Luterilaisen vanhurskauttamisopin ristiriitaisuus. Totta vai tarua?

Aloin järjestämään kirjahyllyä ja kässini osui kirja, joka herätti mielenkiintoni. ”Käännyttämistä vai kääntymymystä?”

Sitä hiukan silmäillessäni, sieltä löytyi seuraava kohta.

Kirjoittaja Risto A. Ahonen: ”Vanhurskauttamisen erilaisilla tulkinnoilla on huomattava vaikutus siihen miten pyhitys ymmärretään. Silloin, kun on korostettu pelkästään vanhurskaaksi julistamista, luterilainen teologia on ollut usein vaikeuksissa luontevan paikan löytymisessä pyhitykselle ja elämän muutokselle. Vanhurskauttamisopin puhtautta on vaalittu siten että, pienetkin poikkeamat vallitsevasta tulkinnasta, on voitu ankarasti tuomita. Sen seurauksena uudesta elämästä Kristuksessa ja elämän uudistamisesta on puhuttu hyvin varovaisesti ja tyydytty toistamaan sitä, miten hyvät teot seuraavat vanhurskauttamista. Lainomaista uskonnollisuutta on pelätty niin että, Luterilaisen kirkon sanoma Pyhän Hengen uutta luovasta työstä on peittinyt varoitusten alle. Luterilaisella teologialla on usein ollut vain vähän myönteistä sanottavaa, elämän uudistuksesta Kristuksessa. Siksi Luterilaisen kristillisyyden on ollut vaikea kohdata karismaattisen liikkeen ja Helluntailiikkeen esille nostamia kysymyksiä.”

Tähän kysymykseen jatkuvasti törmätään. On sitten kyse kirkon sisäisistä keskusteluista ja työntekemisen tavoitteita, tai keskusteluista, tai jopa väittelyistä ns. vapaiden suuntien edustajien kanssa. Näistä kysymyksitä saadaan aina aikaan hajaannusta eri uskonsuuntien välille.

Gideonien veljespiirissä on ehdoton sääntö, ettei näitä kysymyksiä edes oteta esille. Niinpä se on niitä harvoja kristittyjen yhteisiä toimijjoita, joka on pystynyt jatkamaan työnäkyään Raamattujen levittämisessä. Eikä siinä ole havaittavissa mitää hajomisen merkkejä. He kykenevät näin toimien tekemään saumatonta yhteistyötä vuosikymmenestä toiseen.

En kuitenhaan halua keskustelua Gideoneista, vaan tuosta kysymyksestä, jonka Ahonen viisaasti nostaa esiin, eli siitä tuottaako vahurskauttamisoppimme, käytännössä pyhityksen. Vai jääkö se pelkästään teorian tasolle?

Oma käsitykseni on se että, jollei pyhitystä tapahdu, niin vanhurskauttamistakaan ei oikeasti ole tapahtunut. Ei ole muodostunut henkilökohtaista suhdetta Vapahtajaan ja hengelliseen elämään. Vaikka uskoontulo onkin mysteeri. Eikä se ole meidän hallittavissamme, edes teorian tasolla. Niinpä kunkin uskovan tarina on erilainen. Eikä heidän uskoaan voi laittaa kyseenalaiseksi. Ainakaan sillä perusteella, ettei se ole tapahtunut tietyn kaavan mukaan. Koska heidän elämässään näkyy todellisen pyhityksen selvät merkit. Mitä nämä merkit sitten ovat? Yksi merkki mielestäni on kaipuu hengellisien asioiden pariin. Vanhurskautumisen uskolla vastaanottanut henkilö on löytänyt elämän lähteen ja haluaa juoda siitä. Jollei tätä janoa lainkaan ole, niin jotain on mielestäni pielessä.

Kirkon nuoristyössä olen törmännyt tähän kysymykseen rippikoulu ja isostoiminnassa. sen mitä vähän olen asiaa seuraillut, niin olen havainnut että, kirkon nuoret ovat kovasti kiinnostuneet isosena olemisesta, mutta kiinnostusta hengellisen elämän hoitamiseen ei ole havaittavissa. Sama näkyy vanhemmassa ikäpolvessa . Osallistutaan kyllä innokkaasti kirkon toimintaan, jopa vapaaehtoisena, mutta pyhityksen merkkejä ei paljoakaan näy. Miksi evankelimin dynaamiitin kaltainen räjähdysvoima näkyy kirkossamme vain himmeänä kajastuksena menneisyydestä.

  1. No niin täässä sitä sitten ollaan. Minä luulin löytäneeni maailman ainoa synnittömän kristityn ja nyt sinä tunnustat, lankeavasi joskus. Sehän tarkoittaa juuri sitä syntisyyttä. Eihän me langettaisi, jollemme olisi siihen taipuvaisia, eli syntisiä. Kysyit Ari aiemmin sitä, mitä tarkoittaa olla samalla kertaa syntinen ja vanhurskas. Tässä sinä itse vastasit siihen. Syntisen ja joskus lankeavan olemuksesi puolesta olet syntinen, mutta Kristuksen sovitustyön tähden olet vanhurskas. P-H vaikuttaa meissä muutosta sellaiseen suuntaan, että emme tee enää kaikkea sitä pahaa, mikä ennen oli tapanamme. Silti yhä olemme syntisiä ja meidän on pyrittävä yhä parempaan. ulkoisesti voimme muisden silmissä elää hyvinkin nuhteetonta elämää. Omassa sisimmässä tiedämme, että monet väärät ajatukset ja teot yhä meitä kahlitsevat. Ne saavat meitä lankeamaan. Lankeemuksen havaittuamme, me käännymme Kristuksen puoleen ja omistamme uudelleen ja uudelleen armon. Tämä prosessi aiheuttaa meissä murhetta syntisyydestämme ja se murhe saa meissä aikaan muutosta parempaan.

  2. Aamen, tuo ajatus: ”Samaan aikaan syntinen ja vanhurskas” löytyy Lutherin teologiasta ja ennenkaikkea Paavalilta ja lopulta juuri tuon ymmärtämisestä on kysymys, kun Laki ja Evankeliumi tekee meissä työtään. Olemme kaikki Kristittyjä, kun ja jos ajattelemme kuten Luther ja Paavali ja monet muut Kristityt teologit. Seuraavassa Juha Vähäsarjan ajatuksia, jotka sopivat tähän kohtaan hyvin:

    ”Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen.
    Room. 7:18

    Mitä meille tapahtuu, jos emme tunnusta jatkuvaa syntisyyttämme? Jos emme suostu rukoilemaan Isä meidän -rukouksen sanoin: ”Anna meille meidän syntimme anteeksi?” – Meistä tulee teeskenteleviä ja silmänsä todellisuudelta ummistavia kristittyjä, jotka uskovat uskovaisuudestaan ja kyvyistään liikoja. Paras koulu oikeaan itsetuntemukseen on elämän rehellinen arki. Korkeakouluna toimii kipeä elämänristi. Luther sanoi kärsimysten pitävän meidät parhaiten lähellä Herraa, sillä ”ilman kärsimystä emme pysy sanassa ja uskossa”. Lutherin mukaan ”meillä on se kallis, jalo lupaus, ettei risti, jonka Jumala meille lähettää, ole paha asia, vaan ihana ja pyhä aarre”. Toistuva syntisyytemme kohtaaminen ja anteeksiantamukseen turvaaminen pitää meidät oikeassa suhteessa Jeesukseen. Samalla se johtaa kohti syvempää lepoa, vapautta ja rauhaa.” J Vähäsarja

  3. Ismo Malinen toteat:”Olemme kaikki Kristittyjä, kun ja jos ajattelemme kuten Luther ja Paavali ja monet muut Kristityt teologit.”

    Väitteesi on todella väärä, ainoastaan Jeesuksella on iankaikkisen elämän Sanat, Jeesuksen Sanat tulevat tuomitsemaan kaikki viimeisenä päivänä.

    Joh. 12:48
    Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

    Siis vetoaminen edes Paavaliin ei auta.

    Rinnastat Lutherin ja Paavalin, he molemmat hyväksyivät tappamisen oman ”oikean uskon” tähden, Paavali ennen kuin kohtasi Jeesuksen, Luther kun puolusti omaa keksimäänsä evankeliumia, siis miksi Paavali ei enää puolustanut todellista evankeliumia väkivallalla eikä myöskään itseään?

    Miksi Jeesuksesta alkaen, opetuslapset ja koko alkuseurakunta eivät käyttäneet väkivaltaa vaan alistuivat nöyrästi kohtaloonsa?

    Entä kuinka tähän väkivallattomuuteen sopii katolilaisuus tai luterilaisuus, missä tapahtui muutos että Jeesuksen seuraajat voisivat tappaa ”väärä uskoisia”?

    Tämä näyttää sokeuden ja sydämen paatuneisuuden jos hyväksyy pienimmänkään väkivallan.

  4. Olen kyllä hämmästynyt, se täytyy myöntää… Olet siis Ari sitä mieltä, että Paavali ja Luther esim. Eivät olleet Kristittyjä ja olivat väärässä ja väärillä jäljillä Evankeliumin ymmärtämisessä? Tuomitset siis Paavalin ja Lutherin vääriksi opettajiksi, koska opettavat keskenään samalla tavalla, mutta mielestäsi eri tavalla kuin Jeesus? Oletko oikeasti tuota mieltä?

  5. Ismo Malinen Paavali opettaa todellista evankeliumia, mutta tulee ymmärtää että hänen kirjeensä on tarkoitettu niille jotka hän on johdattanut uskoon ja joilla on Pyhä Henki että voivat kirjeitä ymmärtää.

    Luther taasen itse keksi oman evankeliumin katolilaisuuden harhan pohjalle, tämän todistaa väkivalta.

    Jos viittaat Paavalin ja Lutherin opettavan samalla tavalla ”syntinen pyhä” niin olet täysin väärässä, Paavali ei niin opeta.

    Room. 5:8
    Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.

    Siis tuossa on selkeä verbin aikamuoto ”olimme”, minulle se tarkoittaa että on joskus ollut mutta ei enää ole, mot.

  6. Lutherin väkivalta? Mielipiteesi taas todistaa, ettet ole juurikaan tutustunut Lutherin tuotantoon. Kiivas mies hän oli ja sanomisissaan kärkevä juuri Evankeliumin vastustajia kohtaan (tutki keitä Luther piti Evankeliumin vastustajina ), mutta mistään ei löydy todisteita, että Luther olisi käyttänyt väkivaltaa ketään kohtaan. Hän kirjoittaa jossain; että kiittää, Jumalaa siitä, ettei ole tappanut ketään. Luther tuomitsi myös jyrkästi talonpoikien väkivaltaisuudet, jotka olivat ottaneet Lutherista itselleen keppihevosen omien kapinoidensa sytykkeeksi.

    Tuo mitä sanot Paavalista, taas kertoo, ettet itse ole sisäistänyt mistä Paavali kirjoittaa. On varmaa, että Paavalin ja aikalaistensa kesken oli erimielisyyksiä Kristuksen opista, mutta Kristillisen Kirkon oppi nojautuu hyvin suurelta osin juuri Paavalin teologiaan, eikä niiden, jotka vastustivat Paavalia. Itse taidat edustaa enemmänkin niitä uskovaisia, joita vastaan Paavali taisteli. Et ehken tätä lausumaani ymmärrä, mutta Paavali nimenomaan taisteli Kristillisen opin puolesta, kuten Lutherikin.

    Paavali pääsi hengestään Kristuksen tähden ja Lutherille meinasi käydä samoin. Oletko koskaan ajatellut, että heidän vastustajillaan oli myöskin argumentit joita puolustivat omassa uskossaan? Oletko muuten koskaan miettinyt, että Raamattu asettaa uskonsankareiksi (Hebr.11) monia murhamiehiä? Mooses oli murhamies, Daavid oli murhamies ja monet muut. Eikä tuo tarkoita sitä, että pitää olla murhamies ollakseen oikean uskon puolustaja, mutta se tarkoittaa myös sitä, että uskonsankareita ovat olleet ihan tavalliset kuolevaiset syntiset ihmiset.

    Paavali ei tarttunut miekkaan, enää vanhuuden päivinään, eikä myöskään Luther tiettävästi koskaan tarttunut, mutta kummankin kirjoituksia on käytetty vastoin sitä Kristillistä oppia, joita kummatkin julistivat.
    Kuninkaat ja valtaa pitävät ovat hallinneet kansoja myös uskonnollisilla argumenteilla ja papisto oli lopulta myös Jeesuksen surman toimeenpanijana. Se ei tee kuitenkaan kaikista papeista surmaajia.

    Elämä ja kuolema on Herran kädessä, mutta eri asia on kenen kädestä tai ajatuksista toinen ihminen surmaa kaltaisensa. Olemmehan kaikki syntyneet syntiseen sukupolveen, mutta se ei oikeuta yhtäkään ihmistä tappamaan toista tai tekemään mitään syntiä, vaan päinvastoin meitä varoitetaan siitä. Kuka voi siis pelastua, jos olemme kaikki syntisiä ja vailla Jumalan puhtautta? Tuntisimmeko syntiä, ellei meille olisi annettu lakia?
    Jos ei ole Jumalan lakia, niin ei ole rikkomustakaan ja juuri sen tähden Jumala pyritään kieltämään, että syntiä ei tunnettaisi ja ihminen voisi elää rauhassa synnissä ilman Jumalaa. Tähän maailma pyrkii, mutta samalla se tuottaa sielulle lopullisen kuoleman ja kadotuksen.

    Jumalan Rakkaus tulee siis Lain ja Armon kautta, että ne jotka tunnustavat olevansa vääryyttä täynnä, saisivat Jumalan Armon ja anteeksiannon Kristuksen kautta. Jumalan Sana on siis annettu ihmiselle Pelastukseksi, että me Kristuksen (Jumalan Sana) kautta pelastuisimme. Jumalan säätämän Lain kautta tulee siis synnin tunto, jonka maailman henki taas pyrkii kumoamaan kieltämällä Luojan.

    Laki on ankara tuomitsija, sillä joka on rikkonut yhden lain, se on syypää kaikkiin rikkomuksiin.
    ”Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.” Jaak.2:10

    Ari, kaikkinensa on ollut kuitenkin antoisaa lukea mielipiteitäsi, vaikka olen eri mieltä kanssasi monesta. Sen olen kuitenkin elämässä oppinut, että kaikella on tarkoituksensa.

  7. Ismo Malinen:”Paavali ei tarttunut miekkaan, enää vanhuuden päivinään”

    Et sitten osaa lukea eli et ymmärrä lukemaasi, siis Paavali ei enää kääntymyksensä jälkeen tarttunut miekkaan eikä kohottanut kättään puolustaakseen itseään, siis täydellisen muutoksen sai aikaan kun Pyhä Henki tuli Paavaliin.

    Se että Luther ei itse miekalla ketään tappanut ole pääasia vaan kun hän hyväksyi hallitsijan väkivallan talonpoikia ja ns ”uudestikastajia# kohtaan niin mitä se on?
    Eikä tuo Luther yksin vaan koko luterilaisuus näyttää mitä sen hedelmä on, kuinka on mahdollista kun liki 100% suomalaisista oli luterilaisia niin sodittiin sisällissota?

    Vastaa näihin selkeisiin kysymyksiin selkokielellä.

  8. Ismo Malinen ohitit esille tuomani:

    Room. 5:8 Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.

    Siis valehteleeko Paavali tuossa vai valehteleeko joku muu väittäessään että Paavali opettaa ”syntinen pyhä” oppia niin kuin Luther?

    Minulle Raamatun sana on niin kuin se kirjoitetaan ja myös Paavali opetti niin kuin on Raamattuun kirjoitettu.

    Vastaa nyt tähän selkeästi.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.