Luotatko pappeihin enemmän kuin kirkkoon?

Kumpaan luotat enemmän, kirkkoon vai sen pastoreihin? Tämä kysymys nousee tuoreesta tutkimuksesta, jossa vertailtiin yhteiskunnassamme vaikuttavia erilaisia instituutioita.

 

”Muiden tarkasteltujen instituutioiden kohdalla luottamus instituutioon on
poikkeuksetta vahvempaa kuin luottamus saman instituution yksilötason
toimijoita kohtaan. Kirkko on tässä suhteessa poikkeus, sillä luottamus
pappeihin on vahvempaa kuin kirkkoon.”
https://www.e2.fi/media/julkaisut-ja-alustukset/luottamusta-ilmassa-raportti-final-24.9..pdf

 

Mitä tästä pitäisi ajatella? Onko se hyvä, huono, vai merkityksetön tutkimustulos?

Voit pohtia sitä seuraavan episodin valossa:

Nuori teologian opiskelija on huolissaan kirkkonsa uskottavuudesta. Niinpä hän kysyy yliopistossaan vierailevalta piispalta, mitä tulisi ajatella siitä, että aika moni pastori toimii eri tavoin kuin oma kirkko opettaa. Tähän piispa vastaa isällisen rauhoittavasti: Kirkko on aina suurempi kuin sen yksittäiset pastorit. Niinpä yksi pastori ei voi pilata kirkkoaan… - Teologian opiskelija jää pohtimaan piispan vastausta. Se kuulostaa toki rauhoittavalta, mutta voiko siihen luottaa?

Nyt edellä kuvatun (ja aivan todellisen) episodin voi nähdä hieman uudessa valossa. Edellä lainaamani tutkimuksen mukaan kansamme luottaa nyt enemmin yksittäisiin pastoreihin kuin viralliseen kirkkoon.

 

Olisin yhä kovin mielelläni vanhan em. piispan kanssa samaa mieltä. Reaalitodellisuus taitaa kuitenkin valitettavasti lyödä nyt korville hänen kaunista toivettaan. Kirkkoa arvioidaan nyt enemmin yksittäisten pastorien kuin sen kokonaisuuden kautta. Sikäli kun edellä kuvattua tutkimusta on uskominen, kansakuntamme luottaa juuri nyt hieman enemmin yksittäisiin pastoreihin kuin itse kirkkoon. - Tämä on varsin suuri käänne! En tiedä kuinka helppoa maallikon on oivaltaa tämä merkittävä kirkkoteologinen vedenjakaja? Teologina näen, että tämä tutkimus voi viestiä yhtenäistä kirkollisuutta ilmentävän valtauoman ratkaisevasta jakautumisesta/pirstoutumisesta. Syvä tunnustus-teologinen uoma ei enää ohjaakaan siinä soutavia toimijoita, vaan on ilmeisesti käymässä niin matalaksi, että yksittäiset toimijat ohjaavatkin nyt uoman kulkua.

”Muiden tarkasteltujen instituutioiden kohdalla luottamus instituutioon on
poikkeuksetta vahvempaa kuin luottamus saman instituution yksilötason
toimijoita kohtaan. Kirkko on tässä suhteessa poikkeus, sillä luottamus
pappeihin on vahvempaa kuin kirkkoon.”

 

Mitä pappien tulisi tästä ajatella?

 

Jos tutkimuksen kohteena olevan kirkon papit ovat myös todellisia teologeja, heidän ei ole syytä onnitella itseään. Tämä ei ole nimittäin papeille hyvä uutinen, vaikka se saattaa luoda pinnallisesti sellaisenkin mielikuvan. Ko. kirkkoinstituution luottamuksen mureneminen tarkoittaa nimittäin sitä, että ko. tutkimuksessa tarkoitettu kirkkokunta on menettämässä ratkaisevalla tavalla uskottavuuttaan. Sen virallinen uskottavuus on nyt murenemassa yksilöistä muodostuvien, ja näin ollen varsin arvaamattomien mielikuvien varaan. Kyseisestä instituutiosta on tulossa kovaa vauhtia arvaamaton ja turvaton.

 

Teologit ovat aina tottuneet näkemään, että kirkko/seurakunta kannattelee yksittäisiä uskoviaan, pastorit mukaan lukien.

 

Teologit ovat aina tottuneet näkemään, että kirkko myös valtuuttaa työhönsä soveltuvat kristityt palveluksen työhön.

 

Teologit ovat tottuneet näkemään, että kirkon kaikista tärkeimmät asiat kuten esimerkiksi evankeliumin saarna ja synninpäästö, julistetaan aina kristilliselle kirkolle/seurakunnalle (kollektiivi) annetun valtuutuksen perusteella (Kristuksen sana Raamatussa), eikä pastorien henkilökohtaisten mielipiteiden pohjalta (individuaali). Kun Jeesus antaa Pietarille avaimet, tällöin Pietari ei edusta johtajana vain itseään (yksilönä), vaan koko kirkkoa/seurakuntaa. Siksi sama viesti avaimista täydennetään hieman myöhemmin koko seurakuntaa tarkoittavaksi (kollektiivi). Nämä perustavat asiat ovat luettavissa Raamatussa (Matt.16:19 ja Matt.18:15-18). On siten Raamattu-teologisesti selvää, ettei synninpäästöä saa julistaa kenenkään julistajan omien mielipiteiden tai mieltymysten perusteella, vaan edellä kuvatulla periaatteella koko kirkolle/seurakunnalle annettuna Kristuksen sanaan ja sanomaan ankkuroituvana järjestyksenä.

 

Kaikesta edellä kuvaamasta käy ilmi oikeastaan koko kristillisen kirkon/seurakunnan itseymmärrys, kaikki siinä olevat luovuttamattomat peruspilarit lepäävät siinä järjestyksessä, että luottamuksen kirkkoon/seurakuntaan kokonaisuutena tulee olla ehdottomasti vahvempaa kuin luottamus saman instituution yksilötason toimijoita kohtaan.

Mikäli edellä lainaamani tutkimus vastaa todella nykyistä tilannetta, sen tulisi laittaa ”kirkonkellot” soimaan hälytyssoittoa.

 

Yhteenvetoa

Voimme toki pohtia monin aivan ymmärretävin syin, miten joku kirkkokunta päätyy sellaiseen tilanteeseen, että siihen ei enää instituutiona luoteta, vaan yksilöt ajavat ko. kirkon uskottavuuden ohi. Tällainen uskottavuuskriisi voi syntyä jopa monesta keskenään ristiriitaisesta tekijästä. Vaikka ko. syistä ei löytyisi yksimielisyyttä, tällaisen tutkimuksen tulisi kuitenkin soittaa hälytyskelloja!

Jos/kun jonkin kirkon/seurakunnan uskottavuus yhteisönä on murenemassa yksilöistä muodostuvien toimijoiden varaan, tällöin uskottuvuus lepää varsin arvaamattomien mielikuvien varassa. Kuka voi näet tietää, millä brändillä yksittäinen toimija saavuttaa uskottavuutensa! Yksi brändää uskottavuutensa katutason toimintamalleilla, toinen akateemisilla mausteilla, kolmas eko-feminismillä ja neljäs perussuomalaiseen tyyliin. Lopputuloksena tällaiseen tilaan päätyvä kirkko/seurakunta hajoaa brändiensä taisteluun ja kadottaa pian identiteettinsä. Jeesuksen mukaan sellainen tilanne on lopun alku:

 

”Ja jos jokin valtakunta riitautuu itsensä kanssa, ei se valtakunta voi pysyä pystyssä.” (Mark.3:24)

Raamatun kielellä voitaisiin puhua myös pasuunasta, jonka äänestä ei ota enää mitään selvää:

”Niinikään, jos pasuna antaa epäselvän äänen, kuka silloin valmistautuu taisteluun?” (1Kor.14:8)

 

 

Kirjoittaja

Manu Ryösö

Olen pastori, joka haluaa sitoutua Pyhään Raamattuun ja sen perustalle rakentuvaan luterilaiseen tunnustukseen. [Kuva Nasaretin kadulta Israelista]