin moni äänioikeusrekisteristä autuaammille metsästysmaille muuttava vie yhden äänen pois homoliittoja vastustavilta.

      Mielestäni kysymys on siitä, toteutuuko lakimuutos nykyisen, seuraavan vaiko sitä seuraavan vaalikauden aikana. Asian pitkittäminen ei tuo mitään lisää yhtään kenellekään mutta jokainen tietää keneltä se on pois. Mutta kiusa se on pienikin kiusa.

    • Valitettavan totta. Kannatukseen nähden tuntuu älyttömältä, että enemmistö(?) nykyisestä eduskunnasta vielä haluaa tuollaista kiusaa tehdä. Mutta sellaista se demokratia on;) Toivottavasti tämä innostaa ihmisiä pohtimaan ja äänestämään. Avioliittolaki koskettaa todella monia, joten siihen vaikuttaminen varmaankin kiinnostaa. Ehkä jo seuraavissa vaaleissa nähdään mukavia yllätyksiä, jos nuoremmat äänestäjät aktivoituvat…

    • ”Avioliittolaki koskettaa todella monia, joten siihen vaikuttaminen varmaankin kiinnostaa.”

      Keskiverto suomalaiselle, jolla ei ole asiaan liittyvää erityistä valkaumusta, lakimuutos ei olisi kovinkaan merkittävä kysymys.

    • Jukka on varmasti oikeassa. Jos jätetään samaa sukupuolta olevat parit pois laskuista, en tiedä ketään kenen henkilökohtaiseen elämään tai parisuhteeseen lakimuutos vaikuttaisi millään tavalla.

    • Näyttääpä olevan helppoa ymmärtää viesti väärin. Tarkoitin, että avioliittolaki koskettaa todella monia, koska se on myös ihmisoikeuskysymys.

    • Millä tavalla avioliitto on ihmisoikeuskysymys? Kaikilla ihmisillä on ihmisarvo, mutta kaikki halukaat eivät voi solmia avioliittoa senkään jälkeen vaikka se oikeus homoille myönnettäisiinkin. Joten kaikkilla ei siis ole tätä ihmisoikeutta solmia avioliittoa.

    • Jari, toki luostarielämässä on ollut puolensa ja se on aikoinaan merkittävällä tavalla edistänyt mm. kristinuskoa sekä modernin tieteen kehitystä. Pointtini ei ollut väheksyä sellaisenaan luostarielämää, vaan tuoda ennen kaikkea esille se historiallinen fakta, että uskonpuhdistuksen myötä käytännön kristillisyys muuttui merkittävällä tavalla. Muutoksen jälkeen maallikoiden elämä sai epäilemättä parempia sävyjä.
      Toki sekin on hyvä muistaa, että Luther oli itse kokenut luostarielämän hyvin ahdistavana hänen yliherkälle omalletunnolleen, joten sekin on saattanut vaikuttaa hänen suhteeseensa luostareita kohtaan. Toisaalta mielenkiintoista on sekin, että Luther luopui munkkeudesta vasta 1525, kun hän meni naimisiin – tuolloinhan reformaatio oli jyllännyt jo useita vuosia Eurooppaa uusiksi.

      Yst. t.
      Jussi

  5. Kirjoittaja ei tunnu ymmärtävän sitä että luostarilaitos antoi elämisen mahdollisuuden hyvin monelle sellaiselle joilla ei ollut isjaa maailmassa omin vammojensa ja puuteittensa takia. Toivoisi että seurakunnat voisivat samallalailla toimia lepoa ja turvaa tarjoavina asylumeina tässä ajassa.

    Koska kirkkoa ei enään tunnisteta majataloksi jossa voi levätä ja koota voima, niin mitä ihmiset siellä tekisivät? Voimakkaitten ,toimintaan suuntautunut kirkko ei tosiaankaan ole kovin houkutteleva paikka etsiä vastauksia perimmäisiin kysymyksiin.

    Aktiivisille koko maailma voi olla niinkuin luostari jossa hartautta voi kukin tavallaan harjoittaa, mutta älköön hiljaisuutta tarvitsevalta vietäkö hänen rukouskammiotaan.

    • Markku, ehkä sinun kannattaa lukea Jarillekin kirjoittamani kommentti. On hieman vaikea kommentoida kuitenkin esittämääsi toivetta kirkoista rauhoittumispaikkoina, koska oma kokemukseni on täysin toisenlainen. Seurakunnissamme on tilaa niin lepäämiselle, meditaatioille kuin aktiivisuutta hakevillekin.

  6. Pisteet blogistin tarmolle kirjoittaa tulevaisuusstrategiaa.

    Luterilaisuuden näkökulmasta liittäisin vielä ihan visioinnin kärkeen lain ja evankeliumin julistuksen.

    Kirkko ei ole täällä ensisijaisesti hyväntekeväisyysorganisaationa tai kanssakeskustelijana, vaan julistajana. On syytä huomata, ettei evankeliumista esitelmoidä ja kertoilla. – Sitä julistetaan hukkuvalle maailmalle!

    Minä uskon ja olen sen myös pieneltä paikallani nähnytkin, että julistava kirkko on myös kiinnostava ja tärkeäksi koettu kirkko… Ei aina tosin pelkästään rakastettu, mutta silti Jumalan rakkauden välikappale!

    • Manu, kiitos kommentistasi. Laki ja evankeliumi ovat toki julistuksen kannalta nekin tärkeitä. Itse perään kuuiuttaisin seurakunnissa myös ennen kaikkea aitoutta ja rohkeutta olla sellainen kuin on.

Kirjoittaja

Jussi Koivisto
Jussi Koivisto
Luterilaisuutta, monipuolisuutta, sivistystä, hyvyyttä, tiedettä, kauneutta, taidetta ja urheilua arvostava kappalainen, tiedemies (TT) ja kirjoittaja sekä fitnessvalmentaja ja -urheilija. Motto: "Kristus vie helvetin kautta taivaaseen." Instagram: @fitsisu