Luopuuko Puolustusvoimatkin Jumalasta?
Puolustusvoimissa on siirrytty "hyödyntämään" joogaa ja mindfullnessiä asevelvollisten mielen kohentamiseksi, kertoo Suomen Kuvalehti viimeisimmässä numerossaan. Armeija perustaa "Lepola-toimintaa" eri puolille maatamme, joissa toimintakyvyn menettäneet sotilaat saavat "rentoutusharjoituksia, mindfullness-meditaatiota, traumasensitiivistä joogaa, musiikkia, ohjattua liikuntaa, lepoa ja saunaa".
Tällainen "self-help" eli itseapuhoito on kuulemma rauhoittavaa ja palauttaa taistelukyvyn. Sodankylässä sitä testattiin, jolloin kesken rankan harjoituksen yksi ryhmä sai kolmen vuorokauden hoidon, ollen siis pois taisteluharjoituksesta, ja kas kummaa, heidän loppuaikansa olikin aktiivisempaa kuin niillä, jotka taistelivat tauoitta!
Viime sotien kokemukset Jumalan läsnäolosta rintamalla ovat niin rohkaisevia, että täytyy ihmetellä tällaista jooga-ryntäystä ja itseapujuttua! Isäni toimi divisioonan pappina 9.6.1944 Valkeasaaressa 1/JR1:ssä kun Neuvostoliiton tykistökeskitys murskasi kaikki korsut ja miehet joutuivat lähes pakokauhun vallassa vetäytymään ja henkiin jäi vain kolmasosa rykmentistä. Jotkut ehdottivat saman tien juoksemista aina Oulun kautta Ruotsiin saakka. Pappia tarvittiin rauhoittamaan! Mikään itseapu ei silloin auttanut eikä jalan taivutus oman niskan taakse. Musiikkina soi tykkien jylinä. Ainoastaan luja taistelutahto auttoi miehiä, ja Jumalan varjelus.
Siihen aikaan papit pitivät hartauksia ja jakoivat ehtoollista johon lähes kaikki sotilaat osallistuivat. Henkilökohtaiset keskustelut pappien ja sotilaiden välillä olivat mahtava apu järkkyneille mielille.
Tänä päivänä Jumalaa kammetaan suomalaisesta yhteiskunnasta oikein puskutraktorin kanssa. Päiväkodeissa ja kouluissa ei pappi saa rukoilla lasten puolesta eikä edes siunata heitä! Partio vaihtoi Jumalan "katsomukseen" melkein niin kuin natsit 1930-luvulla vaihtoivat Jumalan "kaitselmukseen"! Ja nyt armeija alkaa luottamaan joogaan ja itseapuun ja jättää Jumalan johdatuksen toisarvoiseksi.
Olen täysin vakuuttunut, että ensimmäisen rysäyksen ja pommitusten jälkeen jokaisen sotilaan kädet menevät automaattisesti ristiin ja mielet kohoavat sinne, mistä ainoastaan voi apua saada: Jumalalta!
Miten kauan tätä vierotushoitoa Jumalasta joutuu Suomen kärsivä kansa vielä kestämään?
17 kommenttia
Mitä enemmän yhteiskunta moniarvoistuu, mitä enemmän meillä on eri uskontokuntiin kuuluvia ja uskonnottomia, sitä vähemmän on perusteltua, että puolustusvoimat sitoisivat toimintaansa johonkin tiettyyn Jumalaan tai uskomusjärjestelmään.
Uskonnon harjoittaminen on kunkin yksilön ja uskontokunnan asia. Valtion ja valtionhallinnon tehtävä ei ole jonkin yksittäisen uskonnon edistäminen. Valtion tehtävä on huolehtia siitä, että yksilöillä ja uskontokunnilla on vapaus oman uskontonsa harjoittamiseen samoin kuin vapaus olla harjoittamatta mitään uskontoa. Tätä tehtävää valtioneuvoston kansliassa hoitaa ns. ”kirkkoministeri”.
”Ainoastaan luja taistelutahto auttoi miehiä, ja Jumalan varjelus.”
Mites Jumala varjeli niitä kymmeniä tuhansia miehiä jotka kaatuivat tai haavoittuivat tai tulivat hulluiksi? Tekisi ehkä EA:llekin hyvää mennä logiikan peruskursseille.
Juhain Rekola toimi sotilaspappina ja on kirjoittanut Jumalan varjeluksesta sodassa. Hän oli sitä mieltä että ketään ei varjeltu mutta se ei ole mikään syy olla uskomatta Jumalaan ja jättäytyä hänen armoonsa.
Eihän meille ole mitään erityistä suojelua maallisesta kärsimyksestä ole luvattu. Mutta se mikä on luvattu , on Kristuksen seuralaisuus aina kuolemaan asti kaiken maallisen vaelluksen keskellä. Meidäthän on kutsuttu jakamaan Kristuksen kärsimys ,rukoilemaan yhdessä hänen kanssaan ahdistuksen keskellä kuolemaan vievien vainoojien tullessa vangitsemaan häntä ja meitä.
Planeettamme on täällä olevien olentojen hallinnassa ollit olemassaolon ajan noin 4-4,5 miljardia vuotta. Me ihmiset noin 300 000 vuotta . Ymmärtäen että luonnonvoimilee emme voi mitään.
Auranen: ”Tänä päivänä Jumalaa kammetaan suomalaisesta yhteiskunnasta oikein puskutraktorin kanssa. Päiväkodeissa ja kouluissa ei pappi saa rukoilla lasten puolesta eikä edes siunata heitä! Partio vaihtoi Jumalan ”katsomukseen” melkein niin kuin natsit 1930-luvulla vaihtoivat Jumalan ”kaitselmukseen”! Ja nyt armeija alkaa luottamaan joogaan ja itseapuun ja jättää Jumalan johdatuksen toisarvoiseksi.”
Niin se vaan kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy suloisessa Suomessammekin.
Pikkkuhiljaa, mutta vääjäämättä.
Kaksi enoani ja yksi tätini kaatui sodassa. Kun vankileiripappina toiminut isoisäni oli haudannut kolmannen lapsensa, hän kirjoitti ”Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ” Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas ?” Tämä on aina liikuttanut ja järkyttänytkin minua: miten vaarin usko kesti niin lujana näiden koettelemusten jälkeen. Ajattelen samalla tavalla kuin Juhani Rekola: tuskin palavat rukouksetkaan meitä pelastavat ihmisen elämään kuuluvalta kärsimykseltä, mutta kun tuon suruni ja ahdistukseni Jumalalle, voin tuntea, ettei minun tarvitse kulkea yksin pimeydessä.
Armeijassa lienee edelleen sotilaspastoreita, joilta saa apua, jos haluaa. Realiteetti on kuitenkin, että asevelvolliset ja kantahenkilökunta edustavat koko kirjoa maassamme esiintyviä uskontoja ja maailmankatsomuksia. Myös muille kuin kristityille pitää olla tarjolla henkistä ja hengellistä tukea, joka on sopusoinnussa heidän maailmankatsomuksensa kanssa.
Armeijalla sekä sotimisella ei ole mitään yhteistä kristinuskon kanssa. Tämä on jos mikä hyvin selvää uskonnon kannalta, joka on niin ehdottomasti tappamista ja väkivaltaa vastaan.
Puolustusvoimien pitää luopua jumalasta samaalla systeemillä kuin valtion 1923. Jokainen ihminen itse katsoo elämälleen jumalan. Ei yrityksillä eikä puolueilla ole jumalaa, pappeja, sisällä toiminnassaan.
Ilmoita asiaton kommentti