Muun asian yhteydessä vilahti arkistoissa vuodelta 1971 juttu luonnon saastumisesta, jopa ilmaston muutoksesta. Eli aikaa on ollut ajatella vaikka ihan havukka-ahon perusteellisuudella, ettei tarvitsisi mennä nyt paniikkiin. Liityin Laivastoon nähdäkseni maailmaa vuonna 1963. Heti keväällä alkoi vanaveden teko ja kesti viitisentoista vuotta, jonka jälkeen jäin maakravuksi katselemaan miten toiset purjehtivat.
Minkälainen maailma oli silloin. Mieleeni tulee kaksi ilmiötä, jotka koimme Suomenlahdella päivystellessä tyhjää merialuetta. Eräänä kuulaana aamyön tuntina lähestyimme Helsinkiä ja saatoimme nähdä saastepilven kaupungin yllä kuin joku ison sienen lakki. Toinen oli kangastus . Tallinnan silhuetti oli nähtävissä korkealla irti merenpinnasta niin, että rakennukset olivat tunnistettavissa.
Siihen aikaan oli mahdollista vielä kalastaakkin jossain ja siksi monet saaren rannat tulivat kolutuiksi. Silloin 60-luvulla meri toi kaikenlaista tavaraa rannoille muunmuassa puutavaraa tuli joskus ja se olikin yksi painajainen nopealla venekalustolla, että ajettiin tukkeihin ja ropelit menivät solmuun. Kauppalaivoilla oli satamassa siinä kyljellä putkimainen pussi, johon laitettiin kaikki jätteet ja avomerellä sitten päästettiin putki valloilleen. Kun siellä ei kellunut perunankuoria, niin ajateltiin, että meri puhdistaa itsensä ja osittain niin tekeekin. Luultavasti Saaristomerellä ei ole enää nähtävissä siitä suuresta öljyvahingosta merkkiäkään. Ehkä löytyisi kivettynyttä mustaa öljyn tiivistymää jostakin.
Loppuaikana mitä merellä olin, oli havaittavissa, että tavaraa ei tullut rantaan enää juurikaan. Elikkä laivat alkoivat noudattaa uusia määräyksiä, että jäte on jätettävä satamiin. Sikäli asia parani. Sen sijaan veden kirkkaudessa tapahtui suuri muutos. Alkuun oli vesi kirkasta ainakin Airiston puolesta välistä eli ehkä Rajakarilta alkaen. Ulompana saaristossa näki helposti ainakin viiteen metriin. Jossain vaiheessa muistojeni mukaan tätä kirkkautta alettiin seurata ja se näkyvyys voisi olla lähellä kaupunkia kymmenien senttien luokkaa nykyisin.
Mistä tämä kaikki kertoo? Syntiinlankeemisesta? Kún on alettu rakentaa paratiisia maanpäälle, rakennetaan kaupunki. Siellä on kaikki lähellä ei ole paljon vaivaa, kun hissi vie ylös ja alas. Ennen raitsikka vei sinne ja tänne, nyt ajamme omalla autolla, niinkuin itsekkin teen. Haluamme kakkia oman asuntomme jossain sopessa juomaveteen ja, kun päästö on päästetty, se on kaupungin tekniikan kontolla mitä sille tekee. Joskus Aurajoessa seisoi vesi, kun luonnollinen virtaama meni meidän wc-laitoksen kautta ja osa suoraan lyhentämättömänä jokeen. Niin ei paljon auranarantamilla piknikkiä pidetty. Kun kaupunki tulee tarpeeksi suureksi ja talot korkeiksi, ei luonnollinen ilman liikehdintä pidä hengitysilmaa puhtaana.
Kun ihmiselle on kehittynyt vakava mukavuudenhalu, on pieni käärme luikerrellut paratiisiiin ja kasvanut todella isoksi. Joku väittää omistavansa maan, vaikka kaikki on Jumalan. Maan omistaja ottaa osansa. Yhä pienempi läntti maksaa entistä enemmän, kun se on keskikaupungille. Grynderi on oppinut laittamaan kerroksia enemmän päällekkäin ja jokainen kerros tietää hyvää taselle ja sitä rataa sinne minne kaikki rahat lopulta menevät. Ihmisen mukavuudenhalua kuitenkin koetellaan. Jonain päivänä hissi ei toimi ja viikon eväät pitäisi raahata yhdeksänteen kerrokseen. Kerrostalossa on noin 20 sentin päässä joka puolella eri maailma ja eri meininki. Jossain juhlitaan tavalla ja toisella. Ne ovat nykyisin elämänääniä ja niitä on siedettävä. Samaan aikaan, kun yhdellä on juhla toisella saattaa olla se paras nukkuma-aika, kun pitää kantaa huolta leiviskästään.
Tämä oli hyvä ja arvokas kirjoitus.
Välimeren asiasta muistan vuosikymmeniä sitten lukeneeni artikkelin uponneesta lastista laivassa minkä sisältö oli tynnyreittäin silloin polttoaineen oktaaniluvun kohottamiseen käytettyä lyijytetraetyyliä.. Toivottavasti nimi meni oikein enkä muistellut väärin ja sekoittanut fluoritetraetyyleeniin paistinpannuissa. No, korjatkaa.
Onneksi tässä myöhemmin siirryttiin reformointiprosessin myötä asiaan missä korkeaoktaaninen erotettiin sitten korkeammassa faasissa, ja näin lyijyn käyttö loppui, vai loppuiko.
Ei voi kun kuvitella mihin kaikki jäte merissä lopulta päätyy.
Minä olen joskus ajatellut myös niin, että päihderiippuvaisen sielu on ainakin osittain turmeluksen orjuudessa ja sielu siellä sisällä ikävöi lapseksi ottamista.
Varmasti tämäkin totta, ja siunauksen arvoinen asia.
No menihän se pieleen paistinpannuasiassa, piti olla Polytetrafluorietyleeni. Käyttöön ei kuitenkaan vaikuta.
PÄÄASIASA TÄYSIN TARPEETTOMAN TAVARAN TUOTANTOON KEKSITTYVÄ ASIALLISESTI VAIN KAUPPIADEN JA KITSIN VALMISTAJIEN ETUJA PALVELEVA ELINKEINOELÄMÄ VIE MAAPALLON TUHOON.